HS jutussa sanotaan, että suuret ikäluokat ovat ovat päässeet nauttimaan

Omat vanhempani ovat kyllä rakentaneet ei-sähkölämmitteisen omakotitalon ja asentaneet siihen joku vuosi sitten ilmalämpöpumpun. Talo kuitenkin sijaitsee muuttotappioalueella ja paikassa, joka on lähiön sijasta tihiö. Pellolle on rakennettu vieriviereen samannäköisiä tönöjä. Suurimmassa osassa asuu tänä päivänä eläkeläisiä.

Sitä rakennusta ei voi edes mennä polttamaan pois kuleksimasta, kun heistä aika jättää.

Mutta asiaan: vanhemmillani on ollut varaa hankkia nuorina omakotitalo ja sen jälkeen kolmaskin sellainen, vaikka äitini ei ole koskaan sitten minun syntymäni ollut töissä. Koulutusta on kummallakin kansakoulun verran.

Eivätkä he edes eläneet mitenkään pihisti. Meillä oli aina esimerkiksi autot ja telkkarit sekä viihdevimpaimet viimeisen päälle uusia. Epäilen, että faijan on täytynyt kyetä tekemään hommia pimikseen.

Suuret ikäluokat eivät tainneet nauttia siitä elintasosta, mitä me nyt. Eläkkeistään en osaa sanoa muuta kuin, että isäni pääsi eläkkeelle 57-vuotiaana, mutta jatkoi saman työn tekemistä vaivatta eläkkeen ohella.

Olen omaa lastani ohjeistanut säästämään ja sijoittamaan. Hän otti asuntolainaa pari vuotta sitten ja väitti, että on parempi sijoittaa varat muuhun kuin asunnon ostoon. Saapa nähdä.

En sanoisi, että suurten ikäluokkien elämä kovin laajalla otoksella väestöstä pelkkää juhlaa on ollut. Ja ehkä vertailu sukupolvien välillä tavallaan on hieman tyhmää, tai ainakin hyvin haastavaa tehdä sitä kaikki muuttujat huomioiden. Esim. yksi asia joka tekee siitä haastavaa, on että jos tarkastelemme vain lähihistoriaamme, vaikka nyt alkaen juuri suurten ikäluokkien syntymäajoista 40-luvulla, niin teknologian kehitys on koko ajan vain kiihtynyt ainakin vielä tähän päivään asti. Olemme ottaneet kiihtyvällä tahdilla isompia teknisiä harppauksia joka vuosikymmenellä & tämä jo pelkästään vaikuttaa ihan kaikkeen.

Keskustelussa on myös hyvä muistaa/ymmärtää, mikä ryhmä se suuret ikäluokat Suomessa on & myös tunnistaa mihin ryhmiin sen jälkeisissä ikäluokissa vertailun tekee. Suuriin ikäluokkiin kuuluu Suomessa 1945-1950 syntyneet. Se ei ole sama asia kuin kaikki boomerit (huomiona, koska tuntuu että nämä asiat menevät välillä sekaisin). Suuret ikäluokat ovat jo eläkkeellä, nuoremmista boomereista taas osa edelleen työelämässä.

Suurten ikäluokkien lapset ovat suurimmaksi osaksi syntyneet kai 60-, 70- & 80-luvuilla (?). Niin boomereita kuin sukupolvea X & Milleniaaleja on siis ollut kasvattamassa osittain suuret ikäluokat. Jos jonkin yleistyksen tekisi, niin ehkä sukupolvi X kokonaisuudessaa on ns. puhtaiten suurten ikäluokkien kasvattama. Itse sekä oma tuttavapiirini kuuluu tähän ikäluokkien kuvioon. Vanhempamme ovat suuria ikäluokkia & me sukupolvea X. Jos vielä haluaa lyödä tarkempia leimoja, niin Xenniaali kuvastaa juuri omaa ikäluokkaani parhaiten.

Jos Milleniaaleja & Z sukupolvea yhtään lohduttaa, niin suuret ikäluokat leimasivat jo meidätkin aikanaan uusavuttomaksi pullamössösukupolveksi. Sama juttu minkä joka ikinen sukupolvi on kokenut ainakin tuosta alkaen.

