Miten pystytte toimintakuntoisena kun jotain todella surullista tai vaikeaa tapahtuu elämässä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erottamalla asiat joihin voin vaikuttaa niistä joihin en voi vaikuttaa. Elämänkulkua ei voi ennustaa, jotkut vastoinkäymiset on vain hyväksyttävä, vaikka niitä ei ole halunnutkaan elämäänsä.

En sanoisi hyväksyä, vaan vain "hyväksyttävä se fakta, että ne ovat olemassa".

On asioita, jotka ymmärrän ja hyväksyn, on asioita, joita en ymmärrä enkä hyväksy. On asioita, joita en ymmärrä, mutta hyväksyn, ja on asioita, joita ymmärrän, mutta en hyväksy.

Asioita tapahtuu hyväksyy niitä tai ei, joten minusta on turha kuluttaa energiaa siihen, ettei hyväksy jo tapahtunutta. Hyväksyminenhän ei tarkoita sitä, että ko. asia on omasta mielestä oikein. 

t. eri

Pidän yllä päivärytmin ja rutiinit. Usein isot menetykset tuovat mukanaan myös hoidettavia asioita ja velvollisuuksia, niihin keskittyminen kannattelee juuri sen aikaa, kun se tilannetta palvelee. Mutta sitten heti, kun mahdollisuus tulee, niin tulee tarve itkeä, puhua, nukun huonommin, syön huonommin. Sille on kuitenkin tehtävä tilaa ennemmin tai myöhemmin ja antaa itsensä surra, koska ei se todellinen toipuminen muuten voi alkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin dissosioin aika paljon kun on raskasta. Kanjapis voisi olla varteenotettava keino jaksaa, jos olisi laillista :') 

Eiks se surullinen olo tila vain lisäänny poltettaessa kannabista kun on kuitenkin depressantti?

Suremalla ja käsittelemällä asiat tarvittaessa vaikka ammattilaisen avulla. Surun pitää antaa tulla, mutta siihen ei saa jäädä vellomaan. 

Olen itse vakavasti sairas. Tämä on ollut yllättävän helppo kestää. Ihmettelen välillä itsekin, miten positiivinen ja elämäniloinen olen. Ennen sairastumusta olin taipuvainen ahdistukseen ja masennukseen. Läheisten sairaudet on olleet vaikeampia kestää. Äitini syöpä ja isovanhempieni sairaudet ja kuolemat oli paljon ahdistavampia.

Pehmentämällä vaatimuksia sille toimintakyvylle. Jos esim pitäisi laittaa ruokaa, tyydyn eineksiin, mutta pidän ruokailurytmin.

Vaikeampia asioita saa hoidettua lohkomalla niitä pieniksi siivuiksi. 

Suremiseen auttaa mulla luonnossa oleskelu, ilman mitään suorituspaineita. Ja musiikki.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse vakavasti sairas. Tämä on ollut yllättävän helppo kestää. Ihmettelen välillä itsekin, miten positiivinen ja elämäniloinen olen. Ennen sairastumusta olin taipuvainen ahdistukseen ja masennukseen. Läheisten sairaudet on olleet vaikeampia kestää. Äitini syöpä ja isovanhempieni sairaudet ja kuolemat oli paljon ahdistavampia.

Onko sinullakin syöpä?

Rutiinit,ja ilmeisesti olen vähä sitä suorittaja-tyyppiä joka. menee ja tekee tarvittavat askareet vaikka puoli maailmaa kuolis ympärillä.

Ei ole kovin hyvä tyyppi siis .. väsyy vaan ja jää huolet hoitamatta.

No ei ole vaihtoehtoja. Työ pitää hoitaa, lapset pitää hoitaa, koti pitää hoitaa, ruokaa pitää laittaa ja siivota. Tukea sitä esim sairastunutta henkilöä, hänellähän se huono tilanne on eikä minulla! 

Toki puoliso auttaa mutta ei mulla ole koskaan ollut tilaisuutta jäädä sänkyyn makaamaan itsesäälissä. Sairauslomaa en ole koskaan saanut. 

