Jos lapsi ei osaa käsitellä tunteitansa?

Yritä viestittää lapselle, että kaikki tunteet ovat sallittuja, eikä niitä tarvitse pelätä.

että kun esim. 2v suuttuu jostain hälle pitää sanoa, että olet nyt suuttunut siitä ja siitä asiasta ja sinua harmittaa se ja se asia, mutta tehdäänkö näin...

Osa lapsen reaktioista voi johtua temperamentista, jolle ei hirveästi mahda mitään. Sen sijaan lasta voi opettaa tunnistamaan tunteitaan ja tulemaan niiden kanssa toimeen. Tärkeintä on, ettei lasta syyllistetä tunteista, eli annetaan tilaa tunteille, muttei tehdä tunteista pahoja asioita. Sen sijaan tehdään yhdessä töitä sen eteen, että lapsi kokee tunteiden tunnistamisen ja niiden kanssa selviämisen tärkeäksi ja arvokkaaksi.



Voisin veikata, että Furmanin Muksuoppi toimisi teillä. Ihan pienen kanssa kannattaa ehkä lähinnä katsoa ohjelmia ja lukea kirjoja, joissa on vahvoja tunteita, ja jutella lapsen kanssa. Joka päivä pitäisi puhua tunteista, antaa niille nimiä ja kehua lasta, kun hän pääsee tunnemyllerryksen yli. Katso sitä Muksuoppia kuitenkin ainakin tulevaisuutta ajatellen: http://www.kidsskills.org/fin/index.htm

meidän tokaluokkalaisen pojan kanssa. Osaa olla vieraskorea, koulussa menee hyvin, eikä kukaan ulkopuolinen uskoisi mitä raivoamista on kotona.

Uhkailee ja kirkuu, potkii seiniä ja ovia, paiskoo tavaroita ja haukkuu meitä vanhempiaan tai sisaruksiaan. Kun raivokohtaus iskee, ei siinä auta mikään, poika ei kertakaikkiaan pysty hallitsemaan käytöstään. On sanonut itse, että on vain pakko purkaa sitä raivoa huutamalla ja riehumalla.

Mietin vaan, miten pärjätään hänen kanssaan teini-iässä. Onneksi meidän muut lapset ovat eri luonteisia ja tämä on näkynyt heti vauvasta asti.

Pelkään, että tekee itselleen jotain raivopäissään sitten kun kasvaa kun jo nyt uhkailee ja pyytää, että tappakaa minut.

Neuvoja otetaan täälläkin vastaan.

Nyrkkeilysäkki kattoon tai joku tyynyvuori mihin saa mäiskiä tarpeen tullen niin kovaa kuin haluaa. Teitä ei saa haukkua järjestelmällisesti. Itse menisin ihan viereen kun tyynyjä vaikka hakkais ja oikeen kehottaisin siihen. "antaa mennä vaan" "nyt hakkaat oikein olan takaa".



Kun raivo laantunut, vanhempien syliin tankkaamaan rakkautta.



Eli siis, järjestä luvallinen "viha" paikka.



Lapsen raivaria voi yrittää ennakoida ja saada lapsi tietoiseksi, et kohta keittää yli. Mitä voitais tehdä? Mikä auttais?



Minusta tosi paha jos ei sais raivoa ulos

Meillä on nyrkkeilysäkki, mutta se on miehen ja autotallissa lukkojen takana. Kun pojalla kiukku iskee, ei monestikaan ole mahdollisuutta lähteä pihanperälle ja jättää pienempiä sisaruksia sisälle keskenään. Tuo tyynyjuttu on ihan hyvä, mutta silloin pitäisi saada olla kahdestaan pojan kanssa, pienet silmäparit vieressä hämmästyneenä tuijottamassa- ei hyvä.

Nykyään komennan pojan huoneeseensa lukemaan kun alkaa raivota, ei tosin aina toimi ja tavaraa lentää sitten siellä suljetun oven takana.

Oma äitini neuvoi, että pitäisi olla vaan niinkuin ei huomaisikaan, mutta se on aika vaikeaa, kun toisia lapsia on pakko suojella veljen touhuilta.

