Voisitko toimia sijaisvanhempana?

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin olla mahdollisimman pienten lasten se ensimmäinen kriisiperhe, johon heidän hätäsijoitettaisiin kunnes löytyisi se oikea oma sijaisperhe. En siis haluaisi ketään yhtä meille asumaan vuosiksi, mutta aina uuden pienen vauvan joka tarvitsisi apua - sitä haluaisin tehdä! Olen harkinnut jääväni pois työelämästä (nyt 54v) tehdäkseni tätä, mutta en tiedä onko tällaiselle tarvetta ja saisiko siitä tarpeeksi palkkaa. Ei siis hirveästi tarvitsisi tulla, mutta sen verran että saisin ruoat hankittua ja normikulut, mies voi maksaa talon ja auton menot. [/quote

On tarvetta. Mun lapsi oli tällaisessa sijoituksessa Helsingissä ja perheistä oli pulaa. Niitä kutsutaan vastaanottoperheiksi.

Ehkä voisin. Oma lapsi on ollut sijoitettuna, joten en ole varma, kelpaisinko.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin olla mahdollisimman pienten lasten se ensimmäinen kriisiperhe, johon heidän hätäsijoitettaisiin kunnes löytyisi se oikea oma sijaisperhe. En siis haluaisi ketään yhtä meille asumaan vuosiksi, mutta aina uuden pienen vauvan joka tarvitsisi apua - sitä haluaisin tehdä! Olen harkinnut jääväni pois työelämästä (nyt 54v) tehdäkseni tätä, mutta en tiedä onko tällaiselle tarvetta ja saisiko siitä tarpeeksi palkkaa. Ei siis hirveästi tarvitsisi tulla, mutta sen verran että saisin ruoat hankittua ja normikulut, mies voi maksaa talon ja auton menot. 

Sama, tällaista voisin hyvinkin ajatella. Samoin tukiperhetoimintaa valikoidulle lapselle, eli yksinhuoltajuuden, vähävaraisuuden tai vastaavan syyn takia tukiperhettä tarvitsevalle. Kovin haastavaan lapseen ei omat resurssit riittäisi.

Mun mielestä koko sijaisvanhemmuus on vääristynyt ajatus. Ne on ihan vieraita aikuisia, ei vanhempia voi korvata mikään. Ei vanhempia voi sijaistaa. Voisitko muka ajatella, että joku toimisi sijaisena, jos puolisosi olisi sairauden takia poissa elämästäsi? Ei.

Mieluiten vaikka sitten joku lastenkoti, jossa hyvät ohjaajat ja vanhempien tapaamista mahdollisimman usein, lyhyitä aikoja kerrallaan. Näin tuettaisiin sitä, että lapsilla olisi edelleen suhde vanhempiin, vaikka vanhemmat eivät pystyisi lapsistaan huolehtimaan.

Lapsen päätä sotkee, että pitäisi luoda kiintymyssuhde johonkin toiseen ihmiseen kuin omaan vanhempaan. Ei se ole ikinä sama asia vaan pelkkää larppaamista.

Eli en ryhtyisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No juuri tällä hetkellä resurssit eivät riittäisi millään ja muutenkin olen sen verran suorittavaa ja sitten uupuvaa sorttia, ettei se varmaan olisi järkevää. Tukiperhetoimintaa voisin joskus ajatella, kun tilanne tasaantuu.

Jos sukulaisen tai ystävän lapset jäisivät orvoiksi, en miettisi kahta kertaa, vaan olisin valmis sijoittamaan heidät meille vaikka pysyvästi.

Yleensä orvoksi jääneitä ei sijoiteta, vaan heille etsitään huoltaja, jonka luona yleensä myös asuvat.

Sijaisvanhemmat taas eivät ole lapsen huoltajia.

Meillä ei ole kyllä ketään läheistä, joka voisi olla sekä huoltaja että tarjota kodin, mutta jos minulle ja miehelle tapahtuisi jotain, niin parasta olisi mielestäni jos 70v. vanhempani olisivat huoltajat ja lapset asuisivat sijaisperheessä. Ei missään nimessä adoptioon sijaisperheelle, silloinhan he eivät esim. perisi isovanhempiaan, tai muutenkaan olisi enää näiden juridista sukua. Toisaalta vanhukset eivät käytännön hoivaa jaksaisi enää antaa kellon ympäri.

