Onko minun otettava lapsen kaveri yökylään?
Oma lapseni oli tällä kaverilla yökylässä. Päästin hänet sinne, mutta kerroin, että meiltä ei ole odotettavissa vastakutsua. Kaveriperhe sanoi silloin, että se on ihan ok. Nyt lapsen kaveri kuitenkin kyselee jatkuvasti, milloin hän pääsee yökylään. Äitinsäkin oli kuulemma sitä jo tiedustellut.
Kommentit (46)
En minäkään ota. En tykkää, että meillä on vieraita yöllä.
Meillä on pieni talo. Yökyläilyt vaatii järjestelyjä niin, että jonkun oman lapsen on nukuttava patjalla olkkarin lattialla.
Tämän olen aina selittänyt lasten kavereiden vanhemmille kun he pyytävät lapsiamme yökylään. Toiseksi, teen paljon viikonlopputöitä, samoin mies. Jos on yhteinen viikonloppuvapaa harvoin, en jaksaisi alkaa näihin erityisjärjestelyihin.
Yleensä tämä asia on selvä. Mutta yksi tytön kaverin äiti ei tätä ymmärrä. Pyytää tyttöämme heille aina yökylään, koska heidän ainokaisensa on niin yksinäinen. Sitten soittelee ja kyselee, että koska hänen tyttönsä voisi tulla meille.
Enää en päästä tyttöäni heille, enkä leffaan tai mihinkään muuhunkaan. Oma tyttö ei välttämättä tätä kaveria tarvitse, on suosittu muutenkin ja omia sisaruksia löytyy kaveriksi.
Myös useampi lapsi ja pieni talo. 2 lasta jakaa yhteisen huoneen. Mä en ymmärrä miksi pitäisi olla yökylässä. Miksei päivät riitä?
Puutut aika törkeällä tavalla lapsesi kaverisuhteisiin, anna tyttäresi ITSE päättää tarvitseeko hän tätä kaveria. Että estät kavereiden leikit siksi, että et halua ottaa lasta yökylään?? EI OO TODELLISTA!
ps. meille mahtuu vaikka asutaan 73 neliön kolmiossa 4 henkeä...
Ovatko sekä lapset että aikuiset nykyään niin törkeitä, että tuppaavat "omalla kutsulla" itsensä kylään? Kyllä hyviin tapoihin kuuluu se, että odotetaan kutsua, ja ollaan suu supussa, jos sitä ei tule. En ikinä kehtaisi tyrkyttää itseäni tai omaa lastani muille kylään.
jaoma tyttö ei niin edes välitä tästä kaverista. Menee sinne yöksi paremman puutteessa kun kaveri sitä niin vinkuu ja äitinsä soittelee.
Olen päättänyt, että ei tarvitse enää mennä. En ala hänen ainoaa lastaan hoitamaan, että pääsevät bilettämään. Ja en ala omia lapsia laittamaan olohuoneen lattialle nukkumaan, että tämä lapsi voi tulla meille yökylään.
Oma tyttö ei tarvitse tätä kaveria. Hänellä on muitakin kavereita ja tosiaan omia sisaruksia, joiden kanssa puuhaa mielellään. Ei aina siksi edes jaksaisi lähteä viihdyttämään tätä kaveria. Monesti on sanonutkin, ettei halua lähteä sen kanssa leffaan vaan haluaa mieluummin lähteä meidän omalla porukalla tai sitten jonkun bestiksen kanssa.
Kumma vain, ettei bestiksen äidin kanssa ole näitä ongelmia koskaan. Bestiksen äiti tietää vuorotyömme ja talomme pienuuden ja on sanonut, että hänelle sopii tosi hyvin, että tytöt ovat heillä yötä. Meillä sitten viettävät paljon päivisin aikaa.
Puutut aika törkeällä tavalla lapsesi kaverisuhteisiin, anna tyttäresi ITSE päättää tarvitseeko hän tätä kaveria. Että estät kavereiden leikit siksi, että et halua ottaa lasta yökylään?? EI OO TODELLISTA!
ps. meille mahtuu vaikka asutaan 73 neliön kolmiossa 4 henkeä...
Vanhemmat sietävät muita lapsia vain siksi, että tietävät toisen perheen vastavuoroisesti ottavan oman lapsen heille kylään tai yökylään tai mukaan rannalle. Jos ei ota, on huono vanhempi.
