Millaista elämäsi olisi jos eläisit sitä niin kuin ANOPPI sinun haluaisi elävän?

muuttanut jonnekin Pohjois-Karjalaan, kestitsisin loma-ajat ja viikonloput anopin sukua ja tyttäriä, lainaisin koko ajan rahaa ja olisin yleinen kynnysmatto.

Toimisin lasteni palvelijana (ostaisin koko ajan kaikkea ja nameja saisi syoda aina)



Koti olisi taynna kaiken maailman tavaraa ja mitaan en ikina heittaisi pois.



mutta mun anoppi on kuiteski ihan kiva....

vanhempainvapaan päätyttyä ja katkaissut vielä lisääntymispiuhani. Olisin keskittynyt oman urani luontiin ja erityisesti huolehtinut siitä, että miehelläni olisi ollut aikaa edetä urallaan.



Asuisin, joko työn vuoksi perheen kanssa ulkomailla tai Helsingissä esim Ullanlinnassa. Ostettaisiin anopille asunto oman kodin läheltä, jotta hän voisi paremmin käydä ainoan lapsenlapsensa kanssa teatterissa, kahvilla ja ostoksilla.



Lapsemme olisi tyttö ja aina viimeisen päälle kauniisti ja kalliisti puettu. Lapsi käyttäytyisi yhtä korrektisti ja sulavasti kuin aikuiset tilanteessa kuin tilanteessa.

elämä olisi siivoamista ja silittämistä ja sunnuntait kirkon kinkereissä, ei se nyt pahaa elämää olis, mutta välit pitää aina anoppiin pitää. (Ainakin 100km)

Mutta ainakin tuo ihmettelee aina, että miksi ette osta uutta taloa ja uutta autoa.

Meillä talo vanha ja aika pieni ja auto vanha.



Molemmat ollaan perusduunareita, eikä rahaa todellakaan liikaa. Niin, miksi me ei rakennuteta taloa.



Eli asuisin uudessa talossa ja ajaisin tuliterällä autolla.

No ainakin olisin mennyt näyttävästi kirkossa naimisiin ja lapsemme olisi myös kastettu juhlavin menoin, joihin anoppi olisi saanut kutsua kaikki ystävänsä ja sukulaisensa (tosiasiassa häämme olivat pienet maistraattihäät eikä lapsiamme ole kastettu ollenkaan). Lisäksi en antaisi mieheni tehdä ruokaa, koska "hän ei ehdi keskittyä työhönsä jos joutuu laittamaan ruokaa" (mies siis itse on intohimoinen kokki, ja MINÄ olen meidän perheestä se, jolla on paremmat tulot ja "ura"). Ja ihailisin appeani ja hänen mahtavaa persoonallisuuttaan ja hienoa uraansa valtavasti, ja tekisin aina kuten appeni toivoo (tosiasiassa en siis tule toimeen apen kanssa, anoppi sensijaan on uhrannut koko elämänsä ukolle - mikä onkin sinänsä ehkä ok että hän on valinnut apen puolisokseen, minä taas en). Muuten voisin varmaan anopin puolesta olla ihan sellainen kuin olenkin, meillä on noista muutamista "hankauskohdista" huolimatta kohtuullisen hyvät välit.

samanlaista kuin nytkin. Tulen toimeen anoppini kanssa. Hän ei puutu suhteeseemme, lapsiimme eikä määrää eikä kommentoi tekemisiämme.

Oma tarinani:



Olisimme pitäneet isot häät pienten sijasta. Niitä olisi vietetty anopin jo valitsemassa ja meille esittelemässä juhlapaikassa eri kaupungissa kuin ne nyt oli (reps). Niissä olisi ollut maailmanmenon makua ja rahaa olisi palanut enemmän. Kukaan sukulainen ei olisi joutunut auttamaan meitä siis häiden tohinassa (koristelu jne).



Meillä olisi kaikki hankittava tavara aina uutta ja tottakai huippukallista (valitsee aina kalleimman vaihtoehdon!). Monesti myös käytännöllisyys olisi mennyt joidenkin sisustuksellisten asioiden edelle. Kallein valittaisiin vaikka tuloluokka on aivan eri kuin anopilla!!

Anoppini on mukava ja hienotunteinen, tulemme hyvin toimeen.

samanlaista kuin nytkin. Tulen toimeen anoppini kanssa. Hän ei puutu suhteeseemme, lapsiimme eikä määrää eikä kommentoi tekemisiämme.

-en harrastaisi mitään. Tai joskus voisin jotain käsitöitä.

