Miksi nämä nuoret "lapsentekijät" etsivät aina syitä,
miksi lapset kannattaa tehdä nuorina?
Puhuvat myös yleensä lasten tekemisestä. En ole nähnyt täällä "Lapset kannattaa kyllä tehdä vanhana"-aloituksia. Lapsiahan saadaan, jos saadaan.
Kommentit (23)
Saavat lapsia kun saavat. Miksi vanhempi äiti ärsyttää nuorta?
Ehkäpä siinä juuri se syy. Nuorena voi TEHDÄ lapset kun haluaa ja TEHDÄ niin mnta kuin haluaa.
Vanhana SAA - JOS SAA lapsia.
Taitaa ap olla pahasti luulotautinen?
että joutuvat kuuntelemaan niiiiin paljon taivastelua ja voivottelua ja pohdintaa ("oliko vahinko?" ja "miten nyt kesken opiskelujen" jne.) ja ihmettelyä, miksi ei ensin hommata omakotitaloa, autoja, ammatteja, työpaikkoja. Ja kuinka monen 20-vuotiaan olet kuullut kärsivän lapsettomuudesta? Sen ikäiset nimenomaan tekevät lapsia. :) Niin sen kuuluu ollakin. Jos itse kerää omaisuutta ja luo uraa sen biologiselta kannalta parhaan lapsenTEKOiän, voi varautua SAAMAAN lapsen; tekemällä se ei välttämättä enää biologisen kellon tikityksessä tule.
En ole nuori "lapsentekijä", vaikka puolustelenkin. Tulin äidiksi 25-vuotiaana.
että TAAS yksi syy tehdä nuorena lapset. Ja kaikki ei muuten TEE niitä lapsia nuorinakaan.
Ja minulla ei ole mitään tarvetta puolustella mitään, satuinpa tuossa vaan lukaisemaan sen yhden aloituksen "purkautuminen" vai mikälie, josta tuli mieleen sitten että olipa hyvä että itse SAI lapset nuorena ja mitään omistamattomana, eipä ollut tuonkaltaistakaan ongelmaa kuin ko. kirjoittajalla...
koska sain niin paljon ihmettelyä osakseni. Nykyään en enää selitä mitään, oma valintani ja elän sen kanssa. Mutta ikinä en myöskään valita, että lasten kanssa olisi rankkaa..
Toistavat kummaa mantraa, jonka kuulleet jostain tai ovat tehneet lapset liian nuorina ja puolustelevat itselleen tekoaan, ettei niin v...ttaisi.
sanoi minulle kerran että lapset kannattaa tehdä nuorena koska silloin jaksaa ja ne menee ns.siinä sivussa, vanhemmat taas tuppaavat olemaan "hysteerisiä" ja jännittäjiä lasten kanssa....
taitaa aloittajalla olla jokin aivan muu ongelma, kun pitää tehdä tälläinen aivan ihme aloitus. Ihmiset saa lapsia eri-ikäisinä, that's it. En mä ainakaan puolustele omaa valintaani, me haluttiin lapsi 20 vuotiaina, ei siihen sen kummempaa syytä tarvita kuin 3-kymppiselläkään..
sanoi minulle kerran että lapset kannattaa tehdä nuorena koska silloin jaksaa ja ne menee ns.siinä sivussa, vanhemmat taas tuppaavat olemaan "hysteerisiä" ja jännittäjiä lasten kanssa....
Joo ne nimenomaan tuppaa menemään "siinä sivussa" eikä niihin sitouduta tai paneuduta kuten vanhemmat tekee.
Taitaa olla pikemminkin toisinpäin. Nuorta äitiä voivotellaan. Ylipäätään tuntuu, että nainen ei ole koskaan oikean ikäinen tekemään lapsia. Parikymppisenä on liian nuori, opinnot kesken jne. Kolmikymppisenä sitten kesken urankaan ei ole hyvä tehdä. Ja humpsis vaan sitä onkin nelikymppinen ja silloinhan sitä on jo "liian vanha".
Saavat lapsia kun saavat. Miksi vanhempi äiti ärsyttää nuorta?
Eivätkö ole saaneet kalua, vai mistä moinen?
Jos haluatte tapella niin tapellaan. Jos ette niin pitäkää ruma kullinnielijän nokkanne tukossa. Capitz?
on niin lapsellista vääntöä, että oksat pois. Faktaahan on, että toiset tekevät lapsia ja toiset niitä saavat, kaikki riippuu henkilön näkökannasta. Helposti raskaaksi tulevat yleensä "tekevät" ja ongelmia kokeneet saavat. Yhtä kaikki, lapsia tulee jos on tullakseen. Mielestäni mikään ei ole turhempaa kuin se, että joku oikaisee toisen sanomisia niin että lapsia kyllä saadaan, ei tehdä. Avoimempia mieliä molemmat puolet. Iän kanssa tuskin tuolla on mitään tekemistä.
