Lue keskustelun säännöt.
Teenkö väärin, kun hermostun lapselle, joka pelleilee ruokapöydässä
20.07.2022 |
Meillä on sääntönä, että ruokapöydässä ei pelleillä, ei heitellä ruokaa jne. Aina ollut tämä sääntö. Silti lapsi (4,5 v.) välillä alkaa pelleilemään ruokapöydässä, tuntuu, että lähinnä ärsyttääkseen minua. Tai kokeillakseen, että saisiko pelleillä. No, ei tietenkään saa, ei vaikka asiaa kokeilisi joka päivä. Ennen jaksoin rauhallisesti kieltää, selittää että ei saa tehdä niin jne. Nykyään hermostun yhdestäkin pelleily-yrityksestä. En ala huutaa enkä raivoa, mutta minusta varmaan huomaa tiukasta äänensävystä, että olen vihainen. Käsken lapsen heti pois pöydästä. En siedä sitä, että tahallaan yritetään sotkea ruoalla tai muuten pelleillään kun on ruoka-aika. Teenkö väärin kun toimin näin? Mietin siis, että olenko aivan liian tiukkis?
Kommentit (54)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syyllisyyden tunne voi johtua siitä että, lapsia kun ei nykyään saa komentaa eikä kurittaa mistään asiasta. Niitten kullannuppujen pitää saada tehdä juuri niinkuin he itsehaluaavat ja pelleillä joka paikassa elämänsä loppuun saakka. Meillä tehtiin aikanaan selväksi se että, ruokapöydässä ei pelleillä eikä lueta, ja jos ruoka ei maistu noustaan pöydästä pois. Kauppaan kun mentiin niin oli myös sääntö ettei siellä kiukutella, muuten ei enää päässyt mukaan.
Tämä voi kyllä olla selitys. Kun joka paikassa sanotaan, että lasta pitää tunnekas vattaa, sanoittaa, sanoittaa, sanoittaa, ohjata rauhallisesti, ohjata rauhallisesti lisää, asettua alas lapsen tasolle selittämään rauhallisesti jne jne niin jos itse lopulta hermos tuu lapsen pelleilyyn niin tulee kam ala syylli syys siitä, että itse hermos tui tai suut tui eikä kyennyt pysymään rauhallisena, ohjaavana, sanoittavana täydelli senä äitinä. Ihan kuin äidin omat negat iiviset tunteet olisi nykyään täysin kiel letty ja kam alan pa ha asia, vaikka lapsi tahal laan tes taisi ja tes taisi loputtomiin, että koska se äiti suut tuu. Ja kun lopulta suut tuu, niin on vuoden pas kin äiti, siis nor mien mukaan.
Anteeksi jouduin pätkimään sanoja, kun konmentti ek muuten mennyt läpi.
Ap
Aplodeja! Hienosti tämäkin saatiin laitettua muiden syyksi.
No mikä sinusta on oikea selitys?
Ap
Heikko itsetunto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä saa hermostua ja sanoa tiukasti, muuten lapsi luulee ettet ole tosissasi. Ja kyllä lapsen voi myös poistaa pöydästä parin varoituksen jälkeen. Ruoka pois ja seuraavalla aterialla katsotaan uudestaan. Lapsi ei kuole nälkään, luultavasti hänellä ei nälkä edes olekaan jos aikaa ja puhtia riittää pelleilyynkin.
Ja jos ei tuo poistaminen toimi pitää etsiä toinen tapa toimia. Ja joskus voi olla ihan toimimattakin ja valita ne sotansa. Aloittajan lapsikin varmasti jo tietää miten ruokapöydässä pitää toimia.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä saa hermostua ja sanoa tiukasti, muuten lapsi luulee ettet ole tosissasi. Ja kyllä lapsen voi myös poistaa pöydästä parin varoituksen jälkeen. Ruoka pois ja seuraavalla aterialla katsotaan uudestaan. Lapsi ei kuole nälkään, luultavasti hänellä ei nälkä edes olekaan jos aikaa ja puhtia riittää pelleilyynkin.
Ap, milloin lapsi saa ruokaa näiden tilanteiden jälkeen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole tiukkis. Meillä en ottanut asiaa tarpeeksi tiukasti tuossa iässä ja sama jatkuu nyt 8-vuotiaan kanssa. Olin liian lepsu aluksi. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Itse sen tiedän. *huoh*
Jostain syystä tunnen kuitenkin syyllisyyden tunteita sen jälkeen kun olen vähän vihaisena käskenyt lapsen pois pöydästä. Miksi niin?
Ap
Kaipaat kipeästi kehuja eli teet mahdollisesti samaa kuin lapsesi. Sinun ei pidä nyt miettiä miten toimit ruokapöydässä vaan miten toimit sen jälkeen. Millä ostat omaatuntoa puhtaaksi? Jäätelöllä?