-olisin kotona lapsia hoitamassa ja silti samalla tienaisin hyvin

-en kuuntelisi tunteitani missään tilanteessa, koko ajan järjellä vaan

-en ikinä aiheuttaisi minkäänlaisia puheita kylillä

-olisin rahakas ja sukuni kunnioitettua

-tekisin itse kaikki ruoat melkeinpä eläinten teurastamisesta alkaen

-vaikka en harrastaisi mitään, kavisin silti hiihtämässä mystisesti niin ettei kenenkään tarvitsisi samalla vahtia lapsiani

-veisin lapset päiväkotiin enkä perhepäivähoitajalle, mutta hoitaisin silti heidät itse

-en leikkuutaisi hiuksiani kovin lyhyiksi

-en kävisi missään juhlimassa ikinä

-jnejnejnejnejnejnejne

syrjäkylällä rumassa ja vanhassa talossa maatilalla ja kävisin töissä SIKALASSA. Anoppi saisi hoitaa lapsiamme ja puuttua elämäämme ja ohjailla sitä mieleisekseen. Minulla ei olisi puhevaltaa eikä muutakaan valtaa omissa asioissani.



(Valitettavasti anopin puolesta asun kauniissa ja uudessa talossa kaukana maatilalta ja toimin virkanaisena. Anoppi ei ole tervetullut meille eikä lastemme elämään. Päätän itse omista ja lasteni asioista)

Tämä kolmas, minkä juuri otimme sai aikaan ihan hirveät saarnat ja taivastelut.

Anoppini ei ole ikinä kritisoinut mitään valintojani (tai ainakaan niin, että minä siitä tietäisin).

Mä olisin nimittäin töissä enkä kotona. Anoppi myös luuhailisi meillä varmaa kokoajan jos itse saisi päättää.

Ymmärrän hyvin anoppia, että haluaa meidät lähelleen.

Mutta anoppi on tyytyväinen ja onnellinen kun me ollaan onnellisia.

Kaikki lähtisi jo lapsuudesta eri pohjalta, eli olisin köyhän työläisperheen lapsi jonka vanhemmat mieluusti olisivat eronneet. Olisin hankkinut työni ja ammattini liikunnan tai jonkun duunarihomman parista, mitään korkeakouluja ei, eikä kulturelleja harrastuksia. Lapset olisin laittanut hoitoon alle vuoden iässä, ja suhtautuminen lapsiin rennon yksioikoista, kehityspsykologiat hiiteen ja aikuisten tarpeet edelle.



Eli täysin eri ihminen taitaisin olla.

mutta jos kuitenkin olisin, olisin korkeimmin mahdollisesti koulutettu, mutta silti hankkinut lapset riittävän nuorena. Hänen pitäisi saada nähdä lapsia aina, mutta ei liikaa, tai hän rasittuisi. Minun pitäisi olls itsenäinen uranainen, mutta palvella hänen poikaansa. Minun pitäisi olla kiinnostunut politiikasta ja haluta väitellä siitä, mutta en saisi olla liian eri mieltä hänen kanssaan tai tulisin selän takana haukutuksi.



Kyllä, häntä ei voi miellyttää.

-meillä olisi kaksi lasta, tyttö ja poika

-olisin mennyt töihin lasten ollessa noin 2 kk

-minulla olisi hieno ura, hyvä palkka

-asuisimme joko isossa hienossa omakotitalossa, tai sitten Hgin keskustassa isossa asunnossa

-toki olisimme viettäneet ulkomailla joitakin vuosia, mieheni uran vuoksi

-olisi laittanut lapset viulutunneille parivuotiaana, toki he olisivat aloittaneet myös golfin, tenniksen ja laskettelun hyvin pieninä

-lapset olisivat erittäin hyvin käyttäytyviä, lahjakkaita sekä koulussa, sekä myös voittaisivat urheilukilpailuja (ainakin se poika) ja viulukilpailuja (ainakin se tyttö)

-olisimme ostaneet anopille asunnon naapurista, ja olisimme aina valmiita auttamaan häntä, myös iltamyöhään

-meillä ei olisi lemmikkejä, jotta voisimme tarvittaessa ottaa aina anopin kissat hoitoon



Niin, en valitettavasti ollut koskaan tarpeeksi täydellinen anopin kultapojulle :). Joka on nyt ex, ja vaikuttaa edelleen harrastavan tiheästi vaihtuvia suhteita, varmaan sitä täydellistä etsien...

Lapset olisivat menneet niin pian hoitoon kuin mahdollista, siis 10-kuisina viimeistään.

Töiden jälkeen tekisin käsitöitä, ompelisin lastevaatteet, virkkaisin ja neuloisin sekä leipoisin tietysti kaikki leivät, pullat ym. itse. Koskaan en tietenkään sortuisi eineksiin.

Mieheni ei ikinä koskisi yhteenkään keittiö- tai siivousvälineeseen. Hän voisi viettää illat kirjojen, lehtien tai television parissa. Minä en lukisi, paitsi ehkä joskus käsityölehtiä tai keittokirjoja.

Tuo 18 oli kiteyttänyt oivallisesti sen, miten minunkin anoppini haluaisi minun elävän. Eli koska taustani on vääränlainen ja minä olen vääränlainen, hän vain simppelisti haluaisi, että eläisin jossain tyystin hänen elinpiirinsä ulkopuolella. Hän haluaisi, että mieheni olisi päätynyt elämään kuvailemani kaltaisen naisen kanssa.



I´m so sorry, anoppi!