Vaikea krooninen sairaus, nyt vielä syöpä sekä syöpäepäily
Kommentit (7)
Toivon sinulle kaikkea hyvää tulevaan. Rukoilen puolestasi.
Jaksamista! Toivottavasti ei olisi syöpää ja jos on, että se olisi hoidettavissa. Jos ei ole sitäkään, niin sitten vain voimia paljon.
Minulla on parantumaton syöpä ja kun se diagnosoitiin, ihmisten kaikki typerät kannustavat sanat ja muka piristävät kertomukset siitä, miten kumminkaimakin sellaisesta parani, vain ärsyttivät suunnattomasti.
Joskus tapahtuu ikäviä asioita, eikä niitä voi taikoa paremmiksi.
On ok olla masentunut, vihainen tai surra, miten ikinä kukaan sellaisia tilanteita käsittelee.
Lääkärit eivät tiedä paljoakaan, noista mainitsemistasi taudeista syöpä on luultavasti harmittomin, edellyttäen ettei ole ehtinyt levitä kovin laajalle alalle ja hoidot aloitetaan heti. Älä kuitenkaan suostu säteilyhoitoon tai sytostaatteihin, kuolet silloin varmasti parissa vuodessa. Oma syöpäni alkoi dramaattisesti mutta on nyt menneen talven lumia. Seurauksena kuitenkin eläke koska en enää ole työkykyinen.
Vierailija kirjoitti:

Saatan olla kummin kaima koska olen remissiossa. Voi toki palata jos palaan vanhoihin elämäntapoihini. Kaikkea hyvää sinulle ja ap:lle.

Miten niin sädehoitoon ja sytostaatteihin kuolee parissa vuodessa? Mistä tämä tieto on? Olen itse saanut noi molemmat hoidot, enkä kuollut. Miksi pelottelet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksamista! Toivottavasti ei olisi syöpää ja jos on, että se olisi hoidettavissa. Jos ei ole sitäkään, niin sitten vain voimia paljon.
Minulla on parantumaton syöpä ja kun se diagnosoitiin, ihmisten kaikki typerät kannustavat sanat ja muka piristävät kertomukset siitä, miten kumminkaimakin sellaisesta parani, vain ärsyttivät suunnattomasti.
Joskus tapahtuu ikäviä asioita, eikä niitä voi taikoa paremmiksi.
On ok olla masentunut, vihainen tai surra, miten ikinä kukaan sellaisia tilanteita käsittelee.
Saatan olla kummin kaima koska olen remissiossa. Voi toki palata jos palaan vanhoihin elämäntapoihini. Kaikkea hyvää sinulle ja ap:lle.
No mutta hei sehän on kiva, sinulle.
En edes yritä arvailla, miksi tunsit tarvetta tulla kertomaan parantumatonta syöpää sairastavalle, että sinun syöpäsi on remissiossa.
Voihan lääkärit sanoa jotain hyvää vielä. Ja epäily ei ole varmuus koskaan.