Pitkän parisuhteen päättäminen vai siihen jääminen?

Olen ollut mieheni kanssa alle parikymppisestä, nyt olemme yli nelikymppisiä. Meillä on kaksi alaikäistä lasta.

Olen silloin tällöin haaveillut yksinolemisesta ja erosta, mutta en ole asiaa mitenkään vienyt eteenpäin vuosien aikana. Meidän avioliitto on hyvä, arki toimii, seksiä on, tykkäämme toisistamme ja näytämme sen. Olen kuitenkin kaivannut suurempaa tunnetta, intohimoa, herkkyyttä.

Pari vuotta sitten ihastuin toiseen mieheen, aluksi se ilmeni viesteinä toisillemme, keskusteluina, pieninä lahjoina. Olin alusta asti aivan hullaantunut häneen.

Ihastuksemme jatkui hetkellisenä sivusuhteena, pitkiä puheluita, öisiä yhteydenottoja, syvällisiä keskusteluita, suutelua, esileikkiä. Hän sai viesteillään minulta jalat alta, puheluissa henkeni salpautumaan ja koskettaessaan vereni pakenemaan aivoista ja raajoista, aivan tärisin ja päässä humisi.

En voinut elää tällaista kaksoiselämää, joten kerroin ihastukselleni haluavani hänet, mutta jos se ei ole mahdollista, sitten olemme vain kavereita. Hän on myös naimisissa, eikä halunnut erota. Näin ollen olemme nyt kavereita, mikä on vielä hieman hankalaa, koska meitä molempia sattuu tosi paljon tilanne.

Jäin sivusuhteestani kiinni jälkikäteen miehelleni, ja kerroin hänelle kaiken. Hän on ollut tosi kovilla kaikesta tekemästäni. Syvällisten keskustelujemme aikana hänkin kuitenkin on paljastanut, että hänellä oli vähän samanlainen ihastus jo kymmenisen vuotta sitten. He eivät toimineet yhtä tarkoituksellisesti ja pitkään kuin minä ihastukseni kanssa.

Minun kertomusteni ja hänen paljastuksensa jälkeen totesimme jo kerran molemmat, että tämä oli nyt tässä ja erotaan. Mieheni on nyt kuitenkin pyörtänyt tämän ajatuksen.

Tällä hetkellä mieheni haluaa meidän pysyvän yhdessä ja on valmis antamaan kaiken anteeksi, ja katuu kovasti omia tekemisiään. Itse en ikävä kyllä osaa aidosti katua tekemisiäni, koska koen ihastustani kohtaan edelleen rakkautta ja olen tehnyt kaiken hyvin rakastuneena. Mieheni tekemiset voisin joku hetki antaa anteeksi, mutta näen nekin touhut merkkinä, että meidän pitää saada tehdä muutakin kuin olla ikuisesti kahdestaan.

En haluaisi rikkoa perhettämme ja hyvää arkeamme. Rakastan miestäni kumppaninani ja ystävänä, seksi on hyvää, mutta en koe romanttista rakkautta enkä intohimoa. Syvällä sisimmässäni haluaisin erota, ja antaa sitä kautta itselleni mahdollisuuden löytää vielä joskus intohimoinen jalat alta vievä rakkaus ja huimaava himo. Siitä haaveillessani viihtyisin myös yksin.

Päätäni varmasti sekoittaa myös se, että olen edelleen aivan ihastukseni lumoissa. Mutta kuten sanottua, satunnaiset eroajatukseni ovat olleet olemassa jo ennen hänen kanssaan kokemaani huumaa.

Jääminen nykyiseen suhteeseeni ahdistaa, tuntuu, että mitätöin itseni. Mutta tässä on niin paljon hyvää ja kaunista, että ehkä jääminen olisi oikein kaikkien kannalta ja lopulta parasta.

Mitä sinä tekisit?