Haluan miehen, lapsia, auton ja omakotitalon
Kärsin tällä hetkellä pienestä dilemmasta, sillä olen 26-vuotias sinkkunainen ja olen tehnyt opiskeluni ja nyt olen työelämässä. Valmistuin viime vuonna ja nyt olen sitten ollut töissä vuoden verran, ja koen tällä hetkellä elämäni todella keskinkertaiselle ja tylsälle kaiken nuoruuden ja opiskeluvuosien jälkeen. Joku voisi sanoa, että tervetuloa aikuisuuteen ja hyväksyn sen, mutta multa puuttuu otsikon asiat. Joten nyt olen viimeiset puolivuotta haaveillut vain omasta perheestä ja tavallisesta perhe-elämästä, johon kuuluisi rakastava aviomies ja lapset. Olen vielä suhteellisen nuori, joten minulla nyt ei ainakaan perheenlisäykselle ole kiire, puolison löytämiselle alkaa tulemaan jo vähän paineita. Onko muita kohtalontovereita?
Kommentit (67)
Oma selusta on siis jo turvattu? Eli elämä vakaalla pohjalla, esim säästöjä ja sijoituksia?
Seksiä saa mies helpommin ja halvemmin kun menee prostituoidun luokse. Järkyttävän kalliiksi tulee omakotitalo ja auto ostaa sen takia, että pääsisi panemaan jotain naista, joka lapsien saannin jälkeen kuitenkin lihoo ja lopettaa seksin antamisen.
Tässähän see syy nykyajan syntyvyyslukujen takaa näkyy.
Useampi mies varmaan vielä lapsia haluaisikin mutta väkisin ylemmän keskiluokan elämän larppaaminen ei kiinnosta.
Herroiksi narrien palkoilla.
Stressiä, suoritusta, kulissia ja pystyynkuolleita rituaaleja, koska nainen haluaa. Luulee haluavansa ainakin.
lapset= rahanmenoa, ok-talo =rahanmenoa, auto = rahanmenoa, mies= (mahdollisesti) rahanmenoa.
Ei kannata.
Siitä sitten pariutumaan, varmista että kumppani haluaa samaa.
Aika moni mies mieluummin eläis mieslapsen elämää aina vaan ja ovat valmiita valehtelemaan siitä jopa itselleen päästäkseen housuihin, onnea sihtaus prosessiin!
Vältä tinderiä ja ota selvää missä sun alueen insinöörit käy viihteellä.
Hyvä aika tehtailla lapsia valtavan kriisiajan kynnyksellä. Ei muuta kuin eteenpäin AP! Pidä unelmistasi tiukasti kiinni.
26v on jo siinä iässä että enää niistä top tier alfoista on turha haaveilla, mutta kakkosluokan betoista löytyy joitain ihan hyviä tapauksia, jotka kyllä menee pian pois markkinoilta kun on muutkin naiset perhehaaveineen betojen kimpussa. Kannattaa nyt nopeasti laittaa Tinder tulille ja napata oma beta kun ehtii!
Tämänkin ketjun asenteet ja kommentit kertovat syyn siihen miksi lapsia ei synny ja suomalaiset ovat kuolemassa sukupuuttoon.
Vierailija kirjoitti:
Tämänkin ketjun asenteet ja kommentit kertovat syyn siihen miksi lapsia ei synny ja suomalaiset ovat kuolemassa sukupuuttoon.
Onko se niin kamalaa?
Hyvä ap! Etsintää päälle ja pian lapsia! Ehdit tehdä monta ennen kuin alkaa raskaaksi tulo vaikeutua ja saadaan lisää suomalaisia meidän yhteiskuntaan:)
Itsekin haaveilin samasta mutta en laittanut toimeksi vaan lisäkouluttauduin ym kun ei vaan löytynyt miestä.
35v oli pakko alkaa todella tosisssaan etsiä tai tehdä lapset yksin. Onneksi tärppäsi nopeasti ja nyt on 2 lasta, ihan mahtava puoliso, 2 koiraa ja pieni pirtti maalla. Elämä on mahtavaa
Lähde ulkomaille, jos se on koskaan käynyt mielessä. Kaduttaa periaatteessa, etten lähtenyt, mutta en oikein olisi voinutkaan ja olisin varmaan päässyt hengestäni. Ilman yhteisövainoa olisin mennyt. Vuoden päästä muutan yksin pysyvästi, mutta olen jo 30.
Omakotitalo on kallis riippakivi. Onhan siinä hyviäkin puolia mutta remontit on kalliita ja kaikkia niitä harvoin kannattaa yrittää tehdä yksin vaikka olisi kuinka kätevä käsistään.
Joillakin naisilla on kai varaa valita, kun miehet ihan vapaaehtoisesti tarjoavat autot, omakotitalot ja muut. Täälläkin on useita yli miljoonan maksavia okt, kenellä on varaa?
Ja mitähän tarjottavaa sinulla on miehelle? Miten hän hyötyy sinusta?
Sinä haluat taloja ja autoja miehen rahoilla. Kait tajuat, että pillua saa baarista ilmaiseksi? :)
Tinderistä saa seksiä, ei siihen parisuhdetta tarvitse.
Taas yksi akka lisää, joka luulee itsestään liikoja ja luulee olevansa jumalan lahja sinkkumiehille. M27
Vierailija kirjoitti:
Tämänkin ketjun asenteet ja kommentit kertovat syyn siihen miksi lapsia ei synny ja suomalaiset ovat kuolemassa sukupuuttoon.
Mitä sitten?
Suosittelen, että ostat auton. Sen kanssa pärjää aina, vaikka se joskus saattaa reistaillakin, kun on korjaamoja. Noiden muiden kanssa voi tulla isompia ongelmia.
Ensin asunto, vaikka pienempikin, jotta on mahdollisuus sen unelmamiehen kanssa puoliksi ostaa se omakotitalo (paljon paljon myöhemmin) etkä jää siivellä asumaan niin että talo onkin sen miehen.
Sitten säästät - autottomana - muutaman vuoden rahaa talteen jotta sitä sitten autoon on, kun se vauva tulee.
Älä koskaan rakenna onneasi toisen ihmisen varaan. Oli kuinka rakastava mies hyvänsä, monet liitot päättyvät eroon, joten sinun pitää voida tulla itse toimeen. Älä unohda tätä!