En ole koskaan tavoitellut elämässäni mitään, silti olen saanut paljon

Onnittelut. Asiasi ovat hyvällä tolalla. Oli mukava kerrankin lukea tyytyväisen ihmisen kirjoitus. Jostakin syystä mieleeni tulee vanha rukous.

Antaessaan saa. Kadottaessaan löytää. Unohtaessaan saa anteeksi. ..

Jotakin henkistä? Buddhalaisuus?

Varmaan ihan kivan tarina mutta aivan liian pitkä luettavaksi. onnea ja hyvää päivän jatkoa

Itse olen myös mennyt elämän läpi sillä tavalla, että teen vain sellaisia asioita, jotka tuntuvat mukavalta.

Peruskoulun ala-asteella meni oikein hyvin, yläasteella matematiikka alkoi tökkiä, samoin lukiossa. En siis kirjoittanut sitä ollenkaan, ja suoritin vain minimimäärät, samoin fysiikkaa ja kemiaa.

Tämän jälkeen lähdin opiskelemaan sitä alaa, joka eniten kiinnosti. Pääsin sisään toisella yrittämällä, ja suoritin opintoni nautiskellen loppuun. Opintojen aikana hahmottui lopullisesti se, mitä tulevaisuudessa haluan tehdä työkseni. Opintojen aikana sain alan kesätöitä, loppupuolella tein täydentäviä opintoja ja välillä taas töitä. Muutaman pätkätyövuoden jälkeen sain vakituisen tehtävän, jossa olen jatkanut jo yli 10 vuotta. Hyväkin työ välillä tökkii, mutta minkäs sille voi?

Miellyttävä ja rakas puoliso löytyi toisena opiskeluvuonna. Hän on ollut koko pitkän parisuhteen ajan voimavarani ja rakkauteni. Olemme kasvaneet lopullisesti aikuisiksi yhdessä ja saaneet kaksi lasta. Meillä menee edelleenkin oikein hyvin.

Jo lapsena toivoin malliltaan tietynlaista omakotitaloa - sellaista, joka näyttäisi vähän vanhalta maatilan päärakennukselta. Lopulta löysimmekin sellaisen, ja hankimme sen itsellemme. Siihen täytyi tehdä jonkin verran remonttia (mm. ulkovuoraus), mutta hyvä siitä tuli. Ensi kuussa maksamme viimeiset lainat pois. 

Myös mukava kesämökki hommattiin muutamia vuosia sitten - ajatuksena lähinnä se, että pääsisi omasta saunasta suoraan uimaan. Koko asia oli lähinnä päähänpisto, mutta ihan hyvä sellainen. 

Tähänastisen elämäni ajan olen tavoitellut vain asioita, joita haluan ja joista todella pidän. En ole oikeastaan laittanut missään vaiheessa aivan täyttä kykyäni peliin, enkä ole joutunut pinnistelemään täysillä. Myös minulla on tullut sellainen ajatus, että itselläni on tullut tämä kaikki hyvä jotenkin kuin Manulle illallinen. 

Minulla on ollut asioita, joita olen tykännyt tehdä > olen tehnyt niitä > olen saavuttanut asian X ja siinä sivussa vielä paljon enemmän kaikenlaista, mitä en osannut edes odottaa. Tässä siis tähänastisen elämäni kaava. Olen aina tullut jotenkin positiivisesti yllättyneeksi.

Esimerkiksi lasten tullessa päätin, etten juo enää alkoholia enkä käy baareissa. Tämä päätös oli yllättävän helppo pitää. Siinä sivussa huomasin, kuinka rahaa alkoi säästyä. En viitsinyt tuhlata näitä rahoja johonkin asiaan, jota en tarvitse, joten laitoin ne sivuun. Kun mökille tässä vähän aikaa sitten tuli eräs remontti, puolisoni tuskaili, miten sen saisi maksettua. Minä vain totesin, että ei hätää, pyysimme tarjoukset remonttityöstä, ja laskun tullessa maksoin sen kokonaan omasta pussista. Puoliso oli ihmeissään. Tämäkin asia tuli käytännössä ikään kuin ponnistelematta, ja ylimääräisenä.

Kiva että huomaat asioiden elämässäsi olevan hyvin. Tuo pohdintasi ennenpitkää varmasti johtaa johonkin.

Minulla sama.

Paitsi yksi kolaus: avioero 40+ -vuotiaana parikymmenvuotisesta liitosta. En siis saanut ydinperhettä.

Tämä kolaus palautti kiitollisuuden siihen, mikä asiassa on hyvin. En tiedä, voiko sitä täydellistä kiitollisuutta löytää, jos kolauksia ei tule?

Mutta itse kysymykseesi: suosittelen lukemaan Tommy Hellstenin uusimpia kirjoja (ei sitä vanhaa virtahepoa tai läheisriippuvaisuutta käsitteleviä). Kun ei ole täyttä yhteyttä sisimpään, tulee tuollainen tyhjyys.

