Lue keskustelun säännöt.
Voiko väkivallan ja huonon käytöksen antaa avioliitossa oikeasti anteeksi?
29.12.2022 |
Meillä on ydinperhe, kaksi lasta ja avioliittoa takana 10.v. Pikkulapsiaika oli henkisesti ja fyysisesti äärimmäisen raskas, eikä meillä ollut riittävää tukiverkkoa saada parisuhdetta huollettua sekä mukaan kasautui muita murheita yllinkyllin. Mieheni luonne on aina ollut kiivas, mutta noina aikoina hänestä tuli aivan mahdoton.
Suhteessa oli paljon riitaa, huutoa, nälvimistä, painostavaa tunnelmaa, ahdistusta, väsymystä, törkeitä loukkauksia ja haukkumista. Ilmapiiri oli huono, itkin paljon. Seksistä tapeltiin ja minua painostettiin ja haukuttiin senkin takia. Muutaman kerran tilanne eskaloitui lievään väkivaltaan ja käteni olivat puristamisesta mustelmilla.
Näistä ajoista on nyt kulunut aikaa noin viisi vuotta. Lapset ovat kasvaneet isommiksi. Olen itse opiskelemassa uutta uraa. Olemme edelleen naimisissa. Olen huomannut, että olen tunteissani aivan sekaisin. Emme enää tappele ja huuda, mutta avioliitto on jollain lailla rikki. Missään nimessä en voi sanoa tuntevani palavaa rakkautta miestäni kohtaan, enkä oikein osaa sanoa mitä tunnen. Lasten takia olen onnellinen, että rauha on maassa. Käyttäydymme fiksusti, kotona on rauhallista ja lapsille pystymme tarjoamaan hyvää elämää. Miten kuitenkaan tämä avioliitto voi enää noiden kauheiden muistojen äärellä enää jatkua?
Olen jollain lailla posttraumaattisessa tilassa tämän suhteen kanssa. Mihin suuntaan tästä voi enää oikeasti jatkaa. Mielessä pyörii vieläkin vahvana kaikki kauheudet ja varsinkin ne väkivaltaiset yhteenotot miehen kanssa. Tuntuu, että niitä on vaikea unohtaa ja antaa anteeksi koskaan.
Kommentit (79)
Klassinen asioistahan ei voi eikä saa keskustella vaan ne niitä pitää hautoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi mutta eihän tuohon kannata jumittaa itseään.
Vierailija kirjoitti:
Eroa lasten kasvettua aikuiseksi. Pidä kiinni päätöksestä.
Kiitos. Minulla on videotallenne yhdeksi väkivaltaiseksi äityneestä yhteenotosta neljän vuoden takaa. Katsoin sen juuri ja itken. Mieheni on ollut aivan kamala minua kohtaan. En tiedä onko mitään järkeä edes yrittää anteeksiantoa, kun kunnioitus on menetetty.
Olen päätökseni tehnyt ja lasten isommaksi kasvettua on selvää, että lähden. Tunnen sen jo nyt sydämessäni, että toisenlaista elämää on jäljellä vielä paljon myös minulle.
No jos oikein poikkeuksellisen tyhmä on, sitten ehkä voi. Mutta varmaa se ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Klassinen asioistahan ei voi eikä saa keskustella vaan ne niitä pitää hautoa.
Asioista on keskusteltu, se ei ole johtanut mihinkään. Rakkautta ei voi pakottaa, eikä palauttaa noin vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on omituista että eroat lasten kasvettua isoksi. Siis ensin altistaa tarkoituksella lapset katsomaan huonoa parisuhdetta että oppivat sen malliksi. Tyttösi etsii isänsä tapaisen miehen itselleen kuten on kotoa oppinut. Ja poikasi kohtelee vaimoaan kuten miehesi sinua.
Jatka suunnitelmasi mukaan jos et arvosta lasten tulevaisuutta tuon enempää.
Oletko pyytänyt miestä kanssasi parisuhdeterapeutille ? Tai jollekin parisuhdeleirille?
Jos ette korjaa ja paranna liittoa niin miksi jäädä kotimaan yhdessä ja näyttämään lapsille huonoa esimerkkiä parisuhteesta.
Minulla on täsmälleen sama tilanne. Viimeksi jouluna hän läpsäisi minua raivokohtauksensa aikana. Lapset on alaluokilla ja säälittää rikkoa heiltä ydinperhe, mutta on hirveä ajatus, että jaksaisin tässä vuosia jatkaa ja odottaa, että hän mahdollisesti rauhoittuisi lasten kasvettua, kuten teillä on käynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin taas, että hohhoijaa vaan niitä aloituksia.. Enempää en viitsi kirjoittaa, jaxuhalit vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroa lasten kasvettua aikuiseksi. Pidä kiinni päätöksestä.