Kiukun jälkeen poika ei halua keskustella asiasta ja jos yrittää puhua, alkaa ottaa uudestaan kierroksia. Tiedän, että koulussa levoton luokka pahentaa asiaa, koska loma-aikoina käytös on parempaa. Mutta sukurasite on paha, koska isänsä on jokseenkin samanlainen=(

Minä en tiedä, mitä kenelläkin on mennyt vikaan enkä tiedä, onko syy vanhemmissa vai ei, mutta oli se menneisyys mikä hyvänsä niin vanhemmat voivat tästä eteenpäin harjoituttaa noita asioita. Meillä on kouluikäinen as-lapsi, jolla oli juuri tuossa vaiheessa juuri tuollaisia ongelmia, mutta niistä on sittemmin päästy yli.



On kaksi tärkeää asiaa. Ensinnäkin lapsi pitää opettaa tunnistamaan tunteensa ja käytöksensä. Nämä ovat tietysti kaksi eri asiaa, mutta menetelmä on sama: puhutaan, piirretään ja kuvataan. Mutta on tärkeää puhua silloin kun lapsi on rauhallinen. Ei hän siinä raivonpuuskassa kykene mitään kuuntelemaan tai ymmärtämään. Puhukaa sitten kun raivonpuuska on mennyt ohi, miettikää, mikä se tunne oli, miten hän reagoi ja miten olisi pitänyt reagoida. Anna lapsen keksiä itse, jos mahdollista. Puhukaa myös muuten, etukäteen, millaisia tunteita sellaisessa ja tällaisessa tilanteessa voisi tulla, miten niitä voisi ilmaista, miten purkaa. jne. Meidän lapsi oppi tällä tavalla ensin vaihtamaan tavaroiden paiskomisen murisemiseen ja sitten murisemisen toteamukseen "nyt harmittaa pahasti".



TOinen on just se, että pitää tarjota joku oikea keino ilmaista ja purkaa tunteita. Se tyynynhakkaaminen voi olla ihan ok, omaan huoneseen juokseminen voi olla ihan ok (eikä sinne enää kouluikäisen perään kannata mennä, kyllä sä voit jäädä vahtimaan niitä pienempiä. Moni tulistuva lapsi rauhoittuu parhaiten itsekseen, joten perään meno ja "lohduttelu" voi vain pitkittää kohtausta) stressipallon tai pehomolelun puristelu voi olla ihan ok ja lopulta ehkä riittää kun sanoo että "nyt harmittaa".



ja pointti on siinä, että homma onnistuu mutta siihen menee aikaa ja yrityksiä ja kärsivällisyyttä ja eteneminen tapahtuu pienissä askelissa vähän kerrallaan. Ei kannata heti pyrkiä lopputavoitteeseen, vaan johonkin välitavoitteeseen ensin. Ja välitavoitteen saavuttamisesta pitää olla ylpeä ja palkita lasta sen sijasta että marmattaisi kuinka paljon matkaa täydellisyyteen vielä on.



Paras kirja, jonka minä tiedän on Ross Greenen Tulistuva Lapsi. Siinä neuvotaan, miten tavoitteeseen päästään silloinkin kun homma tuntuu hankalalta ja miten ei juututa hedelmättömiin arvovaltakiistoihin lapsen kanssa.

vaikka se oliskin yksinpuhelua. Voit yrittää arvailla miltä e kukku tuntuu (olisko se iso pallo tai tulimeri tai mikä?) ja tarjota pojalle sanoja. Tämän hyöty ei ala näkyä piiiitkään aikaan, mutta kannattaa silti jatkaa. Se että lapsen raivareista vaietaan ja aikuiset esim. vaan poistii hiljaa paikalta, saattaa luoda kuvan että aikuinenkin on ihan neuvoton noiden tunteiden edessä. Ja niinhän ei saa olla - aikuisen on kestettävä lapsen raivo ja osoitettava, että siitäkin pääsee yli eikä se ole vaarallista.