Suuret ikäluokat ovat eläneet ainakin kaksi erittäin merkittävää haastetta, 60-luvun työtilanne (mikä johti laajaan muuttoliikkeeseen Ruotsiin) & 90-luvun laman (josta kaikki suurten ikäluokkien edustajat eivät koskaan toipuneet). Toki 90-luvun lama jätti pysyvästi jälkensä myös sukupolveen X.

Kaiken tämän jälkeen, sanoisin kuitenkin, että tavallaan suurilla ikäluokilla, jos nyt ei ole ollut helpompaa, niin on kuitenkin ollut myös merkittäviä etuja, joista sukupolvet X, Milleniaalit ja Z eivät ole päässeet nauttimaan joko laisinkaan tai vain ohikiitävän hetken.

Aika merkittävä asia on ns. valta, jota suuret ikäluokat ovat pitäneet aina viime vuosiin asti. Esim. koska he ovat älyttömän pitkään olleet se suurin äänestysiässä elossa oleva ikäluokka, heitä ei oikein missään päätöksenteossa ole voitu ohittaa. Tavallaan yhteiskunnan on täytynyt jossain määrin pelata tuon muutamina vuosina syntyneen ikäluokan ehdoilla jo hyvin kauan. Ja he ovat ikäluokka joka tuota etua on mielestäni osannut käyttääkin. Ei kovin pitäen siitä melua, koska ei ole tarvinnut. He ovat eläneet pidempään kuin mikään sukupolvi aikaisemmin & tehneet vähemmän lapsia kuin omat vanhempansa. Se on aikanaan kostautunut heille toki, mutta myös tuonut etuja.



On villiä ajatella, että suuret ikäluokat ovat pitkälle 2000-luvullekin olleet päättävässä asemassa monin tavoin. Kun he olivat 40-50 vuotiaita (kuten heidän lapsistaan iso osa nyt), niin heidän vanhempansa olivat aikanaan jo pääosin menehtyneet. Joten kyllä, oli se konkreettinen perintö sitten pieni tai iso, niin vallan lisäksi he olivat jo saaneet senkin keski-ikään tullessaan.



Ja mitä täällä on aikaisemmin kommentoitu, niin olen samaa mieltä siitä, että siinä missä perintöä ennen hiljalleen siirrettiin mm. suurille ikäluokille, niin heillä ei ole niinkään tapana tehdä sitä omille lapsilleen. Toki tuollaiset asiat ovat myös haastavampia hissukseen tehdä nykyisin (omaisuuden siirtäminen on todella paljon valvotumpaa & verottajaa kiinnostaa). Tuo kaiken omaisuuden ml. rahan siirtämisen valvomisen intensiivisyys on sitten taas yksi pieni asia, mistä suurten ikäluokkien ei ole paljoa tarvinnut murehtia merkittävää aikaa elämässään. Käteinen raha vaihtoi omistajaa hissukseen hyvin usein ennen 2000-lukua. Ja tämä toki useimmille pieni juttu, mutta kun niitä pieniä juttuja on monia muitakin.

Minne ne minin taloni ja miljoonani joutivay kyselee yksi boomer. Kenelle vanhempani vaivihkaa siirsivät rikkautensa, eivät ainakaan meille kymmenelle lapselle. Kaikki on jouduttu itse hankkimaan.  Olen tarjoutunut ainoaa omaisuuttani, kolmiota maaseutukaupungissa,tarjonnut myytäväksi jotta olisin fiksu ja antaisin omaisuuteni lapsille. Muuttaisin vuokralle.   He eivät huoli, neljä lasta saidivat kukin n. 20 000 vaikka en itse pitäisi euroakaan.

Kuka vei sukuni miljoonat jotka boomereilla pitäisi olla helpon elämän jälkeen?

Innokkaimpia nettikeskustelijoita ovat vauraudessa kasvaneet, sen huomaa kaikista keskusteluista. 

Täällä puhutaan halvalla saaduista rantatonteista. Itse en tiedä nyt summaa missä markoissa liikuttiin, vanhempani hoitivat asiansa hyvin itsenäisesti. Sen tiedän kun olivat  70 -vuotiaita tahtoivat sähköttömästä ja vedettömästä mökistä metsästä, 2 km lähin naapuri, pois.  Ainoa tulonsa kansaneläke kummallakin.