Eli maksat lapsesi yökyläilyn ottamalla kaverin teille, jaksoit tai et.
En halua meille yövieraita ja piste.
Ei yhtään huvita sompailla jonkun muun muksun kanssa iltajuttuja jne.
Ei meidänkään tyttö mene yökylään kuin harvoille ja silloinkin on tarve työn tms suhteen. Heillä ei ole lapsia enää kotona, joten ei mene seuran takia siis.
Kyllä päivät pitää riittää leikkeihin, en oikein ymmärrä yökyläsysteemiä..
että olen pariinkin otteeseen ollut näin törkeä. Meillä on tosin ollut tuolloin joku hyvä syy ja olen sanonut, että saa kieltäytyä jos ei sovi.
Mun mielestä on ihan ok kysyä jo on tarvetta. Jokainen voi ihan suoraan sanoa jos ei sovi. Tätä toteutan muutenkin elämässä.
Nykyään maailma toimii sillä tavalla, että täytyy pitää itsestään ääntä, myydä itsensä työnhakutilanteessa ym. Ei lapsia pidä nykypäivänä opettaa hiljaisiksi hissukoiksi ja seinäkukkasiksi, vaan sanomaan rohkeasti mutta kohteliaasti oma mielipiteensä.
Ovatko sekä lapset että aikuiset nykyään niin törkeitä, että tuppaavat "omalla kutsulla" itsensä kylään? Kyllä hyviin tapoihin kuuluu se, että odotetaan kutsua, ja ollaan suu supussa, jos sitä ei tule. En ikinä kehtaisi tyrkyttää itseäni tai omaa lastani muille kylään.
Ilman muuta saat kieltäytyä yökyläilystä. Sano ihan totuudenmukaisesti miksei toimi. On erittäin pätevä syy, jos oman perheen muut lapset rasittuvat yökyläilystä liikaa.
Koska vuorotyö ja pienet tilat jne. Asian piti olla selvä, mutta ei ollut. Vaan kaverin äiti sekä lapsi vonkaavat jatkuvasti kylään.
Jos lapsella on paljon kavereita voit ihan hyvin ap tehdä kuten teit. Harvensit tuttavuutta.
Ilman muuta saat kieltäytyä yökyläilystä. Sano ihan totuudenmukaisesti miksei toimi. On erittäin pätevä syy, jos oman perheen muut lapset rasittuvat yökyläilystä liikaa.
luokkakaverin tungettelevista vanhemmista pari päivää sitten. Ei tosin yökylään ole tarjonneet mutta muuten milloin viemään, milloin hakemaan, milloin iltapäiväksi hoitoon ja milloin kylään muuten vaan.
Vastavuoroisuutta ei juurikaan ole. Hyvä jos kerran vuoteen kylään pyydetään. Kyllä se alkaa ottaa päähän.
Ovatko sekä lapset että aikuiset nykyään niin törkeitä, että tuppaavat "omalla kutsulla" itsensä kylään? Kyllä hyviin tapoihin kuuluu se, että odotetaan kutsua, ja ollaan suu supussa, jos sitä ei tule. En ikinä kehtaisi tyrkyttää itseäni tai omaa lastani muille kylään.
kaveriseurassa kellon ympäri.
lisäksi omat lapset tuntuvat lähinnä rasittuvan yökyläilyistä, haluavat mieluummin olla kavereiden kanssa itse päättämänsä ajan päivällä, eikä jotain päivän parin yhtäjaksoista aikaa nukkumatta. ap

ällöttävää puhetta. jotenkin naaivina ihmisenä ana kuvittelee että ihmisrakkaat ihmiset tekevät lauaman lapsia. mutta sinä siis dumppaat lapsesi puolesta yhden kaverin kun hänen vanhemmat jtoai vastavuoroisuutta toivovat.
aivan järkyttävää jos joutuu jokus lapsi nukkua vaikka olkkarissa. miksi kyläilevä ei voisi lapsesi kanssa nukkua?
