Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten saada tämä elämän yhtälö tomimaan?
27.04.2010 |
1. Täytyy olla ahkera töissä ja mielellään tienatakin niin, että perheen eläätämisen ohessa jäisi rahaa harrastuksiin, kylpyläreissuihin, ulkomaanmatkoihin ja muuhunkin mukavaan.
2. Aikaa pitäisi kuitenkin olla riittävästi kotielämään ja perheen yhteisiin juttuihin, lasten kanssa touhuamiseen, miehen kanssa juttelemiseen...
3. Lapset tulisi hoitaa kotona ainakin 3-vuotiaiksi, mieluummin pidempään. Rahahan ei saa olla este.
4. Lasten tulee saada riittävästi virikkeitä ja sosiaalisia kontakteja, päivähoitohan niitä tarjoaa.
5. Lasten kanssa on vietettävä paljon aikaa, harrastettava ja tehtävä asioita yhdessä. JOKA PÄIVÄ täytyy löytyä jokaiselle lapselle sitä henkilökohtaista aikaa jutteluun, lukemiseen, pelaamiseen. Myös eri ikäisten lasten tarpeet vauvasta teiniin tulee pystyä huomioimaan!
6. Lasten pitää harrastaa; urheileminen, soittaminen, laulaminen, askarteleminen jne. ovat kaikki niin hyödyllisiä taitoja, sosiaalisista taidoista nyt puhumattakaan!
7. Parisuhdetta on hoidettava. Vähintään muutaman kerran vuodessa on löydyttävä aikaa (ja rahaa) parisuhdeviikonloppuun tai mieluummin muutamaan päivään, jolloin voi keskittyä vain siihen puolisoon. Sehän ei haittaa, että lomia ja vapaita on rajoitetusti, mahdollisesti vielä vuorotyö ja hankalat työajat, hoitajia lapsille ei ole omasta takaa; kaikkihan nämä ovat voitettavia esteitä.
8. Ja se OMA aika; sitähän jää kaiken tämän ohessa sitten päivittäiseen hengähdystaukoon ja omiin harrastuksiin...
Ihan oikeasti mietin, miten ihmeessä kaiken saa pelaamaan. Yhdessäolo, toisten huomioiminen, asioista puhuminen tahtovat jäädä jalkoihin, kun elämä on yhtä pakollista suorittamista!
Kommentit (14)
vaan käy töissä ja elä ihan normaalisti ja teet sen minkä ehdit. parisuhdetta ei pidä hoitaa erikseen, se hoituu sillä, että hoidatte kodin ja lapset yhdessä miehesi kanssa. meillä ainakin arki-illat on niin lyhyet, että ei siinä neljässä viidessä tunnissa aika riitä kaikille lapsille omaa henkilökohtaista aikaa. ja ihan normaaleja lapsia on meidänkin perheessä kasvanut. eikä niitä pidä 3-vuotiaaksi kotona hoitaa, suomessa on ihan hyvä lapsen tarpeet huomioonottava päivähoitojärjestelmä.
Eihän näitä pitäisikään miettiä, elettävä se vain on. Eniten ehkä olen pohtinut tuota kaikkien lasten yksilöllistä huomioimista ja se joskus ahdistaa, kun siihen ei riitä aika. Joskus huomaan, että neljästä lapsista se helpoin ja vähiten huomiota hakeva on ollut useita päiviä vähän "paitsiossa", koska hän tyytyy siihen, että kiirehetkellä saatan sanoa, että "ei nyt, puhutaan myöhemmin" ja sitten se jää. Kolme muuta lasta kyllä sitten hakevatkin huomionsa, jos ei muuten, niin negatiivisesti. Mutta ei sekään ole kivaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
elä ota stressii nui paljo.meillä on yhtä kaaosta vaan.töissä ei käyä,kun ei oo töitä.
rahaa koitetaan käyttää niin että riittää...
harrastuksia ei oikein ole...
syödäänki millon sattuu...
päivät menee kyllä ilman suunnitteluakin...
on teiniä,alakoululaista,vauvaa...parisuhde on mitä on.jos jaksetaan sekstaillaan jne:D
"pitää" ja "täytyy". Mun mielestä siinä on sun suurin ongelma.
"pitää" ja "täytyy". Mun mielestä siinä on sun suurin ongelma.
Yritin kuvata tätä nyky-yhteiskunnan "pakko"-elämää. Ehkä se ei sitten oikein onnistunut...
ap
töitä pitää tehdä 8h/vrk töissä ja vielä illalla kotona ainakin tsekata sähköpostit ja tehdä jotain pientä lasten mentyä nukkumaan, lisäksi ylityöt työpaikalla ja työpaikan riennot. Lisäksi ammattikirjallisuuteen pitää perehtyä (joka viikko tulee nivaska lukemista). Hyvä olisi myös tehdä tutkimustyötä ja esim. väitöskirja pyöräyttää vaikkapa äitiyslomalla.
