Onko kukaan lukenut pimeyden ytimessä?

Eikö kukaan? Ehkä mäkään en sit uskalla

Lopetin loppuvaiheilla kesken, lasten kidutus ja raiskausvideoista lukeminen on masentavaa, minulle riittää tieto että sellaista on, en tarvitse yksityiskohtia. Kirjailijan terapeuttikaan ei halunnut kuulla asiasta enempää. Netti on on tuonut kaikenmaailman vastenmieliset saastat yhteen, vaikeaa on ymmärtää näitä.

Olen parhaillani lukemassa. Pakko oli jättää kesken juuri eilen illalla, ajattelin että en saa unta kun niin kamalia mielikuvia puski päähän. En suosittele herkille. 

Jatkan vielä että pimeän verkon kauheuksista liikkuu paljon huhuja ja niitä ammutaan kirjassa alas, hyvä niin. Sitä oikeaakin materiaalia kyllä on.

En. Tarvitsen valoa, että näen lukea.

Mä oon lukenut n.30 sivua ja päätin jättää kesken nyt on elämässä niin paljon kaikkea muuta raskasta, en ehkä halua tietää totuuksia netin syövereistä😢

Pimeyden ytimessä oli tv-sarja ydinvoimasta ja radioaktiivisesta materiaalista.

Olen lukenut koko kirjan.

En uskalla. Muutenkin mielenterveys ja usko ihmiskuntaan horjuu!

Yritän suojella itseäni kauheuksilta. On kauheaa, että ne lapset eivät voi suojella itseään ja että kukaan aikuinen ei suojele heitä. Mutta heitä ei auta yhtään se, että minä menen pois tolaltani. Jo pelkkä ajatus järkyttää.

Olen, ja se oli raskain kirja, mitä olen koskaan lukenut. Kirja on arvokas tietoteos ja arvostan toimittajan työtä todella paljon. Silti, jos saisin neuvoa itseäni jälkikäteen ja muita, jotka vielä harkitsevat sen lukemista, kehottaisin jättämään väliin. Sisältö on osin niin hirvittävää, että se ei koskaan lähde mielestä pois, ja siitä on vaikea etäännyttää itseään.

Tieto lisää tuskaa. Nuorempana olisin lukenut tuon kirjan ihan varmasti. Nykyään haluan kuitenkin suojella yöuniani ainakin tietyssä määrin maailman raadollisuudelta.

Suosittelen ehdottomasti lukemaan. Tutkijahan joutui itse turvautumaan traumaterapiaan tutkimuksensa johdosta. Jokainen voi siis arvata, millaisia jälkiä ihmiseen jättää, jos on joutunut olemaan siellä kameran toisella puolella uhrin asemassa 4-vuotiaana.

Itse olen kokenut varhaislapsuudessa joitakin tuossa kirjassa kuvailtuja erittäin pahoja asioita ja kyllä se ihmiseen pysymättömän jälkensä jättää, on erittäin vaikeaa yrittää luottaa ihmisiin ja psyykeen kanssa on ollut aina ongelmia.

Veikkaan että myös tänä päivänä tuota toimintaa harjoitetaan tietyissä suljetuissa piireissä varsin organisoidusti. Pahantekijät osaavat kyllä pelata tuota peliään erittäin taitavasti ainakin nuorempien lasten kanssa. He tietävät mistä naruista ohjailla ettei asiat koskaan tulisi ilmi ja tarjota lapsille/nuorille pahuuden vastapainoksi kaikkea mahdollista mukavaa, ilmeisesti sekoittaakseen lapsen mielen niin, ettei hän olisi enää varma, onko kyseessä lopulta hyvä vai paha ihminen ja onko hän vain kuvitellut asioita.

Uskallan väittää, että monet näistä tekijöistä ovat kirjaimellisesti susia lampaiden vaatteissa ja monet luultavasti tänäkin päivänä yhteiskunnallisesti erittäin arvostetuissa asemissa, jopa yhteiskunnan kermaa.

