Muita arjen pyöritykseen väsyneitä äitejä?

Lapsia 2, olen vaativassa kokopäivätöissä eli työt venyy, paukkuu ja valuu väkisin vapaa-ajalle.



Mies hoitaa tontin&talon asioita, minä käytännössä kaikki kotihommat. En haluaisi että jako on näin, mutta mies on patalaiska enkä minä jaksa tapella kotitöistä koko ajan. Väsymys ja kypsymys näkyy seksihaluttomuutena ja ihan silkkana väsymyksenä.

Lisäksi miehen 2v lapsi joka toinen vkl. (Siis 5v on "vain minun") Hoidan -kaikki- lapset, kotityöt ja raha-asiat lähes yksin. Saan palkaksi pelkkää arvostelua siitä miten huono äiti ja vaimo olen. Eikä minun kanssani voi elää kun olen niin hankala (pyysin että mies olisi edes pari iltaa viikossa kotona) ja minun kanssani on paha olla.



Olen aivan jumalattoman väsynyt, tänään itkin pari tuntia aivan hysteerisenä, olin siis saanut arvosteluja muualtakin lähipiiristä, tosin aivan päinvastaisia kuin mieheltä. Olin siis heistäkin epäonnistunut, vain eri tavalla. Harkitsin jo josko pitäisi kadota lasteni elämästä etten pilaa sitäkin.

vauva 2,5kk, tyttö 4v ja poika 6v

opiskelen samalla kuin olen ä-lomalla

rahat tiukassa

kämppä koko ajan sekaisin

koko ajan saa siivota

vauvalla koliikki

vanhemmat muksut riitelee ja kitisee koko ajan

oma kroppa ällöttää, seksi ei maistu

teen suurimman osan kotihommista

mies väsynyt, ei jaksa työpäivän päätteeksi paljoakaan mitään

univelkaa löytyy vaikka muille jakaa

olen väsynyt arkeen!

Olen siis kotiäitinä ollut kohta 3 vuotta. Nyt kahden lapsen kanssa, joista nuorempi 1,5v. En sinällään ole väsynyt arjen pyöritykseen, koska kaikki on sujunut meillä hyvin. Lapset siis helppoja, jotka syövät hyvin ja nukkuvat paljon. Kotihommat on jäänyt pelkästään minulle. Fyysisesti en siis ole missään tapauksessa väsynyt, koska homma toimii, mutta olen väsynyt siihen, että mies on aina pois. Töissä, harrastuksissa, yhdistyksen kokouksissa jne jne. Herään poikkeuksetta joka aamu lasten kanssa, vaikka miehellä olisi viiden vapaa päivän putki menossa. Saan kyllä onneksi itse nukuttua, koska lapset ovat viimeistään klo21 unten mailla, mutta...



Parisuhteeseen tämä kaikki vaikuttaakin kaikkein eniten, kun yhteistä aikaa ei ole. Ei kaksistaan, eikä perheenä juuri lainkaan. Miehestäkin tullut katkera ja vihainen, kun mä en puolenyön tienoilla innostu, herätettynä tai juuri nukkumaan mennessäni, petipuuhista. Hän siis pääsääntöisesti tulee kotiin iltaisin vasta 22 jälkeen.

Parisuhteeseen tämä kaikki vaikuttaakin kaikkein eniten, kun yhteistä aikaa ei ole. Ei kaksistaan, eikä perheenä juuri lainkaan. Miehestäkin tullut katkera ja vihainen, kun mä en puolenyön tienoilla innostu, herätettynä tai juuri nukkumaan mennessäni, petipuuhista. Hän siis pääsääntöisesti tulee kotiin iltaisin vasta 22 jälkeen.

Meillä "vain" yksi lapsi, vauvaikäinen, ja mies kyllä useana iltana kotona ja auttaa esim. lapsenhoidossa, mutta useimmat kotihommat täytyy kyllä oikeastaan pyytää, jotta auttaisi. Se, mitä itse kaipaan ja miksi olen arkeen väsynyt, on miehen innostus urheilun seuraamiseen kaikista mahdollisista kanavista! Ja pääosin tämä saa aikaan sen, että tunnen parisuhteemme olevan kadoksissa, kun se ainoa aika päivästä, kun saisimme edes hetken olla kaksin (vauva menee nukkumaan 20.30), miehen aika menee pelkästään urheilun ja fb:n parissa..ja on puhuttu asiasta, mutta näkemykset eroavat.

