Kulissikotia ylläpitäville ajateltavaa
Tiedoksi teille, jotka pysyttelette yhdessä "lasten takia": lasten on paha olla ja elää kodissa, jossa vanhemmat käyvät kylmää sotaa. Lapset vaistoavat ilmapiirin ja saavat aivan vääränlaisen mallin parisuhteista. Heille voi tulla kaikenlaisia traumoja, ongelmia ja tunne-elämän häiriöitä. Sitäkö haluatte?
En ole vielä tavannut yhtäkään sellaista aikuista, joka ajattelee että "olipa hyvä että vanhempani pysyivät väkisin yhdessä, vaikka olisivat halunneet erota jo vuosia sitten". Päin vastoin, he ovat sanoneet että olisivatpa vanhemmat tajunneet / uskaltaneet erota aiemmin, niin oltaisi saatu kasvaa ilman sitä vanhempien jatkuvaa riitelyä, tappelua tai mykkäkoulun pitoa.
Kaksi rauhallista (ja jopa onnellista) kotia on lapselle paljon parempi vaihtoehto kuin yksi kulissikoti, jossa helvetti riehuu valtoimenaan.
Kommentit (80)
Voisiko joku vinkata tästä is tai joku muu media, tehkää tästä kattava juttu?
Onhan sitte tuo muuki kulissielämä, että täydellisen ylisuorittajuuden tärkeys ylittää kaiken muun.
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku vinkata tästä is tai joku muu media, tehkää tästä kattava juttu?
No googleta "is juttuvinkki" tai "il juttuvinkki" ja lähetä vaikka molempiin juttuvinkki.
No jaa, kyllä todella moni lapsi kaipaa sitä vanhempaa, jonka luona ei ole. Todella moni lapsi jo ihan ikätasonsa vuoksi myös luulee olevansa syypää eroon. Luulee, ettei hän ollut riittävän hyvä rakastettavaksi.
Että jos kerran lapsen kokemus on se mitta, niin jos ei rikollista pahaa kodissa ole, niin ei lapset kyllä eroa halua. Heihin kohdistuvat rikolliset teot sitten erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Tämä. Yli nelkyt ja vieläkin selvittelen noita traumoja ja opettelen millainen on normaali parisuhde ja miten minua saa kohdella, mikä on normaalia. Miksei tästä puhuta enempää?!?!
Samaa olen miettinyt itsekin monesti.
Miksi se kulissien ylläpito on niin tärkeää? Sitten vielä sometileillä postaillaan jatkuvalla syötöllä vakuutteluksi kaikenlaisia kissanristiäiskuvia ja juhlitaan sampanjaa juoden ja teennäinen, väkisin puserrettu hymy huulilla ja koetetaan epätoivoisesti näyttää että hyvin meillä menee. Totuus siellä kulissien takana näytännön päätyttyä on sitten jotain aivan muuta, raivo repeää ja astiat lentävät. Ja lapset (iästä riippumatta) ihmettelee tätä teatteria ja voivat huonosti kun kukaan ei uskalla olla aito. Miten he uskaltavat itse koskaan sitoutua parisuhteeseen, jos luulevat parisuhteen ja "rakkauden" olevan aina tuollaista?
MicMac kirjoitti:
No jaa, kyllä todella moni lapsi kaipaa sitä vanhempaa, jonka luona ei ole. Todella moni lapsi jo ihan ikätasonsa vuoksi myös luulee olevansa syypää eroon. Luulee, ettei hän ollut riittävän hyvä rakastettavaksi.
Että jos kerran lapsen kokemus on se mitta, niin jos ei rikollista pahaa kodissa ole, niin ei lapset kyllä eroa halua. Heihin kohdistuvat rikolliset teot sitten erikseen.
Tietenkin kaipaa. Mutta niitä riitoja ja pelottavaa ja ahdistavaa ilmapiiriä hän ei varmasti kaipaa. Lapsi sopeutuu kyllä. MInusta henkinen väkivaltakin on rikollista, sille en haluaisi lapsia altistaa. Kenenkään.
Ja jos lapselle ei osata tehdä selväksi, että ero ei johdu hänestä, käy niin että lapsi kyllä rakastaa vanhempiaan, mutta lakkaa rakastamasta itseään ja ajattelee olevansa paha tai huono. Siitäkös sitten alkaa henkinen alamäki ja vaikeudet.
Paras lahja, jonka vanhemmat voivat lapsilleen antaa, on heidän (vanhempien) oma onnellisuus. Silloin lapsetkin oppivat olemaan onnellisia, aitoja ja tosia.
