Pitääkö minun ottaa yhteyttä neuvolapsykologiin?
Päiväkodista suosittelivat, että meidän erittäin ujon lapsen takia pitäisi ottaa yhteyttä neuvolapsykologiin, jotta tämä tulisi katsomaan lastamme. Mutta, isommalla lapsellamme on tismalleen samaa ongelmaa, joten olemme juuri päässeet perheneuvolan asiakkaiksi ja ajattelin kysyä sieltä neuvoa myös pienemmän kanssa enkä turhaan sotkea enää neuvolapsykologia tähän. Isompaa lastamme kävi myös neuvolapsykologi katsomassa aikoinaan eikä siitä juuri hyötyä ollut. Lähinnä henkilökunta haluaisi itselleen keinoja toimia poikamme kanssa. Tai näin ainakin sanovat. Mutta, voiko päiväkoti velvoittaa minua nyt ottamaan yhteyttä neuvolapsykologiin? Vaikka minusta olisi fiksumpaa hoitaa asiaa perheneuvolan kautta missä olemme jo asiakkaina.
Kommentit (45)
Moni päiväkoti on täynnä epäpäteviä lyhytaikaisia sijaisia, joille kaikki vähänkään massasta poikkeavat ovat kauhistus.
herran jestas sentään tätä yhteiskunnan tarvetta tasapäistää lapsia!
Luulisi päiväkodin henkilökunnan jo ihan kokemuksensa perusteella osaavan tukea lasta. Annetaan lapselle omaa tilaa ja rauhaa eikä todellakaan tungetella ja ahdistella saati napata syliin, jos lapsi ei siitä pidä (ja ujo lapsi tuskin pitää vieraampien sylittelyistä). Samalla kuitenkin rohkaistaan lasta ilmaisemaan itseään ja ollaan myös tarkkana, ettei ujoa kiusata jne.
Olen itse ollut todella ujo lapsi. Noin 5-vuotiaana päiväkotiin mennessä helpotti vähän ja kouluun mennessä pahin ujous oli kaikonnut. Silti esim. esitelmät oli aivan kamalia ja esim. viittaaminen ei ollut mieluisaa.
Pienempänä neuvolakäynnit oli kamalia, kun vieras ihminen pyrkii iholle. Samoin vieraiden ihmisten syliinkaappaukset oli pahinta mitä tiesin ja saatoin todella suuttua sellaisesta käytöksestä.
Näin aikuisena en kutsuisi itseäni lainkaan ujoksi, ehkä hieman varautunut uusien ihmisten kanssa. Sen sijaan olen erittäin sosiaalinen, vilkas ja huumorintajuinen.
Kaikki lapseni ovat myös jollain tasolla ujoja, ongelmiin asti vain kuopus. Hänellä oli pari-kolmevuotiaana kausi, jolloin neuvola- ja hammaslääkärikäynneistä ei tullut yhtään mitään. Samoin kerhoon mennessä saattoi aloittaa huutamisen jo puoli tuntia ennen lähtöä. Nyt on viisivuotias ja pahin ujous alkaa olemaan takana. Eikä silti todellakaan päiväkodissa oma-aloitteisesti tädeille puhu, mutta lapsen on annettu rohkaistua ja kasvaa rauhassa.
Olisinko minä kaivannut lapsena jotain psykologia...no en todellakaan. Ihmisillä on erilaisia temperamentteja ja luonteita, asia nyt on vaan niin. Tämän yhteiskunnan pitäisi ennemmin ymmärtää, että lapsia on erilaisia kuin tunkea kaikkia samaan muottiin ja laatia diagnooseja.
nyt yhtään luit ap:n tekstiä niin mielestäni sieltä paistaa kuitenkin silmiin se, että lapsi ei itse puhu päiväkodin tädeille eikä muille lapsille. Sinun lapsesi kuitenkin varmaan puhui jotain tädeille ja lapsille? Jos ei niin olisi kyllä pitänyt jo vähän ihmetellä moista lasta.
että lapsi puhuu niille hoitajille.
vain kun on pakko vastata, muille lapsille ei ollenkaan. Eikö se nyt ole jo aihe HUOLEEN?
miten vanha lapsi on, kauanko on siellä hoidossa ollut jne.
eikä puhunut siellä KENELLEKÄÄN SANAAKAAN yli vuoteen, 2½ -vuotiaana sitten yhtäkkiä rupesi puhumaan. Ei siihen mitään psykologeja tarvittu.
juuri tuollainen ap:n lapsen kaltainen lapsi. Aloin reipastua vasta ekalla luokalla. Mutta, sain olla sellainen kuin olin ilman minkäänlaista syyniä, jota tuskin silloin 80-luvun alussa pienellä paikkakunnalla edes kovin suosittiinkaan...
Nyt koen olevani ihan normaali, hiljaisempi varmasti kuin joku moottoriturpa, joka ei kestä hetkeäkään hiljaisuutta, mutta en varmasti mitenkään silmiinpistävän hiljainen. Surullista, että nykyään päiväkodissakin kaikki pitää ulkoistaa eikä lähdetä miettimään maalaisjärjellä, että miten auttaa ja olla tukena ujolle lapselle.
puhui siellä ekan kerran seuraavan vuoden maaliskuussa. Ei sanonut siis edes kysyttäessä mitään, ei puhunut muille lapsille.
Seuraavana vuonna meni päiväkotiin ja siellä alkoi osallistua noin kuukauden päästä.
