Lue keskustelun säännöt.
Kun lapset kasvavat ja uusia ei ole enää luvassa
03.02.2010 |
Yhtäkkiä alkoi tuntua vaikealta hyväksyä se tosi asia, että meidän kuopuskin aloittaa jo koulun ensi syksynä ja pikkulapsi vaihe on peruuttomasti ohi. Lisää lapsi ei voi tulla ikäni (40+) ja aikaisempien hankalien raskauksien vuoksi. Mistä sitä nyt löytää tarkoituksen elämälleen, kun koti tuntuu hiljaiselta? Miten te muutte olette kokeneet tämän vaiheen. Mieleen muistui se Omo-mainoksen julkkisäiti (jonka nimeä en nyt muista) joka vastaavassa elämänvaiheessa masentui ja päätyi avioeroon.
Kommentit (18)
Kuopus aloittaa koulun...? Hän on siis teidän ilona vielä ainakin 10 vuotta. Eikö siinä riitä sisältöä? Miten koti voi olla hiljainen tuon ikäisten siellä ollessa ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai siis ekaluokalle menee meilläkin kuopus. Kyllähän tuonkin ikäiset lapset tuo sisältöä elämään, heidän kanssaan voi jo tehdä kaikenlaisia juttuja, huolehtia siitä koulunkäynnistä, harrastukset , kaverisuhteet jne.
Ei minusta ainakaan tunnu ollenkaan haikealta
Kuopus aloittaa koulun...? Hän on siis teidän ilona vielä ainakin 10 vuotta. Eikö siinä riitä sisältöä? Miten koti voi olla hiljainen tuon ikäisten siellä ollessa ?
Onhan se koululaisten elämä aika erilaista kuin taperoiden touhut. Koululainen tekee omia juttujaan pitkiä pätkiä, kulkee kavereiden kanssa ja harrastaa. Toki meteliäkin on, mutta samaa härdelliä kuin pikkuipanoiden kanssa ei ole kuin harvoin.
niin eiköhän pieniä mussukoita ole taas talo täynnä!
lisäksi olen sterilisaatiojonossa, joten asia muutenkin "pinnalla". Hankalat raskaudet ovat saaneet minut luopumaan haaveesta saada iso lapsilauma + omat voimavarat oli kyllä pikkulapsivaiheessa (kaksilasta reilun vuoden ikäerolla) niin tiukilla, että koen saaneeni jo venyä ihan riittämiin (minulle riittämiin siis).
Nyt NAUTIN siitä että vapaa-aikani lisääntyy (pikkuhiljaa), perheen liikkumavara on valtava muutaman vuoden takaiseen verrattuna, ei vaipanvaihtoja, päiväunia, pottia, syöttötuoleja, rattaita, turvakaukaloita jne.
Lapset tuntuvat koko ajan olevan "parhaassa iässä" kun aina on jotain uutta meneillään. Ja aina mut kasvattajana haastetaan uudestaan ja entistä kekseliäämmin, joten laiskistumaan ei pääse =)
Vähän on haikea olo "ei enää vauvoja" - asian takia, mutta suurempi onni on katsoa kun lapset kasvaa ja kehittyy, ottaa ensimmäisiä itsenäisiä askeliaan maailmassa ja lähtevät innolla kaikkeen uuteen ja ihmeelliseen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on koko ajan ollut omaakin elämää, joten ei mun maailma siihen kaadu, että lapset kasvaa.
Mä olen yhä enenevässä määrin alkanut liikkua, käydä elokuvissa, syömässä, tavannut ystäviä jne.
et asiaa pitää opetella. En siis tiedä mitään, koska lapseni ovat vasta 1 ja 3 ja olen raskaana. Mutta yritän jo valmistautua tuohon. Olen koko ajan harrastanut, käynyt kavereiden kanssa ulkona ja hoitanut ystävyyssuhteita. Pelkään sitä, kun lapset eivät enää ole koko ajan lähellä. Toisaalta myös odotan sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja olen miettinyt ihan samaa. Kamalan yksinäistä kun kaipaan sitä vauva-aikaa, mutta onneksi mies on vielä suostunut yrittämään yhtä. Ikää minulla on jo 37v joten en tiedä saammeko enää vauvaa, mutta se on sitten kriisin paikka jos ei tule.
