Bensakriitikko Sanna Kurronen kertoo nyt, miksi suomalaisten pitää vain niellä köyhtyminen.
Kommentit (95)
Bensapiikkiliiassa
Ekonomisti Sanna Kurronen vastustaa viimeiseen
saakka bensanhinnan alentamista. Kurronen on
saanut mielipiteillään osakseen valtavan
ryöpytyksen, mutta se ei häntähetkauta.
POLTTOMOOTTORIAUTOLLA huoltoasemalle pysähtyminen on tällä
hetkellä pelottava kokemus. Monet suomalaiset laittavat tankkiinsa
monta prosenttiyksikköä nettopalkastaan, kun Brent-raakaöljyn
hinta on noussut alkuvuoden 77 dollarista tynnyriltä pitkälle yli
sataan dollariin tynnyriltä.
Maksaminen nakertaa monen sielua, koska auto on varsinkin
syrjäseuduilla pakolinen likkumisväline.
Sitten tulee Sanna Kurronen, Elinkeinoelämän valtuuskunnasta
Suomen Pankkiin siirtyvä hyvätuloinen Teslalla ajava ekonomisti,
joka sano0, että polttoaineen hinnan alentaminen olisi kamala idea.
Vähemmästäkin suutahtaa.
Heinäkuun ensimmäisen viikonlopun ajan Ruotsissa vuokradieselillä
ajanut Kurronen tosin sanoo, että häntäkin kauhistuttaa
polttoaineen nykyinen hinta.
Sadat kruunut vain vilisivät silmissä. On polttoaineen hinta siinä
mielessä liian kallista', että hinta syö nyt muuta kulutusta."
Se hidastaa talouskasvua."
Poliitikot voivat näin vaatia. Siinähän juttelevat."
MONET valtiot, kuten Saksa ja Hollanti, ovat energianhintojen
nousun keskellä pienentäneet polttoaineverotusta. Esimerkiksi
Hollannissa energian arvonlisäveroa muutettiin kesäkuun lopussa 21
prosentista 9 prosenttiin.
Eivätkö nämä valtiot ole lukeneet Suomen Ekonomistilkoneen
kyselyn lähes yksimielistä tulosta, jonka mukaan
polttoaineverotuksen pienentäminen on typerä ajatus?
Kurronen sanoo, että polttoaineveron keventäminen on ihmisiä
mielistelevää politiikkaa. Missään maassa ekonomistien konsensus ei
tue politiikkaa, jossa verotuksen kautta alennetaan polttoaineen
hintaa.
"Nyt tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa, koska tarjontaa on liian
vähän. Jos lisäämme polttoaineen kysyntää, niin tarjonnan ja
En luovu bensa autostani. Ajan vuosimallia 1970 olevalla autollani täältä iäisyyteen. Tankkaan vain 98e5.
Takanaon vihervassari-ideologia, eli bensaa polttavat saavatkin kärsiä...
Agenda2030 etenee tulevaisuudessa kenelläkään ei ole varaa ajaa sähköautoilla paitsi rikkailla enää ei ole tulevaisuudessa bensa autoja.
Mikä ihme ajatus näillä on että jos bensan hinta laskee niin kaikki hyppäävät autoon ajamaan rallia? Ne jotka harrastavat hupiajelua tekevät sitä hinnoista riippumatta.
Miksi ketään pitäisi kiinnostaa, mitä ekonomisti tai Sanna Kurronen tai EK sanoo tai ajattelee? Eihän sillä ole mitään väliä.
Mahtavat nämä sannakurroset olla ihmeissään kun yliverotetun polttoaineen takia ei kohta enää leipä tule kauppaan, soijat jää lentämättä ruokapäytään, työttömien laumat palloilevat agressiivisina kaupungeilla ja väkivalta lisääntyy. Onneksi sannakurrosilla on verovaroista maksettu kk-palkka jota muut Towerit tarvittaessa korottavat vähän inflaatiota enemmän.
Energian, ruuan ja liikkumisen hinta nostetaan niin suureksi, että ihmiset ovat pakotettuja tinkimään kaikesta kulutuksesta. Tätä on vihersiirtymä.
Hänellä on ihan hyvä perustelu asiaan 👍
Vierailija kirjoitti:
Energian, ruuan ja liikkumisen hinta nostetaan niin suureksi, että ihmiset ovat pakotettuja tinkimään kaikesta kulutuksesta. Tätä on vihersiirtymä.
Tulee mieleen että et ymmärrä koko asiaa
köyhtyminen vaikuttaa vain pienituloisiin. rikkaille bensaverot ei tunnu missään.
Siellä se Sanna jauhaa rwnkaita mikromuoviksi, keklulla vaan kumit tyhjäksi niin loppuu siltäkin ajelu.
Nainen minun makuuni 👍 Taloustieteilijä tietää kuinka yhteiskunta pyörii.
Vierailija kirjoitti:
Agenda2030 etenee tulevaisuudessa kenelläkään ei ole varaa ajaa sähköautoilla paitsi rikkailla enää ei ole tulevaisuudessa bensa autoja.
Kuulostaa hyvältä. Eipä tarvii enää ruuhkassa istua.
Nythän bensan hinta on laskenut liki euron. Alle kahden euron jo käytiin.
Itse Kurronen jättää esimerkiksi lohen ostamatta, kun kilohinta on noussut neljäänkymmeneen euroon. Ruokakaupasta hän ostaa lähinnä tarjoustuotteita. ”Totta kai se heikentää hyvinvointiani, että syön nyt vähemmän kalaa"
Joopa joo. Yli sadantonnin tuloilla joutuu muka tarjouksia kyttämään ja hyvinvoinnista tinkimään.
"Suomessa on käynnissä itsekusetus, kun kukaan ei uskalla sanoa ääneen, että polttomoottoriautot poistuvat tulevaisuudessa"