Lue keskustelun säännöt.
Kaduttiko teitä jossain vaiheessa, että ette menneet kouluun?
04.08.2022 |
Puhun siis jatko-opinnoista. Tiedän paljon ihmisiä, jotka ovat menneet peruskoulun jälkeen suoraan töihin ja osa on ollut vielä 30v ikäpaikkeilla siinä tilanteessa, että on vain työelämässä ja opinnot jääneet peruskouluun. Osa on voinut käydä lukion, mutta ei ole hakenut siitä jatko-opintoihin.
Haluaisin asiallista keskustelua aiheesta. Voit olla joko pelkästään peruskoulun käynyt, tai sitten käynyt siihen päälle lukion taikka ammattikoulun. Kunhan vain kerrot, mikä erityisesti jäi mietityttämään - olisitko halunnut sinne lukioon tai ammattikouluun, mutta et jostain syystä hakenut? Tai olit käynyt sen lukion tai ammattikoulun ja suunnittelit jatko-opintoja, mutta ne eivät toteutuneet? Oli tilanteesi mikä tahansa niin kertokaa ihmeessä omia kuulumisianne. Oletteko tyytyväisiä omaan tilanteeseen?
Itsellä on nyt jatko-opinnot mielessä, koska en ole tyytyväinen omaan koulutuspohjaani. Urahaaveet ovat vaihtuneet joten pelkkä amis tai lukio ei riitä. Huolestuttaa, miten tulen pärjäämään esim. yliopistossa näin vähän vanhempana kun valtaosa on varmaan niitä parikymppisiä millä on tuoreessa muistissa kaikki ja enemmän virtaa. Ajattelin kuitenkin, että mahdollisen myöhemmän katumuksen sijasta lähtisin silti rohkeasti opiskelemaan, koska ehkä elämästä tulisi sitten jollain tavalla parempaa. Kadun jo nyt niin monia tekemättömiä asioita niin ehkä tämän asian eteen on pakko tehdä jotain.
Kommentit (46)
Se tunne kun oppikirjat tuikattiin tuleen...elämän parhaita hetkiä!
Hajotkaa kouluun!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti opintosi tulevat menemään hyvin! Yliopistolle vaan, ei siellä iällä ole väliä ja tulee olemaan varmasti antoisa kokemus. Tsemppiä!
Mulla 30-vuotiaana pelkkä peruskoulu käytynä ja nyt suoritan lukiota loppuun, että voisin jatkaa yliopistoon. Kyllähän se 15 vuoden välivuosi vähän harmittaa, vaikka sille on hyvä syy. Olen ollut psyykkisesti niin romuna, ettei mistään ole tullut mitään. Hyvä puoli on se, että olen jo eläkkeellä, joten voin rauhassa omien voimavarojen mukaan opiskella. Toivon vaan, että olisin vähän aikaisemmin herännyt tilanteeseeni ja edes yrittänyt opiskella. Opiskelu on kuitenkin tuonut valtavasti sisältöä elämään. Ja käsittääkseni yliopistoista löytyy kaikenikäista porukkaa, joten itseäni ei ainakaan huoleta, jos sinne päädyn vähän vanhempana.
Varaudu, etta eka vuosi menee silmia pyoritelleen.
18-20v lapsille kaikki tieto on vaikeaa ja uutta. Tyoelamassa olleelle/elamaa nahneelle se on hirveaa roskaa.
Ainakin kurssit on helppoja.
Olen joskus miettinyt, että mistä johtui, että yliopostolla ollessani kohtasin vanhempien opiskelijoiden (sanotaanko yli 40 vuotiaiden) joukossa paljon useammin heitä, jotka olivat aloittaneet toisen tai kolmannen (ellei vielä kolmannen jälkeenkin) uuden korkeakoulu/ yliopistotutkinnon suorittamisen kuin heitä, jotka olisivat 35 + vuotiaana aloittaneet sen ihan ensimmäisen.
