Muita jotka häpeää itseään ja tyhmyyttään? Miten jaksatte elää itsenne kanssa?

Itsellä sama. Haaveilen kuolemasta kokoajan.

Mä olin festareilla eilen ja toissapäivänä niin siellä koin juuri tuota jota sanoit. Puhe ei luista, oon kanki kaikkonen kun pitäisi tanssia ja olo ei tunnu luontevalta toisten seurassa. Mä tunnen olevani niin jäykkä ihminen kaikin puolin.

Tähän tyyliin eläminen ei ikinä tuota tulosta, jos ja kun haluaisin pariutua. Aika paskaksi tunnen itseni.

Voisitteko koittaa ympäröidä itsenne ihmisillä jotka arvostavat teitä? Eivätkä pitäisi tyhmänä.

Olet siis syöppö ja juoppo? Kuolemaa ei kannata odotella. Silloin jää kaikki ilo kieltolistalle.

Voisiko jostain vertaistukiryhmistä löytyä seuraa?

Samaa vikaa täälläkin. Paitsi, että huumori on vielä toistaiseksi tallella, sitä ei vaan suurin osa ihmisistä ymmärrä. Ymmärrän sentään joidenkin muiden huumoria.

En koe olevani masentunut, olen vain jotenkin turtunut enkä odota mitään ihmeitä enää elämässäni. Enkä aio tehdä asialle yhtikäs mitään.

Töissä käyn hampaat irvessä vihaten jokaista hetkeä. Harrastuksia sentään on, muttei perhettä eikä ystäviä.

Joku varmaan ajattelee, että oma vika, oot pasca ihminen. Ihan sama, elämä on tehnyt minusta tällaisen. Mutta se on taas eri tarina enkä itse enää muistele huonoja aikoja.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin festareilla eilen ja toissapäivänä niin siellä koin juuri tuota jota sanoit. Puhe ei luista, oon kanki kaikkonen kun pitäisi tanssia ja olo ei tunnu luontevalta toisten seurassa. Mä tunnen olevani niin jäykkä ihminen kaikin puolin.

Tähän tyyliin eläminen ei ikinä tuota tulosta, jos ja kun haluaisin pariutua. Aika paskaksi tunnen itseni.

Ymmärrän. Minulla jäykkyys ja sellainen katoamistila lisääntyy joidenkin ihmisten lähellä. Yleensä jos ovat todella sosiaalisia ja ekstoverttejä, sanavalmiita niin katoan ja jännityn entisestäni.

Festareille en enää mene. En jaksa sitä ihmismäärää mutta silloin kun usein ulkona olin niin tarvitsin siihen vahvasti alkoholia mukana pysymiseen ja paljon.

Sekin pahentaa ahdistusta ja häpeää.

Olen elänyt elämäni lähinnä päihteiden ympärillä. Olisin niin paljon parempaankin ehkä pystynyt. Olen kuitenkin tosiaan sisäisen turvattomuuden ja suuren häpeäni vuoksi pilannut elämääni.

Ehkä vaikuttaa että elin lasisen lapsuuden turvattomassa ympäristössä ja koin aivan liikaa kaikenlaista aikuisten dramatiikkaa, kuten järkyttäviä riitoja, väkivaltaa, estotonta seksielämää katselin vierestä jne.

En voi syyttää vanhempiani mutta minusta tuntuu, että osa minusta jäi ns. syntymästä.

Kuin ei vain eläisi omaa elämää. Tämä on ihan helvettiä omalla tavallaan ja sitä vain toivoisi tämän loppuvan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mä olin festareilla eilen ja toissapäivänä niin siellä koin juuri tuota jota sanoit. Puhe ei luista, oon kanki kaikkonen kun pitäisi tanssia ja olo ei tunnu luontevalta toisten seurassa. Mä tunnen olevani niin jäykkä ihminen kaikin puolin.

Tähän tyyliin eläminen ei ikinä tuota tulosta, jos ja kun haluaisin pariutua. Aika paskaksi tunnen itseni.

Niin ja toivon sinulle hyvää. Et ole paska ihminen, hyvin inhimillinen ja kiitoksia kun kävit ketjussa.

Ap

Halaus sinulle! Löytöretki siihen, kuka olet ja mistä unelmoit, nyt alkamassa?

Olisin voinut kirjoittaa tämän, sillä erotuksella että olen työtön. Muisti on huono eikä mikään tilanne ihmisten kanssa koskaan ole luonteva, en keksi puhuttavaa ja haen sanoja, en osaa ilmaista mielipidettäni. Olen jäykkä, en osaa pitää hauskaa, en nauti eikä mikään huumori naurata. Katson asioita, menen tapahtumiin, ajattelen että tästäkin voisi saada jotain irti, mutta minä en saa.

