Nyt ei jaksa

Romahdin ja itkenyt silmät päästäni.

Huoli teinin opiskeluista ja elämän suunnasta, pääseekö kiinni yhteiskuntaan, löytääkö paikkansa, työtä, asunnon jne.
Järkyttävä, kalvavan riipivä ikävä toista lasta joka muuttanut kotoa, nähty monta kk sitten viimeksi ja vielä menee ainakin jouluun asti ennenkuin nähdään.
Oma terveys prakailee, säännöllisesti tulee jotakin, nyt ihan viikon parin välein ja nytkin menee antibioottia ja tuplasärkylääkkeitä vuorotellen, seuraavaa terveysongelmaa odotellessa ja sitä, että tokeneeko tämä vaiva nyt tällä vai ei, ainakin ilmestyi kutakuinkin kuin tyhjästä.
Työ on kuormittavaa, hektistä ja äärimmäisen sosiaalista (en jaksaisi) ja tartuntojen riski ja määrä on koko ajan vakio ja suuri.
Ja hieman muutakin, tottakai, mutta ei siitä sen enempää.
😭😩