- Toki tällaiset useamman kuin yhden tutkinnon loppuun tekijät ovat kaikemn kaikkiaan aika marhginaali ja pieni joukko. Ja varmaan tulevaisuudessa entistäkin pienempi joukko kun opiskelijavalinnoissa suositaan ensikertalaisia ja tuoreita ylioppilaita ja alanvaihdosta on tullut vaikeampaa
Ja toki muistan kohdanneeni mm. opiskelijan, joka oli aloittanut yliopisto- opiskelunsa ensimmäistä kertaa vasta noin 50 vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin pakolliset koulut, suoritin yliopistotutkinnon ja aloitin jatko-opinnot. Totesin etten halua kitkutella assarin palkalla tohtoriksi. lopetin jatko-opinnot ja menin kovapalkkaiseen työhön kansainväliseen yritykseen.
APlle: Ei kaduttanut etten jatko-opiskellut loppuun.
Menin armeijan jälkeen raksalle apumieheksi. Kannoin räntäsateessa hissin vastapainoja pihamaalta hissikuiluun ja katsoin, kun työnjohtajani vain nojaili kaiteseen sateensuojassa.
Sillä hetkellä päätin, että menen valmennuskurssille ja haen tekuun, eli amk:n edeltäjään. Kyllä kannatti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaduttaa. Tutkitustikin iäkkäät naiset katuvat eniten sitä, että eivät opiskelleet enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Varaudu, etta eka vuosi menee silmia pyoritelleen.
18-20v lapsille kaikki tieto on vaikeaa ja uutta. Tyoelamassa olleelle/elamaa nahneelle se on hirveaa roskaa.
Ainakin kurssit on helppoja.
Tervetuloa koittamaan esimerkiksi lääkiksen tai teknillisen kursseja ikivanhalla tietopohjalla ja jo vanhemmilla aivoilla. Saattaa olla ettei tutkinto olekaan kasassa ihan hetkessä, siellä ei ihan niillä duunarin työelämätaidoilla pärjää. Eikä muullakaan työkokemuksella😁
Ja muuten, jatko-opinnot meinaa tohtoriopintoja, ei korkeakouluopintoja yleisesti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus miettinyt, että mistä johtui, että yliopostolla ollessani kohtasin vanhempien opiskelijoiden (sanotaanko yli 40 vuotiaiden) joukossa paljon useammin heitä, jotka olivat aloittaneet toisen tai kolmannen (ellei vielä kolmannen jälkeenkin) uuden korkeakoulu/ yliopistotutkinnon suorittamisen kuin heitä, jotka olisivat 35 + vuotiaana aloittaneet sen ihan ensimmäisen.
- Toki tällaiset useamman kuin yhden tutkinnon loppuun tekijät ovat kaikemn kaikkiaan aika marhginaali ja pieni joukko. Ja varmaan tulevaisuudessa entistäkin pienempi joukko kun opiskelijavalinnoissa suositaan ensikertalaisia ja tuoreita ylioppilaita ja alanvaihdosta on tullut vaikeampaa
Ja toki muistan kohdanneeni mm. opiskelijan, joka oli aloittanut yliopisto- opiskelunsa ensimmäistä kertaa vasta noin 50 vuotiaana.
Ilmeisti ikuisia opiskelijoita on enemmän kuin myöhäisheränneitä. Vaimo on opiskellut 30 vuotta elämästään. Peruskoulu, lukio, yliopisto, väitöskirja, ammattikoulu, ammattikorkeakoulu ja ties mitä kursseja siihen lisäksi.
On erinomainen opiskelija, mutta menestys työelämässä on ollut aika vaatimatonta, palkasta puhumattakaan. Silti naiset usein korostavat opintojen merkitystä työelämässä pärjäämisen sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Kävin pakolliset koulut, suoritin yliopistotutkinnon ja aloitin jatko-opinnot. Totesin etten halua kitkutella assarin palkalla tohtoriksi. lopetin jatko-opinnot ja menin kovapalkkaiseen työhön kansainväliseen yritykseen.
APlle: Ei kaduttanut etten jatko-opiskellut loppuun.