Mutta Sinun tilanteeseesi: voin täysin kuvitella kertomasi kaltaisen tilanteen, sillä eräs ystäväni elää samoin. Ja olen usein ihmetellyt, mikä saa pitämään perheen kasassa, koska elämää perheenä ei edes ole, vain se sama osoite kaikilla. Ja siis en tarkoita nyt negatiivisesti Sinua arvostella vaan aidosti ihmettelen ja tunnen surua puolestasi.

miehen aika menee pelkästään urheilun ja fb:n parissa..ja on puhuttu asiasta, mutta näkemykset eroavat.

Meillä siis sama juttu urheilun suhteen, tosin sillä erolla, että mies urheilee itse. Pelaa joukkueessa, jossa reenit n.5krt viikossa eikä aikoihin voi vaikuttaa. Lisäksi salit, sählyt jne. Ja meidän näkemys asiasta eroaa todella paljon, koska mies toteaa, että mä en voi ymmärtää häntä, koska mulla ei ole mitään harrastusta. Siihen vielä yleensä lisää, että hanki harrastus. Mietin vaan, että millähän aikaa minäkin sitten harrastelisin, kun mies aina pois ja lapsetkin täytyisi hoitaa.

Kaiken lisäksi tekee vielä epäsäännöllistä vuorotyötä, joten mitään vakituista viikkoharrastusta en voi harkitakaan. Jatkaisin mieluusti ratsastusta ja jumppatunteja, mutta ne ovat aina määrättynä päivänä tiettyyn kellon aikaan, joten osallistumisprosenttini tulisi olemaan melko pieni.

Meilläkin kyllä siis harrastaa tuon penkkiurheilun lisäksi itse urheilua, säännölliset treenit 3krt/vk. Se, mikä meillä hieman auttaa asiassa, on miehen säännöllinen työaika (tai siis tokihan joskus venyy ylitöiksi, mutta muutoin).



Olen itse kuitenkin palaamassa äippälomalta pian takaisin työhön ja olen jo nyt muistuttanut miestäni arjen muutoksista; minä vien lapsen hoitoon ja mieheni hakee pois (työaikojen vuoksi). Ajattelin itsekin jatkaa taas aiempaa harrastustani, joka vie yhden illan viikossa. Siksipä ehdottelinkin, että molemmille olisi yksi harrastusilta/vk ja muutoin eläisimme perheen kesken/satunnaisten menojen kanssa. Ei oikein innostunut eikä ymmärtänyt pointtiani, joten saa nähdä, miten tulee menemään, kun mies joutuu pakostakin ottamaan arjesta paljon enemmän vastuuta kuin nyt. Nyt en edes muista, milloin olisin ollut ilman vauvaa omilla menoillani, ehkä viime viikolla ruokakaupassa käynyt kertaalleen..



Ja turha tähän kenenkään kommentoida, että miksi lapsia tehdään, kun niistä ei haluta/jakseta huolehtia. Kyllä minä jaksan ja haluan, mutta mielestäni perheeseen kuuluu kaksi aikuista ja molemmille yhtälaiset oikeudet/vapaudet. Ja keskustelimme ennen raskaaksi tuloani jo mieheni kanssa vastaavista asioista, koska olin jo nähnyt tämän ystäväni elämän, ja tokihan mies tuolloin oli samoilla linjoilla kanssani. Toteutus vain on puhetta vaikeampaa..vaikka en tosin kyllä vertaa omaani ja ystäväni elämää. Ja tiedän, että huonomminkin voisi asiat olla, mutta omat huolethan ne koskevat omaa arkea.

Mä olen ollut reilun vuoden taas kotiäitinä, lapsia on 4v tyttö ja 1v poika. Periaatteessa kyllä meilläkin kaikki sujuu suhteellisen hyvin, olen saanut arjen rullaamaan sujuvasti, kasvatettua sietokykyäni etenkin esikoisen kiukunpuuskia ja valituksia kohtaan - on hyvin jääräpäinen tyttö, jos on saanut päähänsä että haluaa jonkin asian olevan tietyllä tavalla, kuten vaikkapa että tänään olisi hyvä päivä mennä kirjastoautoon, hän jankuttaa monta tuntia miten "mä haluan kirjastoautoon, äiti mennään jooko kirjastoautoon, voitaisko mennä tänään kirjastoautoon", valittaa miten "me ei koskaan mennä kirjastoautoon, miks mä en ikinä pääse kirjastoautoon", eikä todellakaan lopeta, vaikka pyydän lopettamaan jankutuksen ja kerron, että juuri tänä päivänä ei missään tässä kaupungissa ole kirjastoautoa, joten emme voi sinne mennä tänään, mutta menemme torstaina, kun kirjastoauto tulee tuohon aivan lähelle. En tiedä, onko tytöllä vikaa korvissa, korvien välissä vai kuvitteleeko hän kenties minun olevan joku kaikkivaltias Äiti Jumala, joka kyllä järjestää kirjastoauton hänelle jos hän vain tarpeeksi kauan jankuttaa, kun ei tunnu menevän jakeluun, vaikka miten yritän sanoa ja erikseen pyydän lopettamaan jankutuksen ja valituksen.