Omissakin on työtä koko vapaa-ajalle, vaikka heitä on vain kaksi, ja ovat jo koululaisia. Ei mitään resursseja, henkisiä siis, ottaa sijaislasta.

Juu ja olenkin, muutamia vuosia nyt. Meillä on kaksi sijoitettua lapsukaista. Haasteet on olleet jotain ihan toisella tasolla mitä ikinä olisi osannut kuvitella ja ne menee ihon alle. On siis ollut rankkaa mutta uskon että lopussa kiitos seisoo. 

En voisi. Pidän vain harvoista lapsista omieni lisäksi.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin olla mahdollisimman pienten lasten se ensimmäinen kriisiperhe, johon heidän hätäsijoitettaisiin kunnes löytyisi se oikea oma sijaisperhe. En siis haluaisi ketään yhtä meille asumaan vuosiksi, mutta aina uuden pienen vauvan joka tarvitsisi apua - sitä haluaisin tehdä! Olen harkinnut jääväni pois työelämästä (nyt 54v) tehdäkseni tätä, mutta en tiedä onko tällaiselle tarvetta ja saisiko siitä tarpeeksi palkkaa. Ei siis hirveästi tarvitsisi tulla, mutta sen verran että saisin ruoat hankittua ja normikulut, mies voi maksaa talon ja auton menot. 

Ööh, anteeksi mutta mitä mä just luin? Ajattelit jäädä työelämästä pois jotain vauvaleikkiä leikkimään ja maksattaa tämän miehelläsi? Toivottavasti et onnistu.

Kaffebulla kirjoitti:

Mun mielestä koko sijaisvanhemmuus on vääristynyt ajatus. Ne on ihan vieraita aikuisia, ei vanhempia voi korvata mikään. Ei vanhempia voi sijaistaa. Voisitko muka ajatella, että joku toimisi sijaisena, jos puolisosi olisi sairauden takia poissa elämästäsi? Ei.

Mieluiten vaikka sitten joku lastenkoti, jossa hyvät ohjaajat ja vanhempien tapaamista mahdollisimman usein, lyhyitä aikoja kerrallaan. Näin tuettaisiin sitä, että lapsilla olisi edelleen suhde vanhempiin, vaikka vanhemmat eivät pystyisi lapsistaan huolehtimaan.

Lapsen päätä sotkee, että pitäisi luoda kiintymyssuhde johonkin toiseen ihmiseen kuin omaan vanhempaan. Ei se ole ikinä sama asia vaan pelkkää larppaamista.

Eli en ryhtyisi.

Kyllähän lapsi tapaa biovanhempiaan, vaikka asuisi sijaisperheessäkin. Meidän sijoitetut saavat nähdä biovanhempia käytännössä niin usein kuin biovanhemmat pystyvät ja haluavat. 

Vanhempia voi sijaistaa, kun on pakko. Joskus on vaan pakko. On olemassa myös isäpuolia ja äitipuolia, adoptiovanhempia, kaikenlaisia vanhempien sijaisia on ollut maailman sivu. 

Osaatko ajatella asiaa pienen lapsen kautta, miten hän kokee asiat? 

Tarvitseeko hän (pysyvät) vanhemmat ja perheen, vai laitoksen ja (vaihtuvat) työntekijät? 

Aika hassu ajatus tuo larppaaminen. Ei tässä feikata tarvi. Minä otan vastaan niin halit, vitsit kuin haistattelut ja raivarit. Minä rakastan meidän lapsia, vaikka tapahtuisi mitä, ja sen myös heille kerron. Heillä on kahdet setit vanhempia, niin kuin monissa uusioperheissäkin on. Viisas aikuinen antaa tilaa toisille aikuisille eikä laita lasta valitsemaan.

En. Olen liian laiska ja mukavuudenhaluinen. Työni ja oman perheeni kyllä hoidan.

Kunnioitan kyllä sijaisvanhempina toimivia. Mutta en nosta erikseen jalustalle

Kaffebulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin olla mahdollisimman pienten lasten se ensimmäinen kriisiperhe, johon heidän hätäsijoitettaisiin kunnes löytyisi se oikea oma sijaisperhe. En siis haluaisi ketään yhtä meille asumaan vuosiksi, mutta aina uuden pienen vauvan joka tarvitsisi apua - sitä haluaisin tehdä! Olen harkinnut jääväni pois työelämästä (nyt 54v) tehdäkseni tätä, mutta en tiedä onko tällaiselle tarvetta ja saisiko siitä tarpeeksi palkkaa. Ei siis hirveästi tarvitsisi tulla, mutta sen verran että saisin ruoat hankittua ja normikulut, mies voi maksaa talon ja auton menot. 

