Mies tappeli omissa viiskymppisbileissä
Piti sitten kännipäissään nosta fyysinen tappelu omien, juuri ja juuri täysi-ikäisten poikiensa kanssa. En ole poikien äiti, mutta olen todella järkyttynyt. Yritin erottaa tappelijat, mutta en onnistunut. Lopulta soitin poliisit.
On epäselvää, kuka riidan aloitti. Mutta on varsin selvää, että miehellä on isänä velvollisuus suojella lapsiaan, ei käydä tappelua. Hän olisi voinut lopettaa riidan, mutta tahallaan provosoitui.
Nyt on kivat tunnelmat kaikilla. Puhuin yöllä miehen exän eli poikien äidin kanssa ja alkoholin ja raivon kanssa on ollut aiemminkin ongelmia.
Onneksi emme asu yhdessä, joten en joudu katselemaan häntä. Mitään hän ei kadu tai näe omaksi syykseen. Eikä aio pyytää lapsiltaan anteeksi.
Itselläni on kaksi pienempää lasta. Mietin, että mitä ei enää pidä sietää. Onko lähes 3 vuoden suhde lopetettava tähän. Käykö hän joskus myös meihin käsiksi?
Harmittaa myös, että mies pilasi monta kuukautta suunnitellut juhlansa. Ja itsekin olin satsannut niihin. En kuvitellut, että vietän itsenäisyyspäivää näissä merkeissä.
Mies on löhdössä työmatkalle ja häntä kiinnostaa vaan kenelle saa koiransa hoitoon. Pojat kun eivät sitä nyt ota. Sain juuri viestin, jossa mies uhkasi laittaa koiran tänään piikille, jos en koiraa ota. Totta kai otan, viaton se on. Mutta en kestä nähdä nyt miestä ollenkaan.
Joten kysymys kuuluu: ylittäisikö tämä teidän rajanne?
Kommentit (18)
Onko tämä provo vai voiko olla totta? Kolme vuotta ei paina vaa`assa, jos on väkivaltainen hullu. Suhde poikki ja koira pois tältä idiootilta.
Sitä se viina teettää. Kannattaa ottaa vähemmän seuraavalla kerralla.
Juuri tällaiset maskuliiniset ja jämerät testomiehet vetoavat naisiin.
Ei kuulosta kovin hyvältä nyt. Ota koira ja jätä mies.
Semmottis tarina juhlapäivän kunniaksi.
Voihan se ukko rauhoittua niin, ettei 70-vuotisbileissä enää haasta riitaa, ehkä.
Vierailija kirjoitti:
Semmottis tarina juhlapäivän kunniaksi.
Voihan se ukko rauhoittua niin, ettei 70-vuotisbileissä enää haasta riitaa, ehkä.
:) Ei voi tietää - menee vielä ykkösvaihde silmään :)
Kerroin tästä miehen parhaimmalle lapsuudenkaverille, joka ehti lähteä ennen tappelua. Totesi vaan että viina ei miehelle sovi. Nyt kaikki postailevat somessa kiitos viimeisestä, oli hauskaa - tyyppisiä viestejä. Miehen viinankäyttö ja tappelualttius tunnetaan ihan yleisesti. Mutta hei, ei kai siinä sitten mitään! Meininki jatkuu vuosikymmeniä kun ympärillä olevat sen hyväksyvät. Miehen isä aikoinaan oli kännissä väkivaltainen, eikä esim äidillä ole mitään aavistusta, että polvi pojasta sen kun paranee.
Olen niin yksin tämän ahdistuksen kanssa. Ei ketään kelle puhua.
Uhkasi laittaa koiran piikille: anna toteuttaa uhkauksensa. Mieshän se itse siitä lärsii. Jos ei kärsi, niin koiralle on paras, kun ei ole tuollaisen koira.
Melkoinen sankari. Onko sillä metrinen giguli, rajattomasti rahaa vai miksi se on (vielä) parisuhteessa?
Meillä se söi juhlavieraiden karjalanpaistin kellarista......