No mutta, takaisin aiheeseen. Lapset nukkuvat nykyään suhteellisen hyvin, eli saan itsekin nukkua jokseenkin kunnolla. Tätä on kuitenkin ollut vasta noin kuukauden verran, siihen asti tyttö heräsi 3-10 kertaa yössä, ja poika 4-5 kertaa. Yöheräilyt ovat kyllä jakautuneet suurin piirtein puoliksi, periaatteella että se kumpi herää ensin lasten herätessä, hoitaa, ja itseasiassa mies on usein se, joka herää ensin. No, mulla ongelma onkin ollut siinä, että kun itsekin herään, en saakaan enää unta kovin äkkiä, kun mies taas kuorsaa saman tien kuin pää tipahtaa takaisin tyynyyn. Sen vuoksi unen määrä on jäänyt mulla vähäiseksi, ja nyt kun taas olen saanut nukuttua ilman heräilyjä, olen huomannutkin, että univaje on ollut aika paljon suurempi kuin luulinkaan.



Kotihommiin mies kyllä osallistuu, ei ole tarvinnut tapella siitä etteikö hän siivoaisi, tiskaisi, laittaisi ruokaa tms. Tässäkin tosin meillä on vähän eroja laatuvaatimuksissa, ts. mieheni sietää sotkua ja epäjärjestystä minua paremmin. Häntä ei haittaa yhtään, että joutuu etsimään tavaroita pidempään, hän vain aloittaa lähtemisen aiemmin tai sitten venyttää sitä myöhemmäksi tavaroiden etsimisen ajaksi. Minä taas tykkäisin, jos tavarat olisivat omilla paikoillaan, josta voisin vain poimia ne mukaani ilman sen suurempaa etsimistä. Olen yrittänyt hankkia koreja ja kehitellä säilytysratkaisuja, mutta nämäkin toimivat vain, jos itse huolehdin kaiken koko ajan paikoilleen. Mies ja lapset eivät sitä tee, enkä minä jaksa tai halua koko ajan kulkea lajittelemassa tavaraa oikeille paikoilleen. Miestä ei myöskään haittaa se, että leluja on pitkin lattioita, että lattialistoja koristaa villakoirien legioona, tai että ruokapöydän alla lattia on täynnä kuivunutta ruokaa. Tämän kaiken mies kyllä huomaa, mutta se ei häiritse eikä haittaa häntä lainkaan. Mies siivoaa oma-aloitteisesti sitten, kun on tulossa vieraita, tai jos erikseen pyydän, että voisiko hän siivota silloin ja silloin, kun minä olen jossakin lasten kanssa. Minua taas ahdistaa myös tämmöinen sotkussa eläminen, mutta jälleen kerran en jaksa enkä halua kulkea jatkuvasti muiden perässä heidän jälkiään siivoamassa. Mies huolehtii niistä tärkeimmistä kuitenkin, eli lapset saavat ruokaa, puhtaat vaatteet ja vaipat, ja lemmikit tulee hoidettua kunnolla, ja muut toissijaiset asiat ovat sitten todellakin toissijaisia.



Aion kyllä jatkaa kotiäitinä oloa edelleen, koska poika on mielestäni vielä liian pieni päivähoitoon. Ja kuten sanoin, olen saanut arjen rullaamaan sen verran sujuvasti, että suurin piirtein jaksan, vaikka väsyneeksi kyllä itseni koen. Arki rullaa niin kauan, kun se on tasaista, tappavan tylsää ja aina samanlaista. Heti, jos ja kun tulee jotakin vähänkin arjesta poikkeavaa, kaikki menee totaalisen metsään, ja se nostaa ensinnäkin stressitasoni sekä väsymykseni pilviin. Välillä arki tuntuu siltä, kuin raahaisi 10 kilon perunasäkkiä perässään koko ajan, ja kaikki "ylimääräinen" tuntuu siltä kuin säkkiin lisättäisiin toiset 10 kiloa perunoita.