En kaipaa omaa aikaa tai mitään muutakaan. Viime viikonloppuna olimme kylpylässä miehen kanssa kahden ja lapset oli hoitajan kanssa kotona. Minä ikävöin lapsiani enkä osannut ollenkaan nauttia. Mietin että mitä sitten tulevaisuudessa kun lapset on kasvaneet isoiksi niin mitä teen tuon miehen kanssa kaksin??? Kamalaa. Kaipaan vain vauvoja lähelleni. Sinun kirjoituksesi osui niin lähelle. En tiedä miten sitten selvitä kun lapset on jo isoja ja enempää ei tule.
Minäkin olen 40 + ja iloitsen jokaisesta vuodesta, kun lapset kasvavat. Iloitsen hyvistä yöunista, siitä että voin lukea kirjoja, siitä että pääsen lenkille ilman että tarvitsee hommata lastenvahtia... Iloitsen siitä, että voin tehdä mitä MINÄ haluan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pienin aloittaa paruskoulun ens syksynä, olen 43 v silloin. Myöskin vika synnytys vie minut 2 vuorokaudeksi teholle. Lisää lapsia - noup!
Siihen ne yhtäläisuudet loppuukin. Meillä ei ole hiljaista koskaan. Äitiä tarvitaan koko ajan. Ja ensi vuonna on yksi lâksyllinen lisää eli neuvontotuokiot luultavasti vaan lisääntyy.
Ehkä 10 v vuoden kulutta mietin että mitäs nyt!
mutta omaa aikaa odotan enemmän, vaikka lasten kanssa touhuaminenkin on hauskaa.
Tosin isompana juttuna, olemme juuri tekemässä kauppoja vapaa-ajantontista. Seuraavat pari vuotta kuluukin rakennuspuuhissa. Pitää sitten katsoa mitä uutta keksisi; matkustamista, uuden urheiluharrastuksen, muita työpaikkojakin voisi katsella (kaikki nämä ovat asioita, joille ei vaan riitä tällä hetkellä aikaa)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen muutaman vuoden nuorempi ja lapset ovat muutaman vuoden vanhempia.
Vielä 10 vuotta, ja sitten pääsee noista lapsista eroon. Kivoja ovat kun nukkuvat ja sukeltavat...... muuten ehkä siedettäviä.
OK... onhan ne kivoja, mutta kyllä mä odotan joka opäivää, kun niiden kasvua voi katsoa ja todella kiihkeästi odotan sitä, kun muuttavat pois.
Mielestäni sosialidemokraattisessa yhteiskunnasa, joka on ns. hajuton ja mautooan, pitäisi lasten teko kieltää jo keksiä tilalle jotain koeputki hässäkkä tyyppistä raktkaisua.
Lapset ovat niin vaivalloisia ja ärsyttäviä, että moisia ei TODELLAKAAN olisi pitäny koskaan keksiä. Täsä kohtaa evoluutio on tehnyt "pummin"
Mulla on koko ajan ollut omaakin elämää, joten ei mun maailma siihen kaadu, että lapset kasvaa.
Mä olen yhä enenevässä määrin alkanut liikkua, käydä elokuvissa, syömässä, tavannut ystäviä jne.
minä olen käynyt elokuvissa, syömässä ja ystäviä tapaamassa ihan alusta asti. olisikin hullua ollut olla 18 vuotta kotona, siis niin kauan kuin minulla lapsia on ollut ja odottaa sitä, että kunhan kuopus menee ekaluokalle niin sitten alan määrin tehdä näitä asioita.
ja kenelle oikeasti leffat korvaavat lapset?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kai kukaan täällä ole väittänyt, että leffa korvaa lapset.... En ymmärrä ollenkaan tätä keskustelua. Lapset ovat erillisia sieluja, jotka elävät omaa elämäänsä ja minun tehtäväni on tukea heitä kasvussaan. En ole tehnyt lapsia sen takia, että HE olisivat jotenkin MINUA varten. Ehei, minä olen heitä varten.