Tämän uskon hyvin. Mutta aina joskus itse aattelen, että miten Suomen kaltaisessa koulutususkovaisessa maassa pärjää itsensäjaympäristönsä kanssa perusterve ihminen jonka muodollinen koulutus on peruskoulu? Heitäkin on omasta mielestäni yllättävän (, vaikka jouksota poistettaisiin he, joilla mm. sairaudet tai hyvin vakavat vammat estävät, aiankin "normaalin" oppimsien ja opiskelemisen) paljon vaikka kokonaisuuteen verrattuna toki marginaalinen ryhmä.
Entä mitä seuraa nyt siitä, että oppivelvollisuus ikää pidennettiin, niin että oppivelvollisuus kestää -muistini mukaan- nyt 18 vuotiaaksi eli siihen asti kun nuoren otaksutaan suoriutuneen joko lukiosta tai ammattikoulusta. Miten saadaan viihtymään ja tai ainakin olemaan liikoja häiritsemättä ja kiusaamatta ne nuoret, jotka eivät viihtyneet tai halunneet hakeutua opiskelemaan silloin kun se oli vielä täysin vapaaehtoista, eikä erityinen oppivelvollisuus.
Tai mitä tämä tekee yleiselle koulutuksen arvostukselle? - Vähän olen itse siinä uskossa, ettei se ainakaan kovin lisää koulutuksen arvostusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kävin lukion peruskoulun jälkeen. Siellä omat vaikeutensa kuten pari ainetta. Lisäksi kiusaaminen jatkui sinne saakka. Jäin yksin myös. Ikäviä vuosia jotka jaksoin jotenkin loppuun. Sen jälkeen tarvitsin vuosia toipumiseen. Myöhemmin yritin keksiä alas missä pärjäisin. En keksinyt mitään. Ahdisti myös ajatus kouluun paluusta. Sitten kävin erästä työkkärin "ammattikurssia".Mukavia ihmisiä, mutta alana vähän väärä sekä todella pitkä matka kouluun ja kesken jäi. Nyt olen käynyt pääosin etänä toista amislinjaa puolet. Harmi vaan taas väärä ala ja pitäisi vaihtaa ns saman alan sisällä toiselle linjalle mihin nämä ja suoritetut hyväksyttäisiin. Asiaa vaikuttaa se ettei tuota linjaa ole kuin parissa paikassa ja en millään halua muuttaa. En pysty siis enää etänä käymään, kun tuo sopi itselle parhaiten. Näitä etäopiskelun linjoja ei vaan tuolle alalle ole ja näin mietin miten pystyn käymään kaukana joka viikko koulussa. Ehkä monimuoto tyyppinen, mutta jo liikaa lähipäiviä. Näin tuo koulutus meinaa jäädä kesken. Puolet olisi jäljellä uutta, kun tuota edellisestä tulisi puolet. En tiedä pystynkö edes ammattia saamaan tällä menolla. Työkokemusta hyvin vähän myös. Harmittaa kun amikset vetävät sitä linjaa, että etäopetusta ei ole ja ns verkkokoulutuslinjoja. Ehkä joillakin aloilla, mutta esim taidepuolella taas ei. Tässä nyt jotain selitystä omasta tilanteesta. En uskonut kaiken käyvän näin vaikeaksi itselleni. Olisin mieluusti hyvin vähän koulussa, kun riippuu niin paljon ryhmästä miten viihdyn. Pelko on jäänyt menneisyydestä ja en oikein tykkää ihmisjoukoista.
Vierailija kirjoitti:
Kaduttaa. Tutkitustikin iäkkäät naiset katuvat eniten sitä, että eivät opiskelleet enemmän.
Ei kaduta ja olen iäkäs 60+ nainen. Avioiduin 19v. ja sain kolme lasta nuorella iällä. Olin 40 kun kaikki olivat täysi-ikäisiä. Opiskelin kouluruotsin ja -englannin lisäksi espanjan. Nykyään olen jo eläkkeellä virastohommista ja asun mieheni kanssa talvet Espanjassa. Ihan tyytyväinen näin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varaudu, etta eka vuosi menee silmia pyoritelleen.