Vierailija kirjoitti:
Tämä. Yli nelkyt ja vieläkin selvittelen noita traumoja ja opettelen millainen on normaali parisuhde ja miten minua saa kohdella, mikä on normaalia. Miksei tästä puhuta enempää?!?!
Niinpä, et todellakaan ole ainoa, joka aikuisena kipuilee omien parisuhteidensa kanssa, koska sai lapsena niin huonon esimerkin kotoaan. Tästä todellakin pitäisi puhua avoimemmin. Mutta kun kukaan ei uskalla.
Ja kulissi-ihmiset alapeukuttavat...
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku vinkata tästä is tai joku muu media, tehkää tästä kattava juttu?
Kukahan toimittaja kirjoittelee ihmissuhdeartikkeleita noissa IS ja IL, osaako joku neuvoa?
MicMac kirjoitti:
No jaa, kyllä todella moni lapsi kaipaa sitä vanhempaa, jonka luona ei ole. Todella moni lapsi jo ihan ikätasonsa vuoksi myös luulee olevansa syypää eroon. Luulee, ettei hän ollut riittävän hyvä rakastettavaksi.
Että jos kerran lapsen kokemus on se mitta, niin jos ei rikollista pahaa kodissa ole, niin ei lapset kyllä eroa halua. Heihin kohdistuvat rikolliset teot sitten erikseen.
No jaa, itse ainakin koen olevani syypää siihen, että äitini jäi väkivaltaisen isäni luo minun takiani. Isäni uhkaili tekevänsä kaikkea kamalaa, jos äitini lähtee minun kanssa pois. Että kyllä syytän itseäni ja omaa syntymääni siitä, että äitini jäi piestäväksi. Olisi varmana äitinikin voinut paremmin ja nyt voisi paremmin kun olisi lähtenyt heti, eikä vasta vuosien päästä.
Ja itsehän en noita asioita lapsena nähnyt, näin vain sen pahanolon ja minulle kerrottiin syyt vasta kun äitini vihdoin lähti. Tällöin olin jo aika iso.
Se toisen vanhemman kaipaaminen lapselle o pienempi paha kuin jatkuvasti elää kireässä ilmapiirissä. Oli se sitten fyysistä tai henkistä väkivaltaa.
Tämä!!!
Mielestäni yhdessäolon perusteleminen lasten takia on itsekkäintä ikinä ja on vain sijaisperuste sille, ettei oikeasti vaan uskalla erota itsekkäistä syistä.
Lapset sitten omissa parisuhteissaan yrittävät ratkoa näitä vääristyneitä parisuhdemalleja ja traumoja.
Ja siinä kahden kodin väliä seilatessa, vanhempien uusimpia panoja hetken aikaa tavatessa, vanhempien toisen vanhemman haukkumista kuunnellessa tulee kuva oikeanlaisesta terveestä parisuhteesta?
Vierailija kirjoitti:
Voisiko joku vinkata tästä is tai joku muu media, tehkää tästä kattava juttu?
Ei millään pahalla, mutta tämä ei todellakaan ole mikään uusi jutunaihe, itse asiassa kulunutta huttua.
MicMac kirjoitti:
No jaa, kyllä todella moni lapsi kaipaa sitä vanhempaa, jonka luona ei ole. Todella moni lapsi jo ihan ikätasonsa vuoksi myös luulee olevansa syypää eroon. Luulee, ettei hän ollut riittävän hyvä rakastettavaksi.
Että jos kerran lapsen kokemus on se mitta, niin jos ei rikollista pahaa kodissa ole, niin ei lapset kyllä eroa halua. Heihin kohdistuvat rikolliset teot sitten erikseen.
Onko sun mielestä sitten parempi, jos se lapsi kokee olevansa syypää siihen, että vanhemmat on väkisin yhdessä? Ikäänkuin tuomittuja sietämään yhteiseloa, ihan vaan sen lapsen takia? No huhhuh,,,,,,
Isällä oli työ, jonka vuoksi hän oli kuukaudessa pari, kolme kertaa yön yli reissulla. Että ne illat oli kivoja, kun siä ei ollut kotona, oli paljon leppoisampi ja rennompi ilmapiiri. Oikein tunsi, miten oli helpompi hengittää. Harmi, kun vanhemmat oli niitä "yhdessä vaikka hampaat irvessä" -ihmisiä.
Onko se kulissia? Muistan miten vanhempani usein riitelevät kun olin lapsi, kotona oli usein ahdistavaa, aikuisena tajusin että syy oli köyhyydessä ja väsymyksestä huolimatta kovasta työstä ja yrittäjyydestä. Vanhuudessaan olivat rakastava pari äidin välillä helposti tulistuvasta luonteesta huolimatta, raha huolia ja väsymystä ei ollut, yhdessä oli selvitty.