Ruoka ja alkoholi pitävät muakin pinnalla, vain niistä saa nopeaa ja toimivaa levollisuutta. Harmi, että nuo näkyvät niin selkeästi ulkonäössä ja kunnossa.

Sun ei tarvii hävetä sitä mitä olet. Suurinosa ihmisistä on tyhmiä. Kuka muuten tekisi kaikki ne perus paska duunit joiden avulla koko maailma ylipäätään pyörii..

Vierailija kirjoitti:

Olisin voinut kirjoittaa tämän, sillä erotuksella että olen työtön. Muisti on huono eikä mikään tilanne ihmisten kanssa koskaan ole luonteva, en keksi puhuttavaa ja haen sanoja, en osaa ilmaista mielipidettäni. Olen jäykkä, en osaa pitää hauskaa, en nauti eikä mikään huumori naurata. Katson asioita, menen tapahtumiin, ajattelen että tästäkin voisi saada jotain irti, mutta minä en saa.

Ruoka ja alkoholi pitävät muakin pinnalla, vain niistä saa nopeaa ja toimivaa levollisuutta. Harmi, että nuo näkyvät niin selkeästi ulkonäössä ja kunnossa.

Kuulostaa tutulta. Koetko olevasi traumatisoitunut?

Olen miettinyt usein etten tule jaksamaan työelämää. Olen uupunut työhistoriani aikana jo kaksi kertaa. Nyt uusi ammatti mutta inhoan sitä. Ehkä eniten ahdistaa se sosiaalisuus ja työkaverit. Haluaisin keskittyä vain työhön niin jaksaisin paremmin.

Minulla kun on jatkuvasti tuntosarvet pystyssä, luen ympäristöä ja tarkkailen äänensävyjä, mikroilmeitä jne. Se vie voimia ja teen sitä tiedostamattakin.

Jos kuitenkin jään työttömäksi niin makaisin lähinnä vain sängyssä. Sellainen olen. Tyhjä kuori joka täyttyy ympäristön paineista mutta ei tunnu elävän.

Ap

Sama vika. En olisi osannut kuvailla yhtä hyvin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olin festareilla eilen ja toissapäivänä niin siellä koin juuri tuota jota sanoit. Puhe ei luista, oon kanki kaikkonen kun pitäisi tanssia ja olo ei tunnu luontevalta toisten seurassa. Mä tunnen olevani niin jäykkä ihminen kaikin puolin.

Tähän tyyliin eläminen ei ikinä tuota tulosta, jos ja kun haluaisin pariutua. Aika paskaksi tunnen itseni.

Niin ja toivon sinulle hyvää. Et ole paska ihminen, hyvin inhimillinen ja kiitoksia kun kävit ketjussa.

Ap

Mä tiedostan sen, että en ole paska toisten mielestä kun siellä festareilla eräät tekivät tuttavuutta minuun ja mukavilta ihmisiltä tuntuivat. Se paskuus on sitä mitä mä tunnen itsestäni. Jonkinlaista psyykkistä vaikeutta itselläni on ja se tuntuu niin syvältä.

Ja mä luulen että meillä molemmilla on jonkin asteista masennusta. Itselläni on myös dysfasia ja arvelen että sullakin voi olla samaa. Tuntuu jotenkin että me olemme samanlaisia keskenämme.

Toivon hyvää sinnekin päin ja parempaa suuntaa elämällesi. Musta tuntuu, että me molemmat joskus vielä löydetään elämään enemmän iloisia hetkiä. Toivoa ei kannata heittää kaivoon.

En jaksakaan. Olen elänyt turvattoman ja traumaattisen lapsuuden, sekä saanut aikuisiällä todella huonosti apua oireiluuni vaikka olen ollut aktiivinen sekä osaan tehdä hakemuksia ja ymmärrän ns. kapulakieltä. Kukaan ei ole kieltänyt ongelmiani kun niistä puhun, ja olen päässyt mm. aivojen kuvaukseen sekä neurologille (surkea muisti, sanat sekaisin ym.). Mutta noin muuten en ole saanut tarpeeksi apua, jonka myötä menetän jatkuvasti kykyjäni olla ja elää muiden ihmisten parissa. Ajatteluni on kuulemma vääristynyttä, jopa outoa, mietin asioita joita yleensä ikäiseni eivät enää ajattele. En oikein osaa olla muiden lähellä kun ei ole mitään yhteistä kenenkään kanssa ja vaikka luulen seuraavani etikettiä käytöksessäni, jotenkin aina menee pieleen?