Uhreilla taas menee elämä myöhemmissä vaiheissa valitettavan usein "penkin alle" tavalla tai toisella, mikä on äärettömän surullista, koska he eivät lähtökohtaisesti ole tehneet mitään pahaa tai väärää. Useimmilla kuitenkin muistot alkavat puskea pintaan vasta vuosia-tai jopa vuosikymmeniä tapahtumien jälkeen, yleisimmin teini-iässä tai varhaisaikuisuudessa ja moni kokee asioiden nostamisen liian tuskalliseksi tai myöhäiseksi.

Mielestäni ulkopuoliselle oikea tapa ei kuitenkaan ole ummistaa silmiään yhteiskunnassa ilmenevältä pahuudelta. Terveen aikuisen ihmisen täytyy uskaltaa kohdata totuus elämästä ja yhteiskunnasta kaikessa sen kauneudessaan ja kauheudessaan, mielestäni muu on hieman selittelyä tai jopa pelkuruutta, uppoutumista omaan mielikuvitus onnenkuplaansa. Yleensä ensi shokin jälkeen ainakin puhdassydämisillä ihmisillä alkaa heräämään myös polttava tarve ja halu tehdä jotakin tällaisen pahuuden kitkemiseksi ja vasta silloin alamme olla sillä tiellä, joka voi viedä meitä yhteiskuntana eteenpäin.

Jos taas kaikki kääntävät selkänsä tai vetoavat omiin vaikeuksiinsa ja pyrkivät sulkemaan mielestään kaikki tällaiset pahuudet, se on kuin antaisi tällaiselle toiminalle vapaat kädet rehottaa.

Kaikille entisille lapsiuhreille uskallan antaa yhden neuvon: pyri antamaan anteeksi pahantekijällesi, vaikka se äärimmäisen vaikeaa onkin ja vie varmasti vuosia. Sinun ei tarvitse tietenkään tehdä sitä olemalla yhteydessä pahantekijääsi, vaan pelkästään oman mielesi tasolla. Jos et kykene antamaan anteeksi, myrkytät vain hiljalleen oman sielusi pohjattomalla katkeruudella, ahdistuksella ja vihalla, joka väistämättä säteilee myös sinun omaan elinympäristöösi.

Tärkeä aihe ja hienoa, että jollain on mielenlujuutta ja uskallusta tarttua tuohon niin monia elämiä tuhoavaan aiheeseen.

Kuuntelin tämän Suplassa ja se kolmas luku on aika painajaismainen 💀 Hirveän vaikea tuota on oikein kenellekään suositella.

Huumeet, asekauppa ja palkkamurhaluvut kyllä lukee ahdistumatta. Mutta lapsipornoa käsittelevät tekstit on kamalia, mielikuvat jotka tekstin kuvailusta syntyy, ovat järkyttäviä ja pahan olon aalto noiden uhrien vuoksi oli todellinen. Miten maailmassa voikin olla noin pahoja ihmisiä? Sairaita, sekopäisiä. Kyllä vähän ropisi taas usko ihmiskuntaan astetta alemmas.

Ja monessa kohtaa se on miesten seksuaalisuus jolla on sairaat ulottuvuudet. En toki vähättele naisiakaan joita tekstissä mainitaan, aivan sairasta touhua. Mutta tämän kirjan luettuani vältän entistä enemmän miesten kohtaamista pimeässä tai syrjäisessä paikassa.

Tämä ei ollut lukukokemuksena kovin vaikea, vaikka etukäteen hieman arvelutti tarttua kirjaan, jota on kuvailtu poikkeuksellisen järkyttäväksi. Pari painajaisunta kyllä näin aiheeseen liittyen, mutta ei sekään haitannut. Aihe on niin tärkeä, että kyllä sen vuoksi mielellään hieman kärsiikin.

Vierailija kirjoitti:

Pimeyden ytimessä oli tv-sarja ydinvoimasta ja radioaktiivisesta materiaalista.

Siitä on tehty myös elokuva. Pääosassa Mel Gibson.

https://m.imdb.com/title/tt1226273/

Ne kauheimmat ovat kirjan lopussa.

Aarno Malin sanoi jossain haastattelussa, että kirjaa on luettu paljon.