Onko kulissia, jos on päättänyt, että tästä selvitään ja on se luvattu tehdä yhdessä, jos vielä toivoo että löytyy se kipinä miksi tilanteessa ollaan tai on vain niin turtunut tilanteeseen, ehkä masentunut, ettei osaa ja jaksa lähteä ja aloittaa elämää alusta?
Vierailija kirjoitti:
Ja siinä kahden kodin väliä seilatessa, vanhempien uusimpia panoja hetken aikaa tavatessa, vanhempien toisen vanhemman haukkumista kuunnellessa tulee kuva oikeanlaisesta terveestä parisuhteesta?
Kyllä ne parisuhteessa olevat vanhemmat osaavat haukkua lapsille toista vanhempaa vaikka saman katon alla asuisivat.
Oma eroni lähti siitä etenemään kun silloin 16v esikoinen kysyi toisen kerran lyhyen ajan sisään, että miksi ette eroa. Eroa olin miettinyt jo pari vuotta, mutta kynnys oli lasten, talon ym vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Onko se kulissia? Muistan miten vanhempani usein riitelevät kun olin lapsi, kotona oli usein ahdistavaa, aikuisena tajusin että syy oli köyhyydessä ja väsymyksestä huolimatta kovasta työstä ja yrittäjyydestä. Vanhuudessaan olivat rakastava pari äidin välillä helposti tulistuvasta luonteesta huolimatta, raha huolia ja väsymystä ei ollut, yhdessä oli selvitty.
Onko kulissia, jos on päättänyt, että tästä selvitään ja on se luvattu tehdä yhdessä, jos vielä toivoo että löytyy se kipinä miksi tilanteessa ollaan tai on vain niin turtunut tilanteeseen, ehkä masentunut, ettei osaa ja jaksa lähteä ja aloittaa elämää alusta?
Ei se ole kulissia, jos rakastaa. Voihan olla riitaa, vaikeaa ym, vaikka rakastaa. Se on kulissia, kun ilmapiiri on kylmä. Hyvä kun puhutaan, ei vietetä aikaa yhdessä. Sitten kuitenkin asutaan ja vietetään perhe-elämää muille ja esitetään. Se on ahdistavaa. Olen tämän kokenut. Ex ei puhunut mitään, ei koskenut. Olin yksin kylmässä suhteessa ja yritin selvitä, kunnes päätin erota.
Vierailija kirjoitti:
MicMac kirjoitti:
No jaa, kyllä todella moni lapsi kaipaa sitä vanhempaa, jonka luona ei ole. Todella moni lapsi jo ihan ikätasonsa vuoksi myös luulee olevansa syypää eroon. Luulee, ettei hän ollut riittävän hyvä rakastettavaksi.
Että jos kerran lapsen kokemus on se mitta, niin jos ei rikollista pahaa kodissa ole, niin ei lapset kyllä eroa halua. Heihin kohdistuvat rikolliset teot sitten erikseen.
Onko sun mielestä sitten parempi, jos se lapsi kokee olevansa syypää siihen, että vanhemmat on väkisin yhdessä? Ikäänkuin tuomittuja sietämään yhteiseloa, ihan vaan sen lapsen takia? No huhhuh,,,,,,
Kuinka moni vanhempi oikeasti ajattelee noin, ex sanoi eron aikana että olisi lähtenyt aiemmin jos lapsia ei olisi ollut, minä taas ajattelin että emme olisi olleet yhdessä, jos lapsia ei olisi tullut, mutta en missään vaiheessa kokenut että olisin ollut exn kanssa lasten takia. Me olimme perhe, jolla oli välillä kivaa yhdessä, välillä ihan paskaa, välillä huudettiin, välillä mökötettiin ja välillä muu maailma painoi niin alas että se tuli väliin ja toinen löysi enemmän tukea kodin ulkopuolelta.
Minusta aikuisten lasten pitäisi nähdä vanhempansa ihmisinä vikoineen eikä vanhempina, jotka ovat tehneet virheitä, totta vitussa ovat tehneet niinkuin lapset taas lapsiensa ja elämänsä kanssa. Suurin osa meistä kuitenkin yrittää tehdä parhaansa, sillä mitä on annettu.
Tämä. Yli nelkyt ja vieläkin selvittelen noita traumoja ja opettelen millainen on normaali parisuhde ja miten minua saa kohdella, mikä on normaalia. Miksei tästä puhuta enempää?!?!