Lue keskustelun säännöt.
Koululaisen holhoamisesta.. mitä tekisitte viisaat mammat tällaiselle??
24.02.2010 |
Tuli mieleen tuosta yhdestä aiemmasta keskustelusta meidän perheen tilanne johon toivoisin mielipiteitä.
Esikoispoika on neljäsluokkalainen. Neljän vuoden aikana ei ole kertaakaan tehnyt läksyjä oma-aloitteisesti vaan tekee ne vain jos kysyn/pyydän/komennan. Silloinkin toimii hutaisemalla ja "vähän sinne päin" - ellen erikseen vahdi vieressä että hommat tulee tehtyä kunnolla. Yleensä ei tosin tiedä puoliakaan läksyistä koska ei välitä merkitä niitä mihinkään. Myös kaikki koulusta tulevat tiedonannot paperilapuilla eivät koskaan päädy kotiin asti: kokeet tulevat siis aina "yllätyksenä" (eikä niihin siis pysty lukemaan), liikuntatunneilla aina väärät varusteet, retkistä ym. koulun tapahtumista ei ole ikinä mitään tietoa etukäteen jne. Koulussa ei ole käytössä Wilmaa tai muutakaan sähköistä systeemiä joka pitäisi kotiväen tietoisena asioista, oppilailta odotetaan automaattisesti vastuunkantoa näissä asioissa.
Mitkään rangaistukset eivät tehoa. Poika istuu jatkuvasti koulun jälkeen läksyparkeissa, saa rankkuna ylimääräisiä kotitehtävämonisteita (jotka löytyvät ehkä viikkojen jälkeen ryppypallona jostakin pöydän alta), joutuu kotiarestiin tai pleikkakieltoon - eikä välitä asiasta tuon taivaallista vaan naureskelee vaan. Porkkanoistakaan ei välitä: mikään palkinto ei ole tarpeeksi kiinnostava että ottaisi itseään niskasta kiinni. Joskus jos saadaan jostain erityisen houkuttelevasta palkinnosta sovittua, se jaksaa kiinnostaa pari päivää ja sitten taas heittäydytään laakereille ja kohautetaan olkia että "no en mä sitä oikeestaan olis halunnutkaan"..
Ikävintä tässä on se, että poika ei ole mikään tyhmä: jos pistän hänet töihin ja puutun antaumuksella asioihin, kiitettäviä satelee kyllä. Eli koulumenestys on täysin minun harteillani ja jos luovutan, mitään ei tapahdu - eikä poika välitä asiasta tuon taivaallista. Tuntuu todella raivostuttavalta, en haluaisi jättää lapseni tulevaisuutta hunningolle mutta kai se sitten on niin että HÄNEN on se vastuu jo otettava? Minä vaan katson vierestä kun kaikki on ihan pielessä?
Onneksi nuoremmat veljet (3 lk ja 1 lk) ovat täysin eri maata ja hoitavat koulunkäyntinsä täysin itsenäisesti ja erittäin tunnollisesti, hyvin arvosanoin. En tiedä mikä tuon esikoisen kanssa on mennyt pieleen (tai mitä on tehty eri lailla nuorempien kasvatuksessa?!), miksi hän on tuollainen heissulivei-tapaus jota mikään ei hetkauta. Huono koulumenestys ei harmita, eikä hyvät numerot ole niin korkealla pojan arvomaailmassa että niitä kannattaisi omin voimin tavoitella. Mitä voi tehdä??
Kommentit (5)
On seiskalla jo. (ikänsä mukaan olis kutosella)
Älliä riittää yli omien tarpeiden. Mutta ne aineet jotka ei kiinnosta, niin ei kiinnosta. Ei viitsi tehdä mitään, nukkumaan mennessä sanoo, et huomenna pitäis olla sitä ja tätä koulussa jne,
Onneksi on muutamia aineita jotka kiinnostaa ja vetelee kymppejä niistä ilman vanhenpien puuttumista.
Me ollaan opettajien kanssa puhuttu ja tehty suunnitelmat yhdessä. Ja me valvotaan edelleen tiukasti koulunkäyntiä.
Tytöt onneksi hoitaa itse koulunsa pääpiirteittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta teidän poika kuulostaa siltä, että hän ei pysty välttämään rangaistuksia eikä saavuttamaan tarpeeksi saadakseen kiitoksia ja palkintoja, joten hän on oppinut olemaan välittämättä kummastakaan. Vaatimustaso on siis liian korkealla. Ei älyllinen tai koenumeroitten vaatimustaso, vaan oman toiminnan ohjauksen ja opiskelumenetelmien hallinnan vaatimustaso.
En tiedä, mistä teidän ongelmat johtuvat, mutta voin kertoaa että meillä on samanlainen poika, jolla on samat ongelmat. Hänkin on älykäs ja saakiitettäviä, jos homma kiinnostaa ja vielä suosi sitten se vaati myös, että minä ohjaan opiskelua. Enää ei vaadi. Poika nyt kuudennella. Mutta kyllä sen eteen on sitten tehty töitä.
