Kuinka paljon odotatte lastenne auttavan teidän vanhuuden koittaessa?
Täällä on ollut ketjuja ikäihmisten auttamisesta. Mielipiteitä laidasta laitaan. Näyttäisi, että edelleen enimmäkseen koetaan, että vanhusten hoitaminen isossakin mittakaavassa (siten, että omasta elämästä on karsittava ja puhutaan muusta kuin satunnaisesta avittelemisesta) on velvollisuus. Perusteena usein, että kun ovat hoitaneet lapsensa, niin osien kuuluu vaihtua.
Mulle on mahdoton ajatus, että omat lapseni olisi mulle mitään velkaa. Jos heillä olisi tarvittava määrä aikaa meidän ikääntyvien vanhempien säännölliseen hoitoon ja auttamiseen, niin eikö joku olisi pahasti pielessä heidän elämässään? Ei olisi työtä, ei perhettä, ei harrastuksia..? Sitähän se käytännössä tarkoittaisi, jos ihminen parhaassa iässään voi irrottaa ison määrän aikaa. Minä toivon lapsilleni omaa elämää, enkä ole tehnyt lapsia omia tarpeitani varten. He olivat mun unelma, jonka sain elää todeksi, eivätkä ole mulle mitään velkaa.
Olenko ainoa, joka näin ajattelee?
Kommentit (13)
En elä eläkeikään asti. Joten en murehdi. Keskityn tähän päivään. Päivä kerrallaan.
Meillä on vain yksi lapsi. Nyt jo aikuinen ja korkeakoulutettu.
Hän asuu ja elää ja työskentelee ulkomailla, Euroopan ulkopuolella.
Pojalla on sveitsiläinen vaimo ja kaksi lasta.
He käyvät Suomessa ja vaimon kotimaassa yleensä 1-2 krt vuodessa.
Poika perheineen ei koskaan milloinkaan voi hoitaa meitä mitenkään hlökohtaisesti, jos sellaiseen kuntoon, jossain menemme.
Mutta toki hän kykenee olemaan ulkomailtakin, yhteydessä tarvittaviin viranomaisiin ja vanhustenhuoltoon, jotta asiamme hoituvat, hoitokotiin yms. ellemme itse tuollaiseen pysty.
Olemme jatkuvasti yhteydessä poikaan, muutaman kerran kuussa, mm. tietokoneen videopuheluilla.
Lapsella huumeongelma niin ei tasan ole apua, Pitää koittaa jossain vaiheessa myydä omaisuus minimiin ettei tule perikunnalle ongelmia. Keräilijä olen ja yksi lapsi, jolla tosiaankin päihdeongelma.
Törmäsin vastikään termiin kuolinsiivous. Kuulostaa niin lopulliselta. Säälittää keräilykokoelmani. Kahden vaiheilla, mitä pitäisi tehdä
Ei kannata odottaa. Jokainen pärjätköön omillaan.
Menemme palvelutaloon kun kotona yksin asuminen ei onnistu. Jo ennen sitä muutamme omakotitalosta rivariin tai kerrostalon 1. kerrokseen. Lapset osallistuvat asioihimme niin paljon kuin haluavat, mutta emme velvoita auttamaan vessareissuissa tai suihkussa käymisessä vaan toivottavasti olemme avun piirissä siinä vaiheessa. Älytöntä velvoittaa töissä käyvät omasta perheestään huolehtivat ihmiset hoitamaan vielä vanhempansakin.
Saavat ihan itse valita
Toki perinyökin päin pienempi jos ostan palveluita kymppitonnilla per vuosi
Hyvä että ajattelet näin. Kaikkien vanhemmat eivät valitettavasti näin ajattele.
On myös vanhempia, jotka eivät psyykkisistä syistä näin pysty ajattelemaan ja vastuun kantamiseen ei yhteiskuntakaan pysty vanhemman hoitokielteisyyden takia.
Aamusta iltaan, kunnes uupuvat ja vievät Hännisen piikki-pajalle.
Miksi pitäisi perintöä jättää. Omaa ,kovalla työllä ansaittua omaisuutta pitää tietenkin voida käyttää jotta voi vanhuudessa ostaa tarvittavat siivous- ja kodinhoitopalvelut. Jokainen sukupolvi ansaitsee oman elantonsa. Ei todellakaan pidä tuudittautua siihen että joku muu maksaa.
Hoitokotiin pääsee lähinnä muistisairaat ja ne joilla jalat ei pelaa.
Ja kotihoito on maksullista.
Kotihoitaja auttaa pukemisessa, aamupalassa ja antaa lääkkeet. Maksu menee eläkkeen suuruuden mukaan eli noin 400-1000 euroa kuukaudessa. Kotihoitaja käy 2-3 kertaa päivässä ja on 10 minuuttia päivässä. Hän ei siivoa, ei pese pyykkiä eikä kanna takkapuita sisälle.
Ateriapalvelu tuo lämpimän ruoan, maksaa noin 7,50 annos.
Muut ruoat tilataan kaupasta. Kauppa ottaa kotiinkuljetusmaksun.
Kodin siivous ostetaan yksityiseltä siivousyritykseltä.
Ei kannata odottaa mitään. Lapsia ei katkerat vanhukset kiinnosta.
Et ole ainoa. Eihän sitä voi edes tietää, missä päin maailmaa lapset asuvat sitten, kun itse on vanha ja avun tarpeessa.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/