Suomessa kynttilät olivat harvinaisia vielä 1800-luvullakin. Mitä ihmettä? :O
Katselin tubettajan videota jossa näin kertoi. Jotain kämäsiä naurislamppuja ja päreitä väkerrelty, jotta on nähty jotain niissä vielä kämäsemmissä savupirteissä.
Miksi Suomi on ollut noin surkean köyhä maa? Mikä täällä on oikein mättänyt?
Kommentit (89)
Kynttilät vaati talia. Mistä kansalla olisi ollut niin paljon talia?
Suomen sijainti on myös haitannut tuota kehitystä.
Yksi haittaava tekijä on ollut esim. se, että Suomi on maailman toisiksi ainut maa, jonka kaikki satamat jäätyvät talvisin. Ensimmäinen Jäänmurtaja Murtaja valmistui vuonna 1890.
Se tosin oli toivottua paljon heikompi, ja esim. Voita jouduttiin Murtajan sijaan viemään maailmalle hevoskuljetuksin.
Maatalousvaltainen maa kylmässä pohjolassa ennen sähköä ja vihreää vallankumousta. Suomi on perinteisesti ollut se Euroopan köyhin.
"Pärekin jo pihdissään pienemmästi näyttää."
1800-luvulla kynttilät olivat tosi kalliita kansan rahavaroihin nähden. Juttu ei edes koskenut pelkästään Suomea. Keski-Euroopan kaupungeissa kehittyi kahvilakulttuuri juuri siksi, että ihmiset hakeutuivat talvi-iltoina kylmistä ja pimeistä asunnoistaan paikkoihin missä on valoa.
Suomihan on verrannollinen Afrikan maihin tietyiltä osin. Siirtomaaisännät Ruotsi ja Venäjä hallitsi Suomea useita satoja vuosia. Maata ei kehitetty, kunhan saatii tiettyjä raaka-aineita ( terve, turkikset jne. ) ja tarvittaessa sotilaita emomaan armeijaan kuolemaan kauas kotialueista. Kun sitten itsenäisyys oli saatu ja sodista selvitty auttoi luterilainen työmoraali nousemaan kohisten kansakuntien vertailussa. Verrokkina vaikka tuore maailmanmestari Argentiina. Maat olivat 70-luvulla varsin tasoissa BKT/asukas vertailussa. 80-luvulla Suomi otti ensimmäisen ison loikan. Toinen iso loikka tapahtui 2000-luvun alussa.
Miehiä kaatui sodassa viimeiseen mieheen Ruotsin puolesta satoja vuosia. Kyllä sekin tätä maata verotti ankarasti. Isovihan aikana miespuolisen väestön määrä romahti suorastaan karmaisevasti. Iivanat toki siemensivät sitten senkin edestä...
Mulla on 1800-luvulta peräisin oleva öljylamppu
Kyllä se on tämä syrjäinen sijainti
Ei oikeita kynttilöitä käytetty muuallakaan paitsi rikkaiden keskuudessa.
Suomi oli järkyttävän köyhä, ei mitenkään verrattavissa Länsi-Eurooppaan. Esim. ero keskiverto elämään samaan aikaan Tanskassa on ihan järkyttävä. Ylemmän keskiluokan normaali elämä Britanniassa oli sellaista, että suurimnassa osassa Suomessa kukaan ei voinut kuvitella vastaavaa edes villeimmissä mielikuvissa.
Kun tuli paha katovuosi, Suomessa arviolta 100 000 ihmistä kuoli nälkään. Mitään omavaraisuutta ei tosiaan ollut ja maatalous oli myös sen ajan mittareilla todella tuottamatonta. Kaikki ei ole vqin sitä, että ollaan niin Pohjoisessa, vaan myös huonoa politiikkaa (ei varmuusvarastoja, ei haluttu ostaa muualta) .
Vierailija kirjoitti:
Kynttilät vaati talia. Mistä kansalla olisi ollut niin paljon talia?
No mistä sitä oli muissa maissa ilmestynyt? Koko Eurooppahan poltteli kynttilöitä ja fiilisteli savupiippuisilla takoillaan ja uuneillaan. Suomessa sen sijaan köhittiin hormittomissa savupirteissä ja väkerrettiin jotain naurislamppuja. On ollut kyllä kämästä touhua.
ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla on 1800-luvulta peräisin oleva öljylamppu
Öljylamppu on paljon kirkkaampi kuin kynttilä. Turha haikailla nykynaisten voimaantumis-fiilistelyesineen perään, ennen niitä käytettiin lähinnä kirkoissa.
Suomi oli 1800-luvulla vielä erittäin köyhä maa. Kynttilät on kalliita. Jos toimeentulo on tiukilla jo muutenkin niin ne vähäiset rahat mitä on laitetaan tärkeämpiin asioihin. Kuten ruokaan ja vaatteisiin. Ihminen pärjää ilman kynttilöitä, muttei ilman ruokaa.
Oletteko koskaan katselleet millaisia tikku-ukkoja piirrettiin Suomen kivikirkkkojen seiniin samaan aikaan kun Euroopassa taide kukoisti. Köyhyys ei ollut vain aineellista.
Vierailija kirjoitti:
Miehiä kaatui sodassa viimeiseen mieheen Ruotsin puolesta satoja vuosia. Kyllä sekin tätä maata verotti ankarasti. Isovihan aikana miespuolisen väestön määrä romahti suorastaan karmaisevasti. Iivanat toki siemensivät sitten senkin edestä...
Ja muualla Euroopassako ei sodittu....? On kuules niin että siellä sodittiin paljon enemmän kuin Suomessa.
Ehei, sota ei todellakaan käy syyksi Suomen köyhyyteen ja kämäsyyteen.
ap
Suomi ollut tosiaan historiallisesti Venäjän ja Ruotsin puristuksessa, niiden selkeä alusmaa. 7 veljestäkin kertoo siitä, että maaseudun jullikoilla ei ollut 1800-luvulla sivistyksestä vielä tietoakaan, sitä pelättiin...
Puulsta vuoltu pärelastu oli kynttilää halvempi ja rahaa säästyi sukanvarteen.
Vierailija kirjoitti:
Ei oikeita kynttilöitä käytetty muuallakaan paitsi rikkaiden keskuudessa.
Puhutaan 1800-luvusta. Jos"muualla" on Länsi-Eurooppa ja osa Yhdysvaltoja, niin ihan modernia elämää elivät, oli kynttilät ja kivitalot ja kaikenlaista pientä arjen luksusta ihan tavallisilla ihmisillä. Suomi oli vaan umpiköyhä ja takapajuinen.
Suomessa suurin ongelma oli maatalouden jälkeenjääneisyys. Tuottavuus oli äärimmäisen kehnoa verrattuna moneen muuhun maahan. Maatalous ei elättänyt maalla asuvia, mutta teollistuminenkin oli pahasti jälkijunassa muuhun Eurooppaan nähden eikä vetänyt maaseudun ylimääräväestöä. Siitä seurasi ryysyläisyyttä, köyhyyttä ja nälkäkuolemia.