en ymmärrä miksi kukaan haluaa tehdä tai saada lapsia vasta vanhana (30-40v.), sehän on lapsellekin paljon riskialttiimpaa. Äitini oli lähes neljäkymmentä minut saadessani ja se on mielestäni harmittava asia. Haluaisin lapseni saavan olla isovanhempien kanssa tekemisissä myös aikuisena, mutta se ei ole kovin todennäköistä. Kaikki omat isovanhempani ovat kuolleet minun ollessasi pieni lapsi, joten siksi näin. Ymmärrän kyllä että kaikki eivät nuorenakaan tuosta noin saa lapsia, mutta yleensä lapset halutaan vasta uran jälkeen, kun kaikki muu on saavutettu. Aivan törkeältä lapsia kohtaan tuntuvat nämä 40-50-vuotiaat hedelmöityshoidoilla raskaaksi tulevat naiset. Itsekkyys on siinä huipussaan.
esikoisen syntyessä olin 20 ja toisen syntyessä 24. Esikoista ei tehty, tuli täytenä yllätyksenä vaikka mukamas sekä minä että mies kuviteltiin ehkäisyn olevan kunnossa. Mulla oli pillerit ja lisäksi käytettiin kondomia. Ja kyllä sitä on sitten joutunutkin selittelemään, miksi päätettiin lapsi pitää, vaikka opiskelut oli kesken eikä omistusasuntoa ja autoa ja moottorivenettä ja kesämökkiä ja kultaista noutajaa ja mitä kaikkea niitä hyvään elämään sitten tarvitaankaan. Minä en hetkeäkään edes harkinnut aborttia, eikä onneksi tarvinnutkaan, koska mieheni kuuluu siihen harvinaiseen miesjaostoon, jotka osaavat kantaa vastuunsa.
Toinen lapsi onkin sitten enemmän "tehty", hänen kohdallaan kun jätettiin tarkoituksella ehkäisyt pois. Ei nyt enää niin tule tuota ihmettelyä vastaan, johtunee siitä että lapsia tosiaan on kaksi 3,5 vuoden ikäerolla eikä neljää vuoden ikäeroilla (eli jo lapsista useimmat pystyvät päättelemään, ettei tässä nyt ihan huvin ja urheilun vuoksi ole lapsia väännetty), mutta kyllä sitä joskus tulee. Esikoiseni vauva-aikaan se ihmettely oli joskus pelkkää arvostelua, joka kätkettiin siihen "kunhan vaan ihmettelen tässä" -asuun, mutta nykyään jos joku sattuukin kysymään, miksi olen "tehnyt" kaksi lasta alle 25-vuotiaana, se on oikeasti ihan vaan ihmettelyä, usein naisilta, jotka ovat lähennelleet 40v:tä ennen esikoisensa saamista.
Minä oikaisen aina, että me olemme mielestämme saaneet nämä lapset. Toinen tuli ehkäisystä huolimatta ja toista jouduttiin odottelemaan pidempäänkin ehkäisyn puuttumisesta huolimatta. Ei meillä sen suurempia syitä sille ollut, että perhe päätettiin perustaa ja niin edelleen, minä olin raskaana ja siinä se. Maailman vanhanaikaisin syy perheen perustamiselle. Toisille tulee vauvakuume ja sellainen olo, että nyt on hyvä hetki lasten tekemiselle tai saamiselle, toisille (kuten meille) lapsi vain ilmoittaa olevansa matkalla, joten sitten ruvetaan järjestämään asioita niin, että sen 9kk:n kuluttua on hyvä hetki lapsen saapua maailmaan.
sanoi minulle kerran että lapset kannattaa tehdä nuorena koska silloin jaksaa ja ne menee ns.siinä sivussa, vanhemmat taas tuppaavat olemaan "hysteerisiä" ja jännittäjiä lasten kanssa....
siinä sivussa. Milloin hoitaa mummi ja milloin kaverit. aina ei edes tiedetä, kenellä lapsi on hiudissa
On tragedia jos lapsi on vahinko, ja tekemällä tehty vasta kamalaa onkin. Nuori äiti pilaa elämänsä huolehtimalla lapsistaan, ja hän pilaa lapsen elämän jos lapsi on myös muualla hoidossa. On luonnollista, että kuka tahansa vanhempi asettuu puolustusasemiin tällaisessa tilanteessa. Myös ne nelikymppiset puolustavat vanhemmuuttaan ja lapsiaan jos/kun heitä kyseenalaistetaan.
Ehkäpä siinä juuri se syy. Nuorena voi TEHDÄ lapset kun haluaa ja TEHDÄ niin mnta kuin haluaa.
Vanhana SAA - JOS SAA lapsia.
olisin toivonut saavani lapset nuorena (20+ vuotiaana) mutta kohtalo päätti toisin (keskenmenoja jne) ja sain lapseni vasta 25+ vuotiaana.
aika usein puhutaan teiniäideistä tai nuorista äideistä aika asenteellisesti. Varmaan tulee tarve puolustaa omaa valintaansa.