Nyt on menossa eskariin ja ihan ikätasoisesti puhuu ja osallistuu jne.
Minä kävin hänen kanssaan kahdella puheterapeutilla, foniatrilla ja psykologilla. Kaikki sanoivat, että lapset nyt vaan on erilaisia. Toiset ujompia ja harvasanaisempia kuin toiset.
missä kohtaa ap haraa apua vastaan :O
Päiväkodista suosittelivat, että meidän erittäin ujon lapsen takia pitäisi ottaa yhteyttä neuvolapsykologiin, jotta tämä tulisi katsomaan lastamme. Mutta, isommalla lapsellamme on tismalleen samaa ongelmaa, joten olemme juuri päässeet perheneuvolan asiakkaiksi ja ajattelin kysyä sieltä neuvoa myös pienemmän kanssa enkä turhaan sotkea enää neuvolapsykologia tähän. Isompaa lastamme kävi myös neuvolapsykologi katsomassa aikoinaan eikä siitä juuri hyötyä ollut. Lähinnä henkilökunta haluaisi itselleen keinoja toimia poikamme kanssa. Tai näin ainakin sanovat. Mutta, voiko päiväkoti velvoittaa minua nyt ottamaan yhteyttä neuvolapsykologiin? Vaikka minusta olisi fiksumpaa hoitaa asiaa perheneuvolan kautta missä olemme jo asiakkaina.
Olet aivan oikeassa, ei todellakaan ole mitään hyötyä siitä että neuvola psykologi paikalle kutsutaan jos olette jo perheneuvolan asiakkaita. Mitä vähemmän asiantuntioita perheenne ympärillä sitä paremman avun saatte. Perheneuvolassa pystytte miettimään yhdessä perheen ongelmia ja näkemään kokonaisuuden.Liikaa on nykyään innokkaita auttajia eikä se määrä laatua takaa, pikemminkin päinvastoin.
Näin on, jos lasta ei hyväksytä ensin omana itsenään ja aletaan raahata johonkin psykoanalyyttisen koulukunnan terapiaan (joka on täyttä paskaa ja arvailu- ja "mutu" meininkiä), niin siinä ei mennä kuin ojasta allikkoon.
Kohta saattaa ap. huomata, että lapsi onkin vastoin kaikkien tahtoa psykiatrisella osastolla (lopulta ehkä jopa huostaanotettu), eikä missään ole kuitenkaan edetty parempaan suuntaan, päinvastoin.
Suomessa on toisenlaisiakin koulukuntia ja menetelmiä, joilla ujoa lasta voi rohkaista, eikä tätä tavanomaista tietä, jota kautta lapsi saa ainoastaan sen käsityksen itsestään, että on vakavasti sairas.
Jos minut olisi aikoinaan toimitettu tuollaiseen hoitoon, olisin varmaan tullut oikeasti hulluksi.
Itse olin 3-vuotiaasta kaksikymppiseksi tosi hiljainen, usein lähes mykkä. Siihen aikaan ei tällaisia hoidettu mitenkään, nyt tuntuu taas, että hoidetaan yli.
Joku kultainen keskitie pitäis olla.
Hiljaisuudesta/ujoudesta huolimatta mulle taas ei ole jäänyt itsetunto-ongelmia.
Lapsena tosin ujouttani ei hyväksytty ja mut yritettiin muuttaa väkisin, joten oman minäkuvan eheyttäminen ja negatiivisista tunteista eroon pääseminen on kylläkin vaatinut työtä, mutta ilman mitään terapioita.
Viihdyn nykyään erinomaisesti yksin. Olen sinut itseni kanssa, en erityisemmin kaipaa muiden seuraa ja suuria ihmisjoukkoja. En tunne jääväni mistään paitsi. Oma sisäinen maailma on kasvanut rikkaaksi.
Iän myötä olen tosin oppinut jo hieman paremmin puhumaankin ja sosiaaliset taidot ovat päässeet harjaantumaan, mutta ilmaisen edelleen itseäni paremmin kirjoittamalla, tai kuvataiteiden avulla.
Ujoilla/hiljaisilla ja herkilläkin on joku ihan oma tehtävänsä tässä maailmassa ja usein he kehittävät myös omat kanavansa ilmaista itseään.
Minusta tuli esim. taiteilija.
niin eiköhän se ole lapsesi etu että sinä kutsut sen psykologin päiväkotiin häntä katsomaan. Jos he eivät itse sitä voi tehdä. Mitä haittaa siitä sinulle olisi?
kannata sotkea tuohon enää yhtä tahoa. Neuvolapsykologi ei voi muuta kuin seurata ja antaa neuvoja henkilökunnalle. Jatkothan tapahtuu joka tapauksessa muun kuin neuvolapsykologin luona. Teillä on asia jo hoidossa niin minusta riittää, että pyydätte perheneuvolasta apua myös pienemmälle lapselle.
Ja siis miten ujo lapsi tarkalleen ottaen on?
vastaa. Kelto on jo käynyt katsomassa lasta ja ehdotti neuvolapsykologia.
On ujo. Vastailee, jos kysytään jne. mutta ei ole sellainen pälättäjä.
Ihan ovat rauhassa saaneet olla ujoja. Ei kai se ujous mikään sairas ole!
on jos lapsi ei puhu päiväkodin aikuisille kuin kysyttäessä ja silloinkin mielummin nyökkäisi. Eikä juuri puhele muille lapsille vaan leikkii heidän kanssaan. Että näin tätä nykyä.
T. ap
että haraa apua vastaan!!!