Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

"Et voi olla tohtori, koska et näytä siltä"

Vierailija
24.08.2022 |

Tarkoituksenani ei ole arvostella kenenkään ulkonäköä. Jokaisella on oikeus näyttää sellaiselta, kuin haluaa.

Suomessa korkeasti koulutetun oletetaan usein näyttävän hyvin luonnolliselta ja hillityltä. Käytöksen odotetaan myös olevan jotenkin erityisen hillittyä. Toista väitöskirjaa kirjoittavana uskallan olla eri mieltä. Korkeasti koulutetut ovat ihan yhtä kuplivaa porukkaa kuin muutkin ja huumori on toisinaan esimerkiksi kaksimielistä tai muutoin revittelevää. Tohtoreillakin on joskus krapula ja joskus lipsahtaa kirosana.

Olen hieman ylipainoinen. Tykkään kaikesta naisellisesta. Käytän värikkäitä mekkoja. Tykkään käyttää magneettiripsiä. Minulla on usein näyttäviä koruja. Olen melko puhelias ja sosiaalinen. Olen huomannut, että etenkin monet naiset olettavat minun olevan jotenkin tyhmä. Huomaan, että minuun suhtaudutaan toisinaan hieman "ala-arvoisesti" ja osaamistani ja mielipiteitäni kyseenalaistetaan. Monet kokevat olevansa paljon fiksumpia (varmasti toki moni onkin) ja antavat sellaisia itsestäänselviä vinkkejä minulle. Harvoin kukaan kysyy ammattiani tai koulutustani. Mikäli sitten jossain vaiheessa tuleekin ilmi, että olen tohtori ja teen toista väitöskirjaani, niin ihmisten ilmeet ovat näkemisen arvoisia. Osa menee aivan hiljaiseksi ja osa sanoo "Oho ei uskoisi" "et näytä kyllä miltään tohtorilta".

Mun mies on myös hyvin korkeassa asemassa. Harrastaa vanhojen autojen korjaamista ja vanhoja autoja. Eilen eräs nainen nauroi ääneen, että ei millään kykene uskomaan, että mun mies on työssä xxx, koska eikait hän nyt mitään autoja voisi harrastaa siinä tapauksessa.

Mua loukkaa toisinaan nämä kommentit ja toisinaan naurattaa.

Mistä nämä stereotypiset ajatukset tulee ja miksi?

Kommentit (45)

Vierailija
1/45 |
24.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija
2/45 |
24.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tunnen tohtorin, joka vaikuttaisi olevan ulkonäöllisesti hyvin samanlainen kuin sinä. Häntä on hyvin vaikea uskoa tohtoriksi, mutta se johtuu ihan siitä mitä päästelee suustaan, ei ulkonäöstä, ehkä sulla on sama.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/45 |
24.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi tuhlaat energiaasi tuollaisen miettimiseen?

Osa ihmistä (aika isokin) elää edelleen todella vanhanaikaisessa ja perinteisessä maailmassa eivätkä tiedä kehittyneestä yhteiskunnasta mitään. Heillä nainen on nyrkin ja hellan välissä, miehet rassaa kalsarit jalassa autoa ja kittaa viinaa illat.

Ei kaikkien pää vaan riitä ymmärtämään tai etsimään tietoa, miten maailma on muuttunut.

Vierailija
4/45 |
24.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä taas käytän trikoopaitoja enkä meikkaa.

Minäkään en kuulemma voi olla maisteri. :D

Vierailija
5/45 |
24.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ketään ei kiinnosta toisten ulkonäkö. Akateemisessa maailmassa pn kaiken näköisiä ihmisiä. Sen sijaan en ymmärä, miksi joku tekee TOISEN väitöskirjan. Ekan väitöskirjan tarkitus on osoittaa, että osaat tehdä itsenäistä tutkimustyötä. Sen jälkeen on tarkoitus alkaa tehdä sitä itsenäistä tutkimustyötä - ei enää toista harjoitusta. Vai menikö ekassa jotain pahasti pieleen?

Vierailija
6/45 |
24.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tunnen tohtorin, joka vaikuttaisi olevan ulkonäöllisesti hyvin samanlainen kuin sinä. Häntä on hyvin vaikea uskoa tohtoriksi, mutta se johtuu ihan siitä mitä päästelee suustaan, ei ulkonäöstä, ehkä sulla on sama.

Mä olen todella kohtelias ja ystävällinen. Olen melko sosiaalinen ja puhelias. Sellainen, joka hymyillen moikkaa kaikkia. Nauran myös helposti. Toisaalta ymmärrän, että tietynlainen eloisuus ja empaattisuus yhdistetään toisinaan "sinisilmäisyyteen ja tyhmyyteen".

