Lue keskustelun säännöt.
Teenkö väärin, kun hermostun lapselle, joka pelleilee ruokapöydässä
20.07.2022 |
Meillä on sääntönä, että ruokapöydässä ei pelleillä, ei heitellä ruokaa jne. Aina ollut tämä sääntö. Silti lapsi (4,5 v.) välillä alkaa pelleilemään ruokapöydässä, tuntuu, että lähinnä ärsyttääkseen minua. Tai kokeillakseen, että saisiko pelleillä. No, ei tietenkään saa, ei vaikka asiaa kokeilisi joka päivä. Ennen jaksoin rauhallisesti kieltää, selittää että ei saa tehdä niin jne. Nykyään hermostun yhdestäkin pelleily-yrityksestä. En ala huutaa enkä raivoa, mutta minusta varmaan huomaa tiukasta äänensävystä, että olen vihainen. Käsken lapsen heti pois pöydästä. En siedä sitä, että tahallaan yritetään sotkea ruoalla tai muuten pelleillään kun on ruoka-aika. Teenkö väärin kun toimin näin? Mietin siis, että olenko aivan liian tiukkis?
Kommentit (54)
Et ole tiukkis. Meillä en ottanut asiaa tarpeeksi tiukasti tuossa iässä ja sama jatkuu nyt 8-vuotiaan kanssa. Olin liian lepsu aluksi. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Itse sen tiedän. *huoh*
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et ole tiukkis. Meillä en ottanut asiaa tarpeeksi tiukasti tuossa iässä ja sama jatkuu nyt 8-vuotiaan kanssa. Olin liian lepsu aluksi. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Itse sen tiedän. *huoh*
Jostain syystä tunnen kuitenkin syyllisyyden tunteita sen jälkeen kun olen vähän vihaisena käskenyt lapsen pois pöydästä. Miksi niin?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole tiukkis. Meillä en ottanut asiaa tarpeeksi tiukasti tuossa iässä ja sama jatkuu nyt 8-vuotiaan kanssa. Olin liian lepsu aluksi. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Itse sen tiedän. *huoh*
Jostain syystä tunnen kuitenkin syyllisyyden tunteita sen jälkeen kun olen vähän vihaisena käskenyt lapsen pois pöydästä. Miksi niin?
Ap
Sinä olet lapsen vanhempi, sinun tehtäväsi on opettaa hänelle, miten ruokapöydässä käyttäydytään. Et ole mikään kaveri, jonka pitää aina olla lapselle mieliksi.
No siinä suhteessa olet vähän liian tiukkis, että yksi varoitus ennen pöydästä poistoa olisi kyllä hyvä olla. Joo, periaatteessa lapsi kyllä tietää jo tuon ikäisenä, miten pöydässä pitäisi olla, ja samantien poisto on sinällään perusteltu, mutta tuo ikäisen kanssa kuitenkin itse antaisin sen varoituksen ensin, ja sitten vasta poistaisin pöydästä. Näin lapsi saisi paremmin (ikätasoisemmin) mahdollisuuden korjata käytöstään.
Ja jos lapsi käyttäytyy kunnolla (varoituksen jälkeen tai ilman sitäkin), muistathan kehaista? Jos lapsi pelleilee ruokapöydässä usein, hän on voinut keksiä, että se on takuuvarma keino saada huomiota. Kehuminen hyvin menneestä ruokailusta saattaa suitsia pelleilyä jatkossa, varsinkin jos huonolla käytöksellä joutuu vaan neutraalisti/tiukasti pois pöydästä=ei huomiota, hyvin mennyt ruokailu=kiitokset ja vanhemman positiivinen huomio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole tiukkis. Meillä en ottanut asiaa tarpeeksi tiukasti tuossa iässä ja sama jatkuu nyt 8-vuotiaan kanssa. Olin liian lepsu aluksi. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Itse sen tiedän. *huoh*
Jostain syystä tunnen kuitenkin syyllisyyden tunteita sen jälkeen kun olen vähän vihaisena käskenyt lapsen pois pöydästä. Miksi niin?
Ap
Sinä olet lapsen vanhempi, sinun tehtäväsi on opettaa hänelle, miten ruokapöydässä käyttäydytään. Et ole mikään kaveri, jonka pitää aina olla lapselle mieliksi.