Isä siis möi 40 hehtaarin (isänsä torpparilunastuksessa ostanut) tilasta rantatontin.

Rantatontin hinnalla saivat velattoman yksiön kirkonkylän kerrostalosta.

Tietäjät, ryöstikö ostaja rantatontin, oliko se halpa?

Vuosiluku oli siis 1970. Ostaja oli  myyntipäällikkö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä, että nuo talot on eläkeläisillä. 20 000 euroa kattoremonttiin. Ei mulla olisi tuollaista summaa ja talo piloilla, jos katto vuotaa. Kosteutta tulee rakenteisiin.

 

Ja ensi talven sähkölämmitys voi olla 1200 kuukaudessa, kun viime talvena 300.

Eläkeläisillä rahaa riittää.

Eläkeläiset eivät ole mikään homogeeninen ryhmä, joilla "rahaa riittää". Joillain riittää enempään, useimmilla riittää vaatimattomaan elintasoon. Tai sitten voimme kutsua nuorempia yhdeksi laiskaksi massaksi, joka ei osaa muuta kuin kadehtia eläkeläisiä - enemmän tai vähemmän. Näillä eläkeläiset/nuoremmat keskusteluilla ei ole mitään järkevää sanottavaa kenellekään. Eipä silti, sananvapaus sentään on sama molemmilla ryhmillä.

Kovin suomalaista että keskustelu pyörii tonttien ja asuntojen ympärillä. x-D

Voihan niillä toki vaurastua nykyisinkin kuten ennenkin, varsinkin jos osaa ennustaa kymmeniä vuosia tulevaisuuteen.

Toki, jos vanhemmilla (oikeastaan mihin maailman aikaan tahansa), on edes jonkinlainen omaisuus, niin saattaa olla paras asia mitä he voivat lapsilleen tehdä on kuolla siinä suunnilleen kun lapsi on vähän päälle 20-vuotias. Toisaalta se voi olla myös pahin mahdollinen asia. Riippuu lapsesta.

Tiedän kumpaankin suuntaan menneitä tapauksia.



Onnellinen loppu: Espoosta jostain Matinkylän seuduilta vanhemmat omistivat 60-luvulla tontin & talon. Seutu taisi olla aika ns. perämetsää pk-seudun näkövinkkelistä tuolloin. Toki ihan varattomat tuskin tuolloinkaan pystyivät sellaisia kauppoja tekemään. Ei se talo mikään lukaali ollut, sen aikainen vaatimaton omakotitalo mitä kuvia olen nähnyt. Tonttia oli todella kivasti. Lapsi syntyi 70-luvulla. Vanhemmat kuolivat vuoden sisään toisistaan 90-luvun lopussa. Lapsi sai perinnön, kun myi talon & tontin. Lapsi ei ollut oikein menestynyt koulussa, opiskelu ei sujunut, ei ollut oikein mitään suuntaa tai mitään mikä olisi kiinnostanut. Vanhemmilta perimillään rahoilla aloitti pienimuotoisesti yrittäjänä, pystyi tekemään kokeiluja, epäonnistumaan, hengittämään hetken ja aloittamaan uusia yrityksiä. Rahaa oli sen verran, että se riitti koko ajan elämiseen normaalisti & mahdollisti yritysten suhteen epäonnistumiset ja uudelleen aloittamiset (ilman velan ottamista!). Onnistui lopulta rakentamaan yrityksen josta tuli hyvin menestyvä bisnes. Myi firman siinä luokkaa 45 vee ja eläköityi hyvin muhkean rahapotin turvin. Sen jälkeen "harrastanut" sijoittamista. Miljoonien omaisuus. Mietin vain, että jos vanhemmat eivät olisikaan kuolleet ns. nuorina, jos vaikka porskuttaisivat elossa edelleen, niin tämä henkilö saattaisi olla hyvinkin vähävarainen. Jos vanhemmat sitten kuolisivat kun henkilö luokkaa 50 vee, niin ei siinä iässä välttämättä enää tehdä tuollaisia kokeiluja yritysten perustamisten suhteen. Vaikka sen perinnön turvin voisi elää koko loppuelämänsä, niin en usko että tuollaista rikastumista voisi tapahtua. Eli kyllä, se että vanhemmat kuolevat ajoissa voi olla tulevien sukupolvien rikastumisen kannalta ratkaiseva tekijä.