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/45 |
24.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllähän ne omasta kokemuksesta ja elinpiiristä tulee ne olettamukset. Yleisesti ottaen miten suppeammissa ympyröissä elää, sitä ennakkoluuloisempi on ja on just tuommoisia "ei tohtori voi sitä ja tätä" ajatuksia. Mutta kyllä väittäisin että useimmat ihmiset tekee jonkinlaisia oletuksia ihmisistä heti ulkonäön perusteella, se on ihan luonnollista. Fiksumpi ei vaan tuo ilmi jos huomaa ensivaikutelman pettäneen.

Vierailija
8/45 |
24.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllähän tiettyihin ulkonäköratkaisuihin liittyy paljon stereotypioita. Jokaisella on niitä varmasti, luultavasti ap:lla itselläänkin. Irtoripset ovat valtavan paljon suositumpia kouluttamattoman väen piirissä kuin korkeasti koulutetuilla. Itsekin myönnän että semmoisten kantajat ei heti ensimmäisenä tule mieleen tohtori. Toki arvostan semmoista anarkismia että pukeutuu kuten haluaa, vaikka tyyli ei olisi linjassa muiden ihmisten oletusten ja odotusten kanssa. Pääsee sitten yllättämään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/45 |
24.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllähän näihin stereotypioihin välillä törmää.

t: blondi pitkähiuksinen mekoissa viihtyvä naiskoodari

Vierailija
10/45 |
24.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Outo näkemys johon en ole ikinä törmännyt. Siis yliopistomaailmassahan varsinkin on ihan kaikenlaisen näköistä kulkijaa, ei ole mitään tiettyä juttua miltä tohtorit näyttää. Se kuinka tavallista se ns. luonnollinen ulkonäkö eli että ei välitetä erityisemmin tyylistä tai ulkonäöstä on riippuu myös paljon oppiaineittain. Matemaattis-luonnontieteellisellä puolella on aika paljon "nörtin" näköisiä, mutta taas kauppatieteellisellä tai edes humanistisella puolella ei niinkään paljon. 

Ja kiroilu yms. on minusta aika tavallista ainakin luonnontieteilijöillä ja tekniikan tohtoreilla :D Mä kun opiskelin aikoinaan tietojenkäpistelyoppia, ihan järkytyin miten juntin oloisia monet proffat oli. Löytyi rähjäistä alkoholistia, merimiestyyliin kiroilevia, ihan omituisiakin kuten yksi joka ajeli polkupyörällä siellä laitoksen käytäviä ja puhui itsekseen... Oli myös yksi noin 50 v lihava goottityylinen nainen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/45 |
24.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä taas olen luonteeltani varmaan juuri sellainen rauhallinen ja hillitty. Olen pitkä ja hoikka ja mulla on ruskeat pitkät hiukset. Harrastan paljon urheilua. Mulla on usein perus didriksonin takki ja jotkut farkut ja paljasjalkakengät. Käytän paljon myös Marimekon vaatteita. Mä olen lähihoitaja ja töissä kehitysvammaisten parissa. Mun kohdalla taas usein tullut vähän yllätyksenä mun työ ja koulutus. Olen kuullut monta kertaa "ai mä luulin että oot insinööri tai joku tutkija".

Vierailija
12/45 |
24.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän tiettyihin ulkonäköratkaisuihin liittyy paljon stereotypioita. Jokaisella on niitä varmasti, luultavasti ap:lla itselläänkin. Irtoripset ovat valtavan paljon suositumpia kouluttamattoman väen piirissä kuin korkeasti koulutetuilla. Itsekin myönnän että semmoisten kantajat ei heti ensimmäisenä tule mieleen tohtori. Toki arvostan semmoista anarkismia että pukeutuu kuten haluaa, vaikka tyyli ei olisi linjassa muiden ihmisten oletusten ja odotusten kanssa. Pääsee sitten yllättämään.

Varmasti totta, mutta toisaalta ehkä vanhanaikainen ajattelutapa. Korkeasti koulutetut ovat harvoin kovin nuoria, koska esim tohtorin pitää käydä yamk tai yliopisto ennen väikkäriä.

Mua yllätti, että lääkiksessä lähes jokaisella naisella oli ripsienpidennykset. Olen siis jonkun verran opettanut lääkiksessä. Vielä 10-15v lääkisopiskelijat olivat pitkälti tietyn näköisiä, mutta se asia on muuttunut aivan valtavasti.