Kyllä kyllä. Tietenkin noin, enkä yritä olla mikään kaveri tai aina lapselle mieliksi. Meillä on muissakin asioissa selkeät ja johdonmukaiset säännöt. Mutta tämän ruokajutun kohdalla tunnen syyllisyyttä kun poistan lapsen pöydästä. Itseäni ei koskaan poistettu pöydästä lapsena, vaikka olisin pelleillyt miten. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pikku asioista kannata hermostua. Mä opetin lapselleni hyvät pöytätavat. Mietittiin yhdessä muutamia perusjuttuja, hän yllättäen tiesi paljon sillä päiväkodissa oli myös ehditty opettaa. Ei vaan kotona noudattanut niitä.
Lapsi piirsi ruokailukuvia ja laitettiin niitä keittiön seinälle. Sitten tein tarrataulukon ja mukavasti sujuneesta aterioinnista sai tarran. Sunnuntaina paistettiin vohveleita jälkiruuaksi. Hyvin jäi ruokatavat käytäntöön, vaikkei tuota montaa viikkoa jatkettu.
Vierailija kirjoitti:
No siinä suhteessa olet vähän liian tiukkis, että yksi varoitus ennen pöydästä poistoa olisi kyllä hyvä olla. Joo, periaatteessa lapsi kyllä tietää jo tuon ikäisenä, miten pöydässä pitäisi olla, ja samantien poisto on sinällään perusteltu, mutta tuo ikäisen kanssa kuitenkin itse antaisin sen varoituksen ensin, ja sitten vasta poistaisin pöydästä. Näin lapsi saisi paremmin (ikätasoisemmin) mahdollisuuden korjata käytöstään.
Ja jos lapsi käyttäytyy kunnolla (varoituksen jälkeen tai ilman sitäkin), muistathan kehaista? Jos lapsi pelleilee ruokapöydässä usein, hän on voinut keksiä, että se on takuuvarma keino saada huomiota. Kehuminen hyvin menneestä ruokailusta saattaa suitsia pelleilyä jatkossa, varsinkin jos huonolla käytöksellä joutuu vaan neutraalisti/tiukasti pois pöydästä=ei huomiota, hyvin mennyt ruokailu=kiitokset ja vanhemman positiivinen huomio.
Toimin siis niin, että jos alkaa olemaan ilmassa merkkejä siitä, että pelleily saattaa alkaa, niin muistutan, että ei saa pelleillä vaan pitää syödä kunnolla (selitän aina, mitä sanalla kunnolla tarkoitan). Eli eikö tuo vastaa sitä yhtä varoitusta, kun asiasta on muistutettu kuitenkin? Ja muistutettu, että jos pelleilee, niin poistan pöydästä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Satanismin perusteisiin kuuluu, että häiritsijälle sanotaan kerran nätisti, ja sanotaan vielä toisenkin kerran, mutta jos häirintä jatkuu, pitää häiritsijä eliminoida.
Vierailija kirjoitti:
Ei pikku asioista kannata hermostua. Mä opetin lapselleni hyvät pöytätavat. Mietittiin yhdessä muutamia perusjuttuja, hän yllättäen tiesi paljon sillä päiväkodissa oli myös ehditty opettaa. Ei vaan kotona noudattanut niitä.
Lapsi piirsi ruokailukuvia ja laitettiin niitä keittiön seinälle. Sitten tein tarrataulukon ja mukavasti sujuneesta aterioinnista sai tarran. Sunnuntaina paistettiin vohveleita jälkiruuaksi. Hyvin jäi ruokatavat käytäntöön, vaikkei tuota montaa viikkoa jatkettu.
Ei tietenkään pikkuasoista kannata hermostua. Mutta ajatteleppas, että olen hyvistä pöytätavoista puhunut lapselle jo vuosia (koska on kuitenkin jo 4,5). Kehunut, kun onnistuu syömään hyvillä tavoilla. Muistuttanut ja muistuttanut. Vuosia. Ja silti edelleen testaa saako pelleillä. Eikö sinun mitta koskaan täyttyisi niin, että hermostuisit? Eikö sinulla koskaan tulisi pelleilyn kanssa ihan tunnetasolla raja vastaan?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hermostuminen on joskus paikaallaan, koska se kuuluu normaaliin elämään. Pumpulissa kasvaneella voi olla muuten vaikeaa myöhemmin, jos esim opettaja korottaa ääntään koulussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei pikku asioista kannata hermostua. Mä opetin lapselleni hyvät pöytätavat. Mietittiin yhdessä muutamia perusjuttuja, hän yllättäen tiesi paljon sillä päiväkodissa oli myös ehditty opettaa. Ei vaan kotona noudattanut niitä.
