Pitääkö kaikkien pystyä tekemään sovinto toisen kuoleman lähestyessä?

Vastaus otsikon kysymykseen: ei ole mikään pakko. Sehän olisikin tosi näppärää, jos voisi kohdella toisia ihan miten törkeästi tahansa ja kaikkien olisi silti pakko tehdä sovinto, kun tämä muita väärin kohdellut on kuolemassa.

Ei tietenkään.

Ei pidä. Minä ainakin jatkan riitelyä Uudessa Jerusalemissa.

Pakko ei ole kuin kuolla.

Herättää sellaisen ajatuksen, että kuoleva on pois lähtevä tästä maailmasta.

Jos hän itse toivoo anteeksiantoa, olisiko liikaa toisen se hänelle antaa?

Kuoleva ihminen saisi rauhan.

Ja koskapa ne mitkään riidat ovat olleet täysin yksipuolisia, niillä on aina puolensa ja puolensa.

Molemmissa on syytä.  Yksin ei voi kukaan riidellä.

Käsittämättömältä tuntuu että jokin perintöriita on niin paha ja synkkä, ettei sitä vois sopia ja antaa ns. anteeksi.

Sitäpaitsi, perinnöthän jaetaan aina lain mukaan.

 

Vierailija kirjoitti:

Herättää sellaisen ajatuksen, että kuoleva on pois lähtevä tästä maailmasta.

Jos hän itse toivoo anteeksiantoa, olisiko liikaa toisen se hänelle antaa?

Kuoleva ihminen saisi rauhan.

Ja koskapa ne mitkään riidat ovat olleet täysin yksipuolisia, niillä on aina puolensa ja puolensa.

Molemmissa on syytä.  Yksin ei voi kukaan riidellä.

Käsittämättömältä tuntuu että jokin perintöriita on niin paha ja synkkä, ettei sitä vois sopia ja antaa ns. anteeksi.

Sitäpaitsi, perinnöthän jaetaan aina lain mukaan.

 

Rauha tulee kuollessa ja tietoisuuden päättyessä, sovittiin tahi ei. Joten aivan tuo ja sama.

Mitä ajatuksia herättää herättää sellaisen ajatuksen että Sanoman toimittaja on kalastelemassa ulkoistettua sisällontuotantoa artikkeliinsa.

Olin vuosia sitten, isän luona käymässä ja hänen vuotta nuorempi sisko soitti ja pyysi anteeksi. Mitä, sitä en tiedä. Isä kumminkin sanoi, että ei ole mitään anteeksipyydettävää.

Itse tunnustin isälle jouluaattona (no, kännissä olin, mut kumminkin): "ei se sinun vikasi ole, että minusta tuli tämmönen tohelo". Isältä kirposi kyynel silmäkulmaan, mieheltä, jonka mielestä "miehet eivät koskaan itke".

Vierailija kirjoitti:

Olin vuosia sitten, isän luona käymässä ja hänen vuotta nuorempi sisko soitti ja pyysi anteeksi. Mitä, sitä en tiedä. Isä kumminkin sanoi, että ei ole mitään anteeksipyydettävää.

Itse tunnustin isälle jouluaattona (no, kännissä olin, mut kumminkin): "ei se sinun vikasi ole, että minusta tuli tämmönen tohelo". Isältä kirposi kyynel silmäkulmaan, mieheltä, jonka mielestä "miehet eivät koskaan itke".

Jatkan:

Koitan olla ihmisten kanssa hyvissä väleissä, ettei vaan jää mitään "hampaankoloon", siis sellaista, mitä myöhemmin ei voi korjata.

Naiiviahan se on, mutta silti.