Lapsen älykkyyttä ei pitäisi kehua ja korostaa!

Ihan päätöntä väittää, ettei älykkyyttä voisi kehua. Tietysti minkä tahansa ominaisuuden ylikorostamista voi välttää ja koittaa motivoida kehittymään kaikessa. Tietysti on ehkä hassua kehua älyä, jos sitä on niukanlaisesti, mutta silti...

Ja aion tehdä niin jatkossakin. Tottakai kehun lastani, kun siihen on aihetta!



Kuten joku jo mainitsi, jos lapsi olisi hyvä urheilussa, sitä tuskin "piiloteltaisiin" tai kainosteltaisiin, vaan kehuttaisiin oikein olan takaa. Myös älykkyydestä on voitava antaa positiivista palautetta!

olen kehunut omien lapsieni älykkyyttä. Ahkeruutta vähemmän pääsee edes kehumaan, koulu on sen verran helppoa vielä ollut, ja vähemmän noilla on muutenkaan sellaisia juttuja, missä oikein 'puurtavat'.



Lahjakkaalle lapselle kyllä helposti käy niin, että kun ei joudu puurtamaan, sitä ei edes opi tekemään. Itse muistan yliopistossa, kun teoreettista fysiikkaa opiskellessani törmäsin ensimmäistä kertaa tilanteeseen, missä pelkkä äly ei riittänyt, vaan olisi pitänyt istua kirjastossa tekemässä töitä. Ei paljoa napannut. Suoritin tutkintoni alalta, jolla pärjäsin pelkällä älyllä, ilman työntekoa.



Mutta ei vanhempieni kehuminen ahkeruudesta mitään olisi auttanut, jos tosiasiassa en eläissäni ole ollut ahkera.

Tietenkään ei pidä missään tapauksessa älykkyyttä ja osaamista vähätellä, mutta älykkäät lapset pääsevät joskus älynsä takia elämässä pitkälle aika helpolla (koulussa/ opiskeluissa etenkin).



t. älykäs mutta laiska aikuinen, kahden lapsen äiti

Samalla lailla minullekin kolahti vasta toisena opintovuonna että hei, näitä ei voikaan vain opetella ulkoa kuuntelemalla ja lukemalla, niin kuin vielä lukiossa, vaan pitäisikin TEHDÄ TÖITÄ, miten tylsää. No se oli vähän tuskainen taival mutta työelämässähän pärjää vaikka ei puurtaisikaan (siis 12-14 h pv, vuosia), vaan tekisi ihan normipanoksen.

jos sinua olisi lapsena kehuttu ahkeruudesta?



Meidän koulujärjestelmämme vain on sellainen, että siinä pääsee fiksu ihminen ylioppilaaksi asti ilman ihmeempää työntekoa, jos vain on riittävää teoreettista lahjakkuutta ja sopeutumiskykyä.



Ei kai vanhemmat voi kehua ahkeruutta, jos totuus on se, että numerot saadaan sillä älyllä? Tai hyvällä muistilla?

Minulta ei juurikaan vaadittu kotona esim. kotitöitä, ja luulen, että siihen yhtenä tekijänä oli loistava koulu- ja urheilumenestys. Kasvoin siihen, että sain paljon tekemättä juuri mitään.



Pointtini oli se, että älykkäällä lapsellakin on puolia, joissa varmasti on kehittämistä, eikä älyn takia olisi syytä siihen liittymättömissä asioissa päästä helpommalla.



10

No mä sain aina kehuja älystäni ja hyvä koulumenestyskin tuli helpolla. Tekisi mieli allekirjoittaa tuo, että lapsonen ei sitten uskalla kokeilla rajojaan. Menin yliopistoon - tietysti. Opiskelemaan ainetta, joka ei lopultakaan kauheasti natsannut, mutta jossa olin koulussa tosi hyvä. Usein olen miettinyt, että oikeastaan olisin halunnut mennä opistotasoiseen oppilaitokseen opiskelemaan yhtä taideainetta. Eli mulla on yliopistotutkinto, joo. Mutta kovin kauan en sillä alalla viihtynyt, ja nyt työni on jonkinlainen kompromissi oikeitten toiveitteni ja yliopistoilun välillä, ja takkuista on ollut. Joskus on tullut mieleen, että elämä meni näiltä osin vähän hukkaan.

Siinä kyllä lapselle tulee hirveät paineet "menestyä"-

Minäkin menin yliopistoon opiskelemaan itselleni helppoa alaa, vaikka salaa haaveilin muusta. Ehkä se rohkeus on kiinni monesta muustakin tekijästä, mutta jos onnistumiset tulevat liian helpolla, ei niitä omia rajoja ole helppo lähteä kokeilemaan.



