Mies laittoi yöllä viestin toiselle naiselle, johon tutustunut työn kautta
Tässä on jonkun aikaa mennyt miehen kanssa huonosti, kuten tuli avoero eli asuttiin saman katon alla ja nyt muutettiin hiljattain erilleen MUTTA ollaan kuitenkin yhä yhdessä. Nyt mies on alkuvuodesta tutustunut töissä naiseen jonka kanssa tekee töitä, eivät kuitenkaan ole päivittäin tekemisissä. Nyt kuitenkin tuossa kuukausi sitten jäi kiinni siitä, että laitteli baari illan jälkeen viestiä tälle toiselle naiselle. Viestit eivät olleet seksuaalisia, mutta silti ihmettelen, että miksi laittaa yöllä viestiä tuntemattomalle naiselle (eivät kovin hyvin tunne toisia). Ovat facebookissa kavereita ja mies tykkäilee aika usein hänen julkaisuista ja oli siellä laittanut myös sen viestin. Mies meni aamulla facebookkiin ja olin siinä hänen lähellä ja huomasin viestin ja kysyin siitä. Mies ei tietenkään myöntänyt mitään, että olisi ihastunut naiseen tms. Mies vain sanoi, että oli laittanut naiselle sen takia viestiä, kun ovat samassa työpaikassa ja naisella kuulemma juttu luistaa aina facebookissakin, niin mies oli sitten päättänyt lähestyä kun oli sitä hetken miettinyt. Pitääkö sitä oikein miettiä, että lähestyykö naista tai uskaltaako lähestyä? Onko vain tekosyitä, että kun ovat työkavereita yms.? Mies on saanut myös miespuolisia kavereita töissä alkuvuonna, mutta eipä niitä lähesty. Tämä sama nainen tuli myös muutama päivä sitten ruokakaupassa vastaan ja muutaman sanan he siinä vaihtoivat, ei mitään erikoista mutta mies ja nainen kuitenkin tuijottivat toisia pitkään.
Mitä tämä on ja pitääkö olla huolissaan? Olenko vain vainoharhainen?
Kommentit (65)
No ei kyllä vaikuta ihan puhtoiselle.
Klassikko tapaus.
Oletteko olleet pitkää yhdessä?
Lähde menee. Missä itsekunnioitus?
Ei sitten kellot soineet tuossa avoeron kohdalla?
Avoero tuli ennen tätä naista, nainen ei liity avoeroon mitenkään. Kai sitä avoeron jälkeenkin voi olla yhä yhdessä? -ap
Vierailija kirjoitti:
Mies ei siis ole tämän jälkeen laittanut viestiä naiselle.- ap
Niin ei sinun nähden...
Vierailija kirjoitti:
Avoero tuli ennen tätä naista, nainen ei liity avoeroon mitenkään. Kai sitä avoeron jälkeenkin voi olla yhä yhdessä? -ap
Voihan sitä monenlaista, mutta tässäpä nyt näet kannattaako.
Mitä yhdessä olemista se on jos olette jo avoeron ottaneet ja muuttaneet erilleen?
Mutta voin sanoa aika varmana. Miehesi katsoo uutta kokelasta ja vähintään koeajaa sen ja jos homma sen jälkeen heillä vielä sujuu niin sinä,jäät,toiseksi.
Minusta miehellä on siihen täysi oikeus, teidän suhteennehan ei tunnu toimivan. Joten miksi aloittaja jää siihen roikkumaaan. Etsi uusi.
Niin klassinen tarina. Ala hakea vaan pikkuhiljaa itseksesi omaa kämppää. Tää juttu päättyy enemmin tai myöhemmin eroon. Turha valehdella itselle . Kokemusta on.
Jos teillä menee huonosti ja olette muuttaneet erilleenkin, niin eikö pikemminkin myös sinun kannattaisi katsella jo uutta? Miksi jäädä vanhaan jumittamaan, jos se juttu ei kerran toimi?
Häh. Siis olette eronneet mutta olettekin yhdessä? Nyt en pysy kärryillä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mies ei siis ole tämän jälkeen laittanut viestiä naiselle.- ap
Niin ei sinun nähden...
No, yhden kerran oli mennyt kännin päätteeksi kirjoittamaan naisen facebook seinälle, jotain liirum laarumia, joka vaikutti vain siltä, että tekee tikusta asiaa, ei siis ollut mitään erikoista. En tiedä mitä ajatella.
Voi kyllä olla ihan vain kaveruuttakin. Ainakin itselläni se hauskin kollega on eri sukupuolta ja mitään säpinää ei ole, vaikka laitellaan liirumlaarumeja viestitse viikonloppuisin ja iltaisinkin.
Rivien välistä luettavissa, että ap haluaisi jatkaa yhdessäoloa ja miehellä jo uusi ihastus kiikarissa. Todennäköisesti miehellä uudet viritelmät, mutta varmistaa saannin ap:n kanssa, kunnes uusi saalis on saatu selätettyä.
Ap kyttää miehen touhuja ja kuvittelee, että savun hälvettyä elämässä jatkuu kohta kotileikit entiseen tapaan. Mies on ilmiselvästi ihastunut, jos keskellä yötä pitää uudelle naiselle viestitellä nykyisen vierestä.
Ap:n kannattaa henkisesti varautua siihen, että mies on jo kääntänyt uuden sivun elämässään.
Vähän olet tyhmä ap. Miksi roikut siinä miehessä, vaikka sanoi ,että on avoero.
Rasittavia tuollaiset läheisriippuvaiset. Kyllä nyt mies saa tehdä mitä huvittaa ja kenen kassa huvittaa.
Ei kuulu sinulla tippaakaan.
Ihastunut siihen ja sillä selvä. Älä tuhlaa aikaasi. Kokemusta on. Jos annat tuon mennä läpi sormien, kokee että voi jatkaa hommaa.
Ihanaa on löytänyt ihastuksen! Rakkautenne on kuollut.Johtuu sinusta.
Ihanaa että mies löysi naisen josta tykkää.
Mies ei siis ole tämän jälkeen laittanut viestiä naiselle.- ap