Miltä väkivaltaa kokeneelta ihmisestä tuntuu?
Kommentit (10)
Mitähän ihmettä mahdat tarkoittaa? Kuulostaa sospornon kalastelulta, joten en vastaa.
Olen elämässäni kokenut paljon henkistä väkivaltaa, lapsuudessa myös fyysistä.
Olo ei tunnu ihmiseltä. Koen usein turvattomuutta.
Itsetuhoisuutta, syömishäiriökäytöstä, muistikatkoja, persoonan pirstaloitumista, pelkoja ja aaltoilevaa unettomuutta. Häpeää, riittämättömyyttä, ahdistusta ja arvottomuuden tunnetta. Näköalattomuutta, toivottomuutta, lohduttomuutta, vetäytymistä ja luottamusongelmia. Mitä muuta haluat tietää?
5v ajan monenlaista hyvin vakavaa fyysistä ja 20v ajan hyvin vakavaa henkistä väkivaltaa lapsuudessa ja nuoruudessa kokeneena voin sanoa, että ainakin omalla kohdalla tunteiden kirjo on ollut laaja. Tapahtumahetkellä sitä ei asiaa mielessään niin vatvonut, vaan keskittyi ja teki parhaansa, että olosuhteista pääsee pois ja selviää. Toki vihan, pelon ja paniikin tunnetta silloin koki myös paljon. Stressiä myös valtavasti. Myöhemmin - selviydyttyä - on tulleet muut tunteet esiin. Ensin kaikenlaisia sekavia vuosia, kun yrittää unohtaa asioita, painaa niitä maton alle piiloon ja yrittää vaan nauttia ja selvitä elämässä eteenpäin. Se meni omalla kohdalla liialliseksikin. Sitten tullut katkeruutta. Ja kun elämään on löytynyt tasapainoa, niin syvälle surulle on tullut tilaa. On myös sellaisia tunteita, joille ei pysty löytämään sanoja, vaikka niitä kuinka analysoisi. Niitä on myös vaikea käsitellä, mutta esimerkiksi musiikki saa välillä siveltyä sellaisia tunteita, joista muuten ei saa otetta. Kaikesta huolimatta nykyään elän tavallista arkea ja elämää. Olen saanut asiat kuntoon: hyvä parisuhde, ihanat lapset, hyvä työura, katto pään päällä, muutama hyvä ystävä, jne. Jäljelle on jäänyt syvä turvattomuus, mahdottomuus luottaa muihin ihmisiin kuin mieheen ja lapsiin, sekä suru, jota ei halua ajatella. Olisi hyvin paljon käsiteltäviä asioita, mutta voi olla että en lähde niitä käsittelemään.
Epätodelliselta ja yksinäiseltä. Ajoittain hyvin raskaalta ja ulkopuoliselta. Epäonnistujalta vaikka onkin uhri.
En suosittele kokeilemaan.
Vierailija kirjoitti:
5v ajan monenlaista hyvin vakavaa fyysistä ja 20v ajan hyvin vakavaa henkistä väkivaltaa lapsuudessa ja nuoruudessa kokeneena voin sanoa, että ainakin omalla kohdalla tunteiden kirjo on ollut laaja. Tapahtumahetkellä sitä ei asiaa mielessään niin vatvonut, vaan keskittyi ja teki parhaansa, että olosuhteista pääsee pois ja selviää. Toki vihan, pelon ja paniikin tunnetta silloin koki myös paljon. Stressiä myös valtavasti. Myöhemmin - selviydyttyä - on tulleet muut tunteet esiin. Ensin kaikenlaisia sekavia vuosia, kun yrittää unohtaa asioita, painaa niitä maton alle piiloon ja yrittää vaan nauttia ja selvitä elämässä eteenpäin. Se meni omalla kohdalla liialliseksikin. Sitten tullut katkeruutta. Ja kun elämään on löytynyt tasapainoa, niin syvälle surulle on tullut tilaa. On myös sellaisia tunteita, joille ei pysty löytämään sanoja, vaikka niitä kuinka analysoisi. Niitä on myös vaikea käsitellä, mutta esimerkiksi musiikki saa välillä siveltyä sellaisia tunteita, joista muuten ei saa otetta. Kaikesta huolimatta nykyään elän tavallista arkea ja elämää. Olen saanut asiat kuntoon: hyvä parisuhde, ihanat lapset, hyvä työura, katto pään päällä, muutama hyvä ystävä, jne. Jäljelle on jäänyt syvä turvattomuus, mahdottomuus luottaa muihin ihmisiin kuin mieheen ja lapsiin, sekä suru, jota ei halua ajatella. Olisi hyvin paljon käsiteltäviä asioita, mutta voi olla että en lähde niitä käsittelemään.
Ja lisänä vielä, välillä sitä myös kummasti toivoo, että olisi taas väkivallan kohteena. Tulee tunne, että sen ansaitsisi ja että henkisesti olo olisi silloin helpompi ja selkeämpi.
Varmaankin epäoikeudenmukaiselta.
Riippuu varmaan myös persoonasta. Itsestäni tuntui käsittämättömältä, onhan se vaikeaa ymmärtää että joku vaan päättää että oikeus käyttää väkivaltaa.
Ihan normilta nykyään. Sillo se oli kyllä ihan pers.
Ei se nyt enää jomota, siitä on vuosia
Hyvältä. Loistava fiilis, vähän niinkuin voimaantunut, mutta terveellä tavalla.