Lue keskustelun säännöt.
Onko vanhenemisessa mitään hyvää?
11.11.2022 |
Kohta 50 vuotta itsellä ikää ja alkaa olla aika iloton ja näköalaton olo. Huomaan muuttuneeni näkymättömäksi, rumaksi ja roikkuvaksi huolimatta kaikesta taistelusta aikaa vastaan. Omista vanhemmista alkaa olla huolta ja työtä - sen sijaan palkkatyöt on aina katkolla. Omaa aikaa ei liiemmin ole, tai jos on, sitten ei ole rahaa.
Tulevaisuuden ajatteleminen tuntuu todella synkältä. Mitä iloa elämästä on, jos nuoruus on se, mikä on vain arvossaan? Onko tässä iässä ja tulevissa enää mitään hyvää odotettavissa, muuta kuin mahdolliset lapsenlapset sitten joskus?
Kommentit (38)
Ainakin kuukautiset loppui ja itse saan ottaa rennosti nyt kun lapset on aikuisia (vanhempia ei ole enää)
Muuta hyvää en löydä, rasittavin uusi asia on naamahaituvat, joka huokosesta puskee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä puoli on että tajuaa miten turhaa kaikki loppujen lopuksi on ja huono puoli...no tajuaa miten turhaa kaikki on. :D Lohduttiko?
No, ainakin loppu on lähempänä eli pelkkää voittoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On siinä moniakin iloja.
Ainakin miehet jättää rauhaan, joka paikassa.
Ei röyhkeitä katseita, ei flirttailua, ei paskapuheita, eikä muuta vastaavaa.
On vahva ammattitaito omalla alallaan, etenkin kun pitää itsensä tiukasti ajan tasalla alanmkehityksessä.
Elämänkokemus on laajentanut näkemyksiä monipuolisesti.
Asioihin pystyy suhtautumaan viileämmin ja rauhallisesti.
Osaa suhteuttaa elämän vaatimukset ja omat rajalliset vaikutus mahdollisuutensa.
Käsittää senkin, että nyt viisikymppisenä on viimeiset mahdollisuudet alkaa hoitaa kunnolla myös omaa fyysistä kuntoaankin, ettei parinkymmenen vuoden kuluttua, ole heikot lihakset, jäykät nivelet ja huonoin mahdollinen vastuskyky.
Olen 26 vuotta sinua vanhempi ja nyt minusta alkaa tuntua turhauttavalle. Loppukesä menee marjojen ja sienien poiminnassa hyvin. Talvella tykkään hiihdellä, jos Luoja suo lunta. Muu aika on vain ajan tappamista. Lapsenlapsetkin ovat jo opiskelijoita, hekään eivät enää tarvitse hoitajaa. On onneksi tuo puoliso, yksin ei tarvitse pyöriskellä. Tämä on nyt tätä, näillä mennään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole, ihmisestä tulee viisaampi ja se taas johtaa katkeroitumiseen, koska kaikki muut ovat tyhmiä
Semmoistahan se elämä tietyn iän jälkeen on, että paljosta joutuu luopumaan ja vain vähän saa enää tilalle.
Mielenrauha on ehkä se, jota ikä tuo tullessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieli rauhoittuu vanhempana yleensä. Nuorena on sellaisessa omassa harhamaailmassa, joka tekee rauhattomaksi. Ei siis näe todellisuutta sellaisenaan, mutta vanhempana alkaa näkemään.
Niin, itse vanhenevana näen ikävä kyllä todellisuuden niin, että alan olla toisarvoista porukkaa nuorten rinnalla. Oma mieli ei ole rauhoittunut. Ehkä tilanne olisi toinen, jos jotkin peruspalikat olisivat kunnossa, mutta kun esim. työelämä on koko ajan myllerryksessä ja sitä myöten oma talous heittelee, on vaikea olla rauhallinen. Tuntuu, että en ole saavuttanut mitään, ja monia asioita on nyt jo liian myöhäistä saavuttaa.
Vaikka olenkin paljon vanhempi kuin 37, tämä Ballad of Lucy Jordan on aika kuvaava:
"At the age of thirty-seven
She realised she'd never
Ride through Paris in a sports car
With the warm wind in her hair..."
55v ja työttömyydestä huolimatta elämä hymyilee riittävän usein, jotta mieliala pysyy hyvänä.
Olen tyytyväinen tilanteeseeni ja en haluaisikaan muuta. Kauas jäöneet aikataulut, stressi ja yleinen "kiire" elämä keskittyy pieniin iloihin arjessa.
Syys-talvikausi on rauhoittumista, kevällä ja kesällä matkustelua, seikkailua ja elämän nautintoja luonnossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempana voi jo tehdä sitä, mikä itsestä tuntuu hyvältä, eikä juosta muiden pillin mukaan.