 

Ja sitten tiedän yhden joka vastaavassa tilanteessa käytännössä joi itsensä hengiltä perinnöllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä olen ihmetellyt, että minun ja puolisoni isovanhemmat (syntyneet ennen sotia) ovat käyneet ehkä juuri kansakoulun ja tehneet töitä pienipalkkaisissa duunariammateissa, mutta silti he ovat rakentaneet itse omakotitalot ja mökit järven rannoille. Lainat maksettu nopeasti pois. Varmasti köyhääkin on ollut ja elintaso pienempi, mutta se on voinut siihen aikaan olla sitä tavallista elintasoa, sillä ei ollut kaikkea sitä, mitä nykyään ja nykyajan vaatimuksia.

Sitten taas vanhempamme (50-60-luvuilla syntyneet) ovat vain menneet töihin, tosin duunaritehtäviin ja omistustalot/-asunnot ostettu tai peritty. Lainan maksamiseen on kuitenkin mennyt jo kauemmin.

Me taas olemme yliopistokoulutettuja ja tuntuu mahdottomalta ostaa ikinä (perhe)asuntoa. Ainakaan nykyisestä kotikunnastamme. Mutta olemmehan kuitenkin päätyneet työelämään paljon vanhempina kuin vanhempamme ja isovanhempamme. Ja palkkamme tulee olemaan isompi kuin vanhemmillamme.

No, mutta ei mua nyt ihan hirveästi haittaa, että mulla ei ole mahdollisuutta saada sitä kaikkea, mitä heillä on ollut tai ainakaan yhtä nopeasti. Se on kuitenkin vain rahaa ja materiaa.

Näin se on. Mielestäni on ihan aiheellista ihmetellä, miten ennen duunarit pystyi siihen, mihin nyt ei pysty edes akateemiset. Mikä muuttui ja miksi? Voiko asialle tehdä jotain? Se ei kuitenkaan kannusta yrittämään kun tuntuu että se yrittäminen ei johda mihinkään.

Tehdään pienempiä ja vaatimattomia asuntoja. Rakennusmateriaalina käytetään halpoja materiaaleja, lastulevyä, muovia jne.

Ennen oli Arava-asunnot, joiden mteriaalien käyttöä säännösteltiin ja valvottiin.

Vielä tuonne 90-luvulle saakka talopaketit olivat vaatimattomia ja pinta-ala 70-80m2 yleensä 3h +k, nyt myydyt talopaketit ovat laitanaan yli 135m2 ja vielä useampi wc, autokatokset, varastot jne.

Vähän ontuu. 1970-luvulla rakennetut kerrostaloasunnot ovat isoja ja järkevän mallisia. Kolmio 62-68 neliötä. Kunnon keittiö.

Uudet taas pikku kopperoita. Pinta-ala 45neliötä. Hyvä kun sinne makuuhuoneisiin mahtuu edes sänky. Keittiö on olohuoneen yhteydessä ja tila niin pieni että pitää valita haluaako sohvan vai ruokapöydän. Hp kumminkin 300 000e.

Kaikki 70-luvulla rakennetut kolmiot, jotka tiedän ovat tyypillisesti 73-78m2

Vanhempani asuvat nyt eläkkeellä 70-luvulla valmistuneessa 63m2 kaksiossa.

Kaikki ei ole kaikki.

Esim stadissa missä elin 21 ensimmäistä vuottani saattoi yksiö olla 16-32m2, kaksio 30-45m2 ja kolmiot lähti 52 neliöstä! Kukaan tuntemani perhe lapsilukumäärästä riippumatta ei asunut kolmiota isommassa. Tuossa 16m2 yksiössäkin asui 3 henkeä, yhteisvessa oli rappukäytävässä

Sellaisessa 3h/52m2 asuin teini-ikäni.

