Lue keskustelun säännöt.
Minun näkökulma ja miehen näkökulma
23.07.2008 |
Minun näkökulma:
Hoidan vauvaa 24/7 eli myös öisin olen jatkuvasti valmiustilassa. Minun pitää muistaa milloin vauvalle on viimeksi vaihdettu vaippa, onko vauvalla kaikki tarvittavat mukana kun mennään jonnekin, ja milloin vauvan pitäisi syödä mitäkin.
Tietenkin, jos on ollut risainen yö, ja vauva vihdoinkin joskus klo 6 maissa nukkuu, niin tietenkin minäkin nukun.
Miehen näkökulma:
Hän tekee raskasta työtä, hänen pitää nousta aikaisin aamuisin silloin kun minä vielä nukun (eli silloin klo 6), ja minä saan nukkua vaikka päivisin.
Tämän takia mies katsoo että on oikeutettuna nukkua kerrankin pitkään aamuisin viikonloppuisin. Kun minähän nukun pitkään koko viikon.
Lomalla minä hoidin lasta, taas 24/7, vaikka mies tietenkin teki jotain kun pyysin, mutta päävastuu laspsesta oli silti minulla.
Mies perustelee asiaa, kun hän ei tiedä miten vauvan ruoka-ajat menee. Minä taas en jaksanut joka kerta juurta jaksaen alkaa selittää mitä nyt pitäisi tehdä, sillä nopeammin tein itte, kun jäin selittämään asiaa.
Loma meni sitten niin että minä jatkoin niin kun kotonakin, ympäristö oli vaan eri.
Loman jälkeen mies jäi ihmettelemään, miksi olen niin hapan.
Kuka on oikeassa, vai onko kukaan?
Mielestäni minullekin kuuluisi välillä vähän vapaata, mutta kun mä vaan lorvin koko päivän muutenkin kotona, niin en kuulemma tarvitse vapaata.
Kommentit (5)
jatkuu yleensä eron jälkeen. Eli huonolta näyttää en usko että lapsi saisi viettää aikaansa isänsä kanssa eron jälkeenkän. Jos ei lapsi kiinnosta nyt niin ei tapaamiset eron jälkeenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikä anna miehen tehdä omalla tavallaan niin sitten saa kyllä syyttää itseään että joutuu tekemään itse.
eikä anna miehen tehdä omalla tavallaan niin sitten saa kyllä syyttää itseään että joutuu tekemään itse.
Ja mies sais myös tehdä omalla tavalla, mutta kun sitä ei edes kiinosta milloin vauvaa pitäis hoitaa ja miten.
Odottelin myös että tekiskö se jotain, mutta en sitten viittinyt antaa vauvan huutaa ihan loputtomiin turhaan. Mies vaan tiuskii mulle "tee jotain, toi vauva huutaa".
Silloin kun olen jo tekemässä, mies tulee siihen kun vauva jo huutaa hysteerisnä ja kysyy että "mitä tässä pitäis tehdä?". Joo, siinä vaiheessa en jaksa enää alkaa selittää vaan yritän nopeasti saada vauvan rauhoittumaan
.
Ja olen useasti kysynyt haluaako tietää että miten sitä tai tätä tehdään, niin vastaus on ollut "no ei nyt, mua väsyttää", "en mä nyt".
Noh, ei kait tässä muu auta kun purra hammasta ja kestää.
Lapsen ruoka-ajat ja muut rutiinit lukujärjestysmäiseen muotoon paperille, paperi miehelle ja vapaata viettämään. Jos mies on niin jurpo, ettei tajua, että lapsen hoitaminen ei tosiaan tarkoita sitä, että voi nukkua silloin kun nukuttaa, niin tällä tavoin hän pääsee sen konkreettisesti kokemaan.
Alkavaa marttyyriutta ilmassa. Miehet ovat sen verran putkiaivoista porukkaa, ettei kannata ollenkaan lähteä linjalle, jossa yrittää jotenkin vedota miehen oikeudentajuun tai hyväntahtoisuuteen. Selkeää käskyä peliin, kuten armeijassa ja kaikki niin selkeästi, ettei tulkinnan varaa jää.
Meilläkin oli alussa, mutta nyt kun lapset ovat 9v ja 3v, niin en kyllä enää osaa sanoa kumpi meistä on heidän kanssaan enemmän. Ehkä mies.