Elämän (luonnollisia) suruja mm 4 keskenmenoa, vanhempien kuolemat, hyvän ystävän sairastuminen syöpään (edelleenkin sinnittelee mutta tilanne huononee koko ajan), taloudelliset haasteet monta kertaa jne

No, eteenpäin vaan. Itsellä kokemus ihan järkystä ajanjaksosta, 4 kuolemaa, ero...

Mutta normaalisti vaan eteenpäin, suru tuli jossain vaiheessa mutta ei se estä normaalisti elämästä.

Vierailija kirjoitti:

No ei ole vaihtoehtoja. Työ pitää hoitaa, lapset pitää hoitaa, koti pitää hoitaa, ruokaa pitää laittaa ja siivota. Tukea sitä esim sairastunutta henkilöä, hänellähän se huono tilanne on eikä minulla! 

Toki puoliso auttaa mutta ei mulla ole koskaan ollut tilaisuutta jäädä sänkyyn makaamaan itsesäälissä. Sairauslomaa en ole koskaan saanut. 

Elämän (luonnollisia) suruja mm 4 keskenmenoa, vanhempien kuolemat, hyvän ystävän sairastuminen syöpään (edelleenkin sinnittelee mutta tilanne huononee koko ajan), taloudelliset haasteet monta kertaa jne

Ai niin, avioero ja miehen pettämisen paljastuminen (onneksi jälkikäteen) unohtui. Pienituloisen yksinhuoltajuus muutaman vuoden. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terveydestä huolehtiminen on kaiken A ja O, eli jos mihinkään muuhun ei pysty niin koittaa ainakin huolehtia unesta, terveellisestä ruuasta ja edes jonkin verran liikkua.

Etenkin liikkua.

Joo, itse pakenen liikuntaan. Aikaisemmin tein pitkiä kävelylenkkejä, esim. kun omaiseni oli sairaalassa. Nykyisin tanssin, se vie ajatukset pois tehokkaasti.

Opamoxia otan pahimpaan.

Töissä en ole mutta muita velvollisuuksia on jotka on vaan hoidettava kun ei ole ketään muutakaan.

Metsässä oleilu auttaa. Käyn pitkillä metsäkävelyillä koiran kanssa.

Pyrin tekemään aikaa myös sille tunteiden tuntemiselle. Se on aivan hirveää olla siellä surussa ja ahdistuksessa, mutta jos niitä tunteita ei tunne, ne jää purkautumattomana kehossa kummittelemaan. Asiat liikkuu eteenpäin kun käy kaiken kivun läpi ja itkee kunnolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erottamalla asiat joihin voin vaikuttaa niistä joihin en voi vaikuttaa. Elämänkulkua ei voi ennustaa, jotkut vastoinkäymiset on vain hyväksyttävä, vaikka niitä ei ole halunnutkaan elämäänsä.

Hieman eri mieltä. Kuolema on voittamaton vastustaja, mutta kaikkia vastoinkäymisiä ei silti tarvitse hyväksyä.

Ne, joihin ei voi vaikuttaa, kannattaa ihan oman mielenterveyden vuoksi hyväksyä. Ei ihmisen voimat riitä kaikkeen, ja turhaan vastarintaan ei kannata ryhtyä.

Taas hieman eri mieltä. Kaikkea ei tosiaankaan kannata hyväksyä, juurikin oman mielenterveyden vuoksi.

Sureminen on tärkeää. Se kertoo meistä jotain oleellista. Ei surusta tarvitse päästä yli. Siitä voi tehdä ystävän.

En tiedä. Olen aina toimintakuntoinen, eikä se ole hyvä asia, koska en saa apua mihinkään. Veikkaan että kuolen johonkin tähän liittyvään. Ehkä pumppu vain lopettaa toimintansa kun mitta on totaalisen täynnä?

Oolen pyytänyt apua lukemattomat kerrat, mutta koska en osaa näyttää siltä että tarvitsen apua niin en ole sitä saanut, ksoka se joka huutaa ja viiltelee itseään saa aina avun ennen minua, ja aina on olemassa tuollaisia, jolloin en voi koskaan saada apua. Nyt olen viime vuodet pärjäillyt sitten ilman. Ihan hyvin on mennyt, paremmin kuin pelätessä ettei taaskaan saa apua.