En kai millään osta. Lapsi saa tietenkin välillä jäätelöä, mutta ei koskaan lohdutukseksi. Ruokapöydästä poistamisen jälkeen annan tilanteen rauhoittua hetken ja itseni rauhoittua hetken, että en ole enää hermostunut, ja käyn puhumassa lapsen kanssa mitä tapahtui ja miksi, ja selitän taas tuhannetta kertaa, että ruokapöydässä ei saa pelleillä ja jos pelleilee niin poistan pöydästä. Eipä tämä kovin tehokasta ole, tuntuu, että lapsi haluaisi joutua poistetuksi. Ap
Kai? Selität ja annat lapselle ruokaa vaikka ei ole ruoka-aika?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syyllisyyden tunne voi johtua siitä että, lapsia kun ei nykyään saa komentaa eikä kurittaa mistään asiasta. Niitten kullannuppujen pitää saada tehdä juuri niinkuin he itsehaluaavat ja pelleillä joka paikassa elämänsä loppuun saakka. Meillä tehtiin aikanaan selväksi se että, ruokapöydässä ei pelleillä eikä lueta, ja jos ruoka ei maistu noustaan pöydästä pois. Kauppaan kun mentiin niin oli myös sääntö ettei siellä kiukutella, muuten ei enää päässyt mukaan.
Tämä voi kyllä olla selitys. Kun joka paikassa sanotaan, että lasta pitää tunnekas vattaa, sanoittaa, sanoittaa, sanoittaa, ohjata rauhallisesti, ohjata rauhallisesti lisää, asettua alas lapsen tasolle selittämään rauhallisesti jne jne niin jos itse lopulta hermos tuu lapsen pelleilyyn niin tulee kam ala syylli syys siitä, että itse hermos tui tai suut tui eikä kyennyt pysymään rauhallisena, ohjaavana, sanoittavana täydelli senä äitinä. Ihan kuin äidin omat negat iiviset tunteet olisi nykyään täysin kiel letty ja kam alan pa ha asia, vaikka lapsi tahal laan tes taisi ja tes taisi loputtomiin, että koska se äiti suut tuu. Ja kun lopulta suut tuu, niin on vuoden pas kin äiti, siis nor mien mukaan.
Anteeksi jouduin pätkimään sanoja, kun konmentti ek muuten mennyt läpi.
Ap
Mitä se on sinua hyödyttänyt kun olet hermostunut?
Ei tietenkään mitenkään. Mistä tuon ajatuksen edes repäisit, että olisi hyödyttänyt. Yritin vain sanoa, että on ehkä inhimillistä joskus hermostua.
Ap
Niin joskus. Lainaus omasta aloituksestasi, Nykyään hermostun yhdestäkin pelleily-yrityksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tukkaan kiinni jos ruokapöydässä perseillään! Niin se on aina ollut 👍
Vierailija kirjoitti:
Tukkaan kiinni jos ruokapöydässä perseillään! Niin se on aina ollut 👍
Lautanen pois edestä vaan, ja seuraavan kerran ruokaa vasta, kun on seuraava ruokailuaika. Nälkä opettaa hyvin. Ja jos kakara yhtään vinkuu, niin viikkorahat pois ja kotiarestia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole tiukkis. Meillä en ottanut asiaa tarpeeksi tiukasti tuossa iässä ja sama jatkuu nyt 8-vuotiaan kanssa. Olin liian lepsu aluksi. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Itse sen tiedän. *huoh*
Jostain syystä tunnen kuitenkin syyllisyyden tunteita sen jälkeen kun olen vähän vihaisena käskenyt lapsen pois pöydästä. Miksi niin?
Ap
Sinä olet lapsen vanhempi, sinun tehtäväsi on opettaa hänelle, miten ruokapöydässä käyttäydytään. Et ole mikään kaveri, jonka pitää aina olla lapselle mieliksi.
Ohis: lapselle on todella tärkeä opettaa myös ettei hänen tule olla kavereilleen aina mieliksi, eikä kavereiden tule aina olla hänelle mieliksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No siinä suhteessa olet vähän liian tiukkis, että yksi varoitus ennen pöydästä poistoa olisi kyllä hyvä olla. Joo, periaatteessa lapsi kyllä tietää jo tuon ikäisenä, miten pöydässä pitäisi olla, ja samantien poisto on sinällään perusteltu, mutta tuo ikäisen kanssa kuitenkin itse antaisin sen varoituksen ensin, ja sitten vasta poistaisin pöydästä. Näin lapsi saisi paremmin (ikätasoisemmin) mahdollisuuden korjata käytöstään.
Ja jos lapsi käyttäytyy kunnolla (varoituksen jälkeen tai ilman sitäkin), muistathan kehaista? Jos lapsi pelleilee ruokapöydässä usein, hän on voinut keksiä, että se on takuuvarma keino saada huomiota. Kehuminen hyvin menneestä ruokailusta saattaa suitsia pelleilyä jatkossa, varsinkin jos huonolla käytöksellä joutuu vaan neutraalisti/tiukasti pois pöydästä=ei huomiota, hyvin mennyt ruokailu=kiitokset ja vanhemman positiivinen huomio.
Toimin siis niin, että jos alkaa olemaan ilmassa merkkejä siitä, että pelleily saattaa alkaa, niin muistutan, että ei saa pelleillä vaan pitää syödä kunnolla (selitän aina, mitä sanalla kunnolla tarkoitan). Eli eikö tuo vastaa sitä yhtä varoitusta, kun asiasta on muistutettu kuitenkin? Ja muistutettu, että jos pelleilee, niin poistan pöydästä.
