Kesken keskustelun saatan mennä täydelliseen aivosumuun, normaalia?

Mulla samanlaisii ja kärsin soaiaalisesta ahdistuksesta. Uskon, että noi kohtaukset liittyy jonkilaisiin traumoihin, mitä mul on tullu kiusaamisesta ym. huonoista kokemuksista.

Mulle tulee kuvauksesta mieleen epilepsian poissaolokohtaukset, mutta en ole kyllä minkään sortin asiantuntija tässä. Lääkäriin?

Voi olla myös joku neurologinen juttu kyseessä. Myös esim. psykologi voisi ehkä osata auttaa, mikäli ennemmin mielen toimintaan liittyvä tilanne.

Se voi olla kirous.

Kuulostaa ihan normaalilta ajatusten harhailulta

Jaa oon luullu et ihan normaalia, aina ollut tollasta.

joo. välillä joidenkin keskustelutkin on niin puuduttavia, että meinaa ihan nukahtaa.

Kilpirauhasen vajis

Vierailija kirjoitti:

Mulla samanlaisii ja kärsin soaiaalisesta ahdistuksesta. Uskon, että noi kohtaukset liittyy jonkilaisiin traumoihin, mitä mul on tullu kiusaamisesta ym. huonoista kokemuksista.

Minulla saattaa olla samaa. Oletko saanut tälle mitään arviota tai syvällisempää selitystä? Dissosiaatio? Ptsd? Ap

Voi olla epileptinen kohtaus.

Aivojen verenkierrossa häiriö. Silloin voi jopa pyörtyä.

Ainakin migreenikoille aika yleistä.

Add tai Asperger?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla samanlaisii ja kärsin soaiaalisesta ahdistuksesta. Uskon, että noi kohtaukset liittyy jonkilaisiin traumoihin, mitä mul on tullu kiusaamisesta ym. huonoista kokemuksista.

Minulla saattaa olla samaa. Oletko saanut tälle mitään arviota tai syvällisempää selitystä? Dissosiaatio? Ptsd? Ap

Traumaperäisen oireilun tunnistaminen ja hoito on Suomessa surkealla tolalla edelleen. Psykiatrin vastaanotolta saat toki arvion mutta se meneekö se arvio oikein ja onko siitä jotakin hyötyä (vai peräti haittaa) onkin toinen juttu.

Vastauksena vielä ap:lle tuohon sosiaaliseen ahdistukseeen liittyen niin oon käyny psykoterapian, jossa terapeutti oli sitä mieltä, että mul on taipumus jähmettyä pelosta. Vaihtoehtoisia reaktioita olisivat taistelu ja pakeneminen. Ja toi jähmettyminen tarkottais sitä, ettei oo voimia toimia niissä tilanteissa.

Mulla kävi niin, että lukioajan kiusaaminen aiheutti tota jähmettymistä ja siitä kiusattiin sitten lisää, mikä oli ihan kamalaa. Vaikka 3 v terapian oon käyny nii kärsin edelleen siitä, etten voi luottaa ihmisiin enkä koe oloani turvalliseksi ihmisten kanssa ja pelkään jatkivasti tekeväni jonkun virheen, jonka takia sitten ihmiset alkaisivat kiusata/hylkäisivät yms. Joten ihmisten kanssa oleminen on mulle kuin heikoilla jäillä kävelemistä. Vaikka tietäisin, että joku pitää musta niin silti pelkään, että teen vielä sen kriittisen virheen, joka pilaa kaiken.

Oon kuitenki oppinu elämään tän asian kanssa ja terapian paras anti oli se, et opin hyväksymään erilaisia kehon ja mielen reaktioita paremmi. Jos ain vaa estelee ja kontrolloi pelkoa nii se pahenee. Täs auttanu sellane asenne, et antaa kaiken pelon ja fyysisten oireiden vaa tulla ja ite hyväksyy ittensä. Se myötätuntone asenne ittee kohtaan vähentää pelkotiloja. Miks ite jatkaa ittensä kiusaamista ku voi olla myös ittensä kaveri ja tuki.

Onko sulla ap jotain huonoja kokemuksia ihmisisten kaa olemisesta, joiden uskot olevan sun reaktioides taustalla?

Se ensimmäinen vastaaja.

Mulla oli vuosi sitten kamala aivosumu. Oletan, että johtui siitä, että kilpparini meni tosi pahasti liikatoiminnalle lääkityksen takia (lääkäri määräsi liian suuren annosnoston), kuukautisetkin sekosivat. Aloitin uuden työn enkä oikeasti meinannut sisäistää saati muistaa mitään perhedytyksessä. Nyt ihan nolottaa se tilanne. Ihme, ettei mua hyllytetty koeajan jälkeen.

Itse kärsin samasta oireesta ja kesken keskustelun tulee black outteja myös. Syön paniikkihäiriöön lääkettä, tämä ei kuitenkaan estä näitä oireita.

Minullekin tulee noita nykyään. Minulla on huonosti nukkuva pikkulapsi ja olen kokopäivätöissä. Kun on mennyt viikossa useampi yö 4-6 h unilla, minulla alkaa pätkiä. Se on minusta erilaista kuin että vain väsyttäisi niin että ei jaksa seurata. Tuossa tilassa ei vaan saa ajatuksesta kiinni vaikka keskittyisi kuinka.

Viimeksi pomo tuli yllättäen huoneeseeni ja kysyi asiasta, jota olin tekemässä. Se työ olikin melkein valmis ja kunnossa ja rupesin näyttämään sitä ruudultani. Unohdin vaan siinä kesken suunnilleen kokonaan, mitä se työni koskee. Lause jäi kesken, yritin aloittaa uudestaan "ja tässä on... tässä on tämä... tai, katsotaanpas että mitä tässä lukee..." Pomo kysyi jotain, mutta en ymmärtänyt edes sanoja. Toisin vain hölmönä perässä kysymyksen.

Kun pomo oli lähtenyt, palasin siihen hetkeen ja todellisuuteen ja olisin voinut miettimättä vastata mihin vain kysymykseen.

Oletko sairastanut koronan? Somen perusteella aika tavallista jälkioireilua.