18-20v lapsille kaikki tieto on vaikeaa ja uutta. Tyoelamassa olleelle/elamaa nahneelle se on hirveaa roskaa.
Ainakin kurssit on helppoja.
Tervetuloa koittamaan esimerkiksi lääkiksen tai teknillisen kursseja ikivanhalla tietopohjalla ja jo vanhemmilla aivoilla. Saattaa olla ettei tutkinto olekaan kasassa ihan hetkessä, siellä ei ihan niillä duunarin työelämätaidoilla pärjää. Eikä muullakaan työkokemuksella😁
Ja muuten, jatko-opinnot meinaa tohtoriopintoja, ei korkeakouluopintoja yleisesti!
Jatko-opiskella voi amiksesta tai lukiosta amkkiin, amkista yliopistoon ja maisterista tohtoriksi.
Kyllä, sitten menin kouluun ja hoidin senkin puutteen pois päiväjärjestyksestä. Nykyistä työtäni en tekisi ilman opintoja.
Mä olen valmistunut ensimmäiseen ammattiin amiksesta 30-vuotiaana. Sitä ennen oli lukio käytynä. Kävin lukion jälkeen amk:ta, mutta jätin kesken koska ei ollut mun ala. Toiseen ammattiin valmistuin 34-vuotiaana ja nyt 43-vuotiaana opiskelen amk:ssa. Missään vaiheessa ei ollut tarkoitus olla ilman ammattia.
Vierailija kirjoitti:
Itse kävin lukion peruskoulun jälkeen. Siellä omat vaikeutensa kuten pari ainetta. Lisäksi kiusaaminen jatkui sinne saakka. Jäin yksin myös. Ikäviä vuosia jotka jaksoin jotenkin loppuun. Sen jälkeen tarvitsin vuosia toipumiseen. Myöhemmin yritin keksiä alas missä pärjäisin. En keksinyt mitään. Ahdisti myös ajatus kouluun paluusta. Sitten kävin erästä työkkärin "ammattikurssia".Mukavia ihmisiä, mutta alana vähän väärä sekä todella pitkä matka kouluun ja kesken jäi. Nyt olen käynyt pääosin etänä toista amislinjaa puolet. Harmi vaan taas väärä ala ja pitäisi vaihtaa ns saman alan sisällä toiselle linjalle mihin nämä ja suoritetut hyväksyttäisiin. Asiaa vaikuttaa se ettei tuota linjaa ole kuin parissa paikassa ja en millään halua muuttaa. En pysty siis enää etänä käymään, kun tuo sopi itselle parhaiten. Näitä etäopiskelun linjoja ei vaan tuolle alalle ole ja näin mietin miten pystyn käymään kaukana joka viikko koulussa. Ehkä monimuoto tyyppinen, mutta jo liikaa lähipäiviä. Näin tuo koulutus meinaa jäädä kesken. Puolet olisi jäljellä uutta, kun tuota edellisestä tulisi puolet. En tiedä pystynkö edes ammattia saamaan tällä menolla. Työkokemusta hyvin vähän myös. Harmittaa kun amikset vetävät sitä linjaa, että etäopetusta ei ole ja ns verkkokoulutuslinjoja. Ehkä joillakin aloilla, mutta esim taidepuolella taas ei. Tässä nyt jotain selitystä omasta tilanteesta. En uskonut kaiken käyvän näin vaikeaksi itselleni. Olisin mieluusti hyvin vähän koulussa, kun riippuu niin paljon ryhmästä miten viihdyn. Pelko on jäänyt menneisyydestä ja en oikein tykkää ihmisjoukoista.
Jos et pärjää lähiopetuksessa, miten uskot pärjääväsi työelämässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varaudu, etta eka vuosi menee silmia pyoritelleen.
18-20v lapsille kaikki tieto on vaikeaa ja uutta. Tyoelamassa olleelle/elamaa nahneelle se on hirveaa roskaa.
Ainakin kurssit on helppoja.