Parisuhteessa on ne tutut vaikutukset, joita täälläkin on jo mainittu - seksihalut on hiipuneet, vaikkei nyt sentään täysin kadonneet. En jaksa innostua kovin monipuolisesta enkä minkään pitkän kaavan mukaan toteutettavasta sänkyjumpasta, haluan vain hoitaa homman mahdollisimman pian. En pysty enää nykypäivänä käsittämään, miten olen joskus jaksanut harrastaa tuntikausia seksiä, koska lopputuloshan on kuitenkin sama, kesti sessio 2 tuntia tai 2 minuuttia, se lisäpituus ei tuo mitään lisänautintoa siis. Ja eikö se nyt ole ihan yks helvatun hailee, mikä se asento on, lopputuloshan on edelleen ihan sama asennosta riippuen (ainakin meillä, tiedän ettei kaikilla ole)... Näistä tulee sitten miehen kanssa riitaa, hän valittaa kun ei ole enää samanlaista kuin silloin suhteen alkuaikoina, johon minä taas sanon, ettei suhteen alkuaikoina ollut näitä lapsia, lemmikkejä eikä kodissakaan kuin muutama neliö hoidettavana, toisin kuin nyt. Mies vonkaa, että käyhän hänkin töissä ja silti jaksaisi, ja miten kivasta seksistä saisi pirteyttä ja energiaa, ja minä väitän, että hän ehkä, mutta minun energiatasoni ovat muutenkin niin matalilla, että jo seksin ajatteleminen väsyttää, saati sen harrastaminen, ja se aika ja energia, joka menee seksiin, on sitten pois jostain muusta, eikä mistään ole varaa pihistää. Mies käskee syömään enemmän, että saisin enemmän energiaa, minä käsken hänen tekemään enemmän töitä, että voisin syödä enemmän ja että kuluisi se hänenkin ylimääräinen energiansa johonkin järkevään. Mies sanoo, ettei hän halua tehdä enempää töitä, vaan haluaa ehtiä olemaan lastensakin kanssa, sekä minun, ja minä sanon, että minä haluaisin ehtiä joskus olemaan muuallakin kuin lasten tai miehen kanssa, ja sitten mies närkästyy, etten taida enää rakastaa häntä, kun en edes halua viettää aikaa hänen kanssaan, ja minä selitän, että rakastan kyllä häntä, ja rakastan lapsiammekin, mutta joskus haluaisin ihan luvan kanssa olla pelkästään itserakas enkä joutua kokemaan siitä syyllisyyttä. Viimeistään tässä vaiheessa joko joku lemmikeistä tai jompikumpi lapsista keskeyttää sanaharkkamme, ja kun keskeytys on saatu hoidettua alta pois, mies ei enää muista, mistä oikeastaan oli puhe edes, ja kun kerron tiivistelmän, mies katsoo minua hyvin epäuskoisen näköisenä ja toteaa, että kuulostaapa typerältä, unohdetaan koko juttu. Ja niin se unohdetaankin, kunnes se seuraavan kerran putkahtaa esiin joskus myöhemmin.



Minä myös huomaan, etten oikeastaan edes jaksa viettää aikaa kauheasti miehen kanssa. Kun olen ollut päivät lasten kanssa, en enää jaksa miehen lähentelyjä ja huomionhakua, vaan haluan olla omassa rauhassani, ilman mitään vaatimuksia kenenkään taholta. Toisaalta kyllä kaipaisin mieheltä huomiointia, lähinnä sellaista romanttista ja hellää huomiota, mutta toisaalta myös välttelen kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa, koska siihen latautuu niin paljon odotuksia. Minä toivon niitä romanttisia ja helliä kahdenkeskisiä asioita, mies taas villiä seksiä, ja loppujen lopuksi molemmat ovat pettyneitä, koska kumpikaan ei saa mitä haluaa. Tästä on kyllä puhuttu, mutta muuta ratkaisua siihen ei ole löytynyt kuin se, ettei kahdenkeskistä aikaa vietetä kuin harvoin. Minusta se ei kuulosta järkevältä eikä pitkän päälle toimivalta ratkaisulta, mutten jaksa parempaakaan ideoida.

Olen äitiyslomalla ja lapsia viisi(6kk,3v,6v,8v ja 9,5v) ja ollut kotona kuusi vuotta putkeen ja tämän vuoden lopussa aikomus palata takaisin vakkariduuniin.