Ööh, anteeksi mutta mitä mä just luin? Ajattelit jäädä työelämästä pois jotain vauvaleikkiä leikkimään ja maksattaa tämän miehelläsi? Toivottavasti et onnistu.

Mitähän se sinuun liittyy vaikka näin tekisikin? Miksi toivot ettei onnistu? 

En. En muutenkaan kuvittele itseäni uudeksi Äiti Teresaksi. Olen vain realisti.

Vierailija kirjoitti:

Mitähän se sinuun liittyy vaikka näin tekisikin? Miksi toivot ettei onnistu? 

Pitäisi olla vähän vastuullisempi ihminen tuollaisen hommaan. Juttusi oli tosi lapsellinen.

Olen sijaisvanhempi sukulaiselle. Muille en voisi iän, asunnon ym vuoksi.

Kaffebulla kirjoitti:

Mun mielestä koko sijaisvanhemmuus on vääristynyt ajatus. Ne on ihan vieraita aikuisia, ei vanhempia voi korvata mikään. Ei vanhempia voi sijaistaa. Voisitko muka ajatella, että joku toimisi sijaisena, jos puolisosi olisi sairauden takia poissa elämästäsi? Ei.

Mieluiten vaikka sitten joku lastenkoti, jossa hyvät ohjaajat ja vanhempien tapaamista mahdollisimman usein, lyhyitä aikoja kerrallaan. Näin tuettaisiin sitä, että lapsilla olisi edelleen suhde vanhempiin, vaikka vanhemmat eivät pystyisi lapsistaan huolehtimaan.

Lapsen päätä sotkee, että pitäisi luoda kiintymyssuhde johonkin toiseen ihmiseen kuin omaan vanhempaan. Ei se ole ikinä sama asia vaan pelkkää larppaamista.

Eli en ryhtyisi.

Eipä vanhempani kovin vieraita ole, koska asuin heidän luonaan alle 2-vuotiaasta lähtien. Mitään muistikuvia ajalta ennen sijoitusta minulla ei ole. Muutin heidän luotaan omaan asuntoon 19-vuotiaana.

Mitä korvaamatonta sinun mielestäni biologisissa vanhemmissani oli? Biologinen isäni kuoli kun olin 1v. ja biologinen äiti kun olin 5v. Molemmilla oli päihdeongelmia sekä ongelmia mielenterveyden kanssa.

Tiesitkö, että varsinkin lapset luo uusia kiintymyssuhteita muutenkin? Ei kiintymyssuhteet ole mikään vakio, mikä määräytyy lapsen syntymähetkellä tai varhaislapsuudessa, vaan ne muokkautuu läpi elämän.

Et tainnut myöskään tietää, että lasten laitoshoitoa, mitä lastenkoti on, ei ole suosittu enää pitkään aikaan. Lapsen edun mukaista on kodinomainen ympäristö ja pysyvämmät hoitajat, siis usein sijaisvanhemmat ja sijaisperhe.

Kaffebulla kirjoitti:

Mun mielestä koko sijaisvanhemmuus on vääristynyt ajatus. Ne on ihan vieraita aikuisia, ei vanhempia voi korvata mikään. Ei vanhempia voi sijaistaa. Voisitko muka ajatella, että joku toimisi sijaisena, jos puolisosi olisi sairauden takia poissa elämästäsi? Ei.

Mieluiten vaikka sitten joku lastenkoti, jossa hyvät ohjaajat ja vanhempien tapaamista mahdollisimman usein, lyhyitä aikoja kerrallaan. Näin tuettaisiin sitä, että lapsilla olisi edelleen suhde vanhempiin, vaikka vanhemmat eivät pystyisi lapsistaan huolehtimaan.

Lapsen päätä sotkee, että pitäisi luoda kiintymyssuhde johonkin toiseen ihmiseen kuin omaan vanhempaan. Ei se ole ikinä sama asia vaan pelkkää larppaamista.

Eli en ryhtyisi.

Hyvin oot valinnut nimimerkkisi, olet kyllä ihan "kaffella" lapsen parhaasta ja psykologiasta...

En haluaisi

Joo jos lapsi on normaali.

Lyhytaikaisesti voisin.