JA sitten tietysti ystävät, heitäkään ei saa unohtaa. Menestyvällä perheellä on myös muutama ystäväpariskunta lapsineen, joiden kanssa matkustellaan, mökkeillään ja syödään 5 ruokalajin gourmetillallisia, itsetehtyjä totta kai.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin mulla tulee etusijalla lapset sekä oma henkinen hyvinvointi. Eli työt ja rahat saa jäädä vähemmälle, kun lapset ovat vielä pieniä. Jos mä elän vaikka 90-vuotiaaksi, se noin 10 vuotta tiivistä yhteiseloa pienten lasten kanssa on oikeasti aika lyhyt ja kullan kallis aika. Eikä tämä tarkoita jatkuvaa virikkeiden tarjoamista, vaan läsnäoloa ja tavallista arkea.
Ja jotta siellä kotona ei homehtuisi ja hajoaisi, pitää elämässä olla jotain muutakin. Joku kiva harrastus, shoppailupäivä yksinään joskus, vierailut kaveriperheisiin. leffa miehen kanssa jne. Ja taas jaksaa kotona vähän paremmin.
nuorena: lenkkeillä säännöllisesti, käydä kampaajalla, kuntosalilla, kosmetologilla, kuoria, rasvata, nyppiä, epiloida, hoitaa hampaita, kynsiä, kantapäitä, joogata, halailla puita, lukea zen-kirjallisuutta, huolehtia vanhuksista sekä luonnosta. Melko usein otan lasin punaviiniä ja suklaata ja tuijotan televisiota potien ainaista syyllisyyttä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nuorena: lenkkeillä säännöllisesti, käydä kampaajalla, kuntosalilla, kosmetologilla, kuoria, rasvata, nyppiä, epiloida, hoitaa hampaita, kynsiä, kantapäitä, joogata, halailla puita, lukea zen-kirjallisuutta, huolehtia vanhuksista sekä luonnosta. Melko usein otan lasin punaviiniä ja suklaata ja tuijotan televisiota potien ainaista syyllisyyttä...
Miettikääpä sitä, miten monia eri ohjeita meidän pitäisi noudattaa!!!
- on huolehdittava kunnosta; siis urheiltava ja ulkoiltava säännöllisesti
- on syötävä terveellisesti; vähärasvaisesti ja kuitupitoisesti, paljon kasviksia
- on hallittava painoa; joko laihdutettava tai pidettävä jo saavutettu ok paino
- on huolehdittava ulkonäöstä; yllä mainitut
- on pidettävä huoli hampaista (Vain 5 happohyökkäystä per päivä! sanoi hammaslääkärini. Muuten ainoastaan vettä.)
- on huolehdittava omasta sisäisestä tasapainosta; tämä onkin se vaikein!
Kun nämä kaikki vielä muistaa tuossa arkirumbassa, niin sitten on hyvä! =D
ap
että koska meillä on MAHDOLLISUUS tehdä paljon asioita, meidän muka kuuluukin tehdä kaikkea sitä. Oikeasti kaikkea ei ole PAKKO tehdä, mihin meille on annettu mahdollisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut asiat saavat luvan odottaa aikaa suotuisampaa. Itselläni on kolme lasta; 7-, 5- ja 3-vuotiaat. Ihan 3-vuotiaaksi en kuopusta kotona hoitanut, mutta olen onnellinen siitä, että pystyin olemaan kotona niin pitkään, että lapsi oli 2,5 v käveli ja puhui oikein hyvin päiväkodin aloittaessaan.
Olemme sorvanneet elämästämme oman näköisen. Meillä panostetaan enimmäkseen ihan siihen perusarkeen; teemme perheenä ihan tavallisia asioita ja uskon, että lapset saavat paljon enemmän irti yhteisestä arjesta kuin lukuisista reissuista ja harrastuksista. Minusta lasten ei TÄYDY harrastaa yhtään mitään. Itse en aio pakottaa yhtäkään lastani harrastuksiin vaan odotan, että löytävät itse jonkin mukavan tekemisen. Itselläni se oli koripallo, mutta todellakaan en aio lapsiani työntää palloilukerhoon yms. jatkamaan äidin jalanjäljillä.
Parisuhdetta meillä hoidetaan ihan tässä arjessa. Syystä, että meillä ei ole ketään joka ottaisi lapsia usein hoitoon, olemme oikein onnellisia jos pystymme pari kertaa vuodessa viettämään jonkin pienen miniloman max viikonlopun kahden. Iltaisin kun lapset nukkuvat, vietämme aikaa kaksin. Tosin kun teen vuorotyötä niin joskus ne illat ovat kortilla, mutta kyllä sitä aina vähän ehtii toista helliä. Toisaalta se, että olemme aina "joutuneet" luovimaan itse arjessa ilman ulkopuolisia apuja on mielestäni lujittanut perhettämme kovasti. Meillä ei ole ketään, jolle työntää lapset aina kun mieli tekee, joten joko teemme asiat perheenä tai sitten etsimme jonkun kompromissin.
Meillä lapset eivät ole elämän keskipiste vaan kannatan ennemminkin lauma-ajattelua. Toki pyrin kaikkien tarpeet ottamaan huomioon ja kuuntelemaan kun on huolia, mutta todellakaan ei ihan joka päivä ole aikaa touhuta mitään yksilöllistä kaikkien kanssa erikseen. Lapseni "joutuvat" osallistumaan kotitöihin kukin taitojensa mukaan ja siinä sitä tulee samalla juteltua ja kyseltyä. Ja välillä sitä lojutaan tylsinä sohvalla koko sakki ja vaan ollaan.