Tervetuloa koittamaan esimerkiksi lääkiksen tai teknillisen kursseja ikivanhalla tietopohjalla ja jo vanhemmilla aivoilla. Saattaa olla ettei tutkinto olekaan kasassa ihan hetkessä, siellä ei ihan niillä duunarin työelämätaidoilla pärjää. Eikä muullakaan työkokemuksella😁
Ja muuten, jatko-opinnot meinaa tohtoriopintoja, ei korkeakouluopintoja yleisesti!
Ei vaan jatkotutkinto tarkoittaa tohtorinopintoja. Jatko-opinnot voi olla minkä tahansa asteen opinnot. Älä päde jos et tuon vertaa tiedä.
https://www.oph.fi/fi/oppimateriaali/mun-elama/oppimisen-taidot/jatko-o…
Työllään vaurastunut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus miettinyt, että mistä johtui, että yliopostolla ollessani kohtasin vanhempien opiskelijoiden (sanotaanko yli 40 vuotiaiden) joukossa paljon useammin heitä, jotka olivat aloittaneet toisen tai kolmannen (ellei vielä kolmannen jälkeenkin) uuden korkeakoulu/ yliopistotutkinnon suorittamisen kuin heitä, jotka olisivat 35 + vuotiaana aloittaneet sen ihan ensimmäisen.
- Toki tällaiset useamman kuin yhden tutkinnon loppuun tekijät ovat kaikemn kaikkiaan aika marhginaali ja pieni joukko. Ja varmaan tulevaisuudessa entistäkin pienempi joukko kun opiskelijavalinnoissa suositaan ensikertalaisia ja tuoreita ylioppilaita ja alanvaihdosta on tullut vaikeampaa
Ja toki muistan kohdanneeni mm. opiskelijan, joka oli aloittanut yliopisto- opiskelunsa ensimmäistä kertaa vasta noin 50 vuotiaana.
Ilmeisti ikuisia opiskelijoita on enemmän kuin myöhäisheränneitä. Vaimo on opiskellut 30 vuotta elämästään. Peruskoulu, lukio, yliopisto, väitöskirja, ammattikoulu, ammattikorkeakoulu ja ties mitä kursseja siihen lisäksi.
On erinomainen opiskelija, mutta menestys työelämässä on ollut aika vaatimatonta, palkasta puhumattakaan. Silti naiset usein korostavat opintojen merkitystä työelämässä pärjäämisen sijaan.
Kylllä minä (miehenä) ymmärrän naisten halun korostaa koulutuksen merkitystä työelämässä pärjäämisen kannalta. Toki kohtuus kaikessa. Mutta keskikmäärin niin nainen kuin mies on pärjännyt paremmin koulutetumpana kuin vähemmän koulutetumpana. Hieman harmillinen asia vain on, että koulutus on haluttu ainakin osaksi inflatoida.
Vaikka elämme yhä monimutkaisemmassa ja erilaisia teoreettisia ja muun osaamispotentiaalin ennakollista hankkimista, eikä koulutus ole enää vain harvojen ja valittujen oikeus ja mahdollisuus. Silti en ole ihan varma,että onko hyvä juttu se, että nykyisin niin monelle halutaan antaa oikeus saada kasaan korkeakoulu tai yliopisto -tutkinto.
Nuoremmista ikäluokista taitaa enemmän kuin puolella olla taskussaan ainakin jonkinlainen korkeakoulu tai yliopistotutkinto. - Jollei ole niin ymmärrä, että saattaa osa heistä, joilla ei ole niin vähän harmittaa koska ao tutknnon puuttuminen saattaa harmittaa silloin kun pitäsi vaihtaa uudempaan työpaikkaan. Tai työrooliin. - Tietysti jokaisessa ikäpolvessa on varmasti aina joukko nuorempia tekijöitä, joilla koulut on jääneet kesken ja pärjäneet siitä huolimatta oikein mallikkaasti eritavoin.
Päinvastoin. Siitä on vain ikävät muistot ja opintolaina jäljellä. Teen työtä, johon tutkintoa en tarvitse millään lailla.