Tiedättekö yhtäkään sellaista perhettä, jossa lapsia yksi tyttö, ja jossa

ainoa lapsi, eikä meno ollut kyllä yhtään herttaista ja nättiä. On aina ollut tempperamenttinen ja sellainen puissa kiipeilevä villikkotyyppi.

meillä se tilanne että miehen veljellä on yksi lapsi, kiltti rauhallinen tyttö, meillä 3 villiä poikaa ja yhteiset tapaamiset ovat tuskaa, kun meidn pojat on niiiiiiiin hurjia...ja voi voi..

toivon todella että he saisivat tuplapojat seuraavaksi!! :)

meidän perhe

Ainakin pari pientä tyttöä tulee mieleen, jotka vauvoina olivat niitä, joilla oli niin kova ääni, että pojat pelkäsivät. Ja komentelivat taaperona vanhempiaan kovaan ääneen ja leikit olivat yhtä reippaita kuin pojillakin.



Oman kaveripiirin taaperoita katsoessa ei leikeistä ja olemuksestä kyllä yhtään arvaisi kuka on tyttö ja poika. Kyllä niitä herkkiksiä, jotka pelkäävät kovaa menoa löytyy yhtä lailla pojista kuin tytöistäkin.



Mutta kaikki vanhemmat elävät lapsensa lumoissa, oli se sitten prinssi tai prinsessa.

Meidän 2v pikkusisko pistää koko ajan isoveljeään 5v ihan kuus-nolla. Se on aivan järkyttävän tempperamenttinen eikä yhtään epäile vaikka nyrkillä mäjäyttää. Ihailee kyllä kaikessa isoveljeään, mutta meillä ei tosiaan asusta mikään pikku prinsessa herttainen:)

menoon ja on lapsista kaikkein temperamenttisin ja haastavin. Laittaa isoveljensäkin ruotuun.

2v tyttö, ainoa lapsi vielä, ja on todella villi ja vilkas. Aivan mahdoton. Monesti olen katsellut kaupungilla ja tapahtumissa kun muiden lapset, niin pojat kun tytötkin on NIIIIIIIiiiiiiiiIIIN rauhallisia verrattuna meidän vekaraan..

5v autisti-tyttö. Toki lapsi on rakas ja vanhemmat tavallaan elävät hänen lumoissa, ovat onnellisia kaikista uusista taidoista ja siitä kun joku kauppareissu menee vaikka hyvin. Mutten sitä voisi sanoa herttaiseksi ja helpoksi millään muotoa. Työtä ja huolta on varmasti enemmän kuin kolmessa terveessä ja vilkkaassa poikalapsessa.



Omassa perheessämmekin poika on ollut se helpompi tapaus kun tyttö. Tyytyväinen lapsi samalla kun pikkusiskonsa on se riiviö joka tappelee aina vastaan.

Meillä on yksi lapsi, tyttö, nyt jo 7-vuotias. Tottakai lapsemme on meille kaikkein tärkein asia. Ja kyllä, hän on nätti, kiltti ja herttainen tyttö. (Helppoa ei kyllä ole ollut, koska hän on vaikeasti pitkäaikaissairas.)



Mitäs ihmeen vikaa tässä nyt sitten on??? Pitäsikö meillä olla useampia lapsia, huonokäytöksisiä poikia, niinkö? Miksi ihmeessä? Ettemme vaan nauttisi täysillä perhe-elämästämme?

ymmärrä ap:n pointtia, mutta myönnän itsekin, että ennen en ymmärtänyt niitä raivoavia ja meneviä poikia ja niiden vanhempia kun ei saanut millään kuria. No esikoinen siis on kiltti, suloinen, rauhallinen tyttö. Nyt kun minulla on se 2vuotias uhmaikänen pojan kloppi kuopuksena ymmärrän täysin, että elämä ei olekaan niin ruusuista. Taidettiin jopa saada tuota uhmaa kaksinkertainen määrä muihin verrattuna. Mutta RAJAT PITÄÄ OLLA!

Lähinnä siinä ärsyttää se että ne vanhemmat katsovat paheksuvasti jos joku toinen lapsi vähän vaikka korottaa ääntään tai ottaa ihan juoksuaskeleen, koska Mussukka Saattaa Pelästyä.

Minä ainakin syyllistyn juuri tuohon, mitä ap tarkoittaa. Meillä on 3,5-vuotias maailman helpoin ja mukavin tyttö. Aika prinsessana häntä pidetään ja minä kauhistelen monilapsisten perheiden menoa. Meillä on niin nättiä ja mukavaa keskenämme :)

ja se oli kyllä todella helppo ja ihana... jonnekin n. 2,5-vuoteen asti. Sitten uhmaikä vei, ja helppous hävisi.

Ap siis pilkkaa meitä yhden kiltin tytön vanhempia, koska pelkää, mitä me ajattelemme hänen vilkkaista lapsistaan, niinkö? Onpa tosi aikuismaista.

t.12