Mutta joo, ymmärsin pointtisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/45 |
24.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisi kyllä mielenkiintoista testata, mennä jonnekin eri tavoin pukeutuneena ja kysellä ihmisiltä mitä ne arvelee ammatiksi. Minä olen niin tylsä tavis sekä olemukselta että ammatilta, ettei kukaan ole yllättynyt :D

Vierailija
14/45 |
24.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla menee usein toisin päin, kun tapaan uusia ihmisiä (etenkin miehiä, olen itse nainen), jos siis ensin tulee ilmi mun työ ja koulutus. Olen varmasti hyvin stereotyyppisen näköinen ja oloinen ammattiini ja koulutukseeni nähden (ns. uranainen ja melko menestynyt sellainen). Tässä vaiheessa saan esim. miehiltä arvostavia katseita ja moni sinkkumies silmin nähden innostuu, kun kerron olevani sinkku.

Sitten kun kerron olevani siis eronnut sinkkuäiti, jonka päiväkoti-ikäiset lapset on vain joka toinen viikonloppu isällään, saan osakseni hyvin epäluuloisia katseita (riippumatta siitä, oliko miehellä kiinnostusta, vai käytiinkö keskustelu ihan kaveripohjalta). Eihän yh-mutsi voi mitenkään olla korkeakoulutettu ja hyvätuloinen. :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
15/45 |
24.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Stereotyyppiset ajatukset tulevat ihmisen kyvystä, tarpeesta ja halusta luokitella asioita. Ja habituksemme muokkaamisessa meitä ohjaa moni asia, yksi niistä on identiteettimme ilmentäminen.

Oman kokemukseni mukaan ala vaikuttaa siihen, millainen ihmistyyppi pääsee/ajautuu tohtoriopintoihin ja myös vie ne loppuun.

Niinpä esim. lääketieteen tohtoreiden suhteen minulla ei ole mitään ennakko-oletusta, koska alalla on järkevää ja mahdollista tehdä väikkäri hyvin monest syystä.

Sen sijaan esim. monessa kulttuurintutkimukseen liittyvässä tutkinnossa tohtoreiksi päätyy semiaspergerpiirteinen introvertti, joka on ensin paukuttanut laput silmillä maisteriopinnot ja jolla ei ole pienintäkään kykyä kaupallistaa osaamistaan. Jos tämmöinen ihminen on kiltti eli suostuu laitoksen pompoteltavaksi (esim. mahdollistaa professorin epäasiallisen tieteellisen toiminnan), niin sitten hän nyhertää väikkärin, nyrhii otsatukan olemattomaksi, pukeutuu sameisiin tunikoihin ja opettelee puhumaan narisevalla äänellä.

Väitöskirjan tehtyään hän lihoo vähän, ostaa yhä rumempia silmälaseja, hallitsee painoa juoksemalla (älykkäimmät suunnistamalla) ja introverttiytensä ja täydellisen kaupallisen pelisilmäpuutteensa takia viettää äitiyslomia ja hoitovapaita lukuun ottamatta koko työikänsä Koneen pätkärahoitusta hakiessa ja päätöksiä odottaessa. Välissä nollatutkimusta.

Inhottava stereotypia, jonka alle voisin listata n. 50 nimeä, mutta en toki listaa. Milloin stereotypia on osoittautunut oikeaksi niin monta kertaa, että se ei enää ole stereotypia?  

Vierailija
16/45 |
24.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tohtoriksi valmistuu, jos haluaa olla nopea, vuodessakin. Nykyään tohtori vastaa sitä, mitä maisteri oli 50 vuotta sitten, ja maisteri vastaa sitä, mitä ylioppilas oli 50 vuotta sitten.

Koulutuksella päteminen ei ole enää muodikasta, koska se on kokenut inflaation. Yritykset hakevat osaajia, koulutus itsessään on sekundäärinen asia. 

En ole älykäs siksi, että olen koulutukseltani TkT, vaan siksi koska olen omistautunut elämässäni oppimaan aina kaikkea uutta, ja aina mennyt mukavuusalueen ulkopuolelle. 

Toisen väitöskirjan tekeminen on vain pitäytymistä omalla mukavuusalueella, ja mielestäni ihan turhaa pätemistä. 

Koulutuksen ja älykkyyden välillä ei ole mitään selkeää yhteyttä. 

Nojoo totta ja ei totta. Olen työskennellyt rekrytoinnin parissa melkein 20v, joten jonkinlainen yleispätevä kokemus mulla on.

Toisaalta nykyään vaaditaan aika moneen ns helppoonkin tehtävään korkea koulutus. Esim vielä 20v merkonomin papereilla pääsi moneen hyvään virkaan ja esimerkiksi pankkivirkailijat, palkanlaskijat, sihteerit, laskunkäsittelijät jne olivat merkonomeja. Nykyään vastaaviin tehtäviin haetaan tradenomia tai ekonomia.

Sen sijaan yliopiston ja AMK:n ero on nykyään olematon. Moneen tehtävään haetaan insinööriä tai DI:tä, tradenomia tai ktm:ää, sosionomia tai hallintotieteilijää jne. Palkka on sama, tehtävät on samoja yms. Kokemuksen perusteella voi saada enemmän palkkaa. Mä olen viime aikoina todennut, että esim insinöörit ovat arvostetumpia hyvällä työkokemuksella ja saavat parempaa palkkaa. Jostain syystä esim päällikkötason tehtäviin halutaan ennemmin insinööri, kuin di.

