Miten ajattelette entisistä kumppaneistanne nykyään?
Otsikossa kysymys.
Minulla on muutama suhde takana, mutta en vain voi ymmärtää miten olen ollut sellaisten tyyppien kanssa enkä ottanut eroa heti, kun tajusin suhteen mahdottomuuden! Yksikin oli korviaan myöten veloissa, peliriippuvainen, mustasukkainen, asui vanhemmillaan (josta sittemmin muutti luokseni eikä maksanut vuokrasta senttiäkään) ja jätti minut hoitamaan kaikki yhteiset kulut ja minun olisi pitänyt maksaa hänen tupakatkin!
Nyttemmin olen miettinyt, että mikä hel*etti minua vaivasi, miksi olen ylipäätään ollut tuollaisten kanssa??
Haen tässä ehkä vertaistukea siihen, että onko jonkun kanssa yhdessä ollessaan sokea niille huonoille asioille ja tajuaa ne vasta eron jälkeen vai mistä on kysymys. Itseäni oikein harmittaa vielä vuosienkin jälkeen, että tuli tuhlattua aikaa ja rahaa ikäviin tyyppeihin.
Kommentit (102)
Ajattelen hyvää. En ole kumpaakaan nähnyt erojen jälkeen. Somessa välillä tykkäillään toistemme päivityksistä.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelen hyvää. En ole kumpaakaan nähnyt erojen jälkeen. Somessa välillä tykkäillään toistemme päivityksistä.
Lisään vielä, että minä olin sekä pettäjä ja jättäjä kummassakin erossa (ei avioliitosta, vaan seurustelusta ja kihlauksesta) ja olin ääliö siihen aikaan. Ihme, että edes haluavat olla kavereitani somessa.
Osasta ajattelen hyvää, osasta en. Kiitollinen olen useimmille, vaikka ei muuten positiivisia ajatuksia olisikaan.
Kohta on kymmenen vuotta mennyt viimeisimmästä parisuhteesta ja traumat on helpottaneet niin että harvemmin käy mielessä menneet. Elän tässä ja nyt, turvassa ja hyvillä mielin. Sitä ihmistä mikä niissä suhteissa oli, ei ole enää ollut moneen vuoteen. Se kuoli niiden suhteiden mukana. Tämä minun nykyinen on ihan omani eikä ole sidottu menneisyyteen.
Kai suhteissa usein on mukana jonkunlaista toiveajattelua, millainen toinen on, tai miksi toisen tai suhteen ajatellaan muuttuvan ajan mittaan. Enemmän tai vähemmän.
Itse nyt ekaa kertaa tilanteessa, että suhde tuntuu muuttuvan parempaan suuntaan kuin mitä se oli alussa.
Ensimmäisen kanssa olin yhdessä 14v ja hän on lasteni isä. Toivon, ettemme olisi ikinä eronneetkaan. Rakastan häntä yli kaiken. Olemme edelleen hyviä ystäviä ja pidämme lapsista huolen yhdessä.
Toisen kanssa olin yhdessä 6 vuotta ja ikävä on suuri, vaikkakin tiedän ettei sovittu yhteen. Pelkällä lämmöllä ja rakkaudella häntä ajattelen ja toivon, että pian voitaisiin olla ystäviä.
Varmaan kaikki olleet omalla tavallaan ihan kivoja miehiä, mutta minulle vääriä tyyppejä ja minä heille väärä nainen... En kaipaile enkä muistele heitä, elän tätä päivää nykyisen mieheni kanssa!
Lähinnä mietin, että mitähän ihmettä mun päässä oikein on liikkunut. Olen ollut suhteessa vain työttömien ja päihdeongelmaisten kanssa. Nyt olen ollut sinkkuna pitkästä aikaa ja täytyy sanoa, että vaikka alkuun pelkäsin ja jännitin miten sopeudun tähän niin on aika mahtava fiilis, kun ei tarvitse hoitaa kahden ihmisen asioita ja miettiä kokoajan toista ensin.
Rakkaudella .Kaksi syvää suhdetta joita en unohda koskaan.
Ex-aviomiehestä ajattelen nyt, että kiva kun löysi uuden naisen ja ovat onnellisia yhdessä.