Mä olen 48 v ja mun elämä on nyt parhaimmillaan. Ulkonäöstä en enää välitä, joten rypyt, mahamakkarat ja sen semmoiset ihan sama. Itsevarmuutta löytyy niistä riippumatta enemmän kuin nuorena ja kauniina koskaan!
Mutta mulla on tietysti siinä mielessä onnellinen tilanne, että olen ensinnäkin terve ja toiseksi on hyväpalkkainen työ. Olen lisäksi alalla jolla töitä löytyy niin koti- kuin ulkomailtakin muualtakin, Suomessa alalla on tunnetusti ikäsyrjintää mutta esim. Ruotsiin tai Saksaan pääsisi varmasti alan hommiin jos joutuisi vaikka yt:issä pois nykypaikasta. Ja se osaaminen on nyt huipussaan näin asiantuntija-alalla, on sellaista laajempaa näkemystä kokonaisuuksista mitä junioreilla ei ole.
Vanhemmat on toki lähes 80 v ja vanhenee, mutta eivät ole vielä ihmeemmin apuja hekään tarvinneet. Ja ovat sen luonteisia, että varmaan hoitavat itsensä palvelutaloon sitten kun siltä tuntuu, eivät jää odottamaan lapsiltaan että heidät pitäisi sinne omakotitaloon lasten hoitaa. Toinen ei voisikaan, veljeni asuu ulkomailla, ja minäkin parinsadan km päässä heistä.
Mutta niin, elämä on oikein mukavaa. Taloudellisesti kaikki hyvin, on mukava asunto ja kesämökki ja auto, ei ole vielä minkäänlaista sisäistä tunnetta vanhuudesta ja raihnaisuudesta, mieli on paljon tyynempi kuin joskus nuorena, enkä enää ole edes ujo ja pelokas kuten nuorempana. Lisäksi, myös lähes 80 v vanhempani kokevat vieläkin elävänsä erittäin hyvää elämää, joten en nyt ihan odota että lähivuosina minunkaan elämäni menee kurjaksi, ellei sitten joku vakava sairaus iske. Miestä tai lapsia minulla ei ole, mikä on ollut oma valintani ja olen siihen tyytyväinen. Ei vaan sovi minun persoonalleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt on parasta kirjoitti:
55v ja työttömyydestä huolimatta elämä hymyilee riittävän usein, jotta mieliala pysyy hyvänä.
Olen tyytyväinen tilanteeseeni ja en haluaisikaan muuta. Kauas jäöneet aikataulut, stressi ja yleinen "kiire" elämä keskittyy pieniin iloihin arjessa.
Syys-talvikausi on rauhoittumista, kevällä ja kesällä matkustelua, seikkailua ja elämän nautintoja luonnossa.
Mulla ei ole rahaa matkustaa tai jos on, ei ole aikaa... Mitä ne elämän pienet ilot ovat, jotka jaksavat kantaa ankeassa arjessa? Lapsiani rakastan, mutta teini-ikäisille olen lähinnä harrastuskuski ja ruoanlaittaja ja kaiken kaikkiaan "nolo" ja "tyhmä". Miehen kanssa parisuhde on vaihtunut kumppanuuteen, joka sekin on käytännössä erillistä elämää. Ystäviä on tosi vaikea saada tekemään mitään, kaikilla on omat kiireensä ja haasteensa, joiden takia yhteisten juhlienkin järjestäminen on ihan mahdotonta. Muistan, kun aikoinaan naureskelin keski-ikäisille naisille, jotka innoissaan juhlii firman pikkujouluissa, mutta hyvänen aika, nehän alkavat olla ainoita bileitä, joita tämän ikäisille enää on! Jos siis sattuu työpaikka olemaan pikkujouluaikaan... Tunnen olevani tosi yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieli rauhoittuu vanhempana yleensä. Nuorena on sellaisessa omassa harhamaailmassa, joka tekee rauhattomaksi. Ei siis näe todellisuutta sellaisenaan, mutta vanhempana alkaa näkemään.
Niin, itse vanhenevana näen ikävä kyllä todellisuuden niin, että alan olla toisarvoista porukkaa nuorten rinnalla. Oma mieli ei ole rauhoittunut. Ehkä tilanne olisi toinen, jos jotkin peruspalikat olisivat kunnossa, mutta kun esim. työelämä on koko ajan myllerryksessä ja sitä myöten oma talous heittelee, on vaikea olla rauhallinen. Tuntuu, että en ole saavuttanut mitään, ja monia asioita on nyt jo liian myöhäistä saavuttaa.
