Jos sisäinen turva puuttuu ihmiseltä, niin miten sen voi löytää aikuisena?

Sama askarruttaa minuakin.

Voi kyyhöttää turvassa...

Olen ennenkin kirjoittanut tästä mutta minulla niin että tein visualisoinnin sisäisestä lapsesta kun olin ihan seota siihen kauhun tunteeseen enkä keksinyt mitä muutakaan voisin tehdä. Kuvittelin lapselle luolan jossa se oli turvassa nukkumassa ja aseistin luolaa niin kauan että tunsin että lapsi oli oikeasti turvassa. Tätä kesti jonkun aikaa. Tykkejä, konekiväärejä, turvaovia... Sitten kerran kun "menin" taas katsomaan lasta luolaan lapsi olikin suureksi yllätyksekseni hereillä. Pienen peikon näköinen ja vihainen kuin ampiainen. Kysyin lapselta mitä se nyt haluaa ja "tein" niin. Tätä jatkui ehkä vuoden kunnes visualisaatio loppui siihen että toiseksi viimeisellä kerralla istuin lapsen kanssa auringossa jossain maassa jossa oli lämmin ja lapsi nukkui rentona ja ruskettuneen sylissäni. Seuraavalla kerralla kun menin, lapsi leikki eikä kiinnittänyt minuun suurtakaan huomiota. Silloin totesin että on aika jättää visualisaatio. Minua alkaa itkettää ihan vain kirjoittaa tästä. Tämä muutti elämäni. Olen nykyään oman sisäisen lapseni paras turva.

Uskoa vain itsensä.

Raha, rakkaus turvalliseen ihmiseen, ystäväverkosto, uskovaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Olen ennenkin kirjoittanut tästä mutta minulla niin että tein visualisoinnin sisäisestä lapsesta kun olin ihan seota siihen kauhun tunteeseen enkä keksinyt mitä muutakaan voisin tehdä. Kuvittelin lapselle luolan jossa se oli turvassa nukkumassa ja aseistin luolaa niin kauan että tunsin että lapsi oli oikeasti turvassa. Tätä kesti jonkun aikaa. Tykkejä, konekiväärejä, turvaovia... Sitten kerran kun "menin" taas katsomaan lasta luolaan lapsi olikin suureksi yllätyksekseni hereillä. Pienen peikon näköinen ja vihainen kuin ampiainen. Kysyin lapselta mitä se nyt haluaa ja "tein" niin. Tätä jatkui ehkä vuoden kunnes visualisaatio loppui siihen että toiseksi viimeisellä kerralla istuin lapsen kanssa auringossa jossain maassa jossa oli lämmin ja lapsi nukkui rentona ja ruskettuneen sylissäni. Seuraavalla kerralla kun menin, lapsi leikki eikä kiinnittänyt minuun suurtakaan huomiota. Silloin totesin että on aika jättää visualisaatio. Minua alkaa itkettää ihan vain kirjoittaa tästä. Tämä muutti elämäni. Olen nykyään oman sisäisen lapseni paras turva.

Huikea prosessi ja kokemus!

Hyväksyvässä rakkaussuhteessa on varmaan yksi mahdollisuus löytää turvallisuudentunne.

Ajautuu turvahenkilöiden hyysättäväksi.

Minä kävin traumaterapiassa, jossa paljolti oli kyse nimenomaan perusturvallisuuden rakentamisesta. Teimme näkyväksi traumaattisia tilanteita elämäni varrelta ja toimme kuvioon mukaan turvallisen aikuisen, joka toimi noissa tilanteissa siten, miten tarpeeksi täysjärkinen aikuinen olisi toiminut. Tämä työ muutti noiden kokemusten tunnemuiston ("en ole enää yksin") ja ajan myötä sisäistin tuon turvallisen aikuisen viisaan ja empaattisen suhtautumisen elämään, minuun sekä muihin ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ennenkin kirjoittanut tästä mutta minulla niin että tein visualisoinnin sisäisestä lapsesta kun olin ihan seota siihen kauhun tunteeseen enkä keksinyt mitä muutakaan voisin tehdä. Kuvittelin lapselle luolan jossa se oli turvassa nukkumassa ja aseistin luolaa niin kauan että tunsin että lapsi oli oikeasti turvassa. Tätä kesti jonkun aikaa. Tykkejä, konekiväärejä, turvaovia... Sitten kerran kun "menin" taas katsomaan lasta luolaan lapsi olikin suureksi yllätyksekseni hereillä. Pienen peikon näköinen ja vihainen kuin ampiainen. Kysyin lapselta mitä se nyt haluaa ja "tein" niin. Tätä jatkui ehkä vuoden kunnes visualisaatio loppui siihen että toiseksi viimeisellä kerralla istuin lapsen kanssa auringossa jossain maassa jossa oli lämmin ja lapsi nukkui rentona ja ruskettuneen sylissäni. Seuraavalla kerralla kun menin, lapsi leikki eikä kiinnittänyt minuun suurtakaan huomiota. Silloin totesin että on aika jättää visualisaatio. Minua alkaa itkettää ihan vain kirjoittaa tästä. Tämä muutti elämäni. Olen nykyään oman sisäisen lapseni paras turva.

Huikea prosessi ja kokemus!

Joo ja se mikä minua tuossa yllätti oli se ettei minun tarvinnut tehdä itse mitään muuta kuin silloin kun siltä tuntui, rauhoittua ennen nukkumista ja "mennä" paikalle. Ei tarvinnut keksiä tai pohtia mitään, alitajunta oli aina valmiina ottamaan ohjat ja minä olin ihan matkustajana. En tiedä pystyykö tällaista toistamaan matkimalla ideaa, ehkä. Kannattaa kuunnella omaa sisintään mitä se haluaa.