Meillä on pieni talo. Yökyläilyt vaatii järjestelyjä niin, että jonkun oman lapsen on nukuttava patjalla olkkarin lattialla. Tämän olen aina selittänyt lasten kavereiden vanhemmille kun he pyytävät lapsiamme yökylään. Toiseksi, teen paljon viikonlopputöitä, samoin mies. Jos on yhteinen viikonloppuvapaa harvoin, en jaksaisi alkaa näihin erityisjärjestelyihin. Yleensä tämä asia on selvä. Mutta yksi tytön kaverin äiti ei tätä ymmärrä. Pyytää tyttöämme heille aina yökylään, koska heidän ainokaisensa on niin yksinäinen. Sitten soittelee ja kyselee, että koska hänen tyttönsä voisi tulla meille. Enää en päästä tyttöäni heille, enkä leffaan tai mihinkään muuhunkaan. Oma tyttö ei välttämättä tätä kaveria tarvitse, on suosittu muutenkin ja omia sisaruksia löytyy kaveriksi.
juu ja myöhemmissä viesteissä sama äiti vielä kateellisena sanoo että ei halua siksi ainoaa lasta ottaa että sen vanhemmat saavat sitten bilettää. hyi yök. tuollaisia monen lapsen vanhempia? ei voi sitten rajoitta lapsimääräänsä niin ei tarviste kadehtia ja mahtuu yökylään?
ällöttävää puhetta. jotenkin naaivina ihmisenä ana kuvittelee että ihmisrakkaat ihmiset tekevät lauaman lapsia. mutta sinä siis dumppaat lapsesi puolesta yhden kaverin kun hänen vanhemmat jtoai vastavuoroisuutta toivovat. aivan järkyttävää jos joutuu jokus lapsi nukkua vaikka olkkarissa. miksi kyläilevä ei voisi lapsesi kanssa nukkua?

heille. Olen sanonut, että meille ei voi tulla vastavuoroisesti. Se on käynyt hyvin. Äiti haluaa ainoan lapsensa seuraksi tyttöni kaveriksi. Varsinkin kun tyttöni on suorittu.
Näillä ehdoilla olen tyttöni antanut mennä sinne, vaikka tyttöni ei olisi aina edes halunnut. Olen sanonut, että tee hyvä työ ja ole siellä yötä kun he kerran niin haluavat ja tämä kaveri on yksinäinen.
Mutta nyt on alkanut vaatimus toisin päin. Eli olemme kumpikin ristiin viikonloppuisin töissä. Meidän pitäisi ottaa tämä tyttö meille yöksi, vaikka olimme sanoneet heti alusta, että se ei käy ja se oli heille sopinut. Mutta he haluaisivatkin parisuhdeaikaa ja heillä ei ole lapsenvahtia.
Olen ratkaissut asian niin, että tyttöni ei mene enää heille ja ei heidän kanssaan minnekään muualle. Tytölläni riittää kavereita muutenkin ja varsinkaan kun hän itse ei ole niin halukas ollut menemään sinne ja kaveeraamaan tämän tytön kanssa.
Mikä tässä on niin vaikeaa ymmärtää. Minusta tämän äidin ymmärryksessä on vikaa. Hän halusi tyttöni sinne yöksi lapsensa kaveriksi, vaikka tiesi, ettei meille voi tulla. Nyt haluaisi meidät lapsenvahdiksi kun haluavat lähteä baariin. Siksi joutuisi oma lapsi olohuoneeseen nukkumaan
Ja tyttöni ei edes halua mitenkään erityisesti olla tämän tytön kaveri, koska hänellä on muita parempia kavereita.
Eiköhän se ongelma ole tällä toisella mammalla.
ällöttävää puhetta. jotenkin naaivina ihmisenä ana kuvittelee että ihmisrakkaat ihmiset tekevät lauaman lapsia. mutta sinä siis dumppaat lapsesi puolesta yhden kaverin kun hänen vanhemmat jtoai vastavuoroisuutta toivovat.
aivan järkyttävää jos joutuu jokus lapsi nukkua vaikka olkkarissa. miksi kyläilevä ei voisi lapsesi kanssa nukkua?
