Miten pystytte toimintakuntoisena kun jotain todella surullista tai vaikeaa tapahtuu elämässä?

Tämä kiinnostaisi minuakin. Seuraan.

Mulla itsellä tulee dissosiaatiota. Ehkä ihan hyvä etä oli lapsuudessa traumoja niin nyt aikuisena pahat asiat eivät niin hetkauta.

Ennakoimalla surullisen ja vaikean elämän.

Erottamalla asiat joihin voin vaikuttaa niistä joihin en voi vaikuttaa. Elämänkulkua ei voi ennustaa, jotkut vastoinkäymiset on vain hyväksyttävä, vaikka niitä ei ole halunnutkaan elämäänsä.

Kotikasvatus. Ainoa tapa saada olla rauhassa huutamiselta ja lyömiseltä sekä tavaroiden hajoittamiselta oli kotitöiden ja läksyjen teko. Joten aina kun olen ahdistunut tai huolia niin alan työskennellä.

Ihan vaan menemällä töihin. Läheisen kuolemasta sai viikon sairauslomaa, läheisten vakavista sairastumisista ei yhtään. Voisihan sitä heittäytyä heikoksi ja hulluksi ja maata sikiöasennossa kirkuen lattialla, mutta mitä ja ketä se auttaisi?

Surusta pääsee helpommin yli, kun on jotain muuta tehtävää ja mietittävää, esim. töitä. Ei ehdi maata sängyssä ahdistuneena. Itse kykenen pahassakin elämäntilanteessa työntekoon, mutta sitten taas. esim. liikuntaan ja siivoukseen ei välttämättä riitä voimat.

Huolehtimalla nukkumisesta tavalla tai toisella, vaikka sitten lääkityksellä. Sen on kaiken perusta.

Persoona. Ei kaikista ole ambulanssimiehiksikään.

Minä olen toimintakykyinen. En tiedä, mistä johtuu. Tulin kerran paikalle, kun lapseni joutui onnettomuuteen. Hän oli tajuton. Minä silitin häntä, ja muistan vain, että varoin, etten sotke itseäni vereen.

Tilanteissa, kuten isän kuolemassa tms. Olen erittäin toimintakykyinen. Keskittymiskyky on vain heikompi, ajatukset harhailevat.

Vierailija kirjoitti:

Mulla itsellä tulee dissosiaatiota. Ehkä ihan hyvä etä oli lapsuudessa traumoja niin nyt aikuisena pahat asiat eivät niin hetkauta.

Mulla myös dissoa. Se miten reagoin asioihin riippuu siitä mikä osa on päällä juuri silloin. Joskus tulee lamaantuminen, joskus raivo, joskus toiminta.

Totean, että nyt kävi näin ja jatkan elämää.

Tiedostamalla ja hyväksymällä elämän realiteetit, silloin eivät huonoimmatkaan uutiset pääse varsinaisesti järkyttämään eivätkä saa erityisen pois tolaltaan.Tuntemalla kaikki tilanteen herättämät tunteet sopivilla hetkillä sen sijaan, että hautoisin niitä sisälläni.

Yleensä pysyn toimintakuntoisena, jos en ole masentunut.

Diapam auttaa

Vierailija kirjoitti:

Mulla itsellä tulee dissosiaatiota. Ehkä ihan hyvä etä oli lapsuudessa traumoja niin nyt aikuisena pahat asiat eivät niin hetkauta.

Sama. Joskus, en läheskään aina pystyn tavallaan irrottamaan itteni ja olemaan itseni ulkopuolella. Ensimmäisen kerran muistan kokeneeni tämän 4-vuotiaana kun minua pahoinpideltiin. Joskus pitää ottaa ihan oikeasti sitten taas fyysistä välimatkaa ja "paeta maailman ääriin". Välimatka ja etäisyys asioihin auttaa jäsentämään tunteita ja tapahtumia. 

Jäämällä sairaslomalle. Läheisen kuolema (oma lapsi) on suuri trauma ja itselläni kesti päästä sen yli kauan.

Vierailija kirjoitti:

Diapam auttaa

Sitä on vaan aika vaikea saada lääkäreiltä.

Vierailija kirjoitti:

Totean, että nyt kävi näin ja jatkan elämää.

Oletko muutenkin elämässä hyvin yksioikoinen? Onko sinulla omia lapsia?

Mä laihduin parissa kuukaudessa 8kg kun en pystynyt stressin vuoksi syömään.

Itselläni esim.läheisimmän ihmisen tehdessä itsemurhan,auttoi ajatusten jäsentelyyn ja surun läpikäymiseen itseni pitäminen todella kiireisenä. Ensimmäisen 4 viikon aikana maalasin sekä talon ulkoapäin että sisäkatot,sekä tapetoin yhden huoneen. Välillä itkin niin etten eteeni nähnyt,välillä huusinkin kamalaa tilannetta,mutta kaikkiaan se tekeminen auttoi valtavasti selviämään niistä ensimmäisistä viikoista. Tiesin että jos jään paikoilleni vellomaan suuruuni ja tuskaani,jään sängynpohjalle ties kuinka pitkäksi aikaa. Jossain kohti tuli kyllä totaalinen väsymyskin,jolloin meni jokunen päivä sängyssä itkiessä. Kun itkee paljon,niin jossainkohti itselläni tulee siihenkin stoppi,kyyneleet vain loppuu,sitten keräilen itseni ja nousen. Jotenkin sitä ihminen selviää kun on pakko.