Ex-seurustelukumppani: miksi hemmetissä kattelin sen kaljanjuontia ja röökinvetämistä noin kauan?? Olen tässä pettynyt itseeni, kun en nähnyt heti millainen mies se on. 2 vuotta kattelin ennenkuin silmät aukeni.
Minulla on yksi ex, joka on lasteni isä. inhottaa koko ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on yksi ex, joka on lasteni isä. inhottaa koko ihminen.
Miksi inhottaa?
Vierailija kirjoitti:
Vähän kaipauksella muistelen. Toista myös lämmöllä ja hyvää elämää toivoen. Sain entisiltä suhteiltani lopulta aika paljon hyvää, vaikka päättyivätkin. Kiitollinen siitä esim, että yhden kanssa sain olla täysin oma itseni ja silti rakastettu kaikkine vikoineni.
MikSi erositte?
En ole heitä miettinyt, alussa sitä tapaili vähän ketä hyvänsä.
Ollaan hyvissä väleissä ex-avomiehen kanssa ja olen kummi hänen ja nykyisen puolison lapselle. Meillä ei ole yhteisiä lapsia.
En ajattele heitä juuri koskaan. Jos ajattelen, nousee mieleen ensimmäisenä omat vikani. Minä olen se jokaa ei suhteessa kestä ja jaksa ajatella koko ajan sitä toista. Haluan vaan olla yksin. En petä enkä ryyppää, mutta muuten olen ihan paska ihminen ja joudan olla yksin.
Ajattelen, että ensirakkaudessa on sitä jotakin oikeaa ja ettei ensirakkautta pitäisi jättää. Jää muuten kaihertamaan loppuiäksi sydämeen.
Hassua kyllä, eniten ikävöin niitä jotka ei koskaan edes olleet vakavia suhteita. Muutamaa sellaista, jotka pääsi jo alkumetreillä karkuun. Viimeisintä niin paljon etten välillä saa henkeä. Pitkät suhteet on loppuneet aina hyvästä syystä ja useimmiten omasta aloitteestani.
Mulla on ollut 3 kumppania elämässäni (olen keski-ikäinen ja nykyisin sinkku):
- 1. Minua paljon vanhempi ulkomaalainen mies, olin itse 19 tavatessamme. Mies ei ollut minulle ollenkaan sopiva, mutta minulla oli huono itsetunto ja uskoin että kukaan nuorempi tai kunnollisempi ei minua huolisi joten olin sen kanssa vuoden verran.
- 2. Opiskeluaikana opiskelukaveri. Ajattelen vain hyvää. Kumpikaan meistä ei oltu lopulta kypsiä mitään avioliittoa tavoittelemaan, se oli sellainen biletys- ja hauskanpitosuhde. Kesti 3 vuotta, loppui sitten kun molemmat sai töitä eri paikkakunnilta ja todettiin että alkaa tämä suhde vähän väljähtynyt olla, ehkä on parempi että jatketaan omille teille. Ei ollut mitään kauheaa, ei riitoja tms, mutta vaan sellaista että toisen seura ei enää oikein kiinnostanut.
3. 35 v. löysin mielestäni ihanan miehen. Aika komea, hyvä koulutus ja työt, rivitaloasunto Helsingissä kivalla alueella, älykkään ja fiksun oloinen. No, hänellä vaan sitten oli alkoholiongelma ja bipolaarihäiriö jotka tekivät asioista aika vaikeita. Olin vuoden tämän miehen kanssa ja sitten totesin etten pysty enkä jaksa sitä sekoilua. Mutta me ollaan kavereita edelleen, viikoittain soitellaan ja jutellaan. Emme koskaan pystyisi elämään yhdessä, mutta kaverina ihan ok kun voi vaikka jättää puhumatta silloin jos huomaa että sillä on paha mania tms.
Vähän kaipauksella muistelen. Toista myös lämmöllä ja hyvää elämää toivoen. Sain entisiltä suhteiltani lopulta aika paljon hyvää, vaikka päättyivätkin. Kiitollinen siitä esim, että yhden kanssa sain olla täysin oma itseni ja silti rakastettu kaikkine vikoineni.