Meillä ongelman takana on aspergerin oikreyhtymä ja just tuo oman toiminnan ohjauksen säätely. Tämä poika ei yksinkertaisesti osaa säädellä ajankäyttöään eikä hallitse opiskelumenetelmiään samalla tavalla kuin 'normaalit' lapset. Hän ei tiennyt, missä järjestyksessä läksyjen kimppuun kävisi. Hän ei 'osannut' merkitä niitä kirjaan tai läksyvihkoon. Jos selitin sen hänelle, selitin liian isoina palasina, eikä kokonaisuus mennyt perille. Hän pystyi merkkaamaan jonkun osan läksyistä, mutta ei kaikkia. hän pystyi tekemään ekan tehtävän, mutta ei kaikkia, kun juuttui matkalla johonkin muuhun tekemiseen ja haaveiluun. Ja hänkin käyttäytyi juuri noin: kaikki maanittelut, neuvot, rangaistukset ja palkkiot olivat yhdentekeviä - tottakai kun hän ei kumminkaan voinut asialle mitään. KUNNES:...
Minä tajusin jakaa läksyjenteon osasiin: Jokainen aine tarkistetaan vuorollaan sen mukaan, mitä lukujärjestyksessä tänään on ollut. Läksyt tehdään aina heti samana päivänä kun ne ovat tulleet. ENSIN luetaan kappale, SITTEN tehdään siitä tehtävä yksi. Jos se on vaikea, voidaan siirtyä tehtävään kaksi. Jätä vihkoon tilaa, että saat jatkettua vastausta yksi, jos keksit myöhemmin jotain. Lisäksi käytettiin munakelloa siihen, missä ajassa tehtävät piti tehdä loppuun: kilpailu aikaa vastaan lisäksi keskittymiskykyä. Tässäkin oli tarpeen jakaa homma tarpeeksi pieniin osasiin: arvioin, mitä pitäisi ehtiä tehdä noin kymmenessä minuutissa ja väänsin sitten munakelloon noin 13 minuuttia. Onnistumisen kokemus on tärkeä - siksi aikaa vähän enemmän kuin on aivan pakko. Kun tämä ei tietysti mitenkään riittänyt kaikkien läksyjen tekoon, otettiin tämän jälkeen toinen 13 minuuttia jne. Palkkioksi sai joka 13 minuuttisesta jos ehti tehdä tehtävät, 5 minuuttia hartiahierontaa illalla.
Kotitehtävien merkintä oli varsinainen murheenkryyni. Yritin ostaa lapselle kalenteria ja läksyvihkoa ja mitä kaikkea, mutta mikään ei toiminut. Sitten viidennellä hän yhtäkkiä keksi itse tehdä kunkin aineen vihkoon oman "läksy"sivun jossa lukee allekaain merkittynä, mitä milloinkin on tullut läksyksi. Vain matikassa läksyt on merkitty suoraan kirjaan. En rehellisesti sanottuna tiedä, mikä tässä oli se ratkaiseva tekijä. Ehkä se, että lapsi keksi menetelmän itse.
Kokeisiin lukemisessakin on opeteltu tekniikkaa ja järjestystä, jossa asiat tehdään, milloin mitäkin tehdään ja missä ajassa. Tässä ei voi välttää tiettyä numeroiden laskua siinä vaiheessa kun vastuu siirtyy lapselle itselleen. Toisaalta numerot eivät ala-asteella ole kovinkaan tärkeitä, tärkeämpää on, että opiskelutekniikka tulee haltuun ja se taas ei käy harjoittelematta. kyllä ne numerot sitten palaavatkin.
Eli homman idea on siinä, että paloitellaan asiat pienemmiksi palasiksi, jotka lapsella on mahdollisuus saavuttaa - vasta sitten niillä voi olla lapselle jotain merkitystä.
Ehkä tässä on sittenkin toivoa jos vaan teemme töitä asioiden korjaamiseksi. Jotenkin tämä on vaan niin kaksipiippuinen asia: tunnen huonoa omaatuntoa jos näen kamalasti vaivaa saadakseni asiat paremmalle tolalle (koska kaikki ns. normaalikoululaisten vanhemmat toitottavat että "täytyyhän nyt noin ison lapsen jo ottaa ITSE vastuu tekemisistään"), mutta siitä vasta huono omatunto tuleekin jos en tee mitään.
Myös lapsen opettaja tuntuu olevan vähän sillä kannalla että lapsen pitäisi istua samaan muottiin kuin muidenkin ja osata hoitaa koulunkäyntinsä itse. Tosin hän teki sellaisen myönnytyksen että alkoi merkkaamaan pojalle sellaiseen "läksyvihkoon" kunakin päivänä annetut tehtävät - sillä edellytyksellä että poika muistaa päivän päätteeksi hänelle tämän vihon antaa. Eipä montaa päivää muistanut :(
Vähän kyllä mietityttää tuo kilpailu kelloa vastaan kun pojan tyyli on muutenkin se että "mitä nopeammin, sen parempi" - ja sitten tulee kamalaa käsialaa, puolikkaita lauseita jne. Mutta täytyy miettiä miten tuota voisi soveltaa.. ehkä tämä tästä :)
Oletko keskustellut pojan opettajan kanssa?
Olisiko hänellä jotain vinkkiä tai näkemystä asiaan?