Lapsi piirsi ruokailukuvia ja laitettiin niitä keittiön seinälle. Sitten tein tarrataulukon ja mukavasti sujuneesta aterioinnista sai tarran. Sunnuntaina paistettiin vohveleita jälkiruuaksi. Hyvin jäi ruokatavat käytäntöön, vaikkei tuota montaa viikkoa jatkettu.
Ei tietenkään pikkuasoista kannata hermostua. Mutta ajatteleppas, että olen hyvistä pöytätavoista puhunut lapselle jo vuosia (koska on kuitenkin jo 4,5). Kehunut, kun onnistuu syömään hyvillä tavoilla. Muistuttanut ja muistuttanut. Vuosia. Ja silti edelleen testaa saako pelleillä. Eikö sinun mitta koskaan täyttyisi niin, että hermostuisit? Eikö sinulla koskaan tulisi pelleilyn kanssa ihan tunnetasolla raja vastaan?
Ap
Hän oli suunnilleen neljä silloin, kun noita juttuja harjoiteltiin. Ja ei, ei minulla täyttynyt mitta pahassa mielessä. Ruokailut alkoi mennä leikkimiseksi, niin totesin että nyt täytyy tehdä jotain ja tuo yhdessä miettiminen ja palkintotaulukko osoittautui meillä toimivaksi. Nykyisin jos hän vaikka yrittää salakuljettaa kännykän ruokapöytään, niin saatan ilkikurisesti kysyä tulisikohan tuollaisesta tarraa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hermostuminen on joskus paikaallaan, koska se kuuluu normaaliin elämään. Pumpulissa kasvaneella voi olla muuten vaikeaa myöhemmin, jos esim opettaja korottaa ääntään koulussa.
Vain epäonnistunut opettaja alentuu korottamaan ääntään.
Hermostuminen on oikeasti ihan hyvästä. Lapsen tulee oppia, että hänen käytöksensä aiheuttaa toisissa ihmisissä tunnereaktion. Näin hän oppii lukemaan sosiaalisia viestejä ja säätelemään käytöstään sen mukaan. Lauhkeana lässyttävä vahanaamainen vanhempi tekee lapselle karhunpalveluksen. Ei tietenkään raivota kannata, mutta suuttumuksen saa näyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hermostuminen on joskus paikaallaan, koska se kuuluu normaaliin elämään. Pumpulissa kasvaneella voi olla muuten vaikeaa myöhemmin, jos esim opettaja korottaa ääntään koulussa.
Vain epäonnistunut opettaja alentuu korottamaan ääntään.
Nykylapset meluavat niin paljon, että on pakko. Meno saattaa olla kuin eläntarhassa.
Vierailija kirjoitti:
Satanismin perusteisiin kuuluu, että häiritsijälle sanotaan kerran nätisti, ja sanotaan vielä toisenkin kerran, mutta jos häirintä jatkuu, pitää häiritsijä eliminoida.
Tämä on hyvä periaate, kun kakarat tulevat tupakkaa polttamaan ja vittua hokemaan ikkunan alle. Sanoo kerran tai kahdesti ja tuhoaa ne sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hermostuminen on joskus paikaallaan, koska se kuuluu normaaliin elämään. Pumpulissa kasvaneella voi olla muuten vaikeaa myöhemmin, jos esim opettaja korottaa ääntään koulussa.
Vain epäonnistunut opettaja alentuu korottamaan ääntään.
Nykylapset meluavat niin paljon, että on pakko. Meno saattaa olla kuin eläntarhassa.
Ei huutoa saa lakkaamaan huutamalla. Opettaja on menettänyt pelin, jos alkaa huutaa kilpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hermostuminen on joskus paikaallaan, koska se kuuluu normaaliin elämään. Pumpulissa kasvaneella voi olla muuten vaikeaa myöhemmin, jos esim opettaja korottaa ääntään koulussa.
Vain epäonnistunut opettaja alentuu korottamaan ääntään.
Kukaan ei ole täydellinen. Kaikki epäonnistuvat joskus. Pieni äänen korottaminen on mielestäni parempi vaihtoehto kuin pöydän alle vajoaminen.
Kyllä, lapset on äärestä fiksuja ja osaa hakea vanhemmilta sen toivotun reaktion. Hän on voittanut. Hän on itseään heikomman vanhemman lapsi.
Et.