Vaikka olenkin paljon vanhempi kuin 37, tämä Ballad of Lucy Jordan on aika kuvaava:
"At the age of thirty-seven
She realised she'd never
Ride through Paris in a sports car
With the warm wind in her hair..."
Minusta taas oudot laulunsanat, olen 10 vuotta vanhempi ja olen varma että jos kiinnostaisi urheiluautolla ajelu Pariisissa, keksisin keinon toteuttaa se eikä ikä estäisi sitä mitenkään.
Seksi on parempaa. Rahaa on enemmän. Matkustaminen mukavaa. Ahdistus vähentynyt, kun sen olen oppinut käsittelemään.
Maailma on valtavan kiinnostava. Keskustelut ystävien kanssa antoisia. Rakastan työtäni.
Taidan mennä pois ärsyttämästä :D
Vierailija kirjoitti:
Nyt on parasta kirjoitti:
55v ja työttömyydestä huolimatta elämä hymyilee riittävän usein, jotta mieliala pysyy hyvänä.
Olen tyytyväinen tilanteeseeni ja en haluaisikaan muuta. Kauas jäöneet aikataulut, stressi ja yleinen "kiire" elämä keskittyy pieniin iloihin arjessa.
Syys-talvikausi on rauhoittumista, kevällä ja kesällä matkustelua, seikkailua ja elämän nautintoja luonnossa.
Mulla ei ole rahaa matkustaa tai jos on, ei ole aikaa... Mitä ne elämän pienet ilot ovat, jotka jaksavat kantaa ankeassa arjessa? Lapsiani rakastan, mutta teini-ikäisille olen lähinnä harrastuskuski ja ruoanlaittaja ja kaiken kaikkiaan "nolo" ja "tyhmä". Miehen kanssa parisuhde on vaihtunut kumppanuuteen, joka sekin on käytännössä erillistä elämää. Ystäviä on tosi vaikea saada tekemään mitään, kaikilla on omat kiireensä ja haasteensa, joiden takia yhteisten juhlienkin järjestäminen on ihan mahdotonta. Muistan, kun aikoinaan naureskelin keski-ikäisille naisille, jotka innoissaan juhlii firman pikkujouluissa, mutta hyvänen aika, nehän alkavat olla ainoita bileitä, joita tämän ikäisille enää on! Jos siis sattuu työpaikka olemaan pikkujouluaikaan... Tunnen olevani tosi yksin.
Mulla ainakin se mikä 45 v alkaen on tullut on sellainen ilo ilman mitään syytä joka vaan jotenkin pulppuaa sisältä. Voin istua yksin kotona tekemättä mitään ja vaan tuntea säteilevää onnea ja rauhaa. Siksi en enää kaipaakaan matkoja ja harrastuksia ja sen sellaisia kuten nuorempana, se ilo tulee sisältä ja pienistä asioista. Monen mielestä elämäni varmaan olisi ihan super tylsää, asun yksin, teen 100% etätöitä, en juuri käy kuin ulkona kävelemässä ja lähiseudun kaupoissa joskus, mutta olen onnellisempi kuin koskaan.
Toki joku ongelma voisi tämän onnen rikkoa, tyyliin jos minulla todettaisiin syöpä niin eiköhän onnen säteilyt unohtuisi hetkeksi, mutta aina jos ei ole erityistä isoa syytä olla onneton, perusolo on nykyään rauhallinen ja onnellinen, kun taas nuorena se oli jotenkin levoton ja huolestunut.
- 14
Itse olen 52 ja on aivan helvetin hauskaa. Rahaa on niin paljon, että voi tehdä mitä huvittaa ja työasioista ei jaksa enää stressiä ottaa. Parhaita päätöksiä elämässä on ollut hankkia tekniikan alan koulutus mikä mahdollistaa hyvät tulot ja jättää lapset hankkimatta. Kaikki aika ja myös raha on jäänyt omaan käyttöön. Teen pari projektia valmiiksi ja muutaman vuoden sisällä jättäydyn pois työelämästä niin on vielä enemmän aikaa harrastaa ja matkustella sekä treenata fyysistä kuntoa. Aivan mahtavaa!!!
Vierailija kirjoitti:
Ainakin kuukautiset loppui ja itse saan ottaa rennosti nyt kun lapset on aikuisia (vanhempia ei ole enää)
Muuta hyvää en löydä, rasittavin uusi asia on naamahaituvat, joka huokosesta puskee.
Mulla on näitä vaikka ikää on vasta 32. Kuin partakarvoja. Mustia, paksuja ja karkeita.
Mieli rauhoittuu vanhempana yleensä. Nuorena on sellaisessa omassa harhamaailmassa, joka tekee rauhattomaksi. Ei siis näe todellisuutta sellaisenaan, mutta vanhempana alkaa näkemään.