Minulla on sama tunne eli se, että en todellakaan ole käyttänyt potentiaaliani täysin, koska olen tyytynyt ja tottunut mukavaan elämään. Olen tehnyt yhtä ja toista, saavuttanut nuorena asettamani tavoitteet ja enemmänkin, mutta työuran puolella tyytynyt pienempään palkkaan, koska olen töitä vain harrastellut. Kun minun ei ole tarvinnut rahan takia raataa enkä ole lainkaan kunnianhimoinen. 

Saattaisit olla vaikkapa senior-devaaja. Silloin palkkatasosi ei ole kovin korkea, voisit vaihtaa työpaikkaa paremmin palkattuun ja etsiä uusia haasteita olipa työsi mikä tahansa. Itsensä haastaminen on helpointa työelämän kautta, jos sitä kaipaat? Vai mitä sinä kaipaat? Monet ratkaisevat näitä ongelmia iässäsi ihastumalla toiseen, mutta se on minusta vähän kökköä, jos ei yhtään tiedosta mistä tuollainen johtuu.

Mitä se tarkalleen on mitä kaipaat? Mihin elämänalueeseen se liittyy? Kun puhuit tuosta, ettet ole kovin paljon ponnistellut saamasi, niin ehdotin itsesi haastamista, mutta ei se välttämättä ole ongelman ydin. Mihin elämänalueeseen kaipauksesi liittyy? Mikä arjessasi on "tyhjää" kuten sitä kuvaat? Tyhjyys on tietysti sinussa, entä psykoterapia? Se on hyvä, jos tahtoo jäsennellä elämäänsä. Itsekin olen käynyt terapian.

Se on hyvä, että osaat olla kiitollinen elämäsi hyvistä asioista. Siihenkin samaistun. Kuinka paljon ajattelet sitä tietoisesti ja tuot ilmi esimerkiksi läheisillesi? Vai oletko heille enemmänkin "tyhjä", rutinoitunut?

Kuulostaa siltä, että uskot elämäsi olevan parempaa, jos tienaisit enemmän. Ryhdy vaikka lottoamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen myös mennyt elämän läpi sillä tavalla, että teen vain sellaisia asioita, jotka tuntuvat mukavalta.

Peruskoulun ala-asteella meni oikein hyvin, yläasteella matematiikka alkoi tökkiä, samoin lukiossa. En siis kirjoittanut sitä ollenkaan, ja suoritin vain minimimäärät, samoin fysiikkaa ja kemiaa.

Tämän jälkeen lähdin opiskelemaan sitä alaa, joka eniten kiinnosti. Pääsin sisään toisella yrittämällä, ja suoritin opintoni nautiskellen loppuun. Opintojen aikana hahmottui lopullisesti se, mitä tulevaisuudessa haluan tehdä työkseni. Opintojen aikana sain alan kesätöitä, loppupuolella tein täydentäviä opintoja ja välillä taas töitä. Muutaman pätkätyövuoden jälkeen sain vakituisen tehtävän, jossa olen jatkanut jo yli 10 vuotta. Hyväkin työ välillä tökkii, mutta minkäs sille voi?

Miellyttävä ja rakas puoliso löytyi toisena opiskeluvuonna. Hän on ollut koko pitkän parisuhteen ajan voimavarani ja rakkauteni. Olemme kasvaneet lopullisesti aikuisiksi yhdessä ja saaneet kaksi lasta. Meillä menee edelleenkin oikein hyvin.

Jo lapsena toivoin malliltaan tietynlaista omakotitaloa - sellaista, joka näyttäisi vähän vanhalta maatilan päärakennukselta. Lopulta löysimmekin sellaisen, ja hankimme sen itsellemme. Siihen täytyi tehdä jonkin verran remonttia (mm. ulkovuoraus), mutta hyvä siitä tuli. Ensi kuussa maksamme viimeiset lainat pois. 

Myös mukava kesämökki hommattiin muutamia vuosia sitten - ajatuksena lähinnä se, että pääsisi omasta saunasta suoraan uimaan. Koko asia oli lähinnä päähänpisto, mutta ihan hyvä sellainen. 

Tähänastisen elämäni ajan olen tavoitellut vain asioita, joita haluan ja joista todella pidän. En ole oikeastaan laittanut missään vaiheessa aivan täyttä kykyäni peliin, enkä ole joutunut pinnistelemään täysillä. Myös minulla on tullut sellainen ajatus, että itselläni on tullut tämä kaikki hyvä jotenkin kuin Manulle illallinen. 

Minulla on ollut asioita, joita olen tykännyt tehdä > olen tehnyt niitä > olen saavuttanut asian X ja siinä sivussa vielä paljon enemmän kaikenlaista, mitä en osannut edes odottaa. Tässä siis tähänastisen elämäni kaava. Olen aina tullut jotenkin positiivisesti yllättyneeksi.