Mä ole ktm ja mun esihenkilö on tradenomi.

Vierailija
17/45 |
24.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Myös tällä palstalla törmää jatkuvasti siihen, että ei voi olla koulutettu ja hyvässä asemassa töissä. Täällähän on vain työttömiä lähihoitajia!

Vierailija
18/45 |
24.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä kyllä on todella erinäköistä sakkia. Tai sitten elän jossain tohtorikuplassa enkä kiinnitä asiaan erityistä huomiota.

Vierailija
19/45 |
24.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tohtoriksi valmistuu, jos haluaa olla nopea, vuodessakin. Nykyään tohtori vastaa sitä, mitä maisteri oli 50 vuotta sitten, ja maisteri vastaa sitä, mitä ylioppilas oli 50 vuotta sitten.

Koulutuksella päteminen ei ole enää muodikasta, koska se on kokenut inflaation. Yritykset hakevat osaajia, koulutus itsessään on sekundäärinen asia. 

En ole älykäs siksi, että olen koulutukseltani TkT, vaan siksi koska olen omistautunut elämässäni oppimaan aina kaikkea uutta, ja aina mennyt mukavuusalueen ulkopuolelle. 

Toisen väitöskirjan tekeminen on vain pitäytymistä omalla mukavuusalueella, ja mielestäni ihan turhaa pätemistä. 

Koulutuksen ja älykkyyden välillä ei ole mitään selkeää yhteyttä. 

Nojoo totta ja ei totta. Olen työskennellyt rekrytoinnin parissa melkein 20v, joten jonkinlainen yleispätevä kokemus mulla on.

Toisaalta nykyään vaaditaan aika moneen ns helppoonkin tehtävään korkea koulutus. Esim vielä 20v merkonomin papereilla pääsi moneen hyvään virkaan ja esimerkiksi pankkivirkailijat, palkanlaskijat, sihteerit, laskunkäsittelijät jne olivat merkonomeja. Nykyään vastaaviin tehtäviin haetaan tradenomia tai ekonomia.

Sen sijaan yliopiston ja AMK:n ero on nykyään olematon. Moneen tehtävään haetaan insinööriä tai DI:tä, tradenomia tai ktm:ää, sosionomia tai hallintotieteilijää jne. Palkka on sama, tehtävät on samoja yms. Kokemuksen perusteella voi saada enemmän palkkaa. Mä olen viime aikoina todennut, että esim insinöörit ovat arvostetumpia hyvällä työkokemuksella ja saavat parempaa palkkaa. Jostain syystä esim päällikkötason tehtäviin halutaan ennemmin insinööri, kuin di.

Mä ole ktm ja mun esihenkilö on tradenomi.

Tämä on aivan järkyttävä kehityssuunta. Ekonomi ei tosiaankaan viihdy niissä merkonomin töissä ja siitä seuraa suurta työpahoinvointia.

AMK:n ja yliopiston erot ovat aivan valtavat. Silti asiantuntijatasolla insinööri ja DI tai tradenomi ja KTM totta tosiaan niputetaan samaksi, vaikka osaamisessa on valtavasti eroa.

Myöskään työkokemusta ei enää arvosteta. Samaan työhön saatetaan ottaa vastavalmistunut ja 20 v töissä ollut, ja molemmilla saman tason koulutus.

20/45 |
24.08.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sanon tähän alkuun heti, että olen itsekin maisteri. Siitä huolimatta mun mielestä maisterit ovat keskimäärin jopa keskinkertaisin ihmisryhmä. Yliopistoon pääsee ihan kuka sinne vaan haluaa, jos omaa edes jollain tasolla normaalin älykkyysosamäärän. Tyypillinen maisteriopiskelija on ehkä ahkera, mutta hyvin keskinkertainen älykkyydeltään. Omaa egoa ja statusta yritetään nostaa sillä, että on käynyt ylipiston. Kuvitellaan olevansa jotenkin erityisen fiksuja ja poikkeavia.

Kyseenalaistan kommenttisi.

Se on varmasti totta, että tyypillinen maisteriopiskelija on keskinkertainen älykkyydeltään. Mutta kuinka paljon olet tekemisissä esim. erityisammattikoulusta valmistuneiden (siis kehitysvammaisten) kanssa? Tai ns. normiamiksesta nämä toiminnalliset raksaryhmät tai puhtaanapidon tutkinnot. Tutustupa, niin ehkä siellä bongaat jotain eroa mediaanijantterissa/mimmissä. Just saying.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi viisi kolme