Onko joku keskustellut poikien kanssa? Sinä voit aikuisena tehdä ihan mitä lystäät ja olette olleet vasta 3 vuotta kimpassa. Poikiin pitäisi nyt panostaa ja kysyä, että millä tunnelmalla he ovat. Tuollainen jättää jälkensä. Toivon, että sinä et ole niin pumpulissa kasvanut, ettetkö olisi joskus nähnyt suomalaisen miehen vetävän yli viinan kanssa.
Eikös tuollainen käytös ole perussuomalaisissa meriitti.
Vierailija kirjoitti:
Onko joku keskustellut poikien kanssa? Sinä voit aikuisena tehdä ihan mitä lystäät ja olette olleet vasta 3 vuotta kimpassa. Poikiin pitäisi nyt panostaa ja kysyä, että millä tunnelmalla he ovat. Tuollainen jättää jälkensä. Toivon, että sinä et ole niin pumpulissa kasvanut, ettetkö olisi joskus nähnyt suomalaisen miehen vetävän yli viinan kanssa.
No jaa. Olen sitten varmaan pumpulissa kasvanut, sillä ympärilläni ei ole ennen tätä miestä ollut alkoholisteja. Ei lapsuudenperheessä, ei edellisessä suhteessa (vaikka exän isä oli korkin kiinni laittanut alkoholisti). Ehkä tämä on meininki pienemmillä teollisuuspaikkakunnilla, ja paikallisella meiningillä moni on selittänyt tämän miehen ongelmaa. Sukupolvien ketju. Isä riehui kännissä ja nyt riehuu poikakin. Eivätkä nämä hänen poikansakaan selvinpäin olleet. Viina on selkeästi heille ongelma.
Vaikka näistä pojista välitänkin, niin minä en voi toimia välittäjänä miehen ja poikien välillä. Mies on itse vastuussa käytöksestään.
Ja se lähteminen on vaikeaa, koska kuitenkin rakkauttakin on. Omille lapsilleni mies on hyvä ja heille olisi suuri suru, jos menettäisivät hänet elämästään. Varmasti kohdallani on myös kyse jonkintasoisesta läheisriippuvaisuudesta: menneisyydessä minua on kohdeltu useammassa suhteessa kaltoin.
Mutta omat tunteet ovat kyllä tällä hetkellä täysin kuolleet. En näe, että mies muuttuu. Mokailun jälkeen hänellä kesti noin 5 sekuntia ja näyttää unohtaneen koko homman. Kuulemma hän on pyytänyt kaikilta anteeksi ja toivoo, että minäkin lopettaisin kaunan kantamisen. Mutta kun tunteilleni en voi mitään ja tätä on mahdotonta tuosta vain unohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Eikös tuollainen käytös ole perussuomalaisissa meriitti.
Kaikki persut on just tuommoisia. Oksettavia ääliöitä.
Ei kai tuommoisista tappeluita pääse eroon, kuin lopettamalla alkoholin käytön. Joillakin viina herättää sen räyhähengen. Joistakin voi tehdä leppoisampia.
Omalla isällä oli samaa vikaa, kunnes lopetti viinan kanssa läträämisen. Asiaa auttoi vanhuus ja palvelutaloon joutuminen.
Jos ei pysty alkoholia lopettamaan, niin vaihtaminen mietoihin voi myös auttaa. Rähinä voimistuu väkeviä viinoja juodessa. Jollekin voi auttaa, että ei ota viiniä väkevämpiä. Jonkun pitää tyytyä keppanaan.
Minä pistäisin pisteen suhteelle. Ikinä en omia lapsiani altistaisi vaaralle.
Vierailija kirjoitti:
Uhkasi laittaa koiran piikille: anna toteuttaa uhkauksensa. Mieshän se itse siitä lärsii. Jos ei kärsi, niin koiralle on paras, kun ei ole tuollaisen koira.
Äijä piikille.
Kyllä. Juoppo riidanhaastaja, joka uhkailee vielä laps3nsa pahoinpideltyään koiraansa.