Etuovi.comin haulla löytyy tällä hetkellä 1354 vuosina 1970-1979 rakennettua kerrostalo-kolmiota.

Niistä 20 eli noin 1.5% on 60m2 tai sen alle.

Vielä 80-luvulle saakka rakennustuotantoa ja materiaalien käyttöä sääteli Arava-lainsäädäntö, jota suurin osa oli rajennustuotannossa.

3h ja keittiö 70-75m2 oli oikeutettu 2-3 lapsen lapsiperhe, jos oli vain yksi lapsi, neliömäärä pieneni huomattavasti ja ilman lapsia neliöt paljon vähemmän.

Se onkin ollut ihan järkevä systeemi. Nyt isot perheasunnot on kiven alla, koska ne alkuperäiset omistajat ei henno luopua niistä ja uusia ei rakenneta.

Ei silloin aiemminkaan alkuperäisiä asukkaita talostaan häädetty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika tylsäpäinen elämänasenne syyttää kaikesta vanhempaa sukupolvea. Tuolla asenteella on oma elämä tuomittu epäonnistumaan.

Ei tässä syytetä kuin sitä yhtä "kaikki mulle" - sukupolvea.

Esim. naapurini on syntynyt 20-luvulla ja hänellä on ollut oikeasti raskas elämä. Sitä sukupolvea ei tarvitse syyttää.

Olet narsisti tai muuten sairas! Kadehdit jokaista, joka ei sinun mielestäsi ole kärsinyt riittävästi! Kykenetkö ymmärtämään sitäkään, että se sinun 20-luvulla syntynyt "naapurisi" on vain yksi ihminen. Moni muu 20-luvulla syntynyt on elänyt helpon ja mukavan elämän. Moni 40-luvulla syntynyt on elänyt kurjan ja tuskantäyteisen elämän jo pelkästään siitä syystä, että toinen maailmansota synkisti lapsuuden.

totuus on että sen narsistisuuden eteen on tehty töitä. ja pihiyden. jotta voidaan näyttäytyä taas paikallisessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juttu väittää, että nnen oli omaisuus halpaa hankkia. Mutta niin oli palkatkin. Pienestä palkasta vuosikymmeniä silti kesti sen asunnon maksaminen. Ja lainoilla oli kyllä reaalikorot. Me sotien jälkeen syntyneet emme olleet tottuneet saamaan mitään valmiina, koko kansa silloin raatoi ja jälleenrakensi. Tehtiin näköjään virhe siinä, että synnytettiin seuraava sukupolvi ja lellittiin se pilalle, jotta lapsilla olis helpompaa. Keppi unohtui.

Mitä jauhat? Mun isä maksoi meidän omakotitalon 5 vuodessa, kun äiti oli kotona hoitamassa meitä. Talo maksoi tuolloin 50000 markkaa. Nyt se myytiin 3v sitten ja siitä sai 250000e. Älä helisemässä jos et tiedä mistä puhut.

Sama meillä. Äiti kotiäitinä ja niin vaan duunari-isä pystyi ostamaan ison omakotitalon. Vuosi - 80.

Ja meillä. Rakensivat kaksi omakotitaloa, toisen 70- ja toisen 80-luvulla. Vain isä kävi töissä ja äiti oli kotiäiti. Kymmenessä vuodessa maksoivat talot pois. Onnistuuko nykyään? 🧐

Samantasoisen talon rakentaminen (huom silloin tosiaan rakennettiin itse) ja maksaminen varmaan onnistuisi nytkin. Materiaalina lastulevyt ja muovimatot. Keittiössä melamiinikaapit. Eläminen vaatimatonta: ruoka tehtiin itse ja rahaa ei mennyt mihinkään ylimääräiseen. Taloudessa oli yksi lankapuhelin ja televisio ilman maksullisia kanavia. Kätevimmät tekivät vaatteensakin itse.

Ensimmäiseen taloon varmaan saatu aravalaina, jossa siinäkin oli tiukat ehdot mm talon koon suhteen. Tontit olivat halpoja, mutta ei nytkään tarvitse kovin kauas maaseudulle mennä edes Uudellamaalla, niin tontteja löytyy muutamalla tonnilla.