Näin meillä, toisin muualla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut asiat saavat luvan odottaa aikaa suotuisampaa. Itselläni on kolme lasta; 7-, 5- ja 3-vuotiaat. Ihan 3-vuotiaaksi en kuopusta kotona hoitanut, mutta olen onnellinen siitä, että pystyin olemaan kotona niin pitkään, että lapsi oli 2,5 v käveli ja puhui oikein hyvin päiväkodin aloittaessaan. Olemme sorvanneet elämästämme oman näköisen. Meillä panostetaan enimmäkseen ihan siihen perusarkeen; teemme perheenä ihan tavallisia asioita ja uskon, että lapset saavat paljon enemmän irti yhteisestä arjesta kuin lukuisista reissuista ja harrastuksista. Minusta lasten ei TÄYDY harrastaa yhtään mitään. Itse en aio pakottaa yhtäkään lastani harrastuksiin vaan odotan, että löytävät itse jonkin mukavan tekemisen. Itselläni se oli koripallo, mutta todellakaan en aio lapsiani työntää palloilukerhoon yms. jatkamaan äidin jalanjäljillä. Parisuhdetta meillä hoidetaan ihan tässä arjessa. Syystä, että meillä ei ole ketään joka ottaisi lapsia usein hoitoon, olemme oikein onnellisia jos pystymme pari kertaa vuodessa viettämään jonkin pienen miniloman max viikonlopun kahden. Iltaisin kun lapset nukkuvat, vietämme aikaa kaksin. Tosin kun teen vuorotyötä niin joskus ne illat ovat kortilla, mutta kyllä sitä aina vähän ehtii toista helliä. Toisaalta se, että olemme aina "joutuneet" luovimaan itse arjessa ilman ulkopuolisia apuja on mielestäni lujittanut perhettämme kovasti. Meillä ei ole ketään, jolle työntää lapset aina kun mieli tekee, joten joko teemme asiat perheenä tai sitten etsimme jonkun kompromissin. Meillä lapset eivät ole elämän keskipiste vaan kannatan ennemminkin lauma-ajattelua. Toki pyrin kaikkien tarpeet ottamaan huomioon ja kuuntelemaan kun on huolia, mutta todellakaan ei ihan joka päivä ole aikaa touhuta mitään yksilöllistä kaikkien kanssa erikseen. Lapseni "joutuvat" osallistumaan kotitöihin kukin taitojensa mukaan ja siinä sitä tulee samalla juteltua ja kyseltyä. Ja välillä sitä lojutaan tylsinä sohvalla koko sakki ja vaan ollaan. Näin meillä, toisin muualla.
Ei meilläkään ole pakko kenenkään harrastaa, tietenkään, enkä edes salli lapsille liikaa harrastuksia, vaan sen, mitä suosiolla jaksavat. Pikkukoululaisella ehdoton maksimi 2 krt viikossa, noin esimerkkinä.
Meillä ei myöskään reissata ja järjestetä lapsille viihdykettä. Enemmän kyllä itse sitä kaipaisin, mutta kun on tehnyt sen valinnan, että lapsia on monta, niin kaikkea ei voi saada.
Meilläkin lapset tekevät kotitöitä. Vanhin on siinä vaiheessa, että nurisee vastaan (kun kekenkään muun ei tarvitse tehdä), mutta pakko on silti tehdä.
Halusin lähinnä herättää keskustelua näistä pakoista ja täytymisistä ja niiden herättämistä ajatuksista, jopa ahdistuksesta.
ap
Elämästä voi tehdä sellaisen kun itse haluaa (no tietyin rajoittein toki). Itse olen niin sinut näiden meidän valintojemme kanssa, että ei pätkääkään hetkauta vaikka muut olisivat mitä mieltä tahansa. Nämä "pakot" ovat lähinnä ympäristön sanelemia ja onhan se aivan absurdia vertailla perheitä, tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Jokainen kun tekee sen minkä kykenee omista lähtökohdistaan ja toivottavasti on tyytyväinen tekemiinsä ratkaisuihin. Omat lapseni ovat terveitä ja tasapainoisia, vaikka meillä syödään sikanautajauhelihaa eikä luomua. ;)
Alue: Aihe vapaa
vaan käy töissä ja elä ihan normaalisti ja teet sen minkä ehdit. parisuhdetta ei pidä hoitaa erikseen, se hoituu sillä, että hoidatte kodin ja lapset yhdessä miehesi kanssa.
meillä ainakin arki-illat on niin lyhyet, että ei siinä neljässä viidessä tunnissa aika riitä kaikille lapsille omaa henkilökohtaista aikaa. ja ihan normaaleja lapsia on meidänkin perheessä kasvanut.
eikä niitä pidä 3-vuotiaaksi kotona hoitaa, suomessa on ihan hyvä lapsen tarpeet huomioonottava päivähoitojärjestelmä.