Littlefeather ei ollutkaan intiaani, vaan oli kulttuurinen omija!!
Kertoo Yle. Äsken kuollut, Oscar-puheessaan Amerikan alkuperäiskansoja puolustanut Sacheen Littlefeather ei oikeasti kuulunut White mountain apache-heimoon, vaan oli meksikolais-amerikkalainen. Aktivistin sukulaiset paljastivat asian."Tämä on inhottavaa sekä alkuperäiskansoja kohtaan, että meidän omia vanhempiamme kohtaan."
Kommentit (34)
On se kyllä erikoista. Ensin tapetaan tai vähintään sorretaan alkuperäisasukkaita ja sitten tekeydytään heiksi ja aletaan uhriutuminen!
Näinhän tämä aina menee. Ollaan niin rähmällään ja anteeksi pyydellään, kunnes selviää, että juttu on lavastettu.
Jos nykyään voi valita sukupuolensa tai keksiä ihan oman, niin miksei voisi valita alkuperäänsä? Jos hän oikeasti koki olevansa apache-heimolainen, niin miksi muilla ihmisillä on oikeus sanoa muuta?
Ei voi moittia, jos joku pyrkii etuoikeutetumpaan ns. "vähemmistöasemaan". Itsekin aion muuttaa juridisen sukupuoleni naiseksi, niin olen etuoikeutetumpi ja kaikki sujuu paremmin. Voisin ehkä alkaa myös väittämään olevani jotakin alkuperäiskansaa. Ja kappas, kohta olen vastaanottamassa Oscar -pystejä ynnä muuta ja rahaakin riirrää, kun ennen olin harmaa tavis vain.
Vierailija kirjoitti:

Jep, normaalia itseidentifioitumistahan tuo oli
Onhan tuo tavallaan loukkaavaa omia juuriaan kohtaan.
Onko nämä yleensä naisia? Äskenhän oli joku professori joka oli muka musta vaikka ei ollutkaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei voi moittia, jos joku pyrkii etuoikeutetumpaan ns. "vähemmistöasemaan". Itsekin aion muuttaa juridisen sukupuoleni naiseksi, niin olen etuoikeutetumpi ja kaikki sujuu paremmin. Voisin ehkä alkaa myös väittämään olevani jotakin alkuperäiskansaa. Ja kappas, kohta olen vastaanottamassa Oscar -pystejä ynnä muuta ja rahaakin riirrää, kun ennen olin harmaa tavis vain.
Niinpä, mitä nyt ehkä ne oikeasti sorretut saattavat kokea vähän vääräksi tuon, mutta ehkä heillä ei ole niin väliä...

Tuplapotti, jos on nainen ja "vähemmistöä". Oikeastihan naiset ja värilliset ovat molemmat enemmistöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi moittia, jos joku pyrkii etuoikeutetumpaan ns. "vähemmistöasemaan". Itsekin aion muuttaa juridisen sukupuoleni naiseksi, niin olen etuoikeutetumpi ja kaikki sujuu paremmin. Voisin ehkä alkaa myös väittämään olevani jotakin alkuperäiskansaa. Ja kappas, kohta olen vastaanottamassa Oscar -pystejä ynnä muuta ja rahaakin riirrää, kun ennen olin harmaa tavis vain.
Niinpä, mitä nyt ehkä ne oikeasti sorretut saattavat kokea vähän vääräksi tuon, mutta ehkä heillä ei ole niin väliä...
Jos he ovat sorrettuja, niin miksi heiksi tekeytymällä tavis menestyy heti paremmin? Miksi he eivät tekeydy ns. etuoikeutetuiksi, jos se todella toisi mitään etuoikeuksia mukanaan. Aivan, koska se ei tuo etuoikeuksia.
Vierailija kirjoitti:
Ihan inkkarin näköinenkin.
Enemmän ainakin kun Elizabeth Warren.

Oikeasti sorretut voivat olla esim. haudassa tai pahasti vammautuneita. Se voi vähän heikentää menestymismahdollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
On se kyllä erikoista. Ensin tapetaan tai vähintään sorretaan alkuperäisasukkaita ja sitten tekeydytään heiksi ja aletaan uhriutuminen!
Täydellistä woke-toimintaa!
Vierailija kirjoitti:
Ei voi moittia, jos joku pyrkii etuoikeutetumpaan ns. "vähemmistöasemaan". Itsekin aion muuttaa juridisen sukupuoleni naiseksi, niin olen etuoikeutetumpi ja kaikki sujuu paremmin. Voisin ehkä alkaa myös väittämään olevani jotakin alkuperäiskansaa. Ja kappas, kohta olen vastaanottamassa Oscar -pystejä ynnä muuta ja rahaakin riirrää, kun ennen olin harmaa tavis vain.
Minä ryhdyn saamelaisnaiseksi ja alan räppäämään. Pääsen Hesarin sivuille...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi moittia, jos joku pyrkii etuoikeutetumpaan ns. "vähemmistöasemaan". Itsekin aion muuttaa juridisen sukupuoleni naiseksi, niin olen etuoikeutetumpi ja kaikki sujuu paremmin. Voisin ehkä alkaa myös väittämään olevani jotakin alkuperäiskansaa. Ja kappas, kohta olen vastaanottamassa Oscar -pystejä ynnä muuta ja rahaakin riirrää, kun ennen olin harmaa tavis vain.
Niinpä, mitä nyt ehkä ne oikeasti sorretut saattavat kokea vähän vääräksi tuon, mutta ehkä heillä ei ole niin väliä...
Jos he ovat sorrettuja, niin miksi heiksi tekeytymällä tavis menestyy heti paremmin? Miksi he eivät tekeydy ns. etuoikeutetuiksi, jos se todella toisi mitään etuoikeuksia mukanaan. Aivan, koska se ei tuo etuoikeuksia.
Urheilussa mies naistensarjassa ei tuo mitään etua?
Jos hän on meksikolainen, hän on "intiaani". Tosin ei Pohjois-Amerikan intiaani. Onko sillä merkitystä. Intiaanit tuhottiin myös Meksikossa valkoisten toimesta.
Ulkonäöstä näkee verenperimän selvästi. Nykyisestä Meksikon väestöstä 60 prosenttia on puoliverisiä mestitsejä ja 30 prosenttia täysverisiä tai perimältään suurelta osin intiaaneja.
Hiustenhalkomista, sanon minä. Siskot halusivat rahaa.
Oli kyllä yllätys.