Oletteko te mammat niitä samoja ihmisiä, jotka itkee, jos tulee pelkkiä poikia tai pelkkiä tyttöjä? Eli onko teille sukupuoli hyvin tärkeä asia?
Tämä aihe on toinen käsittämätön asia, mitä myös tällä palstalla ihmettelen. Eli olettekohan te samaa populaa...?
Mulla on koko ajan ollut omaakin elämää, joten ei mun maailma siihen kaadu, että lapset kasvaa. Mä olen yhä enenevässä määrin alkanut liikkua, käydä elokuvissa, syömässä, tavannut ystäviä jne.
minä olen käynyt elokuvissa, syömässä ja ystäviä tapaamassa ihan alusta asti. olisikin hullua ollut olla 18 vuotta kotona, siis niin kauan kuin minulla lapsia on ollut ja odottaa sitä, että kunhan kuopus menee ekaluokalle niin sitten alan määrin tehdä näitä asioita. ja kenelle oikeasti leffat korvaavat lapset?
Ei kai kukaan täällä ole väittänyt, että leffa korvaa lapset.... En ymmärrä ollenkaan tätä keskustelua. Lapset ovat erillisia sieluja, jotka elävät omaa elämäänsä ja minun tehtäväni on tukea heitä kasvussaan. En ole tehnyt lapsia sen takia, että HE olisivat jotenkin MINUA varten. Ehei, minä olen heitä varten.
Oletteko te mammat niitä samoja ihmisiä, jotka itkee, jos tulee pelkkiä poikia tai pelkkiä tyttöjä? Eli onko teille sukupuoli hyvin tärkeä asia?
Tämä aihe on toinen käsittämätön asia, mitä myös tällä palstalla ihmettelen. Eli olettekohan te samaa populaa...?Mulla on koko ajan ollut omaakin elämää, joten ei mun maailma siihen kaadu, että lapset kasvaa. Mä olen yhä enenevässä määrin alkanut liikkua, käydä elokuvissa, syömässä, tavannut ystäviä jne.
vaikken niitä ainakaan tällä hetkellä allekirjoita. :) Mulla vasta esikoinen on menossa kouluun, ja on se iso juttu! Mun pienestäni tuntuu tulevan yhtä-äkkiä kauhean iso. :D
Mutta kun on kuitenkin tuota vielä pienempää populaatiota, niin lähinnä haaveilen omasta ajasta. Kyllä minäkin harrastan ja kuljen itsekseni sen mitä voin ja jaksan, mutta onhan se eri asia lähteä lenkille niin, että huutaa vaan ovelta menevänsä, kuin niin, että ensin hommataan lapselle vahti tai viedään muualle hoitoon, pakataan kamat, pakataan auto jne. Ja ei, mieheni ei ole aina saatavilla.
Vaikka on ihanaa, kun lapset ovat pieniä, ja varmasti ajattelen kaiholla tätä aikaa myöhemmin, odotan innolla myös sitä, kun voin oikeasti tehdä jotain suurta ja aikaavievää ilman suurta vaivannäköä pohjustukseksi.
Mä puolestani nautin tästä ajasta kun kaikki on jo isoja ja osaavia. Ovelle kolkuttava teini-ikäkin tuntuu (ainakin vielä) mukavalta uudelta vaiheelta, jännittävältäkin. En kaipaa yhtään lasten vauva-aikaa, aikansa kutakin. Eikä talo ole yhtään hiljainen, päinvastoin: usein talossa on porukkaa kuin Hulluilla päivillä :)) Ja mä olen aika vapaa menemään ja harrastamaan kun ei tarvi enää järjestellä lapsenammaa.
ja yksi vielä mahassa. Mutta silti miettii välillä, että entäs sitten kun niitä lapsia ei enää tule ;) Joutuu odottamaan niitä lapsenlapsia ja sitten vielä riippuu paljolti miniäsuhteesta paljonko sitä vauvaa saa hoitaa ja pidellä :) Ellei tämä kolmas nyt olisi tyttö ja pääsisi ehkä lähempään vuorovaikutussuhteeseen...