Miksi joku menee hiljaiseksi ja vältteleväksi, jos sanon hänelle jostain, joka hänen käytöksessään loukkaa?
Minulla on yksi kaveri, jolle ei uskalla sanoa jos minulle on tullut huono fiilis jostain hänen sanomisestaan. Minä itse ainakin toivoisin, että minulle sanottaisiin suoraan, jos olen loukannut jotain, sillä haluan kehittyä. Jotenkin haluan uskoa, että toisetkin haluaa kehittyä, mutta näköjään se voi loukata toista, jos sanoo siitä, jos hän on muotoillut asiansa huonosti ja minulle tulee huono mieli siitä.
Kommentit (10)
Olen ihmetellyt samaa ilmiötä. Erityisesti tällaiset ihmiset hämmentävät jotka eivät osaa omaa käytöstään reflektoida ollenkaan mutta vaativat sitä muilta. Eli joku sanoo minulle ett minua vaivaa asia x. Selvitetään se ja samalla sanon että muuten sinun köytöksessäsi minulla on tämä ongelma y. Niin herne on syvällä nenässä ja syyttely alkaa vaikka minä otin palautteen vastaan rakentavasti.
Uskallatko myös sanoa ruskean kulttuurin edustajille. Vai oletko itsekin silloin hiljaa, koska se on eri asia?
Mieheni on tuollainen. Loukkaantuu tai on suuttunutkin, jos olen sanonut että minua satutti mitä hän sanoi. Yleensä kuitenkin myöhemmin ymmärtää asian, kun on saanut asiaa sulatella.
Menee noloksi? Ei koe tehneensä mitään väärää ja ei uskalla tehdä enää mitään?
Mistä kukaan ulkopuolinen voi tietää.
Vierailija kirjoitti:
Olen ihmetellyt samaa ilmiötä. Erityisesti tällaiset ihmiset hämmentävät jotka eivät osaa omaa käytöstään reflektoida ollenkaan mutta vaativat sitä muilta. Eli joku sanoo minulle ett minua vaivaa asia x. Selvitetään se ja samalla sanon että muuten sinun köytöksessäsi minulla on tämä ongelma y. Niin herne on syvällä nenässä ja syyttely alkaa vaikka minä otin palautteen vastaan rakentavasti.
Itsepä äänestit niitä tänne. Missä vika?

Ai minä olen äänestänyt jonkun nelikymppisen perheenäidin tänne? Hän on syntynyt täällä.
Eli ap:n mielestä on selvä, että hän loukkaantuu, kun toisella on hänelle negatiivinen viesti, mutta toisinpäin pitäisi olla vain kehittymishaluja.
Eikö tuo nyt ole selvä? Jos aapeen sanomiset saavat toisen loukkaantumaan ja välttelemään, ap on sanonut jotain loukkaavasti. Siitä voisi sitten itsekin ottaa kehittymistavoitteita, jos oikeasti sellaisia haluaisi. Mutta ei ap oikeasti halua.
Tollainen on vallankäytön väline. Jos joku alkaa sanomaan, mitä saan sanoa, juttu loppuu lyhyeen.
Mulla on ystävä joka lähtee täysmittaseen hyökkäykseen kun saa negatiivista palautetta. Eipä tee mieli ottaa itseä vaivaavia asioita puheeks kun tietää saavansa ämpärillisen solvauksia takas
Byääää Lyö nyrkkiä pöytään vaan