Voi, ap ja muut! Ette varmasti ole tyhmiä. Jo se, että osaa reflektoida itseä noin hyvin kertoo sen. Olen yrittänyt havainnoida tuota itsessäni ja muissa. Syitä tuon kierteen syntymiseen on varmasti monia, mutta kyllä ainakin lannistava ilmapiiri koulussa tai jopa lapsuudenperheessä voi joskus olla syy tai yksi niistä.

Olen myös kärsinyt varmaan koko ikäni ajoittain tuosta itseni tyhmäksi tuntemisesta ja siitä seuraavasta häpeästä. Onnistumisen kokemukset auttaneet siihen, että voi palauttaa niitä mieleen silloin, kun olo tuntuu tyhmältä tai sosiaalisesti osaamattomalta, ja sitä kautta pikkuhiljaa oppia ajattelemaan itsestään positiivisemmin.

Vierailija kirjoitti:

En jaksakaan. Olen elänyt turvattoman ja traumaattisen lapsuuden, sekä saanut aikuisiällä todella huonosti apua oireiluuni vaikka olen ollut aktiivinen sekä osaan tehdä hakemuksia ja ymmärrän ns. kapulakieltä. Kukaan ei ole kieltänyt ongelmiani kun niistä puhun, ja olen päässyt mm. aivojen kuvaukseen sekä neurologille (surkea muisti, sanat sekaisin ym.). Mutta noin muuten en ole saanut tarpeeksi apua, jonka myötä menetän jatkuvasti kykyjäni olla ja elää muiden ihmisten parissa. Ajatteluni on kuulemma vääristynyttä, jopa outoa, mietin asioita joita yleensä ikäiseni eivät enää ajattele. En oikein osaa olla muiden lähellä kun ei ole mitään yhteistä kenenkään kanssa ja vaikka luulen seuraavani etikettiä käytöksessäni, jotenkin aina menee pieleen?

Vai voisiko olla, että ajattelet liikaa?

Rennosti oleminen voi helpottaa juttuhetkiä.

Kannattaa elää hetkessä ja olla ajattelematta yhtään enempää kuin tarvitsee.

Voi kiitoksia teidän kommenteista. Niitä on mukava lukea ja paljon pystyy täällä ihmiset samaistumaan.

Erikoista on mielestäni se, että niin monilla joilla henkiset voimavarat ovat olleet koetuksella on myös kognitiiviset häiriöt tulleet ilmi vahvasti. Siis se luo tavallaan itselleni siinä mielessä toivoa, etten ehkä olekaan muistisairas tai jollain tavalla kehityksellisesti jälkeenjäänyt tms.

Oireet pahenevat kun olen paineen alla. Joskus harvoin kun olen seurassa, jossa tunnen oloni hyväksi niin voin puhua paljonkin. Osaan paljon selvemmin ja itsevarmemmin tuoda mielipiteitäni julki sekä vaikutan ihan normaalilta ihmiseltä omastakin mielestä. Voin nauraa ja vähän pelleilläkin hyväntahtoisesti.

Suurimman osan kanssa ja ryhmissä etenkin on vaikeaa. Sanat vain unohtuvat ja vaikutan varmaan vähän vajaalta. Mitenköhän tuosta pääsisi pois ettei antaisi seuran niin paljon vaikuttaa olemukseensa? Olen vain liian epävarma, se hävettää ja saa kierteen vain jatkumaan.

Lisäksi vaikka saan usein onnistumisen kokemuksia. Osaan laittaa ruokaa, olen siisti ihminen suurimmaksi osaksi ja muutenkin töissä kuulen positiivista palautetta. Saan myös hyviä arvosanoja ja suositteluja, siitä huolimatta olen edelleen sisimissäni niin epäonnistuneen identiteetin omannut ihminen etten vain koe silti riittäväni tai olevani normaali järkevä ihminen.

Syynä myös tuo huono muisti, josta olen ollut itselleni aika ankarakin.

Sitä vain toivoisi pääsevänsä itselleen turvalliseksi henkilöksi niin ettei sortajien tai minulle nauravien ihmisten kommentit niin paljoa paina. Että voisi vain olla oma itsensä eikä varovainen miellyttäjä joka pelkää kritiikkiä ja epäonnistumista.

Saisi vain olla vapaana tässä maailmassa ja omien arvojensa mukaista elämää elää, eikä vain olisi tapettina jossain nurkassa itseään häpeämässä.

Ap

Up

En usko aloittajaa. Aloituksen Lauserakenteet, pilkut, pisteet ja kappalejaottelu eivät onnistuisi tyhmältä.