Lue keskustelun säännöt.
5 v sitten elämäni oli kunnossa - sen jälkeen kaikki on romahtanut
06.01.2023 |
5 vuotta sitten elin normaalia ruuhkavuosien perhe-elämää. Oli työpaikka, rakas aviomies, ihanat lapset ja lemmikkejä. En olisi ikimaailmassa osannut kuvitella, miten nopeasti kaikki voi muuttua, eikä itse voi vaikuttaa asioihin mitenkään. Hurrikaani on pyörinyt elämässäni viimeisen neljän vuoden ajan tehden suurta tuhoa.
Ensin jäin työttömäksi. Sen jälkeen mies sairastui vakavasti ja kuoli. Jäin totaaliyksinhuoltajaksi. Sitten lemmikit lähtivät sateenkaarisillalle. Seuraavaksi lapseni joutui huonoon seuraan ja alkoi käyttämään huumeita. Sen seurauksena lapsi sairastui psyykkisesti.
Nyt alkaa olla takki aika tyhjä. Miten olette selvinneet suurista menetyksistä ja vaikeuksista elämässänne?
Kommentit (32)
Selvisin muistuttamalla itseäni joka päivä asioista, jotka vielä olivat hyvin.
Voimia sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ap, todella toivon, että sinulla vaikeudet ovat nyt takana ja tulevaisuus on valoisampi ja onnellinen. Kaikkea hyvää sinulle!
Otan osaa, ap. Olen osin kokemut samaa. Siinä ei voi muuta kuin jaksaa ylläpitää uskoa, että lopulta, jossain vaiheessa, kaikki kääntyy parempaan päin. Tällä minä jaksoin. Ja tulin oppimaan, että elämä kyllä kantaa, vaikka pahin tapahtuu.
Voimia sinulle!
Ihan noin järkyttäviä asioita minulle ei ole tapahtunut, mutta olen käynyt terapiassa pari vuotta. Keskusteluapu ja vertaistuki ovat varmasti sinun tilanteessasi todella tärkeitä. Mutta sinun elämässäsi on tapahtunut niin raskaita asioita, että eiväthän ne yksin riitä. Toimeentulosta pitäisi olla varmuus, eli riittävän hyvin palkattu työ. Ja se ei ole ihan helppo nakki monellekaan, eikä yhteiskunnan tuki nykyään useinkaan riitä. Lisäksi pitäisi olla asioita, jotka tuottavat elämään iloa. Onko sinulla sellaisia? Ja vielä pitäisi saada nukuttua hyvin ja syötyä kunnolla, jotta jaksaa. Liikuntakin parantaa oloa, jos jaksaa liikkua.
Omalla kohdallani elämästä puuttuu lähes kokonaan ne iloa tuovat asiat, ja kun mieliala on matalalla, ei jaksa omaan hyvinvointiin panostaa syömällä hyvin ja liikkumalla. Yksinäisyys pahentaa asioita entisestään. Vielä en ole kuitenkaan luovuttanut.
Vierailija kirjoitti:
Ootko ite saanut apua? Mun lapsi myös psyykkisesti todella sairas.
Olen liittynyt muutamaan vertaistukiryhmään ja kokenut saavani niitä itselleni hyvinkin paljon apua henkisesti. Lapsen asioissa on mukana paljon eri alojen ammattilaisia sekä koulusta, sosiaalipuolelta että erikoissairaanhoidosta, mutta kaikesta avusta ja tuesta olen joutunut taistelemaan. Sitä on kovin vaikeaa saada tai ainakin oikeanlaista apua. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Selvisin muistuttamalla itseäni joka päivä asioista, jotka vielä olivat hyvin.
Voimia sinulle!
Kiitos. Samaa olen itsekin tehnyt eli yritän keskittyä niihin asioihin, jotka ovat elämässäni hyvin. ap
Vierailija kirjoitti:
Ihan noin järkyttäviä asioita minulle ei ole tapahtunut, mutta olen käynyt terapiassa pari vuotta. Keskusteluapu ja vertaistuki ovat varmasti sinun tilanteessasi todella tärkeitä. Mutta sinun elämässäsi on tapahtunut niin raskaita asioita, että eiväthän ne yksin riitä. Toimeentulosta pitäisi olla varmuus, eli riittävän hyvin palkattu työ. Ja se ei ole ihan helppo nakki monellekaan, eikä yhteiskunnan tuki nykyään useinkaan riitä. Lisäksi pitäisi olla asioita, jotka tuottavat elämään iloa. Onko sinulla sellaisia? Ja vielä pitäisi saada nukuttua hyvin ja syötyä kunnolla, jotta jaksaa. Liikuntakin parantaa oloa, jos jaksaa liikkua.
Omalla kohdallani elämästä puuttuu lähes kokonaan ne iloa tuovat asiat, ja kun mieliala on matalalla, ei jaksa omaan hyvinvointiin panostaa syömällä hyvin ja liikkumalla. Yksinäisyys pahentaa asioita entisestään. Vielä en ole kuitenkaan luovuttanut.
Olen huomannut, että liikunta auttaa, kun pää ei meinaa kestää ja sen kautta saa myös iloa ja onnistumisen tunteita. Hoidan itseäni liikkumalla paljon. Vielä pitäisi saada ruokavalio ja uni kuntoon, jotta aivosumu hellittäisi. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suunnilleen samanlaisen myllytyksen olen myös joutunut kokemaan. Kaiken voi menettää - jos ei nyt ihan hetkessä mutta lyhyessä ajassa kumminkin.