Esimerkiksi lasten tullessa päätin, etten juo enää alkoholia enkä käy baareissa. Tämä päätös oli yllättävän helppo pitää. Siinä sivussa huomasin, kuinka rahaa alkoi säästyä. En viitsinyt tuhlata näitä rahoja johonkin asiaan, jota en tarvitse, joten laitoin ne sivuun. Kun mökille tässä vähän aikaa sitten tuli eräs remontti, puolisoni tuskaili, miten sen saisi maksettua. Minä vain totesin, että ei hätää, pyysimme tarjoukset remonttityöstä, ja laskun tullessa maksoin sen kokonaan omasta pussista. Puoliso oli ihmeissään. Tämäkin asia tuli käytännössä ikään kuin ponnistelematta, ja ylimääräisenä.

Tämä on hyvä ketju. Tuo lause kuvaa täysin sitä miten minäkin olen jo nuorempana elämääni ajatellut. Minun ei ole ikinä tarvinnut tehdä mitään mikä ei huvita aikuisiässä.

En tiedä jäikö se siitä (työelämän suhteen), etten tykännyt käydä peruskoulua ja siitä oli jatkuva kissanhännänveto, kun sinne piti mennä, vaikka koulu olisi mennyt kuinka hyvin. Niinpä olen aina skipannut jokaisen työpaikan, josta on tullut sellainen fiilis, ettei sinne olisi mukava mennä päivittäin. Tämä on estänyt urakehitystä, mutta toisaalta töiden tekeminen on ollut aina kiva harrastus, josta en ole liikaa rasittunut.

Keski-iässä näitä alkaa pohtia, että miten elämä meni - siitä varmaan ap:nkin kohdalla on kyse. Tekikö sittenkään fiksusti, olisiko pitänyt tehdä jotain toisin tai voisiko vielä tehdä jotain toisella tavalla. Onko se tarpeellista vai haitallista? Eiväthän kaikki muutokset ole järkeviä eikä kannata hakea muutosta asioihin, jotka ovat hyvin. Elämän rutinoituminen ja ennakoitavuus tuovat yleensä lapsille turvallisen kasvuympäristön.

Et koe nykyistä työalaasi omimmaksi. Siinä ainoa, tekstistäsi poimittu vihje suunnasta missä muutoksen tarvetta on. Työssä vietetään niin paljon aikaa, että jos se ei ole ominta, niin sillä on vaikutusta.

Puuttuiko sinulta nuorenakin vahva näkemys elämän suunnasta niin ettet ole tiennyt mitä haluat? Oliko avioliittosi sellainen asia, jota halusit ja lapset? Millaisia asioita olet halunnut ja tavoitellut nuorempana, löytyykö sieltä mitään vinkkiä tähän hetkeen?

Oletko katsonut elämääsi monesta näkövinkkelistä? Ehkä olet esim. muunsukupuolinen ja et vain ole tähän asti huomannut sitä.

Mä elämältä kaiken sain.

Tätä kappaletta usein kuuntelen ja mietin omaa erinomaisuuttani sekä

valtavia saavutuksiani niin talouden kuin erotiikankin saralta.

sapattivapaalle, mene yksin kiertään aasiaa puoleksi vuodeksi. Kyllä siellä selkiintyy ajatukset ja toiveet.

Olet elänyt vain muille ja muita varten.

Sama. Olen vaan ajelehtinut ja mennyt virran mukana ja mukaan on tarttunut akateeminen loppututkinto, aviopuoliso, 2 lasta, ihana koti, auto, mökki, kaikkea mitä osaan kaivata. Mulla ei ole edes mitään tyhjää oloa, nautin vaan elämästäni täysillä nyt 48 v iässä. 

Ap: "Joskus olen yrittänyt katsoa omaa elämääni ulkoa käsin ja totta on, että perusasiat ovat kunnossa. Silti olo on usein sisältä jotenkin tyhjä."

"Silti mietityttää, että mihin potentiaalini riittäisi, jos yrittäisin täysillä. Voisinko saada elämältäni jotain enemmän, jos voittaisin oman laiskuuteni ja tavoittelisin aktiivisesti jotain suurempaa."

Ehkä sinun kannattaa haastaa itseäsi. Tee se kuitenkin niin, ettet vaaranna sitä hyvää mitä elämässäsi on, esim. avioliitto ja perhe.

Minulla ei ole samanlaista ongelmaa. En ole hirveästi yrittänyt ja haastanut itseäni, mutta en ole mainitsemiasi asioita myöskään saanut. Ei se kuitenkaan haittaa; olen tyytyväinen elämääni. Perustani on kristillinen usko.

Siitä tulikin mieleeni, että mitä jos tuo kokemasi tyhjyys on sitä että kaipaat Jumalaa?

Minusta tuntuu että sinulla voi olla kykyjä / taitoja joita voisit vielä kehittää.

Olisiko mahdollista aloittaa uusi harrastus, jossa haastaisit itseäsi esim. älyllisesti tai fyysisesti?

Mielenkiintoinen ketju. Jään seuraamaan.

T. Ylisuorittaja

P.s. itse olen saavuttanut vastaavia asioita, mut ainakin opiskelu- ja työelämän saralla omien kykyjeni äärirajoilla ponnistellen. (Tämä ponnistelu ja sen jälkeinen asioiden saavuttaminen tuo itselleni mielihyvää.).