Ap
Mitä se pelleily on? Lapselle pitäisi täsmentää, että ei saa kaataa maitolasia, ripotella ruokaa pöydälle jne. mitä ikinä se pelleily on (varmasti osaat itse sanoittaa sen täsmällisemmin kuin minä esimerkeissäni). Nyt lapsi kokeilee, että onko tämä pelleilyä, entä tämä, entä tämä jne. Yhden kerran sanotaan/kielletään, toisesta loppuu syöminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole tiukkis. Meillä en ottanut asiaa tarpeeksi tiukasti tuossa iässä ja sama jatkuu nyt 8-vuotiaan kanssa. Olin liian lepsu aluksi. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Itse sen tiedän. *huoh*
Jostain syystä tunnen kuitenkin syyllisyyden tunteita sen jälkeen kun olen vähän vihaisena käskenyt lapsen pois pöydästä. Miksi niin?
Ap
Kaipaat kipeästi kehuja eli teet mahdollisesti samaa kuin lapsesi. Sinun ei pidä nyt miettiä miten toimit ruokapöydässä vaan miten toimit sen jälkeen. Millä ostat omaatuntoa puhtaaksi? Jäätelöllä?
En kai millään osta. Lapsi saa tietenkin välillä jäätelöä, mutta ei koskaan lohdutukseksi. Ruokapöydästä poistamisen jälkeen annan tilanteen rauhoittua hetken ja itseni rauhoittua hetken, että en ole enää hermostunut, ja käyn puhumassa lapsen kanssa mitä tapahtui ja miksi, ja selitän taas tuhannetta kertaa, että ruokapöydässä ei saa pelleillä ja jos pelleilee niin poistan pöydästä. Eipä tämä kovin tehokasta ole, tuntuu, että lapsi haluaisi joutua poistetuksi. Ap
Miksi asia pitää selittää ja jauhaa tuhanteen kertaan puhki, kun lapsi selkeästi kyllä tietää että tuo on seuraus? Jatkat vain normaalisti ilman turhaa draamaa tuota linjaasi, että pöydässä ei pelleillä ja varoituksen jälkeen lähdetään pöydästä jos meno kuitenkin jatkuu. Sitten vain eteen päin.
Ehkä voisit miettiä miksi se laukaisee sinussa niin voimakkaan reaktion. Joskus se voi olla osa ongelmaa (olet liian tiukka, lapsi hakee sinusta tiettyä reaktiota, sulla nousee siinä pintaan joku oma lapsuuden juttu). Jostain semmosesta lienee kyse, ei niinkään siitä etteikö lapsi osaisi tai hänelle ole opetettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syyllisyyden tunne voi johtua siitä että, lapsia kun ei nykyään saa komentaa eikä kurittaa mistään asiasta. Niitten kullannuppujen pitää saada tehdä juuri niinkuin he itsehaluaavat ja pelleillä joka paikassa elämänsä loppuun saakka. Meillä tehtiin aikanaan selväksi se että, ruokapöydässä ei pelleillä eikä lueta, ja jos ruoka ei maistu noustaan pöydästä pois. Kauppaan kun mentiin niin oli myös sääntö ettei siellä kiukutella, muuten ei enää päässyt mukaan.
Tämä voi kyllä olla selitys. Kun joka paikassa sanotaan, että lasta pitää tunnekas vattaa, sanoittaa, sanoittaa, sanoittaa, ohjata rauhallisesti, ohjata rauhallisesti lisää, asettua alas lapsen tasolle selittämään rauhallisesti jne jne niin jos itse lopulta hermos tuu lapsen pelleilyyn niin tulee kam ala syylli syys siitä, että itse hermos tui tai suut tui eikä kyennyt pysymään rauhallisena, ohjaavana, sanoittavana täydelli senä äitinä. Ihan kuin äidin omat negat iiviset tunteet olisi nykyään täysin kiel letty ja kam alan pa ha asia, vaikka lapsi tahal laan tes taisi ja tes taisi loputtomiin, että koska se äiti suut tuu. Ja kun lopulta suut tuu, niin on vuoden pas kin äiti, siis nor mien mukaan.
Anteeksi jouduin pätkimään sanoja, kun konmentti ek muuten mennyt läpi.
Ap
Tämä on todennäköisin selitys syyllisyyden tunteellesi. Tosielämän tilanteissa ne MLL:n lässytykset eivät vaan aina riitä.
Ei mitään "tuhanteen kertaan" sanoittamisia, vaan johdonmukaista toimintaa, lapsi on viisas ja oppii.
Kyllä saa hermostua ja sanoa tiukasti, muuten lapsi luulee ettet ole tosissasi. Ja kyllä lapsen voi myös poistaa pöydästä parin varoituksen jälkeen. Ruoka pois ja seuraavalla aterialla katsotaan uudestaan. Lapsi ei kuole nälkään, luultavasti hänellä ei nälkä edes olekaan jos aikaa ja puhtia riittää pelleilyynkin.