Opetelkaa istehillintää pienin konkreettisin askelin. Ensimmäinen askel on, että ketään ei saa satuttaa. Se tarkoittaa yleensä myös, että tavaroita ei saa heitellä holtittomasti. Keskity tähän, kunnes se menee niin syvälle alitajuntaan, että pysyy mielessä myös raivon iskiessä. Toinen askel on että ketään ei haukuta. Vähitellen etenette siihen että lapsi saa jonkinlaisen otteen raivostaan. Itse kiukkua ei siis saa tuomita, mutta lapsenkin on opittava se miten sitä on sopivaa näyttää.



Kaikkein tärkeintä on kehuminen aina, kun jotain edistystä tapahtuu. Kiinnitä myös lapsen huomio niihin asioihin, mitkä jo menevät hyvin. Kehu hurjasti siitä, että osaa koulussa käyttäytyä. Kerro mitä hyvää hänen luonteessaan on (esim. sisukkuus, avoimuus, rehellisyys, kyky hellyyteen).



Meillä on tokaluokkalainen, jonka kanssa käydään samoja läpi, mutta koko ajan mennään parempaan päin. Se vaatii vanhemmilta aika lailla pinnistelyä ja itsehillintää ja tietoista reagointia silloinkin, kun omat tunteet meinaa viedä vallan. Mutta on toisaalta tosi opettavaista meillekin...

joka ikisessä aloituksessa kimpaannutaanties mistä, et sinäkään ap ole mikän yli-ihminen, kun kyse on siitä miltä susta joku asia tuntuu, et pysty sitä käsittelemään objektiivisesti. Miten kuvittelet että sitä voisi olettaa lapselta. Lisäksi tulee tempperamentti, murros ikä etc, perusluonteelleen ei paljoa voi.

Vaan eihän aikuisetkaan osaa käsitellä tunteitaan, joka ikisessä aloituksessa kimpaannutaanties mistä, et sinäkään ap ole mikän yli-ihminen, kun kyse on siitä miltä susta joku asia tuntuu, et pysty sitä käsittelemään objektiivisesti. Miten kuvittelet että sitä voisi olettaa lapselta. Lisäksi tulee tempperamentti, murros ikä etc, perusluonteelleen ei paljoa voi.

ja haluan huomauttaa, että lapsen kohdalla puhutaan todella myös lapsen oikeudesta siihen, että hänelle opetetaan parempaa tunteudenkäsittelyä.

Oisinko ollut seiska tai kasi, se Tulistuvan lapsen suosittelija kuitenkin.

On kaksi tärkeää asiaa. Ensinnäkin lapsi pitää opettaa tunnistamaan tunteensa ja käytöksensä.

TOinen on just se, että pitää tarjota joku oikea keino ilmaista ja purkaa tunteita.

Näitä käytetään myös meillä. Olen itse samanlainen tuittupää kuin tämä tulistuva lapseni, ja kasvun paikka on ollut äidilläkin. Yhdessä opetellaan ja puhutaan tunteista.

Sitä minä vain ihmettelen, että esim. päiväkodissa tämän tulistuvan lapsen temperamentista ei tiedettäisi mitään, jos en olisi siitä puhunut hoitajille. Lapsi on vieraampien seurassa ja isommissa ryhmissä enemmänkin sellainen hiljainen, vetäytyvä tyyppi. Kotona räjähtelee.

ei tunnetusti tee muuta kun stressaa, purkautuu ne tunteet sitten johonkin muuhun, ties millä tavalla. Mikä teidän koulutus/lapsi määränne oikein on kun tälläsiä kirjoittelette.

Tunteiden käsittely=tunteiden pidättely, ja sehän ei tunnetusti tee muuta kun stressaa, purkautuu ne tunteet sitten johonkin muuhun, ties millä tavalla. Mikä teidän koulutus/lapsi määränne oikein on kun tälläsiä kirjoittelette.

ja asiantuntemus myös.

ei tunnetusti tee muuta kun stressaa, purkautuu ne tunteet sitten johonkin muuhun, ties millä tavalla. Mikä teidän koulutus/lapsi määränne oikein on kun tälläsiä kirjoittelette.