Kiitos. Minulla on videotallenne yhdeksi väkivaltaiseksi äityneestä yhteenotosta neljän vuoden takaa. Katsoin sen juuri ja itken. Mieheni on ollut aivan kamala minua kohtaan. En tiedä onko mitään järkeä edes yrittää anteeksiantoa, kun kunnioitus on menetetty.
Olen päätökseni tehnyt ja lasten isommaksi kasvettua on selvää, että lähden. Tunnen sen jo nyt sydämessäni, että toisenlaista elämää on jäljellä vielä paljon myös minulle.
Miksi lykkäät valmista päätöstä, jos voit erota jo nyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on täsmälleen sama tilanne. Viimeksi jouluna hän läpsäisi minua raivokohtauksensa aikana. Lapset on alaluokilla ja säälittää rikkoa heiltä ydinperhe, mutta on hirveä ajatus, että jaksaisin tässä vuosia jatkaa ja odottaa, että hän mahdollisesti rauhoittuisi lasten kasvettua, kuten teillä on käynyt.
Teidän perhe on jo rikki, eikä ns. ydinperheessä ole mitään extrapyhää.
Mitä vaan VOI antaa anteeksi. Mutta ei silti kannata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on täsmälleen sama tilanne. Viimeksi jouluna hän läpsäisi minua raivokohtauksensa aikana. Lapset on alaluokilla ja säälittää rikkoa heiltä ydinperhe, mutta on hirveä ajatus, että jaksaisin tässä vuosia jatkaa ja odottaa, että hän mahdollisesti rauhoittuisi lasten kasvettua, kuten teillä on käynyt.
Oletko harkinnut sinä eroamista? Se on yllättävän hankala prosessi jo saada alkuun monella tapaa. Olen todella pahoillani, että tilanne on teilläkin tuollainen. Raivoavat miehet eivät tule koskaan muuttumaan kokonaan. Välillä tulee rauhallisempia kausia, mutta se kytee siellä pinnan alla. Voimia sinne kovasti tilanteeseen, tiedän tasan tarkkaan miten raskasta se voi olla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Eroa lasten kasvettua aikuiseksi. Pidä kiinni päätöksestä.
Miksi vasta sitten kun se lasten kannalta on myöhäistä? Miksi lapset eivät saa saada kunnollista mallia elämään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroa. Älä pakota lapsia katsomaan onnetonta liittoa. Eroa ajoissa niin ehdit itsekin elää vielä onnellisena.
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin taas, että hohhoijaa vaan niitä aloituksia.. Enempää en viitsi kirjoittaa, jaxuhalit vaan.
Millaisesta tilanteesta käsin itse sitten tulet kommentoimaan näin ylimielisesti?
Se, että sinua ei aihe kiinnosta, ei tee tästä yhtään sen helpompaa minulle. Päinvastoin, tällaiset kommentit voi jatkossa jättää kokonaan julkaisematta.
Ap
Miksi olet parisuhteessa mielenvikaisen kanssa?
Tietäjäinen kirjoitti:
Eroa. Älä pakota lapsia katsomaan onnetonta liittoa. Eroa ajoissa niin ehdit itsekin elää vielä onnellisena.
Tarvitsen tähän tsemppausta ja voimia. Ero ei tapahdu vain siten, että minä sitä haluan vaan toki se vaatii minulta myös paljon jakamista, järjestelyä ja voimia. Voimia olla myös siinä tilanteessa lasten tukena ja turvana. Lisäksi erotilanteet menneisyydessä väkivaltaisesti käyttäytyneestä ihmisestä voi olla myös minulle itselleni riski. Siksi sitä pitää suunnitella hyvin etukäteen, ettei irtaantumisvaihe aiheuta pahempaa tuhoa tai jopa lisää fyysisiä vammoja.
Toista ihmistä ei voi koskaan kokonaan tuntea.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi olet parisuhteessa mielenvikaisen kanssa?
En tiedä, samaa olen kysynyt monesti elämältä. Mies muuttui radikaalisti, menin naimisiin tuntemattoman kanssa. En tiedä, miksi kohdalleni sattui tällainen parisuhde ja perhe-elämä. Olisin omastakin mielestä ansainnut parempaa.
Ap
Lapsille se todennäköisesti on parasta että pysytte yhdessä. Teillä on nyt rauhallista ja turvallinen koti lapsille. Ei lapset arvosta äidin intoa vapauteen vaan kodin turvaa. Ydinperhe on puolustamisen arvoinen. Jos tietty et millään ukkoa jaksa katella niin sitten pihalle.. mut jos jaksat niin teet arvokkaan teon ja suuren rakkaudenteon lapsillesi.
Eroa lasten kasvettua aikuiseksi. Pidä kiinni päätöksestä.