Itse elän kirjaimellisesti päivän kerrallaan, en uskalla tehdä mitään suunnitelmia tai edes haaveilla mistään.
Tärkeää on saada tehdä jotain, joka on ihan omaa ja josta nauttii. Lukeminen, käsityöt, leffojen katselu tai luonnossa vaeltaminen. Jotain pientä, joka lohduttaa ja antaa pieniä merkityksiä täällä olemiselle.
Hyvää vointia ja ilon pilkahduksia!
Liikunta ja terveet elämäntavat. Kolmannen sektorin ryhmät ja yhdistykset.
Ajan rytmitys, viikkomenot, kesäsuunnitelmat. Hae jollekin tuetulle lomalle ym
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos on oma terveys kunnossa ja taloudellinen tilanne ei ole ihan katastrofaalinen, niin siinä on ainekset hyvään elämään vielä. Mitenkään vaikeuksia vähättelemättä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei "joudu" huonoon seuraan, mikäli vanhempi jaksaa olla mukana tämän elämässä ja panostaa kasvattamiseen.
Lapsen isä on menehtynyt alle viisi vuotta sitten. Hän saattaa hoitaa tuskaansa huumeilla. Niitä ei hyvässä seurassa ole, joten huono seura sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei "joudu" huonoon seuraan, mikäli vanhempi jaksaa olla mukana tämän elämässä ja panostaa kasvattamiseen.
Mene muualle kertomaan paremmuudestasi.
Elämään ei todellakaan voi aina itse vaikuttaa. Jos joku muuta väittää, ei ole vielä kokenut kuinka arvaamaton elämä voi olla. Ensimmäiseksi toivon, että olet saanut apua taloudelliseen tilanteeseesi. Onko sinulla Kelassa jokin nimetty henkilö, joka katsoo, että saat kaikki sinulle kuuluvat avustukset. Jos niukka, mutta taattu toimeentulo on turvattu, helpottaa se henkisesti jo vähän.
Kerroit, että sinulla on lapsia, joista yksi on sortunut huumeisiin ja sairastunut psyykkisesti. Onko hän alaikäinen? Jos on, silloin sinulla on mahdollisuus toimia lapsesi parhaaksi. Viime kädessä tee vaikka lastensuojeluilmoitus hänestä, niin jonkun viranomaisen on otettava hänestä koppi ja järjestettävä apua.
Nykyisin vastuulliset ihmiset, jotka eivät vain jaksa taakkansa kanssa, tekevät lasun. Omassa lähipiirissäni on perhe, joka päätyi tuohon ratkaisuun, ja nykyisin he kaikki voivat hienosti. Avun hakeminen ei ole häpeä, vaan ehkä vastuullisin teko, minkä voit tehdä. Yleensä lähipiiri haluaa auttaa, joten jos läheltäsi löytyy ihmisiä, joihin voit luottaa, niin rohkeasti ihan konkreettista apua pyytämään.
Lopuksi, kuinka sinä ja muut lapsesi voitte? Kuinka sinä jaksat? Esimerkiksi seurakunnasta voit saada keskusteluapua, ja heillä on vaitiolovelvollisuus. Tee joka päivä jokin pieni, itseäsi ilahduttava asia. Vaikka kuinka pieni: käy kävelyllä, rauhallinen hetki kahvikupposen äärellä, kirjoita huolesi paperille ja hävitä paperi, soita jollekin ystävälle, lue, laula, neulo, maalaa, ihan mitä haluat! Sillä sinä olet se tuki ja turva muulle perheellesi. Itke rauhassa itkusi. Kiroa kohtaloasi. Maailma ei ole oikeudenmukainen. Mutta on vain yksi sinä koko maailmassa. Jonakin päiväni aurinko paistaa, tuo valoa ja lämpöä elämääsi. Elämällä on paljon sinulle annettavaa. Olethan silloin valmis, vahvempana kuin koskaan ennen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kävi aikalailla samoin, mutta mulla meni myös oma terveys, koti ja läheiset sitten katosi myös elämästäni. Mutta pikkuhiljaa olen saanut itseäni taas jaloilleni, mutta kyllä olen syvissä vesissä uinut monta vuotta. Enkä ole aina edes ymmärtänyt miten lyhyessä ajassa voi mennä kaikki entinen. Ja se seuraus tällä on ollut etten enää suunnittele mitään enkä luota kehenkään. Elän vain päivän kerrallaan ja lähinnä yksinäni.
Lopettakaa se lähipiirin tuesta puhuminen.
Se sattuu, kaikilla ei ole!
Ihmettelen tämän ketjun alapeukuttajia, niitä näyttää olevan aika paljon!
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa se lähipiirin tuesta puhuminen.
Se sattuu, kaikilla ei ole!
Ymmärrän. Mutta nyt oli kyse henkilöstä, jonka elämäntilanteesta emme tiedä, onko läheisiä vai ei. Voit aloittaa aiheesta oman keskusteluketjun, jos haluat.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei "joudu" huonoon seuraan, mikäli vanhempi jaksaa olla mukana tämän elämässä ja panostaa kasvattamiseen.
Voi vitsi, mitä skeidaa taas.
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ei "joudu" huonoon seuraan, mikäli vanhempi jaksaa olla mukana tämän elämässä ja panostaa kasvattamiseen.
Semmonen sieltä sitten.
Ootko ite saanut apua? Mun lapsi myös psyykkisesti todella sairas.