Apua! Mitä pitäisi tehdä?

Elämä on valintoja. Sinä teit oman valintasi silloin, kun jäit suhteeseen edes ottamatta selvää, oliko epäilyksiin aihetta. Nyt sinä teet uuden valinnan, mutta edelleen peruste on sama. Mutta etkö sinä nyt joutuisi selittelemään eron syytä ystäville ja sukulaisille?

Pskaa niskaan vaan. Oot omalla käytökselläs aiheuttanu jos toisen on pitänyt säätää jotain.

Ei mitään p:tä niskaan ainakaan täältä. Meistä lähes jokaisella on taustalla se suhde missä on antanut kohdella itseään huonosti, kun on ollut vielä nuoruuttaan sen verran epävarma. Ei ole osannut vetää rajoja ja parhaimmillaan on vielä kasvatettu kiltiksi tytöksi ymmärtämään miehiä.

Tosi kurjaa, mutta normaalia, että nyt nuo tunteet nousevat pintaan, kun olet kunnolla aikuinen. Ei tuosta eroon pääse vain sillä, että antaa asian olla. Muutut vain hiljalleen katkerammaksi ja se syö teidän koko perheen hyvinvointia. Et halua kasvattaa lastanne sellaisessa ympäristössä.

Ehdotan, että mikäli haluat jatkaa miehen kanssa, käännytte ammattilaisen puoleen jonka kanssa ratkoa asiaa. Voi toki olla, että senkin jälkeen edessä on ero, mutta ainakin asia on käsitelty kunnolla.

Tsemppiä <3

On tosi kummallista ettet luota mieheesi vaikka olette olleet yhdessä noin pitkään . Onko tuo totta.

Älä syytä itseäsi, nuoruuttasi. Teet ratkaisusi nyt aikuisena. Menkää terapiaa tai hae apua yksin, mieti ja tee ratkaisu -suuntaan tai toiseen. On mahdollista, että mies on patologinen valehtelija/ pettäjä, joka ei tule tunnustamaan ikinä.

Oliko mieskin tuolloin suhteen alkuaikoina vielä kakara? Jos mies on tätä nykyä hyvä puoliso ja rakastat häntä, niin ajatus hänen kypsymättömyydestään tuolloin voisi ehkä auttaa sietämään menneisyyttä. En tietenkään väitä, että nuoruus olisi tekosyy pettää, mutta nuorena tekee yleisesti enemmän virheitä kuin aikuisena.

Ensivaikutelma aloituksestasi on, että et ehkä omin konstein pääse yli tuosta vuosien takaisesta asiasta. Omilla konsteilla tarkoitan lähinnä sitä, että yrittäisit olla ajattelematta koko asiaa.

Olisiko ajatellut, että ottaisit asian puheeksi kumppanisi kanssa? Pahoitellen ja perustellen, että asia vaan jostain syystä vaivaa mieltäsi jne.

Sitten asia olisi loppuunkäsitelty.

Tää on paskinta maailmassa. Puoliso jonka kanssa menet naimisiin, pettää luottamuksen sinua kohtaan, kun annat kaikkesi perheellesi ja puolisillesi. Olen äärimmäisen katkera, kun en osannut ajoissa tarttua ongelmiin, merkkejä oli, mutta yritin uskoa vaimoa. Vaimo unohti jossain vaiheessa, että parisuhde on parisuhde ja ongelmia pitäisi ratkoa yhdessä.

Nyt joka päivä tajuan enemmän siitä myös siitä, mitä hän esimerkiksi sanoi, "et voi mua omistaa". Aluksi tajusin, että en voi hallita häntä. Tämä on nyt tietenkin selvää. Nyt juuri aamulla tajusin monien kuukausien jälkeen, että tämä tarkoittaa hänen tunteitaan. Hänen tunteensa ovat tai olivat muualla.

Monia vuosia meni, kun yritin saada yhteyttä vaimoon, mutta hän ei ollut vastaanottavainen. Tuntuu, että parhaat vuoteni meni hukkaan. Nyt vaimo on palaamassa henkisesti takaisin, mutta en tiedä. Nyt tajuan vaimon kaikki tekemiset ja sanomiset ja ne loukkaavat minua. Tajuan kuinka kaukana vaimo on ollut parisuhteesta.

Yritin käydä psykologeilla ja pariterapiassa, mutta yksin. Kaikki kyseenalaistivat sanomiseni ja ajatukseni. Minä kuitenkin tunnen vaimoni joka hänen liikkeistään, kun joku asia vaivaa. Nyt jälkikäteen tunnistan kaikki hänen valheet. Tässä on paljon pureksittavaa, mutta koen että olen yksin asian kanssa.

Nyt selviää vielä sellainen asia, että kun vaimo ajoi vain omia asioitaan ja halujaan, hänellä ei ollut aikaa tarpeeksi lapsillemme. Nyt yhdellä lapsella on vakavia ongelmia. Vaimoa ei tietenkään syyllistää tästä, mutta olin yhdessä vaiheessa kuin yksinhuoltajaisä monelle lapselle ja kiukuttelevalle vaimolle. Minun resurssit ei riittänyt tekemään kaikkea. Huomasin lapseni ongelmien alkukohdan, mutta vaimo ei halunnut kuunnella minua. Nyt tuntuu, että tämä kaikki kaatuu päälle. En tiedä miten jaksan.

AP., nosta kissa pöydälle. Korjatkaa nyt tilanne ettei se jatku pitempään.