Voiko saada Asperger-diagnoosin, jos piirteet eivät aiheuta minkäänlaista haittaa tai tuen tarvetta?
Onko tuo haitta tai tuen tarve ainakin jollain elämän osa-alueella ihan ehdoton diagnoosikriteeri?
Kommentit (19)
Ei käsittääkseni voi. Mitä ideaa koko diagnosoinnissa silloin edes olisi?
Se, ettei ihminen koe itse haittaa, ei tarkoita, etteikö sitä olisi.
Olen ymmärtänyt niin, että silloin tulee merkintä "AS-piirteet" eli ei täyttä diagnoosia, mutta kuitenkin voimakkaita piirteitä.
Itseltäni jäi varsinainen diagnoosi saamatta juuri siksi, ettei haittaa tai tuen tarvetta ollut. Voimakkaita Asperger-piirteitä kuitenkin todettiin.
Ei voi. Ja miksi ihmeessä pitäisi? Diagnooseja tarvitaan juurikin hoidon suunnitteluun. Jos et tarvi minkäänlaista hoitoa tai tukea, mitä tekisit diagnoosilla? Haluaisit vain osoittaa kuuluvasti nyt niin muodikkaaseen nepsy-kerhoon etkä olla vain tavallinen normo?
En ymmärrä, miksi joku haluaisi sen diagnoosin jos ei halua tai tarvitse minkäänlaisia tukitoimia. Diagnoosista kun voi olla kuitenkin haittaa joissain elämäntilanteissa, esim. työn haku, adoptiolapsen hankinta yms. Joten parempi olla ilman jos ei kaipaa mitään tukea.
Olen päättänyt olla hakematta diagnoosia, koska siitä ei olisi mitään hyötyä, sillä minulla ei ole tarvetta minkäänlaisille tukitoimille. Tiedostan itse omat piirteeni ja se riittää.
Olen saanut autismi/adhd diagnoosin ja lääkitykseni kun se haittasi silloista työelämääni.
Vaihdoin työtä ja elämäntyyliä ja enää se ei häiritse kovin paljon. Olen nyt koodari ja paremminkin piirteistäni on hyötyä kun voin hyperkeskittyä.
En ole lääkitystäkään tarvinnut vuosiin. Lääkitys voisi auttaa arkielämän sähläyksessä, mutta toisaalta se vie multa luovuutta, innostuneisuutta ja tekee elämäni tylsäksi.
Aivot ei enää tee mahtavia out-of-the-box innovaatioita vaan kaikki on tasaisen tylsää.
Diagnoosi voi silti tuoda itseymmärrystä ja auttaa toimimaan elämässä.
Mulle oli pitkään mysteeri, miksi mun hommat menee aina pieleen, varsinkin jutut jotka on muille itsestäänselvyyksiä. Ja sitten asiat joita muut eivät käsitä tai opi millään on mulle lastenleikkiä.
Olen tajunnut että olen oikeasti erilainen ja mun ei kannata edes tavoitella tiettyjä asioita mihin en kykene, kuten vaikka isoa remonttia vaativaa taloa, useita lemmikkejä, työtä jossa on rutiineja ja paljon kokouksia.
Vaikka ns selviän elämästä ilman tukea, olen ymmärtänyt mihin rahkeet riittää ja mitkä on mun omat vahvuudet. Että inspiraation iskiessä teen vaikka päivässä 50-sivuisen raportin, mutta printterin säätäminen voi saada minut täysin lukkoon.
Ainakin ICD-kriteereissä tuo haitta tai tuentarve on diagnoosin edellytyksenä, DSM-kriteereistä en ole varma.
En ymmärrä, miksi pitäisi hakea mitään diagnoosia, jos kaikki sujuu ja on hyvin.
Ei tule diagnoosia jos ei ole haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Diagnoosi voi silti tuoda itseymmärrystä ja auttaa toimimaan elämässä.
Mulle oli pitkään mysteeri, miksi mun hommat menee aina pieleen, varsinkin jutut jotka on muille itsestäänselvyyksiä. Ja sitten asiat joita muut eivät käsitä tai opi millään on mulle lastenleikkiä.
Olen tajunnut että olen oikeasti erilainen ja mun ei kannata edes tavoitella tiettyjä asioita mihin en kykene, kuten vaikka isoa remonttia vaativaa taloa, useita lemmikkejä, työtä jossa on rutiineja ja paljon kokouksia.
Vaikka ns selviän elämästä ilman tukea, olen ymmärtänyt mihin rahkeet riittää ja mitkä on mun omat vahvuudet. Että inspiraation iskiessä teen vaikka päivässä 50-sivuisen raportin, mutta printterin säätäminen voi saada minut täysin lukkoon.
Toisaalta voi sitä ymmärrystä saada ilmankin, että varsinaista diagnoosia tehdään. Jos todetaan että sulla on vaikka asperger-piirteitä tai keskittymisvaikeuksia. Sen voi ilman diagnoosiakin hyväksyä, että on sellaisia ominaisuuksia, jotka tekee tietyt asiat itselle haastaviksi. Esim. itse olen vahvasti asperger-piirteinen ja tiedän ihan hyvin että ihmisten kanssa oleminen ei ole vahvuuksiani. En tarvitse virallista diagnoosia tämän tietääkseni ja itseni hyväksyäkseni.
Toisaalta, miten määritellään haitta tai tuentarve? Jos henkilö on itse tyytyväinen elämäänsä, niin eikö sen pitäisi riittää?
Ymmärtääkseni Aspergeria tai miuta autismin kirjoon liittyvää ei voi diagnosoida ellei lapsena ole ollut jotain kehityshäiriötä yms.
Diagnoosista voi olla hyötyä, kun vaikkapa puoliso alkaa omia diagnooseja tekemään, kun tulkitsee jotkut piirteet vaikka persoonallisuushäiriöpiirteiksi jne. Kun ei näe omia piirteitään 🤔
Kannattaa ainakin vähän liioitella haittaa, jotta saa armeijasta c-paperit.