Tekisitkö lastensuojeluilmoituksen pariskunnasta jolla kaksi alaikäistä lasta ja molemmat käyttäneet/käyttävät yhä huumeita?
Mies jäänyt huumeista kiinni ja joutunut oikeuteen asti. Vaimo taas ei.
Kommentit (29)
Tee. Jos todetaan aiheettomaksi niin sehän on ainoastaan hyvä asia.
Jos ihminen on oikeudessa asti ollut, niin kyllähän lastensuojelu jo tietää asiasta.
Jos sinulla on tietoja jostain konkreettisista lasten laiminlyönneistä (huumeista johtuen tai miksei muutenkin), niin niistä voit tehdä tietysti lisäksi ilmoituksen, antaa lastensuojelulle kättä pidempää toimia lasten turvaksi.
Todellakin tekisin. Lapsia on suojeltava riippuvaisten sekoilulta.
Lastensuojelu ei tee mitään, jollei ilmoituksia tehdä. Jos ilmoitukset loppuvat katsotaan tilanne korjaantuneeksi.
Saatanan tolvana! Lastensuojeluilmoitus tehdään AINA LAPSISTA, ei aikuisista. Kuinka tyhmä ihmisen täytyy olla?
Ne tietää jo kun kerran oikeudessa asti on perheen isä ollut.
Tekisin. En haluaisi omalletunnolleni sitä, jos lapsille kävisi sama kuin Ruotsissa Esmeralda-tytölle. Siellähän perhe oli sossun asiakkaita, mutta sossu ei tiennyt, että vanhemmat nark kaa edelleen.
Tein naapureista koska joivat viikonloppuna alkoholia ja lapset olivat kotona. Päihde kuin päihde. Itse olen myös kokeillut jokaikistä päihdettä ja alkoholi on ainut joka vie muistin ja on vienyt minut vatsahuuhteluun. Siksi toimin herkästi ilmoituksen suhteen kun nään henkilöiden juovan kun lapsia on lähistöllä.
Alkoholisteista tekisin, muista en tiedä mitään muuta kuin sen, että ne ovat heroiinia lukuunottamatta alkoholia vaarattomampia. Väkivaltaisen alkoholistin lapsena tiedän, mitä pelko on.
Ja sitten kun lapsi sijoitetaan tämän seurauksena, syytetään sossua ja järjestelmää, että taas on tehty vääryyttä... Mutta vastauksena, tee vain. Ovat luultavasti tietoisia, mutta hyvä saada ajantasaista tietoa.
Tekisin ja olen tehnytkin. Oli kyllä kamalaa katseltavaa. Lapset vietiin aina välillä turvaan , sitten taas palautettiin kotiin, missä huumeiden käyttö oli jatkuvaa ja lapset elivät todella epäkelpoisissa olosuhteissa, kodissa jossa narkattiin kaiken aikaa, milloin milläkin porukalla . Meni vuosia, että heidät huostaanotettiin viimein.
Suomen lastensuojelu on monelta osalta pelkkä vitsi. Erään perheen vanhemmat hukuttautuivat jatkuvasti viinapulloon ja identtiset kaksospojat olivat täysin heitteillä. Esiteini-iässä toinen pojista haki lohtua ensin miedommista ja sitten vahvemmista huumeista. Lastensuojelu puuttui peliin vasta, kun poika oli jo pahasti koukussa vahvoihin huumeisiin. Hänet otettiin huostaan, mutta hetkeä myöhemmin hän kuoli vain 15-vuotiaana vahvan huumeen yliannostukseen. Hänen kaksoisveli kärsi veljensä menetyksestä silmin nähden. Hän taisteli parikymppiseksi asti, mutta lopulta ei enää jaksanut. Myös hän kuoli lopulta yliannostukseen. Jos lastensuojelu ilmoitukset kyseisestä perheestä olisi tehty jo kun lapset oli aivan pieniä ja lapset olisi otettu heti huostaan, niin tarinalla voisi olla paljon onnellisempi loppu. Tämän tarinan pojat tunsin henkilökohtaisesti ja olin heidän koulukaveri.
Entä jos vanhemmat käyttää vain satunnaisesti ns bilehuumeita?
Vierailija kirjoitti:
Tein naapureista koska joivat viikonloppuna alkoholia ja lapset olivat kotona. Päihde kuin päihde. Itse olen myös kokeillut jokaikistä päihdettä ja alkoholi on ainut joka vie muistin ja on vienyt minut vatsahuuhteluun. Siksi toimin herkästi ilmoituksen suhteen kun nään henkilöiden juovan kun lapsia on lähistöllä.
Naapurin lapsista siis.
Vierailija kirjoitti:
Suomen lastensuojelu on monelta osalta pelkkä vitsi. Erään perheen vanhemmat hukuttautuivat jatkuvasti viinapulloon ja identtiset kaksospojat olivat täysin heitteillä. Esiteini-iässä toinen pojista haki lohtua ensin miedommista ja sitten vahvemmista huumeista. Lastensuojelu puuttui peliin vasta, kun poika oli jo pahasti koukussa vahvoihin huumeisiin. Hänet otettiin huostaan, mutta hetkeä myöhemmin hän kuoli vain 15-vuotiaana vahvan huumeen yliannostukseen. Hänen kaksoisveli kärsi veljensä menetyksestä silmin nähden. Hän taisteli parikymppiseksi asti, mutta lopulta ei enää jaksanut. Myös hän kuoli lopulta yliannostukseen. Jos lastensuojelu ilmoitukset kyseisestä perheestä olisi tehty jo kun lapset oli aivan pieniä ja lapset olisi otettu heti huostaan, niin tarinalla voisi olla paljon onnellisempi loppu. Tämän tarinan pojat tunsin henkilökohtaisesti ja olin heidän koulukaveri.
Lapsista se ilmoitus olisi pitänyt tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Alkoholisteista tekisin, muista en tiedä mitään muuta kuin sen, että ne ovat heroiinia lukuunottamatta alkoholia vaarattomampia. Väkivaltaisen alkoholistin lapsena tiedän, mitä pelko on.
Alkoholistien lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Alkoholisteista tekisin, muista en tiedä mitään muuta kuin sen, että ne ovat heroiinia lukuunottamatta alkoholia vaarattomampia. Väkivaltaisen alkoholistin lapsena tiedän, mitä pelko on.
Minä taas en heroiinista tiedä, mutta osaan jo varoa paripäivää. Niitä täällä päin riittää. Ovat pelottavia.
Oon kassalla töissä ja kysyn perheellisiltä henkkareita kun näen alkoholia ostettavan. Varmuudeksi teen ilmoituksen. Kymmeniä perheitä ostaa viikonlopuksi salkkuja kaljaa.
Eiköhän nämä ole jo lastensuojelun tuttuja.