että poikani ei tarvitse opetella käsittelemään tai pidättelemään tunteitaan millään tavalla? Sittenkin, kun hän on 190 senttinen, satakiloinen julli kuten isänsä, hänen pitää vaan antaa raivon tulla? Vaikka snägärin jonossa, kun sinun lapsesi kännispäissään heittää hänelle jotain ärsyttävää juttua ja haukkuu hänen tyttöystäväänsä rumaksi? :O

Hyviä neuvoja on tullut ja lisää saapi antaa. Meillä osasyy ongelmiin on myös isä, joka omalla kiukkukäyttäytymisellään tukee pojan huonoa käytöstä. Mun on tosi hankala alkaa opettamaan aikuista miestä, jonka pitäisi osata hillitä tunteensa edes lapsen läsnäollessa. Mutta minkäs teen, kun tuo on jatkunut sukupulvelta toiselle heidän suvussaan. Mies tiedostaa asian, mutta jotenkin ei vain pysty täysin muuttamaan käytöstään, vaikka varmaan yrittääkin.

Olen tosiaan iloinen, että muissa lapsissamme ei näitä piirteitä ole. On pärjäämistä näissä kahdessa syvien vesien seilaajissa.

pidetäänhän tämä keskustelu asiallisena?

Koska 4- vuotias alkaa neuvolan oppaan mukaan oppimaan sanomaan tuntemuksiaan ja niitä hallitsemaan enempi.



Itsekin olen tämän lapsistani huomannut.



Satuttamiseen pitää aina puuttua! Leikki on eri asia. Pieniin riitoihin ei tartte aina kiinnittää huomiota.



Mitä tarkoitat että moni taho on huolissaan? Itse sanoisin että taviksien huolella ei ole väliä, puhu asiasta neuvolassa, lääkärillenne niin pääsette vaikka johonkin jossa lapsi saa apua.



Eikä asioille voi kääntää selkää "jos se ei sinua haittaa -paitsi jos satuttaa lasta".

Kyllähän lapsen pitää noudattaa muitakin yhteiskunnan sääntöjä, ei kukaan saa hajoittaa tavaroita. Siis sun tarttee ymmärtää että lapsillasi ei ole omaa vapautta ja kaikki muut lapset toimii kuten ihmiset. Teet vaan karhunpalveluksen tässä lapsellesi, joskus hänenkin pitää osallistua yhteiskuntaan!

täysillä ei itse asiassa useinkaan auta tunteiden kestämistä. Useinhan sen raivarin syys on näennäisesti pieni, mutta juuri sillä hetkellä keittää siinä kohtaa yli. On ollut rankka päivä koulussa, opettaja on moittinut kirjan unohtamisesta, on paljon läksyjä ja sitten pikkuveli törmää lapseen ja maito läikähtää. Ei tuossa tilanteessa ole kenellekään hyväksi, että lapsi saa hirveän raivarin, heittelee sohvatyynyt lattialle, huutaa niin että vauva herää ja eristäytyy sitten omaan huoneeseensa ja jättää läksyt tekemättä. Toki lapsi saa suuttua, mutta hänen on tarpeeksi nopeasti tajuttava, että pikkuveli ei ollut syypää kaikkeen häntä harmittavaan ja että häntä ahdistaa nyt moni sellainen asia, jotka pystyy ratkaisemaan muuten kuin riehumalla.

Eniten ihmistä stressaa se, kun omat tunteet tulevat yllättäen ja hallitsemattomina. Aikuiset yleensä ratkaisevat ongelman kieltämällä tunteensa ja se tosiaan stressaa. Siksi on tärkeää opettaa lapsille tunteiden käsittelyä ja ymmärtämistä. Tasapainoinen ihminen ei kuvittele tunteiden olevan jokin tietoisuudesta riippumaton voima, jonka edessä ei voi kuin antautua.

Mä olen FM ja lkahden koululaisen äiti ja lukenut omalla ajallani paljon kehityspsykologaa. Sinä olet tainnut lukea lähinnä ns. elämäntaito-oppaita.

ei tunnetusti tee muuta kun stressaa, purkautuu ne tunteet sitten johonkin muuhun, ties millä tavalla. Mikä teidän koulutus/lapsi määränne oikein on kun tälläsiä kirjoittelette.