Lue keskustelun säännöt.
Mulle ei tule ikinä sellaista oloa, että kaipaisin jonkun kaverini seuraa
05.01.2023 |
Mulla on kyllä kavereita joita tapaan säännöllisesti (heidän aloitteestaan) mutta tosiaan, en muista että olisin koskaan varsinaisesti kaivannut kenenkään seuraa.
Eikä mulla oo koskaan tylsää tai yksinäistä. Tai ainakaan yksinäistä. Jos onkin tylsää, katson leffoja, selaan somea, siivoan, luen, käyn kirppiksellä, tai kahvilassa. Eikä tule mieleenkään, että haluaisin pyytää jonkun seurakseni! Ei ikinä.
Outoa?
(Perhe mulla on, mies ja teini-ikäinen omissa oloissaan viihtyvä lapsi.)
Kommentit (21)
Ei ole mitenkään omituista. Minäkin viihdyn varsin hyvin omissa oloissani enkä kaipaa hirveästi ystäviäni. Osa heistä on liian puheliaita, joten en jaksa kuunnella heidän loputonta pölötystään. Minulla on vain mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täälläkin, epäilen kyllä autismiakin olevan mutta jotenkin kaveritkin alkaa kuormittaa liian suurina annoksina ja siitä voi tulla sitten ongelmia niin paremmin sujuu kun ei mene liian tiiviiksi nämä yhteydenpidot ja näkemiset
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin, epäilen kyllä autismiakin olevan mutta jotenkin kaveritkin alkaa kuormittaa liian suurina annoksina ja siitä voi tulla sitten ongelmia niin paremmin sujuu kun ei mene liian tiiviiksi nämä yhteydenpidot ja näkemiset
Lisään vielä että minua suorastaan kauhistuttava ilmiö on nämä wapin kaveriryhmät joissa vielä kirjotellaan silloin kun ei nähdä oikeasti, hitto ihan ku joku velvoittava avioliitto, ei kiitos ikinä! :D
Minäkin olin nuorena todella epäsosiaalinen, mutta iän myötä olen alkanut jaksaa ihmisiä paremmin. En toki kaikkia, mutta muutama vanha kaveri on nykyään jo niin vanha kaveri, ettei niitä varten tarvitse lainkaan esittää eikä pingottaa. Meillä on hauskaa yhdessä, vaikka ollaan aika erilaisia. Mies ja lapset käyvät enemmän hermoille.
Sama juttu. Olen todella introvertti ja en vain kaipaa seuraa. Yritän kyllä ylläpitää niitä vähiä kaverisuhteita, mitä mulla on. Mieluiten näkisin kavereita lyhyesti parin viikon välein. Tai vaikka kerran kuukaudessa. Kahvilla tunti, kuulumisten vaihto ja kotiin. Varsinkin lapsettomat sinkkukaverit kyllä haluaisivat usein sellaisia tuntikausien yhdessäolemisia. Tai erotessa saatavat ehdottaa seuraavaa tapaamista muutaman päivän päähän ja itse mietin että miksi, juurihan me tavattiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällähän on monta kaltaistani palstalla!
Vierailija kirjoitti:
Täällähän on monta kaltaistani palstalla!
Tämä voi olla lisääntymåän päin jotenkin, kun silloin ennen ilmaissovelluksia ja älyluureja ihmisillä oli tietynlainen oma rauha ja elämä jonka rajat oli helpompi ylläpitää, nyt taas voi tulla herkemmin sellainen sosiaalinen ähky kun luurissa piipittää niin työ- kuin harrastuskaverit ja muut etäisetkin ihmiset
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse myös viihdyn yksin. Tai lapseni kanssa. Niin kauan ollut yksinäinen etten jaksa/kaipaa ihmisiä. Enkä jaksa. En myöskään pyydä kotiini ketään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä yksi samoin ajatteleva vielä.
Ei oo normaalia! Hankkikaa apua, teillä on varmaan masennus tai muu mielenvika!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai tällaisia. Ja sitten vielä ihmetellään korkeita itsemurhalukuja.
Vierailija kirjoitti:
Täällähän on monta kaltaistani palstalla!
🖤
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo ei koskaan ole ok emälle, vain henkilölle itselleen.
Miksi halusit pakottaa jonkun seuraasi tursuttamalla sen emättimestäsi?
Vierailija kirjoitti:
Ei oo normaalia! Hankkikaa apua, teillä on varmaan masennus tai muu mielenvika!
Ei ole välttämättä kyse siitä. Itse olen hyvin myönteinen ja elämäniloinen, ja silti samanlainen yksinäinen susi kuin muut tässä ketjussa. Onko meissä sitten ripaus autismia vai olemmeko vaan äärimmäisen introverttejä? En osaa täysin vastata tuohon.
Täällä myös yksi samanlainen, paitsi ettei ole edes sitä miestä. Ei käytännössä koskaan tule tarvetta soittaa tai nähdä ketään. Kauhea ajatuskin, että käyttäisi edes ripauksen vähäisestä vapaa-ajastaan kuunnellen jonkun horinoita. Haluan kulkea omia reittejäni enkä ikimaailmassa menisi kenenkään kanssa esim. ostoksille tai lenkille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei oo normaalia! Hankkikaa apua, teillä on varmaan masennus tai muu mielenvika!
Ei ole välttämättä kyse siitä. Itse olen hyvin myönteinen ja elämäniloinen, ja silti samanlainen yksinäinen susi kuin muut tässä ketjussa. Onko meissä sitten ripaus autismia vai olemmeko vaan äärimmäisen introverttejä? En osaa täysin vastata tuohon.
Jep, ja luulen senkin vaikuttavan kuinka sosiaalisessa työssä on. Ainakin itse muistan olleeni sosiaalisempi ennen aspan työtä, nyt sitä jo kauan tehneenä tuntuu ettei muita enää jaksakaan nähdä eikä jutella kun päivät tulee nähtyä jo asiakkaita, luulen että jos vaihtaisin duunia saattaisin jaksaa olla sosiaalisempi. Hannele Lauri kertoi myös olevansa, kuten sanoit yksinäinen susi, koska teatteri ja näytteleminen riittää sos elämäksi
Vierailija kirjoitti:
Vai tällaisia. Ja sitten vielä ihmetellään korkeita itsemurhalukuja.
Mitähän yrität sönköttää?
Se että jotkut eivät kaipaa ihmisten seuraa, ja viihtyvät mieluumin yksin, ei tarkoita että nuo ihmiset olisivat masentuneita tai itsetuhoisia.
Sellainen voi masentua ja hautoa itsaria, joka on VASTENTAHTOISESTI yksin ja kärsii yksinolosta.
Sama täällä. En ole ikinä pyytänyt ketään seuraksi minnekään, menen kyllä mukaan jos minua kysytään. Toivon silti usein, ettei kysyttäisi.