Tärkeämpää kuin älyllisyys ja hyvä koulumenestys on mielestäni se, että tuntee itsensä ja tietää mitä elämässään haluaa tehdä. Se auttaa jo pitkälle (tietyissä rajoissa). Itse olen ollut tuon asian kanssa aika hukassa, tosin perheen suhteen (mies ja 2 lasta) ei mitään epäilyksiä sentää ole.



10/13

Minä myös menestyin koulussa hyvin ja helposti, mutta kotona korostettiin samalla sitä että pitää hankkia turvallinen, perinteinen, hyvin palkattu porvarillinen ammatti. Ei tuolla minun mielestä ole mitään tekemistä sen kanssa pidetäänkö lasta älykkäänä vai ei. Tuo on tyypillinen asenne kun suku on ollut maaseudun köyhälistöä ja duunareita: älä lapsi nälkätaiteilijaksi rupea, rupea herraksi että voit vaatettaa itsesi ja ruokkia lapsesi.



Ja näinhän se on, en voi katua, ja omille lapsilleni voin nyt suoda parempaa kuin itse sain. Äidille se ei ole mikään pikku juttu.

Minä myös menestyin koulussa hyvin ja helposti, mutta kotona korostettiin samalla sitä että pitää hankkia turvallinen, perinteinen, hyvin palkattu porvarillinen ammatti. Ei tuolla minun mielestä ole mitään tekemistä sen kanssa pidetäänkö lasta älykkäänä vai ei. Tuo on tyypillinen asenne kun suku on ollut maaseudun köyhälistöä ja duunareita: älä lapsi nälkätaiteilijaksi rupea, rupea herraksi että voit vaatettaa itsesi ja ruokkia lapsesi.

Varmasti tuo asia on ollut noin maaseudulla, riippumatta siitä mikä on kakaran älykkyys.

Mutta kyllä normia paremmin menestyvillä on ollut lisänä sellainen paine, että jos ei menekään yliopistoon, se on iso epäonnistuminen sekin, ihan sinällään, ammatista viis.

Haaveilin muusta ammatista, mutta vanhempani eivät ottaneet näitä puheita laisinkaan vakavasti, koska olin fiksu ja ns. kympin oppilas ja myös vanhempani vanhemmat korkeasti koulutettuja.



10/13/17

Mieheni on huippuälykäs ja meni läpi yliopiston lukematta tenttiin kertaakaan tosissaan. Useimmiten hän ei lukenut tenttiin ollenkaan. Gradun se laiskimus teki parissa viikossa. Paitsi että mies on älykäs, hänellä on ns. valokuvamuisti.



Yksi lapsistamme on perinyt isältään nämä älykkyysgeenit. On suorastaaan ällistyttävää seurata miten lapsi osaa heti kaiken ja muistaa kutakuinkin kaiken. Varjopuoli on se, että lapsella ei juuri ole kavereita. Itse hän tosin sanoo, ettei kaipaakaan sen enempää kuin niitä hänellä on.

helposti noin eli ovat erilaisia ja eri aalto pituudella kuin ikätoverinsa ja siksi syrjäytyvät helposti.

ja piti lähteä opiskelemaan "salaa".



Älystä riippumatta.

koska pärjäsin tekemättä läksyjä tai lukematta kokeisiin. En hyvin, mutta pärjäsin kuitenkin, eikä siihen oikein puututtu. Yliopistoonkin pääsin helposti ja sitten kolahati, kun tajusin että täällähän pitää *opiskella*, onneksi olin alalla joka kiinnosti.



Ahkeruuden oppiminen vähäna aikaisemmin olisi kyllä voinut olla minulle hyväksi (tosin minun kohdallani ongelmana ei ollut älykkyyden kehuminen, ennemminkin olin varsin näkymätön otus vanhemmilleni)

Mulle koulu oli aina peruskoulussa ja lukiossakin vielä tosi helppoa ja sain hyviä numeroita näkemättä niiden eteen mitään vaivaa. Olin kyllä tarpeeksi älykäs tajutakseni, ettei se ahkeruudesta johtunut.

on nk. intelligentsiasta, suvuissa pljon professoreja jne. Hänelle on tehty jo varhain selväksi että jos ei väittele alle 30-vuotiaana, on vähän luuseri.

akateemisessa suvussani huomautella ja muistuttaa edelleenkin. Ja ikään kuin odotetaan, että vielä menisin yliopistoon, vaikka olen jo mieluisassa ammatissa ja lähes kolmekymppinen.



Opiskelukaverini amk:ssa sen sijaan oli sukunsa ainoa ylioppilas ja sitten vielä amk:n käynyt, joten häntä taas omissa sukujuhlissa pidetään älykkönä ja kaukana arjesta seilaavana hienohelmana.



Joskus naureskellaan kaverin kanssa tälle, samalla koulutuksella toinen on toivoton luuseri ja toinen ylikoulutettu...