Avautuminen höpsöstä anopista, jonka kanssa kaikki asiat menevät solmuun...

anna hänelle vain tehtäväksi sellaista, mistä ei tule vahinkoa. Vaikkapa niin että hänen leipomansa, oli se sitten mitä vaan, on kahvipöydän extraa, mutta et laske sen varaan mitään. Näin kaikilla hyvä mieli.

Silloin kun itsellä on vähän aikaa ja energiaa, ei oikein jaksa nähdä vaivaa että toinen saa tuntea itsensä tarpeelliseksi.



Yritä jaksaa ja jos et jaksa, niin ole välillä itsekäs. Anoppi saa hakea virikkeitä muualta.

Luulee joutuvansa palaamaan työ elämään (62v) koska mä olen alottamassa töitä, anoppi myös hössöttää aivan hirveesti pojan ympärillä ja syöttää sen täyteen makeeta vaikka kiellän minuutin välein, myös arvostelee meidän kotia ilman että tajuaa miten paljon mä oon nähny vaivaa et saisin täst paskast asuttavan näkösen, saa hulluuskohtauksia jolloin luulee et koko maailma on sitä vastaan ja höpisee näkymättömille ihmisille kaiken näköstä (onneks on lääkitys) ja totes täs yks päivä "oletpa sinä lihava ettet vaan riko minun lattioita" et näin...

mun anoppi on 55. on käynyt tasan kerran katsomassa meidän nuorimmaista, vaikka asuvat 10 kilometrin päässä. meillä ei ole autoa, joten kylääily on hankalan matkan takia jäänyt kertaan-pariin kuussa. tyttö vierastaa anoppia (no ei ihme, näkevät niin harvoin, tyttö on vuoden vanha), mutta aina kun sitten ollaan sielä kylässä, anoppi nappaa tytön mukaansa toiseen huoneeseen. kauhea huutohan siitä syntyy kun lapsi pelästyy. hössöttää vain tytön kanssa että voivoi nytkö jo tuli äitiä ikävä. sitten lopulta työntää lapsen takaisin ja menee omaan huoneeseensa (kyllä, anopilla on oma huone jonne muut eivät saa tulla) katselemaan telkkaria :/

hän ompelee ja neuloo aina hyvin innokkaasti, noin 2-3 vuotta liian suuria vaatteita. Että on kasvun varaa eikä heti jää pieneksi. On siinä sitten kiemurtelemista lapsillakin miksei pidä sitä mummun villapaitaa, jonka helma on polvissa ja hihat maassa.



Kolmonen sen sanoi hyvin, kyse on siitä, kun joskus on itsellä kiire ja homma pitäis saada valmiiksi ja sujumaan, ei oikein jaksaisi venyä siihe, että joku saa olla virikehoidossa säätämässä. Joskus ihmettelen että miten hän voi aina ymmärtää niin väärin, vaikka moneen kertaan ja selvästi sovitaan että "tee pikkuleipiä, täytekakun olen jo tilannut"...



ap

Pitää puhua vain pikkuleivistä, tee pikkuleipiä, pikkuleipiä tarvitaa, pikkuleivät sitä ja tätä.

Joskus ihmettelen että miten hän voi aina ymmärtää niin väärin, vaikka moneen kertaan ja selvästi sovitaan että "tee pikkuleipiä, täytekakun olen jo tilannut"... ap

Annan liikaa informaatiota ja avainsanoja. Ihminen keksiin ja kuvittelee puuttavan tiedon näiden tietämiensä seikkojen väliin. Tulee mielikuva, että täytekakustahan oli puhe, se on kahvipöydän kunkku, teenpä siis sellaisen. Ei myöskään liikaa ehtolauseita tai kondiotionaalin käyttöä. Jos tällä ymmärryksen tasolla oleva ihminen kysyy, että mitäs minä saisin leipoa juhliin, sanot vain yksinkertaisesti että tee korvapuusteja. Siis korvapuustit ovat tarpeellisia, sinä teet siis korvapuustit.

Lapsuudenkodissa äidilläni oli oma huone, nyt minulla on oma huone, anopillani on ollut oma huone - mitä outoa tuossa on? Nimenomaan huone, jonne muilla ei ole asiaa. Ja jossa on televisio (minulla tietokone) ja muuta mukavaa.

Kaikki mitä ap on kertonut anopistaan sopii muistisairauden ensioireiksi. Hän muistaa ihan oikeasti väärin, mitä on sovittu. Hän ei tee sitä tahallaan eikä luultavasti itse huomaa, että näin käy.



Tutustu ap muihinkin muistisairauksien ensioireisiin, tarkkaile anoppiasi ja pyydä muitakin seurailemaan tilannetta. Oppiiko hän esimerkiksi vielä käyttämään uusia teknisiä laitteita? Muistisairas ei muuten yleensä itse koskaan myönnä olevansa sairas, vaan pyrkiii peittelemään tilaansa. Teeskentelee muistavansa ja osaavansa. Siksi ei pidä luottaa siihen, mitä hän sanoo tekevänsä, vaan varmistaa, tekeekö hän sen todella.



Jännä juttu miten usein tästä asiasta joutuu täällä sanomaan, kun miniöille ei tule yhtään meleen, että anoppi voisikin olla sairas.