Onko sinulla työ, jossa kukaan ei tee asioita puolestasi, jos vaikka sairastut?
Tai jos olet lomalla? Eli työt kasaantuvat poissaollessasi ja poissaolon jälkeen on entistä kiireenämpi. Mitä teet työksesi?
Kommentit (63)
On. Asiantuntija, jolla aika spesifi osaamisalue. Osia töistäni voi toki muutkin tehdä, mutta sanotaan että keskimäärin 70-80 % on sellaisia, joita ei pysty jakamaan erinäisistä syistä, joista kaikki ei liity substanssiin.
Että jos tästä veivini yhtäkkiä heitän, niin kyllä siltä jonkinliaisia aikatauluviivästyksiä saattaisi tulla :)
Luulen, että esim. omaishoitajan sairastuminen voi olla todella merkittävä asia.
Parhaillaan kuumeessa ja kuusi tuntia jaksoin etätöitä. Kuume lähes 39 nyt. Metsäala työllistää.
On, spesialisti kemian puolella. Ei ole ketään korvaamaan, joten työt kasaantuu.
Kyllä. Pomo tekee jonkun verran itse välttämättömiä, mutta varsinaista tuuraajaa ei ole. Ei ole koko firmassa muita, olen ainoa. Teen suunnittelutöitä ja pomo on paljon hitaampi ohjelmien kanssa. Hänen hommansa on johtaa. Hän tekee mitä pystyy, osaa kyllä ohjelmat ja olen kirjoittanut ohjeita niin paljon kuin pystyy, mutta silti hän ei ehdi samaa ja ihan rutiinin puutteen vuoksi.
Yrittäjä. Työt ei kasaudu vaan ne loppuu ja siirtyvät kilpailihalke jos olen pois joten en ole koskaan sairaana.
Asiantuntijahommissa. Tiimi saa kasan projekteja, jotka jaetaan osaamisen mukaan tyypeille. Jos/kun sairastuu tai jää lomalle, jää työt odottamaan paluuta, eikä kukaan niihin koske muuten kuin että tyyppi jää kokonaan pois työstä. Kasaantumaan ei sinänsä pääse, uudet projektit jaetaan paikallaolijoiden kesken (jos poissaolo venahtaa kk pituiseksi).
Oikojahammaslääkäri. Meillä kunnassa toinenkin oikoja murra hänelläkin pitkälle kirjat täysi potilaita eli jos sairastun niin potilaat pitää mun kuitenkin hoitaa joskus itse. Hommat vaan siirtyvät.
Psykologi, työt ei tekemällä lopu. Ajat vaan siirtyy eteenpäin ja jonot pitenevät, jos olen poissa.
On. Sairaana ei saa mennä työpaikalle, mutta työt pitää tehdä. Vain pitkille sairaslomille otetaan sijaisia, jos onnistutaan saamaan.
Eli kuumeisena ja ripulitaudissa pitää laatia oppilaille itsenäisen opiskelun tehtäviä, ja kun paranee sen verran, että jaksaa töitä tehdä, pitää alkaa niitä tehtäviä tarkistamaan, mitä oppilaat ovat palauttaneet itsenäisesti. Ja kun on siinä kunnossa, että voi palata työpaikalle, pitää vielä kysellä lopuilta oppilailta niitä palauttamattomia tehtäviä ja tarkistaa niitä, siinä muun työn ohessa.
t. lukion ope
Jos on lyhyt sairasloma hommat vain siirtyvät, ellei kollegan kalenterissa satu olemaan tyhjää. Jos olisin pidemmällä sairaslomalla, työkaverit tekisivät ne viiveellä pois. Lomalla hommat luonnollisestikin ovat jäissä.
Näin rakennus- ja kiinteistöalan asiantuntijahommissa.
Lakimies. Assari peruu asiakkaat ja vastaa puhelimeen. Sähköpostiin laitan poissaoloviestin. Akuuteimmat hommat teen etänä sairaanakin. Sitten kiritään hommia kun palaan töihin. Osa asiakkaista lähtee luonnollisesti muualle, kun asioiden hoitoaika on liian pitkä, mutta minkäs teet.
En tiedä, en ole vielä ollut sairaana sen jälkeen kun aloitin tässä uudessa paikassa. Kai sieltä mun pomo katsoisi, että alaiseni tekevät duunia. Ei se kyllä aina edes tiedä mitä minä ja ryhmäni ollaan tekemässä. Mutta helppohan se olisi kertoa siinä samalla kun soittaa, että on sairas.
Vierailija kirjoitti:
Joo asiantuntija it-alalla. Projektityötä teen, niin projektit siirretään alkamaan tai jatkumaan lomien jälkeen.
Minäkin it-alalla, mutta ei ole kyllä mikään projekti yhdestä ihmisestä kiinni. Ihan järjettömän huonoa suunnittelua sellainen.
Assistentti. Kyse on vain muiden laiskuudesta. Helppo jättää minulle ja sitten kitistä kun hommat seisoo. Minut on soitettu saikulta töihin kun olisi koko yritys suunnilleen kaatunut todella helppoon Excelin täyttöön.
Täällä taas vaativaa asiantuntijatyötä tekevät av-mammat.
Vierailija kirjoitti:
Joo asiantuntija it-alalla. Projektityötä teen, niin projektit siirretään alkamaan tai jatkumaan lomien jälkeen.
Huomaako kukaan, jos projekti ei koskaan alkaisikaan? Kuuluuko kaatuvasta puusta ääni, jos kukaan ei ole kuuntelemassa?
Joo asiantuntija it-alalla. Projektityötä teen, niin projektit siirretään alkamaan tai jatkumaan lomien jälkeen.