Onko tavallista, että erityislapsiperheessä tulee ero, koska isä ei jaksa arkea?

Usein tuppaa käydä niin, että isät katoavat.

Oma puoliso hermoili jo raskausaikana sitä että mitä jos lapsessa on joku vika. Antoi rivien välistä ymmärtää että hänen sitoutumisensa vanhemmuuteen rakoilee ja lapsessa on vammaa tms. Luulen, että olisi häipynyt itse tai olisi hiipunut veke ja tilannut itselleen käytöksellään häädön.

Tämä.on kuulemani perusteella todella yleistä. Vain terve ja hyvinvoiva lapsi kelpaa.

Oikeastaan tiedän jo, että jos toinen lapsi olisi mitenkään erityinen ja sen tietäisi jo heti syntymän jälkeen, alkaisin suunnitella eroa. Helpompaa kun yksi valittaja pois nurkista. Näin myös yhteiskunnan puolesta järjestyy helpommin tukea ja apua, kun oletus ei ole se että kotona kaksi aikuista hoitaa, kun ei kuitenkaan hoida.

Yleensä ne on kyllä äitejä jotka meuhkaa kaksamattomuudella

Noita erityislapsia sikiää nykyisessä kasvatuskulttuurissa kuin sieniä sateella.

Itse olisin kai nykyajan mittareilla ollut erityislapsi. Vanhempieni avioliitto kylläkin kesti äitini kuolemaan saakka, vaikka toivoinkin vanhempieni eroa ja elämää ilman isääni. Vieläkin nyt aikuisena joudun olemaan jatkuvasti tekemisissä isäni kanssa, vaikka välimme ovat vaikeat, kuormitun isästäni valtavasti, eikä isäni ole oikeastaan koskaan hyväksynyt olemassaoloani sellaisena kuin olen.