Meillä on pieni talo. Yökyläilyt vaatii järjestelyjä niin, että jonkun oman lapsen on nukuttava patjalla olkkarin lattialla. Tämän olen aina selittänyt lasten kavereiden vanhemmille kun he pyytävät lapsiamme yökylään. Toiseksi, teen paljon viikonlopputöitä, samoin mies. Jos on yhteinen viikonloppuvapaa harvoin, en jaksaisi alkaa näihin erityisjärjestelyihin. Yleensä tämä asia on selvä. Mutta yksi tytön kaverin äiti ei tätä ymmärrä. Pyytää tyttöämme heille aina yökylään, koska heidän ainokaisensa on niin yksinäinen. Sitten soittelee ja kyselee, että koska hänen tyttönsä voisi tulla meille. Enää en päästä tyttöäni heille, enkä leffaan tai mihinkään muuhunkaan. Oma tyttö ei välttämättä tätä kaveria tarvitse, on suosittu muutenkin ja omia sisaruksia löytyy kaveriksi.
Taidat olla juuri sellaisen ainokaisen äiti, joka työntää lapsensa muille, että pääsee juhlimaan ja muut joutuu häntä hoitamaan kun et raski maksaa maksullista lapsenvahtia.
Minun tyttöni pärjää ilman tätä kaveria ihan hyvin, eikä kaipaa häntä. Samoin minä. Jos me lähdemme juhlimaan miehen kanssa, maksamme lapsenvahdin.
Kun äiti soittaa, että heidän Elisansa on niin yksinäinen ja syrjitty ja sillä ei ole kavereita, suostuiskohan meidän tyttö tulemaan heille yöksi, olen luvannut, vaikka tyttömme ei niin olisi välittänyt.
Mutta me kyllä pärjäämme ilman heitä ihan hyvin ja helpompaa meille on sekin, että tytön ei tarvitse enää lähteä "hoitamaan" tämän kaverin psyykettä kun se on niin yksinäinen.
En yhtään enää ihmettele, että tämä tyttö on kiusattu ja yksinäinen jos äiti käyttäytyy noin. Mutta se ei todellakaan ole minun ongelma enää, sillä olen sanonut tytölleni, ettei sinun tarvitse enää olla tämän kaverin kanssa tekemisissä, eikä sinun tarvitse olla mikään sosiaalinen omatunto ja huolehtia siitä, ettei se olisi yksinäinen.
juu ja myöhemmissä viesteissä sama äiti vielä kateellisena sanoo että ei halua siksi ainoaa lasta ottaa että sen vanhemmat saavat sitten bilettää. hyi yök. tuollaisia monen lapsen vanhempia? ei voi sitten rajoitta lapsimääräänsä niin ei tarviste kadehtia ja mahtuu yökylään?
ällöttävää puhetta. jotenkin naaivina ihmisenä ana kuvittelee että ihmisrakkaat ihmiset tekevät lauaman lapsia. mutta sinä siis dumppaat lapsesi puolesta yhden kaverin kun hänen vanhemmat jtoai vastavuoroisuutta toivovat. aivan järkyttävää jos joutuu jokus lapsi nukkua vaikka olkkarissa. miksi kyläilevä ei voisi lapsesi kanssa nukkua?
Meillä on pieni talo. Yökyläilyt vaatii järjestelyjä niin, että jonkun oman lapsen on nukuttava patjalla olkkarin lattialla. Tämän olen aina selittänyt lasten kavereiden vanhemmille kun he pyytävät lapsiamme yökylään. Toiseksi, teen paljon viikonlopputöitä, samoin mies. Jos on yhteinen viikonloppuvapaa harvoin, en jaksaisi alkaa näihin erityisjärjestelyihin. Yleensä tämä asia on selvä. Mutta yksi tytön kaverin äiti ei tätä ymmärrä. Pyytää tyttöämme heille aina yökylään, koska heidän ainokaisensa on niin yksinäinen. Sitten soittelee ja kyselee, että koska hänen tyttönsä voisi tulla meille. Enää en päästä tyttöäni heille, enkä leffaan tai mihinkään muuhunkaan. Oma tyttö ei välttämättä tätä kaveria tarvitse, on suosittu muutenkin ja omia sisaruksia löytyy kaveriksi.
Ei nyt tarvitse ystävyyttä lopettaa tuon takia.
Olet sanonut etukäteen ettet ota, niin et ole luvannut mitään.
Musta olet aika hankala, saamaton jos et pysty ottamaan yhdeksi yöksi. Taidat olla äärettömän itsekäs.