Kotihommat ovat enimmäkseen tietenkin minun kontollani, mutta kyllä mies välillä auttaa, esim. tyhjentää/täyttää tiskikoneen ja hoitaa useammin isompien lasten iltapalat/-pesut, hoitaa kotimatkalla kauppareissut, hakee hevosilleni heinät/kuivikkeet(vaikkei niistä pidä, mutta saa hakureissulla omaa aikaa) aika usein saa häntä kuitenkin pyytää/käskeä auttamaan kotihommissa, tietokone ja tv kiinnostaa häntä enemmän.



Lasten, talon ja pihanhoidon lisäksi minulla eläimet hoidettavana ja oma krooninen sairauteni, joka pistää välillä kaiken ylösalaisin.



Minua ei enää kiinnosta mieheni, hän on minulle kuin hyvä ystävä/duunikaveri, jonka kanssa välillä vaihdamme ohimennen pari sanaa. Ahdistaa, kun mies vonkaa seksiä joka aamu(hän on iltauninen ja minä aamuuninen)ja itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa!

Oi voi miten tutulta kaikki kuulostaa nyt kahden lapsen äitinä. Valitettavasti. :/

Nyt otat asian esille ap.

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi miehen 2v lapsi joka toinen vkl. (Siis 5v on "vain minun") Hoidan -kaikki- lapset, kotityöt ja raha-asiat lähes yksin. Saan palkaksi pelkkää arvostelua siitä miten huono äiti ja vaimo olen. Eikä minun kanssani voi elää kun olen niin hankala (pyysin että mies olisi edes pari iltaa viikossa kotona) ja minun kanssani on paha olla.

Olen aivan jumalattoman väsynyt, tänään itkin pari tuntia aivan hysteerisenä, olin siis saanut arvosteluja muualtakin lähipiiristä, tosin aivan päinvastaisia kuin mieheltä. Olin siis heistäkin epäonnistunut, vain eri tavalla. Harkitsin jo josko pitäisi kadota lasteni elämästä etten pilaa sitäkin.

No hyvä tavaton ota ero. Sillähän pääset ainakin puolesta p,askasta eroon.

Niin, parisuhde ja paljon lapsia on niiiiiiiiiiin ihanaa että.....

Vierailija kirjoitti:

Olen äitiyslomalla ja lapsia viisi(6kk,3v,6v,8v ja 9,5v) ja ollut kotona kuusi vuotta putkeen ja tämän vuoden lopussa aikomus palata takaisin vakkariduuniin.

Kotihommat ovat enimmäkseen tietenkin minun kontollani, mutta kyllä mies välillä auttaa, esim. tyhjentää/täyttää tiskikoneen ja hoitaa useammin isompien lasten iltapalat/-pesut, hoitaa kotimatkalla kauppareissut, hakee hevosilleni heinät/kuivikkeet(vaikkei niistä pidä, mutta saa hakureissulla omaa aikaa) aika usein saa häntä kuitenkin pyytää/käskeä auttamaan kotihommissa, tietokone ja tv kiinnostaa häntä enemmän.

Lasten, talon ja pihanhoidon lisäksi minulla eläimet hoidettavana ja oma krooninen sairauteni, joka pistää välillä kaiken ylösalaisin.

Minua ei enää kiinnosta mieheni, hän on minulle kuin hyvä ystävä/duunikaveri, jonka kanssa välillä vaihdamme ohimennen pari sanaa. Ahdistaa, kun mies vonkaa seksiä joka aamu(hän on iltauninen ja minä aamuuninen)ja itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa!

Ei hyvänen aika, mitä mä just luin?? Niin että laiska isäntä....OK....

Peruskuvio: äidit väsyvät, kun kodin vastuu heillä, eikä tarpeeksi omaa aikaa ja mahdollisuutta levätä. Miehet eivät saa tarpeeksi seksiä ja kodin siivous yms taso matalampi.

Kun mies ei saa seksiä, ei myöskään sitten auta enempää kotona. Naiset taas väsyneenä eivät jaksa harrastaa seksiä. Kehä on valmis. Parit eroavat.

Lasten kasvettua usein kaikki muuttuu onneksi. Itselläni lapset jo esiteini-iässä ja parisuhde miehen kanssa korjaantunut. Oltiin lähellä eroa usein, mutta yhdessä oltiin päätetty, että ero ei vaihtoehto.

Nykyisin itse jaksan taas useammin seksiä, miehellä iän myötä halut vähentyneet. Ollaan molemmat suht tyytyväisiä tähän 2-3 krt viikossa tahtiin. Joskus pidemmän ja joskus lyhemmän kaavan kautta.

Seksi on suhteen liima. Jos se loppuu, niin parisuhde romahtaa. Tämän kun pitää mielessä, niin suhde pysyy parempana.